On todella suuri aihe puhua joka koskettaa meitä kaikkia tai ainakin pitäisi.Mikä sitten johtaa syrjäytymiseen?Mielestäni suurin syy on työttömyys,itse olen kolmatta vuotta työttömänä sanottiin tuotannollisista ja taloudellisista syistä ja kun ei ollut koulutusta vaikka paikkaa hakiessani sitä ei vaadittu olin yli kaksivuotta töissä.Olen hakenut jatkuvasti töitä,mutta ilmeisesti 58vuotias on liian vanha työelämään.Kyllä tunnen itseni syrjäytetyksi.En sitä ole omasta tahdostani ilmaista työtä kyllä on tarjolla,joka on täysin käsittämätöntä teen saman työn kuin koulutettu hoitoalala he saavat palkkaa siitä.Eikö tämä just ole että ihminen syrjäytyy?
Syrjäytyminen
Surusilmä
4188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä masennu surusilmä. Ihmisellä on muutakin arvoa kuin palkkatyö. Monet hoivayritykset eivät palkaa kouluttamattomia kun on sattunut noita julkisia hoitovirheita ja huijarijuttuja. Vaikka työkokemus tekee mestarin niin hoitovirheen sattuessa on vastuukysymykset helpompi käsitellä jos työntekijällä on ihan virallisesti hankittu ammattipätevyys. Juuri tästä syystä omalla paikkakunnalla ovat monet hotoapulaiset jääneet työttömiksi ja työnantajat patistelevat lähihoitajakouluun vielä iäkkäitäkin henkilöitä vaikka alalla on työvoimapulaa. Ajat vain muuttuvat. Minnekään ei pääse ilman koulutusta. Tunnen muutaman melkein kuusikymmpisen, jotka ovat lähteneet koulunpenkille. Suorittavat jopa työn ohessa jotian hoitoalan tuntkintoa.
Nuorisojoukko kehui kela- ja työttömyyskorvauksiaaan junassa. "Kun otat tatuoinnin molempiin poskiin, saat lopun elämää työttömyyskorvausta 4 000 euroa kk", tiesivät jo ja nauroivat päälle nämä itsensä syrjäyttäneet-
Monen kohdalla syrjäytyminen alkaa jo ala-asteen välitunneilla. Yleensä työttömyys lienee seurausta syrjäytymisestä, eikä toisinpäin. Nykyään lasten ei edes anneta tehdä töitä, joten itsetunto on hankittava kaveripiireissä pullistelemalla.
kukaan ei halua töihin tehoksta ja järkevää ihmistä, siis jos tykkää tehdä pelkän työn eikä jaksa jutustella hirveästi ylimääräistä. Jos ei tavallaan tiivisti halua sitoutua TYÖPORUKKAAN..... Jotkut ottaa sen loukkauksena mutta minä olen niitä ihmisiä jotka tahtoo olla vapaa-aikana omillaan ja perheen kesken. Pää hajoaa jos vielä työkaverit alkaa rimpauttelemaan. sori nyt vaan. Tärkeintä pitäs olla kuitenkin työn tulos.