Elikkä kyseessä olis galluppi joka käsittelee eutanasiaa ja itsemurhaa.
1. ikä? sukupuoli?
2. millaisissa tilanteissa eutanasian tulisi olla sallittua?
3. millaisissa tilanteissa itsemurha olisi hyväksyttävä?
4. Kokemuksia omassa lähipiirissä/itsellä?
5. Sana on vapaa.
1. ikä? sukupuoli?
2. millaisissa tilanteissa eutanasian tulisi olla sallittua?
3. millaisissa tilanteissa itsemurha olisi hyväksyttävä?
4. Kokemuksia omassa lähipiirissä/itsellä?
5. Sana on vapaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
1. ikä? sukupuoli?
mie oon poika, 15v
2. millaisissa tilanteissa eutanasian tulisi olla sallittua?
kuoleman tapauksisssa
3. millaisissa tilanteissa itsemurha olisi hyväksyttävä?
kuoleman sairaus
4. Kokemuksia omassa lähipiirissä/itsellä
ei ole vielä ollut eutanaasiaa lähipirissä eikä itsellä
5. Sana on vapaa.
ai jaa, onko, kiva
1. 20 vuotta, nainen
2. Joo, jos ihminen kärsii sairauden (fyysisen) takia ja kuolema tulisi ennemmin tai myöhemmin, niin hyväksyisin eutanasian, miksi pitää pakolla elossa jos kärsii.
3. En hyväksy itsemurhaa muuta kuin samassa tapauksessa kuin edellisessä vastauksessa. Jos ongelmat on henkisellä puolella niitä voi hoitaa, koskaan ei asiat voi olla niin huonosti että itsensä tappais!
4. Ystävä tappoi itsensä eikä kukaan tiedä miksi, se varmaan vaan kyllästy, se ei oo syy tappaa itseään!! Vaikka välillä elämä tuntuu pahalta, miettikää kuin paljon sitä kuitenkin jäis kokematta ja näkemättä jos nyt kuolis?!
kertoisitko lisää, siitä, miltä sinusta tuntui ystäväsi päätyessä itsemurhaan? oletko hyväksynyt asian, jos niin miten se onnistui ja paljonko se vei aikaa? Miten muut ovat suhtautuneet tähän, kaverisi perhe mm.?
En oo hyväksynyt asiaa, enkä usko että koskaan hyväksyn! En oikeen osaa kuvailla sitä tunnetta kun kuulin mitä oli tapahtunut, mutta sen uskomattoman tyhjyyden mä muistan aina... Se ei edes viitsinyt jättää mitään viestiä, se ei koskaan ollut puhunut mistään mikä viittais siihen, olin aina ajatellut että sillä on kaikki hyvin, se tuntu nauttivan elämästä! Itsemurha on itsekäs teko!
Nyt tapahtumasta on reilu vuosi, ja on asiat sen verran muuttunut, että vaikka en hyväksy sen tekoa, enkä ymmärrä sitä, en jaksa olla enää vihainen, se oli sen päätös ja sitä ei voi enää muuttaa... Tietenkin sitä aina miettii, että jos ois ite voinut tehdä jotain toisin, vaikka kuunnella sitä enemmän, kysyä onko sillä huolia tai jotain, mutta se on mahdotonta näin jälkikäteen, jossittelu ei auta. Ja en tiedä, jos se ei puhu asiasta mitään, niin se on mahdoton arvata mitä se hautoo, silloin ei voi auttaakaan, se on kylmä totuus! :(
Kaverit on aina tukenu toisiaan, sillä me liikuttiin melkolailla samassa porukassa kaikki, suru oli yhteinen.