Itse tulen duunariperheestä ja nuoremapana autoin ihmisiä sekä olin mukava. Sitten tapasin noin vuosi sitten rikkaan perheen lapsen ja tajusin, millaista peliä oikeasti menestyneet ihmiset pelaavat. Täten tämä uutinen ei tule yllätyksenä:
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2012/03/04/nainko-on-koyhyys-on-tyhmyytta-pelurit-parjaa/201224265/139
Jos joku kuvittelee, että yliopistossa toimiviin ihmisiin voi luottaa, hän on väärässä. Juuri akateemikot käyttävät tunnollisuutta ja elämän kokemattomuutta hyväkseen. Itselläni kävi näin maisteritutkinnon aikaan, mutta toisaalta osasin kääntää asiat edukseni loppupuolella, kun aloin uhkailla kasvotusten ohjaajani sopimuksen rikkomisesta. Meillä oli siis suullinen sopimus, jonka ohjaaja rikkoi. Takana oli myös kirjallista materiaalia, joten ohjaaja tajusi hävinneen. En myöskään saanut koko gradusummaani, koska en ollut kirjoittanut sopimista.
Työelämässä minua on myös koitettu uhkailla. Normaaleja palkan korotuksia et saa, jos et itse huolehdi niistä. Lisäksi teet muiden ihmisten hommia niin kauan, kunnes tajuat lopettaa sen.
Nuorempana olin todella tunnollinen, mitä pidän pelkästään hyvänä asiana, koska joskus ne taidot on opittava. Nyt keskityn siihen sosiaaliseen pelaamiseen, jossa niiden oikeiden kontaktien avulla luodaan uusia työpaikkoja.
Eniten tässä "pelissä" häiritsee se, että tiedän runsaasti tunneherkkiä ihmisiä, joita on työelämässä höykytetty ja he syrjäytyvät. Esimerkiksi serkkuni on sellainen. Olen koittanut takoa hänelle päähän, että hänen on pakko tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ja pidettävä puoliaan, koska elämä on raaka.
Kun seuraa vierestä ihmisten touhuja, niin oikeasti kauhistun sitä, miten heille uskotellaan asioita. "Sinun täytyy ottaa tämän 500 euron kuukausipalkalla oleva työ, vaikka sinulla on jo maisterin paperit, koska muuta ei ole tarjolla". Yliopistossakin olisin varmaan tehnyt loputtomasti tutkimustyötä, ellen olisi pistänyt pillejä poikki ajoissa.
Yllä olevat uutiset syövät sitä kaunista ja ihanaa ajatusta, että tehdään yhdessä, voitetaan yhdessä. Oikeasti sanonta menee, että sinä teet, minä voitan.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2012/03/04/nainko-on-koyhyys-on-tyhmyytta-pelurit-parjaa/201224265/139
Jos joku kuvittelee, että yliopistossa toimiviin ihmisiin voi luottaa, hän on väärässä. Juuri akateemikot käyttävät tunnollisuutta ja elämän kokemattomuutta hyväkseen. Itselläni kävi näin maisteritutkinnon aikaan, mutta toisaalta osasin kääntää asiat edukseni loppupuolella, kun aloin uhkailla kasvotusten ohjaajani sopimuksen rikkomisesta. Meillä oli siis suullinen sopimus, jonka ohjaaja rikkoi. Takana oli myös kirjallista materiaalia, joten ohjaaja tajusi hävinneen. En myöskään saanut koko gradusummaani, koska en ollut kirjoittanut sopimista.
Työelämässä minua on myös koitettu uhkailla. Normaaleja palkan korotuksia et saa, jos et itse huolehdi niistä. Lisäksi teet muiden ihmisten hommia niin kauan, kunnes tajuat lopettaa sen.
Nuorempana olin todella tunnollinen, mitä pidän pelkästään hyvänä asiana, koska joskus ne taidot on opittava. Nyt keskityn siihen sosiaaliseen pelaamiseen, jossa niiden oikeiden kontaktien avulla luodaan uusia työpaikkoja.
Eniten tässä "pelissä" häiritsee se, että tiedän runsaasti tunneherkkiä ihmisiä, joita on työelämässä höykytetty ja he syrjäytyvät. Esimerkiksi serkkuni on sellainen. Olen koittanut takoa hänelle päähän, että hänen on pakko tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ja pidettävä puoliaan, koska elämä on raaka.
Kun seuraa vierestä ihmisten touhuja, niin oikeasti kauhistun sitä, miten heille uskotellaan asioita. "Sinun täytyy ottaa tämän 500 euron kuukausipalkalla oleva työ, vaikka sinulla on jo maisterin paperit, koska muuta ei ole tarjolla". Yliopistossakin olisin varmaan tehnyt loputtomasti tutkimustyötä, ellen olisi pistänyt pillejä poikki ajoissa.
Yllä olevat uutiset syövät sitä kaunista ja ihanaa ajatusta, että tehdään yhdessä, voitetaan yhdessä. Oikeasti sanonta menee, että sinä teet, minä voitan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä oli useita hyviä havaintoja työelämästä, kuten tämä.
"Työelämässä minua on myös koitettu uhkailla. Normaaleja palkan korotuksia et saa, jos et itse huolehdi niistä. Lisäksi teet muiden ihmisten hommia niin kauan, kunnes tajuat lopettaa sen."
Yksi naisvaltaisten alojen matalapalkkaisuuden lähde on ilmeisesti ollut tässä. Vedetään vielä aikuisenakin kiltin tytön roolia, jossa pyritään miellyttämään muita olettaen, että niin kuuluu tehdä. Sitten ollaan kuukausia ihan onnessaan, jos saa kiitoksen tai muun päänsilityksen. Ja tehdään kahta kauheammin töitä, jotta 'ansaittaisiin' jo sovittu palkan yleiskorotus. Työnantaja säästää pelkillä kiitoksilla vuodessa monta sataa euroa per työntekijä.
Yleinen virhe on luulla työnantajaa tai esimiestä oikeamieliseksi, joka antaa ahkeralle ansionsa mukaan. Oikeasti pitäisi jatkuvasti markkinoida omia saavutuksiaan, mikä on luontevaa narsistille, mutta vaatii normaalilta ihmiseltä opeteltua aktiivisuutta.
Itse vaadin työsopimusta tehtäessä palkkaa korkeammaksi sillä väitteellä, että tulen kehittymään työssäni. Työnantaja tietenkin tyrmäsi tämän sanoen, ettei tulevaisuudesta voi tietää eikä siis maksaakaan. Sitten vuoden päästä tarjosi toteutuneen inflaatioprosentin suuruista korotusta. Tällöin kehittyneet työtaitoni olisivat jääneet kokonaan huomiotta, kun palkan ostovoima olisi vain nostettu takaisin sille tasolle, josta se oli lähtenyt alenemaan. Eipä tullut kauppoja sillä tavalla, vaan työnantajaa piti tosiaan muistuttaa hänen omista sanoistaan.