Perussuomalaisten puoluesihteeriä uhkaa syyte!

Ossi Sandvikia epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta
Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvikia epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Sandvik on myöntänyt avanneensa puoluetoimistossa toiselle henkilölle osoitetun pikakirjeen, mutta kiistää syyllistyneensä rikokseen. Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi ja asia on syyteharkinnassa Helsingin kihlakunnansyyttäjällä.

Kirjeen lähettäjä on turkulainen Jan Sandelin, joka teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Sandelinin mukaan kirje oli avattu oikeudettomasti. Kirjekuori ja sen sisältämät asiakirjat oli tuhottu ilman, että vastaanottaja sai niitä tai kirjeen sisältämää henkilökohtaista viestiä.

Sandelin lähetti viime kesäkuussa puoluetoimistoon kaksi kirjettä, joista toinen oli osoitettu Sandvikille. Kirjeiden sisältö oli henkilökohtaista viestiä lukuun ottamatta sama. Kirjeet oli osoitettu eri henkilöille.

Sandvik avasi myös kirjeen, joka ei ollut osoitettu hänelle. Se päätyi silppuriin, koska Sandvik arvioi sisällön samanlaiseksi kuin itselleen osoitetun kirjeen. Sandvik katsoi oikeudekseen toimiston esimiehenä päättää, ettei materiaalia tarvitse lähettää eteenpäin henkilölle, jolle se oli osoitettu.

SANDELIN ei ole perussuomalaisten jäsen, mutta hän luonnehtii itseään puolueen pitkäaikaiseksi ja vankkumattomaksi kannattajaksi. Hän on ollut mukana useiden perussuomalaisten ehdokkaiden vaalityössä.

– Pidän Timo Soinia suomalaisen politiikan Martti Lutherina, uudistajana ja uskonpuhdistajana, luonnehtii Sandelin suhtautumistaan perussuomalaisiin.

Tutkintapyynnön hän jätti sen takia, että Sandvik ei heti tunnustanut tekoaan eikä ollut varmuutta, kenen nähtäväksi yksityinen viesti päätyi. Hän vaatii puolueelta korkeampaa moraalia.

– Olen edelleen puolueen vankkumaton kannattaja, sanoo Sandelin.

Tutkinnanjohtaja olisi halunnut ”rajoittaa esitutkintaa” eli lopettaa tutkinnan sen takia, ettei rikoksesta ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta ja koska piti sitä vähäisenä. Kihlakunnansyyttäjä ei kuitenkaan suostunut rajoittamaan esitutkintaa.

Kihlakunnansyyttäjä Sinikka Paasivirta Helsingin syyttäjänvirastosta arvioi, ettei syyteharkinta valmistu vielä pariin kuukauteen, sillä laki edellyttää, että viestintäsalaisuuden loukkaustapauksissa on pyydettävä ensin lausunto tietosuojavaltuutetulta.

Lasse Virtanen Aamuset/Turku 29.3.2013
19397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

´´ Pidän Timo Soinia suomalaisen politiikan Martti Lutherina, uudistajana ja uskonpuhdistajana, luonnehtii Sandelin suhtautumistaan perussuomalaisiin.´´

pikaista sairaalahoitoa MÄÄRÄTTÄVÄ Sandelinille!

Äänestä
  • NÄITÄ DESANTTEJA RIITÄÄÄ TURUSSA JOTKA KERTOVAT OLEVANSA PUOLUEEN VANKKUMATTOMIA KANNATTAJIA....

    Äänestä

  • ONKO MÄEN PÄÄLTÄ kirjoitti:

    NÄITÄ DESANTTEJA RIITÄÄÄ TURUSSA JOTKA KERTOVAT OLEVANSA PUOLUEEN VANKKUMATTOMIA KANNATTAJIA....

    on ainakin tunnettu Maria Lohelan tukija ja Lohela tuki Olavi Mäenpäätä kiistanalaisesa lautamiesvalinnassa, että siinä mielessä voi hyvinkin olla Mäenpääläinen.

    Äänestä

oivallettu! Soini on katollinen ja kaikki varmaan tietää historian tai jos perusäänestäjä ei heti älyä, mistä saattaa olla kyse Sandelinin tokaisussa?

Äänestä

Perussuomalaisissa tapahtuu koko ajan. On jatkuvasti uutta ja mediaa kiinnostavaa merkittävää tapahtumaa ja asiaa.

Media ja poliisilaitos ovat tällä kertaa kiinnostuneet massapostituksena lähetetyn mainospostin tuhoamisesta.

Supo tutkii asiaa. Mahdollisesti Sandvik tuomitaan säteilytettäväksi.

Äänestä

kirjeet sisälsivät tuomiolauselmia, erään toisen perussuomalaisen asioista.
Juttua käsiteltiin julkisuudessa jo kauan sitten.

Äänestä

Syyte tulee ja tuomio myös! Artikkelissa on vain pieni osa asiasta, kokonaisuus paljastuu kun asia on käsitelty! Kiusallista kaikille osapuolille!!

Äänestä

voitaisiin toimittaa viikoittain kirjeitä Heidi Hautalan rikostaustaan liittyen. Lakkaamatta. Paitsi että kirjeissä käsiteltäisiin Hautalan rikoksia, voitaisiin kirjeisiin liittää myös sekavaa vimmaista horinaa.

Voitaisiin myös tarkistaa, toimitetaanko joka ainoa kirje asianmukaisesti Niinistölle.

Ja jos joku näistä kirjeistä jätetään joskus toimittamatta.. PAM!

Rikosilmoitus viestintäsalaisuuden loukkauksesta.

Äänestä

rauhassa, mitä syyttäjä päättää.
Sen tiedän, että asiassa on kaksi asianomistajaa, jotka molemmat vaativat rangaistusta.

Äänestä

Täysin järjetön höpöjuttu. Asia on puhtaasti kirjeen vastaanottajaksi merkityn henkilön ja Sandvikin välinen asia, jos vastaanottaja niin haluaa. Jos itse valtuutan jonkun avaamaan postini ja hävittämään sen harkintansa mukaan, niin esim. Valitut Palat ei voi haastaa ystävääni käräjille vaikka tämä tuhoaiskin heidän lähettämänsä mainokset minulle näyttämättä. Ihan sama vaikka lehtitalo voisi asian todistaa.

Äänestä
  • asia on ilman muuta Sandvikin ja vastaanottajan välinen, mutta olitko sinä tietoinen, että sekä kirjeen lähettäjä ja vastaanottaja vaativat Sandvikia vastuuseen asiasta!

    Sandelin sanoi Aamusetin haastattelussa, että hän teki tutkintapyynnön, koska Sandvik ei heti tunnustanut asiaa!
    Voisiko tästäkin päätellä jotain erityistä?
    Minusta se kuulosta siltä, että Sandelin olisi antanut asian olla kun hänelle olisi heti kerrottu kirjeen kohtalo.

    Äänestä

  • Totta puhut kirjoitti:

    asia on ilman muuta Sandvikin ja vastaanottajan välinen, mutta olitko sinä tietoinen, että sekä kirjeen lähettäjä ja vastaanottaja vaativat Sandvikia vastuuseen asiasta!

    Sandelin sanoi Aamusetin haastattelussa, että hän teki tutkintapyynnön, koska Sandvik ei heti tunnustanut asiaa!
    Voisiko tästäkin päätellä jotain erityistä?
    Minusta se kuulosta siltä, että Sandelin olisi antanut asian olla kun hänelle olisi heti kerrottu kirjeen kohtalo.

    osasi päätellä tai sai tiedon kirjeen kohtalosta?
    Näissä lehti jutuissa tuntuu olevan aikamoisia aukkoja, jotka herättävät vain lisää kysymyksiä.

    Äänestä

Miksi Sandvik tuhosi Laihisen rikostaustaa koskevan ilmiannon ennen kuin se ehti Soinipalatsin käytävillä vastaanottajaksi tarkoitetulle ei-sandviklaisen frakmentin toistaiseksi tuntemattomalle jäsenelle?

Miksi lähettäjä päätyi kahteen kirjeeseen jotka hän päätyi toimittamaan kahdelle täysin vastakkaista ideologiaa jakavien perussekmenttien johtohahmoille?

Oliko kyse ansasta jolla pyrittiin paljastamaan Soinihovin todellinen valtarakenne, mitattiinko sillä sandviklaisen koulukunnan moraali ja etiikka, vaiko uskollisuus valtaistuimelle?

Onko jopa Soinipalatsin valtaistuinsalin sivukäytävillä ja katakombeilla korvat? Ovatko kirjekyyhkytkään turvassa myrkytyksiltä?

Seuraako nyt sarja selkäänpuukotuksia....öh, siis tarkoitan - koska seuraa ja kuka jää poliittisesti henkiin?

Ainoa mikä Soinihovin kierossa ja korruptoituneessa on varmaa on se, ettei mikään ole varmaa, ettei kehenkään voi luottaa. Persujen pelissä vain voitot lasketaan, tuskanhuutojasi kun ei kuule kukaan Soinipalatsin kellarityrmästä.

  • "Onko jopa Soinipalatsin valtaistuinsalin sivukäytävillä ja katakombeilla korvat? Ovatko kirjekyyhkytkään turvassa myrkytyksiltä?"

    Äänestä

Silppuri töissä

PÄÄKIRJOITUS
03.04.2013 15:36
Perussuomalaisten kuuden valtuutetun ryhmä on uusi voima Turun kaupunginvaltuustossa. Toiset ovat odottaneet sen panosta jännityksellä, toiset pelonsekaisin tuntein.

Mitä on saatu? Ei juuri mitään. Konkari Mikael Miikkola on ollut yksi valtuuston puhekoneista, mutta muutoin on ollut hiljaisempaa. Ryhmä on hajonnut suuressa osassa äänestyksiä. Ryhmäkurista sitä ei ainakaan voi syyttää.

Jotain on sentään saatu, paljon keskinäistä riitelyä. Perussuomalaisten Turun osasto ei ole painoarvoltaan maan kovimpia, mutta puoluekoneiston se on kyennyt sekoittamaan.

Tapahtumien keskipisteessä on Turun yhdistyksen puheenjohtaja Timo J. Laihinen, jota osa perussuomalaisista ja puolueen kannattajista vastustaa kiivaasti. Syynä ovat Laihisen entiset synnit ja menettelytavat.

Keskiössä on ollut myös Jouko Laakso, joka syrjäytettiin valtuustoryhmän puheenjohtajan paikalta erikoisella manööverillä. Työmies Matti Putkonen saapui puoluetoimistolta pitämään sovintokokousta, mutta kun Laakso lähti kesken kokousta, hänet korvattiin heti Ville Taviolla.

Laakso pitää syrjäyttämistä laittomana, samoin kaikkia sen jälkeen tehtyjä päätöksiä. Laihista vastaan on jo kerätty nimilista, jossa vaaditaan hänen eroaan sekä yhdistyksestä että puolueesta epäselvyyksien vuoksi. Lista on toimitettu puoluetoimistoon, jossa se on mystisesti hävinnyt. Puoluehallituksen vahva mies Raimo Vistbacka on kuullut listasta, mutta ei ole sitä nähnyt.

Puoluetoimistoon lähetettiin vaalien alla Laihisesta tietoja, jotka päätyivät silppuriin. Puoluesihteeri Ossi Sandvik on sen takia syyteharkinnassa viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Arvailujen varaan jää, onko nimilista päätynyt samaan silppuriin.

Perussuomalaisten voima hupenee nyt keskinäiseen sapelinkalisteluun. Se on suuri ilon ja tyydytyksen aihe poliittisille vastustajille. Olavi Mäenpääkin (sv.) on suunnannut valtuustossa sanalliset tikarinsa ensisijaisesti perussuomalaisiin ja erityisesti Laihiseen, jonka rästeistä muistutetaan joka kokouksessa.

Lasse Virtanen

Äänestä

silppuriin silppuriin silppuriin iin
meidän kaikki kirjeet pääse silppurii iin
oli vetoomuksemme hyvä taikka pahaakaan
se pääse kuitenkin silppuriin.

Aamu aikainen nyt saa Ossin kahvi tauolla
silppuriin nyt kirjeet ikävät, ne voidaan unohtaa
asiat nuo ikävät eivät vaivaa puolettakaan
kun sihteeri ne saa katomaan.
Silppuriin silppuriin silppuriin..

Äänestä

Persu mokasi taas!

Äänestä

kuuluu? Joko Sandvik on saanut tuomion?

Äänestä
  • Sandvik sai tuomion ja valitti hoviin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Timo Luther kirjoitti:

Ossi Sandvikia epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta
Perussuomalaisten puoluesihteeri Ossi Sandvikia epäillään viestintäsalaisuuden loukkaamisesta. Sandvik on myöntänyt avanneensa puoluetoimistossa toiselle henkilölle osoitetun pikakirjeen, mutta kiistää syyllistyneensä rikokseen. Poliisi on saanut esitutkinnan valmiiksi ja asia on syyteharkinnassa Helsingin kihlakunnansyyttäjällä.

Kirjeen lähettäjä on turkulainen Jan Sandelin, joka teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Sandelinin mukaan kirje oli avattu oikeudettomasti. Kirjekuori ja sen sisältämät asiakirjat oli tuhottu ilman, että vastaanottaja sai niitä tai kirjeen sisältämää henkilökohtaista viestiä.

Sandelin lähetti viime kesäkuussa puoluetoimistoon kaksi kirjettä, joista toinen oli osoitettu Sandvikille. Kirjeiden sisältö oli henkilökohtaista viestiä lukuun ottamatta sama. Kirjeet oli osoitettu eri henkilöille.

Sandvik avasi myös kirjeen, joka ei ollut osoitettu hänelle. Se päätyi silppuriin, koska Sandvik arvioi sisällön samanlaiseksi kuin itselleen osoitetun kirjeen. Sandvik katsoi oikeudekseen toimiston esimiehenä päättää, ettei materiaalia tarvitse lähettää eteenpäin henkilölle, jolle se oli osoitettu.

SANDELIN ei ole perussuomalaisten jäsen, mutta hän luonnehtii itseään puolueen pitkäaikaiseksi ja vankkumattomaksi kannattajaksi. Hän on ollut mukana useiden perussuomalaisten ehdokkaiden vaalityössä.

– Pidän Timo Soinia suomalaisen politiikan Martti Lutherina, uudistajana ja uskonpuhdistajana, luonnehtii Sandelin suhtautumistaan perussuomalaisiin.

Tutkintapyynnön hän jätti sen takia, että Sandvik ei heti tunnustanut tekoaan eikä ollut varmuutta, kenen nähtäväksi yksityinen viesti päätyi. Hän vaatii puolueelta korkeampaa moraalia.

– Olen edelleen puolueen vankkumaton kannattaja, sanoo Sandelin.

Tutkinnanjohtaja olisi halunnut ”rajoittaa esitutkintaa” eli lopettaa tutkinnan sen takia, ettei rikoksesta ole odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta ja koska piti sitä vähäisenä. Kihlakunnansyyttäjä ei kuitenkaan suostunut rajoittamaan esitutkintaa.

Kihlakunnansyyttäjä Sinikka Paasivirta Helsingin syyttäjänvirastosta arvioi, ettei syyteharkinta valmistu vielä pariin kuukauteen, sillä laki edellyttää, että viestintäsalaisuuden loukkaustapauksissa on pyydettävä ensin lausunto tietosuojavaltuutetulta.

Lasse Virtanen Aamuset/Turku 29.3.2013

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu