Mihin kristityt uskovat tänäänkin

Apostolinen uskontunnustus

Taustaa

Apostolinen uskontunnustus on lännen kirkon perinteinen kastetunnustus, jolla kristityiksi kääntyneet tunnustivat uskonsa kasteen yhteydessä. Varhaisimmat sanamuodot tunnetaan 200-luvun Roomasta. Lopullinen sanamuoto on 700-luvulta.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen kirkon,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nikaian uskontunnustus

Taustaa

Nikean uskontunnustusta pidetään kristikunnan päätunnustuksena, koska se yhdistää idän ja lännen kirkkoja ja sitä käytetään yhä ehtoollisliturgiassa. Se hyväksyttiin 1. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa 325 jKr. Sitä täydennettiin Pyhää Henkeä koskevalla osalla 2. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381 jKr. Siksi sitä kutsutaan myös Nikaian-Konstantinnopolin uskontunnustukseksi.

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan,

ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli3 kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskomme yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen kirkon.
***) Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Äänestä

.
Athanasioksen tunnustus areiolaisuutta vastaan

Taustaa

Athanasioksen uskontunnustus on läntistä alkuperää, latinankielinen ja kolmesta vanhasta tunnustuksesta myöhäisin, syntynyt todennäköisesti 500-luvun alussa Espanjassa. Se puolustaa Jumalan kolmiyhteyttä ja oppia Kristuksesta tosi Jumalana ja ihmisenä. Keskiajalla sitä käytettiin aamun hetkipalveluksessa.
______________________________________________________
***) Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
______________________________________________________

Yhteinen kristillinen usko on tämä:

Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.

Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.

Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.

Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.

Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.

Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.

Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.

Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.

Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:

Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.

Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.

Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.

Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.

Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.

Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,

astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.

***) Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.

Äänestä
  • Nain me kristityt uskomme, olemme uskoneet 2000 vuotta samalla tavalla.

    Äänestä

  • maailman loppuun ast kirjoitti:

    Nain me kristityt uskomme, olemme uskoneet 2000 vuotta samalla tavalla.

    Sekahedelmäkeitto on hyvää mutta sitä syömällä ei pelastu.

    Paholainen suuttuu heti kun Jeesuksen veren tuoksu tunkeutuu sen sieraimiin, samoin käy paholaista seuraville ihmisille. Hekin suuttuvat ja alkavat pilkkaamaan ja vääntelemään Jumalan sanaa.

    Tämän päivän aamulehdessä jotkut kertoivat heille pyhistä asioista. Heille pyhää oli se mikä tyydyttää ja ravitsee heidän lihallista mieltään, siis heitä itseään. Juoksu oli eräälle pyhä asia. :-))) Aivan mehän tiedämme mitä
    liikunta saa aikaan kehossa. Kun veri kiertää ja liha liikkuu se on epäuskoisille pyhää. Toisin sanoen, pyhitys ja pyhyys merkitsee heille lihan tarpeiden tyydytystä. Itselle erotettu on siis jumalattomille pyhää.

    Me kristityt tiedämme sen mikä ainoastaan on pyhää, se on kaikki mikä on Herralle pyhitetty, - muusta elämästä pois erotettu.

    Äänestä

Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,

Aameen!

Vain noin 10% ihmiskunnasta pelastuu taivaaseen. Mielestäni se on vähän siihen verrattuna siihen että taivaan saisi ihan Jumalan armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta ja ilman omia ponnisteluja.

Olen sitä mieltä että yksi syy on siinä että Jeesuksen seuraajat ovat toiminnallaan ja opetuksillaan luneet kristinuskosta mielikuvan "Herran kuormasta".

Evankeliumi ei ole säilynyt puhtaana armon sanana, vaan siihen on sotkettu ihmistekoja, isiltä perittyjä sääntöjä ja Mooseksen lain vaatimuksia niin paljon ettei kohta ketään kiinnosta. On syntynyt mielikuva Herran kuormasta.

Niinpä maailman epäuskoiset sanovatkin, että uskovat tulee ulkoisestikin näyttää kärsivän ja väärän näköiseltä, kuin kolmen numero.

Äänestä
  • Usko muuttuu todellisuudeksi (sellaiseksi kun Jumala on sen tarkoittanut) vain silloin, kun rakkaus on toimiva ja palava.

    Rakkaus ei toimi jos seurakunnassa (tai kodissa) on Jeesuksen lisäksi yksikin herra/rouva määräilenässä mitä muiden on tehtävä ja mitä he eivät saa tehdä.

    Jos Kristuksen rakkaus saa ohjata ihmistä, niin silloin hän toimii oikein sisällään asuvan ja elävän Jumalan sanan mukaisesti, Pyhän Hengen voimasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunnustukset kirjoitti:

Apostolinen uskontunnustus

Taustaa

Apostolinen uskontunnustus on lännen kirkon perinteinen kastetunnustus, jolla kristityiksi kääntyneet tunnustivat uskonsa kasteen yhteydessä. Varhaisimmat sanamuodot tunnetaan 200-luvun Roomasta. Lopullinen sanamuoto on 700-luvulta.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen kirkon,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu