sukupuoli on sosiaalinen konstruktio

annam nyrg

helsingin sanomien pääkirjoituksessa kaksi luonnontieteilijää todistaa, että biologinen sukupuoli on hyvin muuntuva ja yleensä vaikeasti määriteltävä olemuksellisuus. sukupuoli on siis ennen kaikkea ja senkin jälkeen vielä sosiaalisesti rakentuva kokonaisuus.

aivan kuten naistutkimus sen kertookin yksityiskohtaisesti, tarkoissa sukupuolen tutkimuksen tutkimuksissa.

21

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sukupuolineutraali

      Niin. Naistutkimuksen mukaan sukupuolia on ihmisillä yli 7 miljardia ja koirillakin muutama miljardi, jokaisella omansa. Kun koira nostaa jalkaa, sukupuoli selviää mutta naistutkimus ei halua katsoa ihmisen housuihin.

      • annam nyrg

        voi olla, tällä kertaa pääkirjoituksen olivat laatineet immunologian professori ja evoluutioekologian akatemiaprofessori. eli luonnontieteilijät.

        alkaa olla taantumuksellista pysyttäytyä kahden erillisen sukupuolen järjestelmässä, sukupuolen tutkimuksen lisäksi kaikki muukin ihmistutkimus ymmärtää sukupuolen biologian muuntuvuuden :)

      • voi sinun kanssasi..
        annam nyrg kirjoitti:

        Miten mahtaa olla: tunnistatko oman sukupuolesi ja lähipiiriisi kuuluvien ihmisten sukupuolet? Tunnistavatko tuttusi omat sukupuolensa?

        Onko sinulla samanlainen tarve kertoa tuttavillesi ja sukulaisillesi visiotasi siitä, että he kaikki oikeastaan ovatkin jotain siltä väliltä?

        Samalla lailla vaikeasti määriteltävä ja osittain mielipidekysymys on määrittely vammaisuudesta, mikä taas sekään ei poista sitä tosiasiaa, että on terveitä ja vammaisia. Tasa-arvon sanansaattajana haluatlin ehkä kuitenki haluat julistaa, että tavallaan olemme kaikki vammaisia, sitenhän kaikki ovat samalla viivalla?

      • voi elämän kevät...
        voi sinun kanssasi.. kirjoitti:

        Oho, miten meni senat sakaisin lopussa. Sattuuhan sitä.

      • annam nyrg
        voi elämän kevät... kirjoitti:

        Oho, miten meni senat sakaisin lopussa. Sattuuhan sitä.

        sun kikkeli on pimppi, kyse on siitä että luulet että sulla on giggeli. yritä rauhoittua ja kokeile haaroista vielä kerran, jos siellä nyt tosiaan on porkkana vai mätäinen peruna?

      • vaikeeks menee...
        annam nyrg kirjoitti:

        sun kikkeli on pimppi, kyse on siitä että luulet että sulla on giggeli. yritä rauhoittua ja kokeile haaroista vielä kerran, jos siellä nyt tosiaan on porkkana vai mätäinen peruna?

        Niin, kivahan se olisi. Mutta mksei pimppini millään kelpaa miehille, vaikka itse tiedän sen olevan mitä hienoin pimppi? Vai ovatko ne miehet sittenkin naisia?

      • annam nyrg
        voi sinun kanssasi.. kirjoitti:

        Miten mahtaa olla: tunnistatko oman sukupuolesi ja lähipiiriisi kuuluvien ihmisten sukupuolet? Tunnistavatko tuttusi omat sukupuolensa?

        Onko sinulla samanlainen tarve kertoa tuttavillesi ja sukulaisillesi visiotasi siitä, että he kaikki oikeastaan ovatkin jotain siltä väliltä?

        Samalla lailla vaikeasti määriteltävä ja osittain mielipidekysymys on määrittely vammaisuudesta, mikä taas sekään ei poista sitä tosiasiaa, että on terveitä ja vammaisia. Tasa-arvon sanansaattajana haluatlin ehkä kuitenki haluat julistaa, että tavallaan olemme kaikki vammaisia, sitenhän kaikki ovat samalla viivalla?

        millä tavalla määrittelet terveen?

        tietyissä rajoissa toimintakykyiseksi tietenkin, mutta onko esimerkiksi jalka-amputoitu terve vai vammainen, jos hän kykenee liikkumaan proteesin avulla normaalisti ja on innokaskin patikoija?

        perustuslain ja ihmisoikeuksien julistuksen perusteella kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia, ei siinä minun sanansaattamista enää tarvita :)

        muutenkaan tämä ei minun henkilökohtainen missio, biologisen sukupuolen moninaisuus on ihka oikea tieteellisen tutkimuksen löydös ja siten tosiasia.

      • Yksinkertaista.

        Niinpä niin, määrittelykysymyshän se onkin. Osaatko siis tunnistaa vammaisen? Minä osaan ja jos erehdynkin, ei se kovin kovasti vammainen taida ollakaan.

        Moninaisuudesta huolimatta on ihka oikeita terveitä, samoin kuin vammaisia eikä kukaan koe asiassa olevan mitään ongelmaa. Sinulle kuitenkin tuntuu kahden sukupuolen olemassaolo olevan kovasti paha asia. Miksi?

        Ai niin. Jalka-amputoitu on vammainen. Jos sillä on munat ja sänki, se on miespuolinen vammainen. Jos se vielä menee kovaa pyörätuolilla, se on hyväkuntoinen urheileva miesvammainen.

      • Miten toimitaan?
        annam nyrg kirjoitti:

        voi olla, tällä kertaa pääkirjoituksen olivat laatineet immunologian professori ja evoluutioekologian akatemiaprofessori. eli luonnontieteilijät.

        alkaa olla taantumuksellista pysyttäytyä kahden erillisen sukupuolen järjestelmässä, sukupuolen tutkimuksen lisäksi kaikki muukin ihmistutkimus ymmärtää sukupuolen biologian muuntuvuuden :)

        Kyllä kyllä, kahden sukupuolen lisäksi on olemassa niitä, jotka eivät tunne kuuluvansa kumpaankaan edellä mainittuun sukupuoleen. Heitä on häviävän pieni osuus ihmisistä, asia on tiedetty jo kauan ja se ei ole meille muille mikään ongelma. Ei aina heille itsellekään.

        Mitä nyt oikein haluat: pitääkö meidän, miesten ja naisten, luopua siitä, mitä olemme, koska niiden muiden kokema sukupuolikäsitys on jotenkin parempi ja oikeampi?

      • Kiitos aploodeista.
        vaikeeks menee... kirjoitti:

        Niin, kivahan se olisi. Mutta mksei pimppini millään kelpaa miehille, vaikka itse tiedän sen olevan mitä hienoin pimppi? Vai ovatko ne miehet sittenkin naisia?

        ne ovat ensisijaisesti elinkelvottomia, homot ja lesbot ovat sitä sukupuolestaan huolimatta.

    • anti-antifeministi

      Sori nyt vaan, mutta pakko sanoa sananen! ;)

      Feminismi, käsitteenä ja modernina liikeenä, on nyt saamassa huonon imagon, ja osaksi juuri siitä syystä että meillä on joukko pähkähulluja "profeministejä" ajamassa asiaamme! Kun katsoo näitä kirjoituksia, niin pahimmat "reppanat", "amisviikset" ja "luuserit" on nykyään meidän omissa joukoissa! :D

      S-tana että ärsyttää vaan, että kaikenkarvaiset amisviikset on nykyään "profeministejä" menisitte takaisin sinne peräkammariin ja pysyisitte siellä!

      Kiitosh! :D alas laputtaa amisviiksi! :D

      • -applause-

        Bravo!

      • kerrankin asiaa!

        Hyvin sanottu......tuosta kun jatketaan niin saadaan vielä kaivattu dialogi aikaan.

    • Uljas Tulevaisuus

      Täytyyhän tuo uskoa! Jos kasi, oikein professoria sen sanoo: Ei ole kahta sukupuolta....
      Siis nainen ei synnytä, vaan me synnytämme. Hen synnyttää...
      Tulevaisuudessa ei jaeta äitiyspakkauksia, miehet imettävät keinotisseineen, kokien kuukautiskipuja...

      Mielenkiintoinen uusi perheyksikkö.... Kyllä, kaikki muuttuu ja tulee paremmaksi -niinkuin parina viime vuosikymmenenä on tapahtunut.

      • jaa.................

        brasialainen feministi tappaa elinkelvottomat yksilöt pois.....

      • Karjalan zulu

        Akateemiset pérsreiät hifistelevät. Sen lisäksi, että sukupuoli on vain määrittelykysymys ja että he osaavat määritellä sen paremmin kuin me itse, löytyy muitakin saivartelun aiheita.

        Mehän emme ole
        - suomalaisia
        - eurooppalaisia
        - valkoista rotua

        Emme tietenkään, koska aina ja kaikista löytyy joku muualla viittava geeni tai ominaisuus. Sen lisäksi, että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio, ei kuulemma rotujakaan ole ollenkaan.

    • Anonyymi

      Sosiaalista sukupuolta ei voi määritellä ilman aikaa, paikkaa ja kulttuuria, mutta voisiko sosiaalisen sukupuolen määritellä nykyajan länsimaisessa kontekstissa?

    • Anonyymi

      Biologinen sukupuoli on selkeästi määritelty. Olio joko tuottaa suuria sukusoluja tai pieniä sukusoluja tai sitten ei kumpiakaan. Ensinmainitut ovat naisia/naaraita ja toisena mainitut miehiä/uroksia ja kolmannet sukupuolettomia. Tämä on raakaa biologiaa. Tätä ei joku Hesarin kirjoitus muuta miksikään.

    • Anonyymi

      Totta turiset. Toksinen maskulaatiointi pilaa kaiken.

    • Anonyymi

      Entä mistä johtuu että naistutkimuksen nimi muutettiin sukupuolentutkimukseksi ?

      • Anonyymi

        Nimen muutoshan johtuu siitä, että "naistutkimus" viittaa jo nimessään siihen, mistä siinä on kysymys. "Sukupuolentutkimus" kuulostaa paljon neutraalimmalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9059
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      385
      3750
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2785
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2635
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2485
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2484
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      151
      1767
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1592
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1550
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe