Epätoivoinen

En oikein tiedä mitä minun tulisi tehdä...
Olen 18-vuotias tyttö (48/165) parisuhteessa eikä elämälläni tunnu olevan mitään tarkoitusta.
Ahdistelen melkein päivittäin välillä ilman syytä ja usein se päätyy siihen, että alan itkemään. Olen myös hyvin herkkä reagoimaan välillä siihen esimerkiksi jos poikaystäväni suuttuu minulle, kun olen huolimaton tai jos minulle laitetaan ruokaa valmiiksi. Siitä tulee vain niin syyllinen olo...
Minulla on ollut noin puolitoista vuotta sitten keskivaikea masennus ja kävin silloin psykologilla.

Minua on kiusattu ala- ja ylä-asteella, mutta ei enää lukiossa. Siitä huolimatta minulla on ollut aina tunne, että kaikki vihaavat minua. Tulkitsin jokaisen katseen minua kohtaan vihamielisenä. Tunsin itseni yksinäiseksi, mutta onneksi minulla oli ja on edelleen pari hyvää koulukaveria. Alle vuosi sitten alettuani seurustella tutustuin uusiin ihmisiin ja huomasin, ettei monikaan koulukaveri tai muu henkilö ollut minulle vihamielinen ja sain elämääni uutta potkua. Viime kesän jälkeen minulla kuitenkin alkoi ilmetä näitä outoja tuntemuksia kuin masennus olisi tulossa takaisin (Jos se nyt oli pois lähtenytkään). Aluksi näitä "ahdistuskohtauksia" ei ollut kuin muutama, mutta nyt niitä on tullut lisää.
Ahdistavat ajatukset tulevaisuudesta ja yleisesti elämästä ovat koko ajan vain lisääntyneet. Löin kerran päätäni seinään, jotta saisin ahdistuksen pois.

Näen paljon negatiivisia ja surullisia unia siitä, miten joku läheiseni kuolee tai minua kidutetaan. Lisäksi ruokahaluni on laskenut entisestään. Tiedostan olevani alipainoinen enkä haluaisi laihtua enempää...

Tuntuu, että kaikki romahtaa taas päälleni niinkuin silloin masennuskautena.
En halua olla yksin. En halua olla muille vaivaksi...tuntuu etten pian enää jaksa.
Mitä minun tulisi tehdä...?