Saara, olen hieman hämmentynyt opetuksesti taustojen suhteen. Kirjoitit 28.3.2013 14:24 uudestisyntymisestä näin
"Jeesus kuitenkin vaatii syntymistä uudestaan Hengestä, jolloin tuloksena on elävä henki. Nyt pitää muistaa, että vaikka meissä onkin ruumis, sielu ja henki, on tuo henki meissä katkenneessa yhteydessä Jumalaan syntiinlankeemuksen tähden. Tuo katkennut yhteys Jumalaan pitää siis saada korjattua toimivaksi yhteydeksi. Henki on ihmisessä se ulottuvuus, jolla ainoastaan on mahdollisuus Jumalan yhteyteen mutta se hengen katkennut yhteys pitää siis korjata.
Ratkaisu on se että hengen pitää eheytyä, eli syntyä uudestaan. Tuo syntyminen tapahtuu, kun Jeesus itse kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Pyhä Henki jää silloin asumaan uudistettuun henkeemme ja tuli puhdistaa meidät hengen saastutuksesta. Näin yhteys ihmisen ja Jumalan kanssa on muodostettu uudelleen. On tapahtunut uudestisyntyminen ylhäältä."
Tämä on itse asiassa se opetuksen lähtökohta, jota näet Uuden testamentin kirjoitusten kaikilta kohdin tukevan. En tiedä, onko tuo määritelmä ylösnousemuksesta sinun omasi, Camillan vai mistä se tulee. Ehkä joskus kerrot.
Luulin ensin, että tämä olisi myös Petri Paavolan opetusta, mutta kun tarkistin hänen sivujaan huomaankin, että hän on paljon raamatullisempi. Petri ei tällä tavalla yritä järkeillä, mitä on uudestisyntyminen, vaan kirjoittaa ahkerasti ajatuksia, jotka nousevat Raamatun tekstien pohjalta.
Kyllä hänkin toki selittelee omiaan, kuten me kaikki. Esimerkiksi tämä määritelmä on hyvin lähellä esikoislestadiolaista opetusta eikä nouse Raamatun tekstistä.
"Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan sanan kautta, kun ihminen tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin Herrasta Jeesuksesta, jonka jälkeen Jumala antaa uskovan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen sinetiksi ja merkiksi uudestisyntymisestä." Petri Paavola
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunopetusvesikasteesta7.html
"Jeesus kuitenkin vaatii syntymistä uudestaan Hengestä, jolloin tuloksena on elävä henki. Nyt pitää muistaa, että vaikka meissä onkin ruumis, sielu ja henki, on tuo henki meissä katkenneessa yhteydessä Jumalaan syntiinlankeemuksen tähden. Tuo katkennut yhteys Jumalaan pitää siis saada korjattua toimivaksi yhteydeksi. Henki on ihmisessä se ulottuvuus, jolla ainoastaan on mahdollisuus Jumalan yhteyteen mutta se hengen katkennut yhteys pitää siis korjata.
Ratkaisu on se että hengen pitää eheytyä, eli syntyä uudestaan. Tuo syntyminen tapahtuu, kun Jeesus itse kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Pyhä Henki jää silloin asumaan uudistettuun henkeemme ja tuli puhdistaa meidät hengen saastutuksesta. Näin yhteys ihmisen ja Jumalan kanssa on muodostettu uudelleen. On tapahtunut uudestisyntyminen ylhäältä."
Tämä on itse asiassa se opetuksen lähtökohta, jota näet Uuden testamentin kirjoitusten kaikilta kohdin tukevan. En tiedä, onko tuo määritelmä ylösnousemuksesta sinun omasi, Camillan vai mistä se tulee. Ehkä joskus kerrot.
Luulin ensin, että tämä olisi myös Petri Paavolan opetusta, mutta kun tarkistin hänen sivujaan huomaankin, että hän on paljon raamatullisempi. Petri ei tällä tavalla yritä järkeillä, mitä on uudestisyntyminen, vaan kirjoittaa ahkerasti ajatuksia, jotka nousevat Raamatun tekstien pohjalta.
Kyllä hänkin toki selittelee omiaan, kuten me kaikki. Esimerkiksi tämä määritelmä on hyvin lähellä esikoislestadiolaista opetusta eikä nouse Raamatun tekstistä.
"Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan sanan kautta, kun ihminen tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin Herrasta Jeesuksesta, jonka jälkeen Jumala antaa uskovan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen sinetiksi ja merkiksi uudestisyntymisestä." Petri Paavola
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Raamatunopetusvesikasteesta7.html
Vastaukset 49
Vanhimmat
Näin pääsiäisaamuna on juhlavaa saada tutkia Matteuksen evankeilumia yhdessä sinun ja muiden forumilaisten kanssa.
Matteus, Markus ja Luukas katsovat Jeesuksen elämää ja opetusta samasta näkökulmasta. Nämä kolme evankeliumikirjaa sisältävät paljon yhteistä aineistoa.
Vain Matteuksen evankeliumissa on tämä erikoinen ja juhlava Jeesuksen sana:
"Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa."
Mt 19:28 KR 1938
Tämä on ainoa maininta "uudestisyntymisestä" synoptikoissa (Mt Mk Lk). Markus ja Luukas eivät käytä sanaa laisinkaan.
Tätä tahdomme tutkia näin Herramme ylösnousemuksen aamuna rukoillen johdatusta ja siunausta työllemme Sanan äärellä. Aamen.
ο δε ιησους ειπεν αυτοις αμην λεγω υμιν οτι υμεις οι ακολουθησαντες μοι εν τη παλιγγενεσια οταν καθιση ο υιος του ανθρωπου επι θρονου δοξης αυτου καθησεσθε και υμεις επι δωδεκα θρονους κρινοντες τας δωδεκα φυλας του ισραηλ
Kreikkalaisessa alkutekstissä on harvinainen sana
παλιγγενεσια palingenesia
joka tarkoittaa kirjaimellisesti "syntyä jälleen" tai "syntyä taas uudelleen"
Sana esiintyy vain kaksi kertaa Raamatussa, toinen kohta on Tiitus 3:5
ουκ εξ εργων των εν δικαιοσυνη α εποιησαμεν ημεις αλλα κατα το αυτου ελεος εσωσεν ημας δια λουτρου παλιγγενεσιας και ανακαινωσεως πνευματος αγιου
"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta"
siinä on kreikaksi mukava "lutru palingenesias" ... suomalaisittain vaikkapa jälleensyntymisen lutrauksen...
ουκ εξ εργων των εν δικαιοσυνη α εποιησαμεν ημεις αλλα κατα το αυτου ελεος εσωσεν ημας δια λουτρου παλιγγενεσιας και ανακαινωσεως πνευματος αγιου
Markuksessa on jokseenkin sama teksti, mutta siitä puuttuu Matteuksen sisältämä uudestisyntymisestä puhuva kohta
"Silloin puuttui Pietari puheeseen ja kysyi: "Entä me? Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua."
Jeesus vastasi: "Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja -- tosin myös vainoa -- ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä."
Markus 10:28-31
Luukas kirjoittaa lyhyesti
"Entä me?" kysyi silloin Pietari. "Me olemme luopuneet kaikesta, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua."
Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kuka ikinä Jumalan valtakunnan tähden on luopunut kodistaan, vaimostaan tai veljistään, vanhemmistaan tai lapsistaan, hän saa jo tässä ajassa moninkertaisesti takaisin, ja tulevassa maailmassa ikuisen elämän."
Luukas 18:28-30
Näemme siis kolmea synoptikkoa, samasta näkökulmasta katsovaa, evankeliumia verratessamme, että kaikilla kolmella on sama perusteksti ja ajatus sekä ajallisesta että tulevassa elämässä saatavasta opetuslasten palkasta.
Ei ihminen jää palkkaansa vaille!
Matteuksessa kohtaa laajennetaan kahdella tavalla
- "siinä uudestisyntymisessä, jossa..."
- "tulette hallitsemaan..."
Nämä tekevät Matteuksen evankeliumissa olevista Jeesuksen sanoista varsin arvoitukselliset.
"siinä uudestisyntymisessä"
Kuten aiemmin jo huomasimme, 1992 Kirkkoraamattu rientää lukijoiden avuksi selittämään Matteuksen vaikeaa kohtaa omin sanoin, mitä teksti tarkoitaa (dynaaminen ekvivalenssi käännösperiaatteena)
"Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa."
Mt 19:28
Huomaamme, että käännöskomitea on pudottanut "jälleensyntyminen" sanan ja tulkitsee sanan "uuden maailman syntyessä"
hmmm...
Annoit Saara aikaisemmin tämän selityksen, mitä tämä kohta tarkoittaa:
"Tässä Jeesus puhuu uudestisyntymisestä tapahtuneena tosiasiana (siitä huolimatta että yksikään ihminen ei ollut vielä voinut syntyä uudesti ylhäältä, sillä Jeesusta ei oltu vielä ristiinnaulittu, eikä Hän ollut ylösnoussut, jolloin Pyhän Hengen uudestisynnyttavää voimaa ei voitu vielä vuodattaa ihmisten päälle) ja kertoo mitä tässä "hengen uudessa tilassa" eläville on tulossa sen tilalle, että he luopuivat kaikesta Jeesuksen tähden."
Tuo lause on hieman vaikeatajuinen - "uudestisyntyminen tapahtuneena tosiasiana".
Näyttäisi siltä, että ajattelet "Jeesus istuu kirkkautensa valtaistuimelle" on jokin uskovan sydämessä tapahtuva asia?
Kirkkoraamattu viittaa tässä Mt 19:28 kohdassa Danielin kirjan valtavaan näkyyn.
Tiedämme, että Danielin kirja oli Jeesukselle hyvin tärkeä ja Hän kutsui usein itseään "Ihmisen pojaksi".
Eikö sinustakin, Saara, tämä olisi paljon majesteettisempi merkitys Jeesuksen sanoille, kuin joku pieni vinksahdus yksityisen ihmisen sydämen valtarakenteissa?
Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.
Minä tarkkasin sarvea, ja katso, eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui.
Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan. Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.
Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Daniel 7:7-14
Apostolisessa uskontunnustuksessa lausumme yhteen ääneen
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
Eikö tämä ole kaikessa upeudessaan sitä, että Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimelle?
Erikoista on, että Matteuksessa
- tähän liitetään ilmaus "siinä uudestisyntymisessä..."
onko kyseessä eräänlainen koko luomakunnan uudestisyntymä?
- tähän liitetään ajatus, että Jeesuksen seuraajat tulevat tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa (koko Israel)
melkoinen uudestisyntyminen, eikö totta!
1.
Valtiaamme, kunniaasi
soivat ääret taivaiden.
Nuori kansa virteen yhtyy
kiitostasi veisaten.
2.
Anna meille puhdas mieli,
voitontahto, rohkeus.
Auta, että alkaa voisi
myöskin uskon kilvoitus.
3.
Herra Jeesus, siunaa meitä,
anteeksi suo syntimme.
Vilpistä ja kovuudesta
meidät kaikki varjele.
4.
Suojaa, Herra, Suomen maata,
raittiiksi tee kansa sen.
Maailmalle anna rauha,
anna armo yhteinen.
Jaakko Haavio 1962. Virsikirjan lisävihkoon 1963.
Ihminen on vastaanottava puoli. Pelastushyvyydet otetaan vastaan sydämen uskolla. Ja truon uskon joka vastaanottaa pelastushyvyydet, senkin antaa Jumala. Jumala pitää huolen siitä että sen mitä hän on sanonut tapahtuu.
Kristityn painopiste pitääkin olla Jeesuksen teossa, rukouksessa, kärsimisessä ja rakkauden töissä.
JOkainen maailmaan syntynyt ihminen tietää, ettei hän muista, tiedä, syntymähetkestään mitään.
Jumalan maailmaan synnytään vedestä ja Hengestä, Kristuksen sanan ja USKON kautta. Uudestisyntyminen ei ole siis jokin ihmisen kokema psyykkinen tunteiden elämys, vaan hänen lihansa tappamminen. Jokainen ymmärtää ettei tee hyvää kun hänet tapetaan.
Kasteessa (joka on armoliitto Jumalan puolelta) eläminen merkitsee vakavaa haastetta, joka täällä jää toistuvasti Sakramenttien pilkkaajilta ja halveksijoilta huomiotta, tai erittäin vähälle huomille, eli jokapäiväistä lihansa himojen ja halujen kuolettamista, kilvoitusta Kristuksen sanassa, Pyhän HENGEN ohjauksessa. Syntien tunnustamista, lähimmäisten sovittamista, anteeksiantoa, anteeksipyyntöä, kärsimistä jne.
On hyvin ikävää että Pyhän Kasteen Sakramentti on niin monille uskoa tunnustavillekin tuntematon asia. Vielä kamalampaa on pyhän Kasteen pilkkaaminen ja julkinen halveksiminen jumalattomien tavalla, kun samaan aikaan kuitenkin todistellaan että uskotaan Kristukseen. Ei uskota kun pilkataan!
Nasaretilainen on nousst ,, Jeesus kristus on noussut kuollesta .Ja se
tarkoitttaa että hän oli kuolleena juutalaisittain kolmantena päivänä me
lasemme erjantaina n.9 tuntia lauantai (sabattia 24,tuntia )sununtaina n. 6
tuntia yhteensä n.39 tuntia jolloin Herra JUMALA HERÄTTI HÄNET .
Ja niin hän on herättävä meidätkin koska me olemme jumalan lapsia niin
olemme Jeesusen sisaria ja veljiä , koska olemme ,olemme Jumalan perilliset
ja Jeeukseuksen kanssa perilliset , nousemme kerran ylös samalla lailla ,
emme mitenkään voi ymmärtää kaikkia buddhiaja hinduja yms.
Uudesti syntyminen ,pitää tapahtua Jeesuksen Kristuksen Evankeliumissa .
Muuten toiminta on Pyhäin ryöstöä , käyttää umpimähkään irrallisia Raamatun
lauseita/sanoja tehdä niistä epäjumalia ja ja niiden kuvia, kuolleita , kivetyneitä , paatoksellisia ,iskulauseita , ja rakentaa niistä temmppeli .
Yksi Raamattu periaate on käymätön , ellei samala määritetä sitä miten Raamattua on tukittävä . Luther luki Raamattua Vanhurskauttamisen ,näkökulmasta . Kristus
on Raamatun Herra. Kristus ei ole sanassa ,vaan Kristus on sana. , Hän on itse elävä sana . Sen tähden sana ei ole meidän vallassame , Emme edes mitä mei-
dän pitää totella , moni on mennyt Raamatun avulla Kristuksen ohi.
Raamattu ilmentää ja luonnehtii kristillistä elämää ,mutta ei anna sitä , se vaatii uskoa , mutta ei anna sitä . Koko Raamattu vaatimuksineen lakia . Myös Uusitestamentti ja evankeliumit . Mutta samalla Koko Raamattu on vaatimuksineen lahjaa . Kristuksen eavnkeliumista . Myös vanha testamentti ja Mooses . Missä me
vaikutamme , sielle siellä on laki , missä Kristus vaikuttaa , siellä on evankeliumi
Jumalan kutsun kuuleminenon vain sen kautta mahdollinen ,että Hänsen antaa
kuten USKO on vain sen kautta mahdollinen ,että Hän sen antaa . Myös autuus
tahdon vapaus , vanhurskaus , tähän sanoo Augustinus ym.kirkkoisät oman
sanansa , mutta se toinen juttu ,siitä sitten .
Meillä on koko ajan asian ratkaisu silmiemme edessä otetaan vain vastaan. Se uudestisyntyminen, josta Matteus puhuu, on siinä, että pitkänperjantain jälkeen ei ollut uskoa juuri minkäänlaista opetuslapsilla. Mestari kuoli kuin kuka tahansa ihminen, tosin hirveämmällä tavalla. Kaikki tulevaisuuden usko ja toivo kuoli. Uuteen alkuun ja uuteen elämään tarvittiin Ylösnousseen ilmestyminen ja vakuutus: Minä se olen. Siitä alkoi aivan uusi vaihe.
Vauvan kasteella ei ole minkäänlaista merkitystä uudestisyntymisen ja pelastuksen kannalta, ei sitetn mitään, eli turhaa on sellainen rituaalihäärääminen ja sen jokainen lukutitoinen pitäisi käsittä.
Uskon kautta ylösnousseeseen kristukseen on mahdollista uudestisyntyä ja sen kautta pelastua, nän Raamattu ilmoittaa jos se oikein luetaan ilman luterilaisia värilaseja ja isien joutavia perintötaakkoja.
Kiitos sumeri vastauksesta, joka tosin sisälsi vain uusia kysymyksiä. Hyppäsit "tapaus Nikodeemus" kohdan yli, siis sen kohdan josta kysymykseni sinulle tein. Teitkö sen tarkoituksella, vai oliko ajatuksesi palata siihen erikseen? Joka tapauksessa, tämäkin kohta on ollut myös minulla mielessä ja ajatukseni olikin että "tapaus Nikodeemuksen" jälkeen syventyisimme tähän kohtaan paremmin.
Kaiken kirjoittamasi valossa näyttää siltä, että uudestisyntyminen on sinulle vielä vain "pään tieto/järjen päätelmä". Tämä ei ole minulle yllätys, olen sanonut ennenkin että kirjoitat kyllä paljon ja järkeilet, mutta mitään hengellisiä viisauksia en ole kirjoituksistasi löytänyt.
Tästä johtuen sinun on mahdotontakin ymmärtää Jumalan sanasta hengellistä ulottuvuutta, joka on se tärkein. Kuten muistat, farisseukset ja kirjanoppineetkin omasivat kaiken mahdollisen tiedon "kirjaimen mukaan", mutta kirjoitusten hengellinen ulottuvuus oli heidän ymmärryksensä ulottumattomissa, koska se ulottuvuus saadaan vasta "hengen uudessa tilassa".
"Jeesus kuitenkin vaatii syntymistä uudestaan Hengestä, jolloin tuloksena on elävä henki. Nyt pitää muistaa, että vaikka meissä onkin ruumis, sielu ja henki, on tuo henki meissä katkenneessa yhteydessä Jumalaan syntiinlankeemuksen tähden. Tuo katkennut yhteys Jumalaan pitää siis saada korjattua toimivaksi yhteydeksi. Henki on ihmisessä se ulottuvuus, jolla ainoastaan on mahdollisuus Jumalan yhteyteen mutta se hengen katkennut yhteys pitää siis korjata.
Ratkaisu on se että hengen pitää eheytyä, eli syntyä uudestaan. Tuo syntyminen tapahtuu, kun Jeesus itse kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Pyhä Henki jää silloin asumaan uudistettuun henkeemme ja tuli puhdistaa meidät hengen saastutuksesta. Näin yhteys ihmisen ja Jumalan kanssa on muodostettu uudelleen. On tapahtunut uudestisyntyminen ylhäältä."
Tässä kirjoitin omin sanoin, mutta raamatusta löytyy toki vahvistus näkemykselleni. Viittasit Paavolan näkemykseen:
"Uudestisyntyminen tapahtuu Jumalan sanan kautta, kun ihminen tekee parannuksen ja uskoo evankeliumin Herrasta Jeesuksesta, jonka jälkeen Jumala antaa uskovan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen sinetiksi ja merkiksi uudestisyntymisestä." Petri Paavola
Aivan oikein ja raamatullisesti Paavola selittää, mutta tämänkin ymmärtäminen vaatii uudestisyntymistä, joten se on sinulta vielä salattua tietoa!
Huomaat, että puhun suoraan ja rehellisesti niinkuin asiat näen! -Se loukkaa sinua lihassa, mutta toivoni on että se koituisi lopulta iloksi hengessäsi! Uudestisyntymistä en voi sinulle kuitenkaan lahjoittaa, vaan sen antaa Jumala jos näkee tilasi otolliseksi.
Periaatteessa siis on jossainmäärin turhaakin käsitellä näitä sinun kanssa, jolla ei ole hengellistä Pyhän Hengen antamaa viisautta nähdä Jumalan viestiä sanasta.
Matteus viittaa tuossa ensin tuhatvuotisen valtakunnan aikaan, jossa Jeesus Kuninkaana hallitsee yhdessä niiden kanssa, jotka ovat uuden liiton aikana uudestisyntyneitä pyhiä. Olet kuullut ja lukenut tästä, mutta en ole nähnyt että missään kirjoittaisit tästä. Eli ensin lähdetään liikkeelle siitä, kertooko raamattu mielestäsi tuhatvuotisesta valtakunnasta joka perustetaan Jeesuksen takaisintulon jälkeen?
Seuraava lainaus sopii tähän:
Paavali osoittaa kirjeensä Jumalan kansalle sanomalla, "Efesoksessa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa."
Raamatussa puhutaan usein Jeesukseen uskovista ihmisistä pyhinä. Sana on sama, mitä käytetään Jumalasta, kun sanotaan, että Hän on pyhä. Jumalan pyhyydestä siirtyy jotain ihmiseen, kun hän ottaa vastaan Jeesuksen.
Hänen verensä puhdistaa uskovan synnistä. Hänen kuolemansa osallisuus erottaa uskovan pois syntisestä sukukunnasta. Hänen ylösnousemusvoimansa liittää uskovan Jumalan perheen yhteyteen. "Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan." Kol.1:13 Kansainvaellus kaikista kansoista Jeesuksen Kristuksen kuningaskuntaan on ollut meneillään jo 2000 vuotta.
Jumalan pyhyys on se voima, joka on rajana maailman ja Jumalan kansan välillä. Kristillisen kirkon jäsenyys on vain kuulumista maalliseen yhdistykseen, eikä se tee kenestäkään Jumalan kansan jäsentä. Silloin kun seurakunnan muodollista jäsenyyttä pidetään Jumalan kansan jäsenyytenä, se pimittää todellisen Jumalan kansan olemassaolon.
Pyhillä on omia seurakuntiaan, mutta niiden pysyminen vain pyhien toimintana on kovan taistelun takana. "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa." 1Kor.14:33 Niihin on tarkoitus liittyä vain niiden, jotka jo ovat pyhiä.
Kukaan ei voi tulla pyhäksi liittymällä pyhien seurakuntaan. Käytännössä jumalattomat ovat usein päässeet mukaan toimintaan pyhien seurakunnissa ja saastuttaneet ne. Jumalan kansan ja maailman raja ei onneksi kulje seurakuntien jäsenkortistojen mukaan, vaan Jumalan pyhyys erottaa todellisen seurakunnan maailmasta. Epäpyhien seurakunnissa elää pyhien ryhmiä.
Jeesuksen oman pyhä elämä merkitsee mukautumista Jumalan pyhyyteen käytännön elämässä. "Olkaa niin kuin kuuliaiset lapset älkääkä mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin teidän kutsujannekin on pyhä." 1Piet.1:14-15
Jumalan kansa julistaa pyhyydellään Jumalan Pyhyyttä. "Te sen sijaan olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo ja omaisuuskansa julistaaksenne hänen jaloja tekojaan, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Jumalan kansa, ette olleet armahdettuja, mutta nyt te olette armahdettuja." 1Piet.2:9-10
Ennen uskoontuloa kukaan ei ole Jumalan kansaa eikä ole armahdettu. Uskoontulon jälkeen olet Jumalan kansaa ja armahdettu. Joka on pyhä, hän pyhittyköön edelleen. Jeesuksen oman tulee elää "niin kuin pyhien sopii".
Kiitos Jumalalle kaikista Hänen pyhistään. He asuvat hajallaan kaikkien kansojen ja erinimisten kirkkojen seassa. Kun ennestään toisilleen tuntemattomat pyhät tapaavat ensimmäistä kertaa, kokevat he heti keskinäisen rakkauden ja yhteyden. He ovat kuin saman kansan ihmiset, jotka asuvat muukalaisina vieraalla maalla ja ilahtuvat tavatessaan omiaan.
"Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi, sillä sinä yksin olet Pyhä?" Ilm.15:4 Kun Jeesus on tullut maan päälle yhdessä pyhiensä kanssa, Hän tuomitsee kaikki kansat. Silloin sanotaan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin tuomitsit." Ilm.16:5
http://www.icon.fi/~erkkik/main_f.html?Kristuksen kuningaskunta
vaikka olen teu. enkä sumeri ..pidän sinun Jeesus kuitenkin vaatiia Syntymistä
Uudestaan Hengestä ,jolloin tuloksena on , Elävä Henki . Nyt pitää muistaa että
Jumala on asettanut Luodessaan meihin RUUMIIN ,SIELUN ,JA HENGEN joka
on meidän kolmithteinen osamme , Se on vähän eri kuin JUMALALLA JA POJALLA
JA PYHÄLLÄ HENGELLÄ SE ON ,KOLMIYHTEINEN JUMALA .
HENGI ON SE ULOTTUVUUS JOLLA ON MAHDOLLISUUS JUMALAN YHTEYTEEN,
Aivan niin koska muuta ei nouse meidän kanssa taivaaseen , Ruumis vaihdetaan
siihen joka kestaa IKUISUUDEN ,,olkoon se sitten tulijärvessä ,tai taivaassa .
tämä tarkoittaa sitä mitä olen suurinpiirtein oppinut tuntemaan ,
Tuhat vuotisesta valta kunnasta puhutaan jo Jes,65:17,18,19, 20 ,21, 22 , 23, -25. .siitä voi alkaa , Esimerkiksi Siinä ei ole kysymys lopulliseta Uudesta taivaasta ja
uudesta maasta , joista 2Piet. 3:13. ja Ilm. 21.22 luvuissa puhuu. vaan
TUHATVUOTISTA VALTAKUNTAA VARTWEN PUHVISTETUISTA (UUDESTI-
SYNNYTETYSTÄ , jota Matt. 19:28 sanoo MAASTA JA TAIVAASTA (Ilmaiiristä)?
Tässä kuvatussa uudessa maassa eletään avioliitoissa , siinä syntyy lapsia , ihmisiä kuolee siinä rakennetaan taloja ,istutetaan viinitarhoja jne. .Yleisen Rauhan vallitessa , olot on kuitenkin ihanteelliset ja ihmisten elinikä on paljon pidempi ,kuin nykyään . Tuhat vuotisen valtakunnan jälkeen luvatussa lopullisessa UUDESSA MAASSA , ei eletä avioliitossa , ei synnytä ,eikä kuolla jne.
KS. toisia tuhatvuotisia valtakuntaa koskevia. profetioja .
.....Jes.2:2-4.
.....Jes. 11:1-10.
.....Jes. 65:17-25.
.....Dan. 7:13-27.
.....Sak. 14:8-20 .
.....Ilm. 20:4-6.
Korjaus: toki vanhan liiton aikana kuolleet pyhät hallitsevat myös, tottakai, mutta oikeasti hekin kuuluvat uuden liiton pyhiin Jeesuksen ristinkuoleman jälkeen.
Aivan totta teu! Ja tuhatvuotisen valtakunnan ajan (lukuunottamatta pientä jaksoa lopusta) saatana on sidottu joukkoineen.
Tämä aihe on niin laaja että sallinette minun otta tänne kopion tekstistä, joka tästä kertoo ja se toimikoon pohjustuksena keskustelulle.
On nimittäin silkkaa ajanhukkaa etsiä itse kaikki kohdat kun valmistakin tekstiä on saatavilla. Sitä voimme sitten koetella, meneekö sanan mukaan. -Eikö niin?
""Saara""
Terveisiä seuroista . Siksi olen vähän myöhässä tähän paneeliin .
Mutta minustä näyttää että tähän ehtii vielä kunhan saan sellaista
tekstiä esiin joka kiinnostaa . Kuten ne jotka ovat vitteenä Mat 19:28
Luuk.22:29,30.; Apt. 3:21.; 1 Kor. 6:2.;2Tim. 2:12;Ilm. 3:21.
Kiitos terveisistä! Ja hienosti ehdit mukaan keskusteluun!
Kiitos teu noista raamatunkohdista! Luen ne ihan heti!
Sinä teu kun olet kiinnostunut ja tietoinen eri raamatunkäännöksistä niin laitan tähän kaksi linkkiä, joissa on kaikki suomalaiset kaannökset. Voit tallentaa ne koneesi kirjainmerkkeihin, niin ne ovat sieltä helposti luettavissa ja kopioitavissa.
http://www.finbible.fi/head/raam.htm
http://www.pyhakirja.fi/#
Uuden syntymän kuva 1 Kor .15 :47. Ensimmäinen ihminen oli masta , maallinen ,,
Toinen ihminen on taivaasta ,taivaallinen .
Aadam ,ensimmäinen ,esi-isämme , oli luotu maan tomusta , maallinen. .; Kristus
toinen ihminen , ei ole maasta, maallinen , vaan on itse Herra taivaasta ,ilmestynyt
Ihmislihassa . Niiden ihmissuvun esi-isien välillä on selainen erotus kuin taivaan
ja maan ja kuoleman välillä . Samoin täytyy myös olla ero niiden välillä . jonka
ovat heidän omiaan . "Millainen maallinen oli , sellainen on myös maallinen. ,ja millainen on taivaallinen sellainen on myös taivaalliset. "1Kor. 15:48.
Siis ,jollei mitään muuta ole meissä ,kuin tämä synnitinen Aadamista peritty ,
"maallinen ihminen ", Niin emme ikinä pääse Kristuksen kirkkauteen , vaan jäämme ikuiseen "häpeään ja vaivaan ". Ja taastoiselta puolen : jos meissä jo täällä maan päällä vaeltaessamme on (uskoon ja uuteen ihmiseen katsoen ) ollut Kristuksen kuva , niin tulemme totisesti ylösnousemuksessa vielä enemmän Hänen kal-
taisikseen . Sillä "niin kuin ,meissä on ollut maallisen kuva , niin meissä on myös
oleva taivaallinen kuva". 1Kor .15:49.
Vaan miten syntyy syntinen Aadamin lapsi Kristuksen jäseneksi ja muttuu paljaasta maallisesta Taivaalliseksi ? Vastaan Herran sanoilla "JOS IHMINEN EI SYNNY VEDESTÄ JA HENGESTÄ , EI HÄN VOI PÄÄSTÄ SISÄLLE JUMALAN VALTAKUNTAAN ".Joh. 3:5. ,,Tästä käy selville ,että vesi ja Henki ovat ikään kuin
Isä js äitinä tähän uuteen syntymiseen , josta puhumme . Kasteen vedessä on sanan kautta Pyhä Henki saapuvilla , joka istuttaa meidät . Jeesukseen Kristukseen
ja saattaa meidät syntymään uudesti Jumalasta .
Tämä syntyminen alkaa kaikissa, Jumalan olkoon kiits , kasteessa , missä me kaikki tulemme istutetuilsi toiseen Aadamiin , Kristukseen , sillä apostoli todistaa täydellä
todella,;"Niin , monta kuin teitä on Kristuksessa Kastettu , te oletta kristukseen pukeutuneet", Gal. 3:27. Mutta nyt kysytään ;oletteko vielä nytkin pukeutuneet tähän pukuun ? Oletteko Jeesuksessa Kristusessa , ja onko Hän teissä ?
Tämä on nyt mitä tärkein kysymys, ja älköön yksikään Kastettu ihminen sivuttako sitä miettimättä ja vastaamatta siihen Jumalan edessä , Sillä kerran on varmasti käyvä ilmi , kuka kuka on Kristuksesta ja kuka ei . Täällä voimme vielä kaikki
muuttaa , vaikkapa miten huonosti olisi asiamme ;"KOETELKAA ITSESSÄNNE
2. kOR .13:5. mUTTA "EI LIHA JA VERI VOI PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA .
1 kOR. 15. 50 . Vielä 51. Katso , minä sanon teille salaisuuden : emme kaikki kuolemaan nuku , mutta kaikki me muutumme..
Hedberg.
Laitan teu tähän nämä antamasi raamatunpaikat:
Mat 19:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
Luuk.22:29 ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan,
30 niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.
Apt3:21 Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.
1Kor.6:2 Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
2Tim. 2:12 jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;
Ilm. 3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
Jes.2:2 Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
4 Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
Jes. 11:1 Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.
2 Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki.
3 Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta,
4 vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.
5 Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö ja totuus hänen lanteittensa side.
6 Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.
7 Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
8 Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
9 Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.
10 Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.
Jes. 65:17 Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18 vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19 Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
20 Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
21 He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22 he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
23 He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
24 Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25 Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.
Jatkuu
Lisää teun antamia sananpaikkoja:
Dan. 7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua.
16 Minä lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Niin hän vastasi minulle ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
17 "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta.
18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti-iankaikkisesta iankaikkiseen."
19 Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
21 se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.
23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Sak. 14:8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on-samankaltainen vitsaus.
16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
jatkuu
Lisää teun antamia sananpaikkoja:
Dan. 7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
15 Minä, Daniel, tunsin henkeni tulevan murheelliseksi ruumiissani, ja minun näkemäni näyt peljättivät minua.
16 Minä lähestyin yhtä siellä seisovista ja pyysin häneltä varmaa tietoa kaikista näistä asioista. Niin hän vastasi minulle ja ilmoitti minulle niiden selityksen:
17 "Nuo suuret pedot, joita on neljä, ovat neljä kuningasta, jotka nousevat maasta.
18 Mutta Korkeimman pyhät saavat valtakunnan ja omistavat valtakunnan iankaikkisesti-iankaikkisesta iankaikkiseen."
19 Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden neljännestä pedosta, joka oli erilainen kuin kaikki muut ja ylen hirmuinen; jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet, joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
20 sekä pedon pään kymmenestä sarvesta ynnä siitä sarvesta, joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi; jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
21 se sarvi, jonka minä näin sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
22 siihen asti kunnes Vanhaikäinen tuli ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille ja aika joutui ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.
23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
26 Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti.
27 Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Sak. 14:8 Sinä päivänä elävät vedet virtaavat Jerusalemista: toiset puolet niistä Idänmerta kohti, toiset puolet Länsimerta kohti. Niin on tapahtuva kesät ja talvet.
9 Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen nimensä yksi.
10 Koko maa muuttuu tasaiseksi kuin Aromaa Gebasta Rimmoniin asti, Jerusalemin eteläpuolelle. Ja tämä on oleva korkea ja oleva asuttu, paikallansa, Benjaminin portista entisen portin sijaan asti, Kulmaporttiin ja Hananelin-torniin asti, kuninkaan viinikuurniin asti.
11 He asuvat siellä, eikä vihitä sitä enää tuhon omaksi, ja Jerusalem on oleva asuttu, oleva turvassa.
12 Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa.
13 Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.
14 Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa, ja kaikkien pakanakansojen rikkaudet kootaan joka taholta: kullat ja hopeat ja ylen paljon vaatteita.
15 Samoin on vitsaus kohtaava hevosia ja muuleja ja kameleja ja aaseja ja kaikkea karjaa, mitä niissä leireissä on-samankaltainen vitsaus.
16 Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.
18 Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös, ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
19 Tämä on oleva egyptiläisten synnin palkka ja kaikkien niiden pakanakansojen synnin palkka, jotka eivät käy sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.
20 Sinä päivänä on oleva hevosten kulkusissa kirjoitus: "Pyhitetty Herralle". Ja padat Herran temppelissä ovat uhrimaljain vertaisia, jotka ovat alttarin edessä.
jatkuu
Lisää teun antamia sananpaikkoja:
Ilm. 20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
Teulta:
Uuden syntymän kuva 1 Kor .15 :47.
Ensimmäinen ihminen oli masta, maallinen
Toinen ihminen on taivaasta ,taivaallinen .
Siis, jollei mitään muuta ole meissä, kuin tämä syntinen Aadamista peritty "maallinen ihminen ", Niin emme ikinä pääse Kristuksen kirkkauteen ,
Sillä "niin kuin ,meissä on ollut maallisen kuva , niin meissä on myös oleva taivaallinen kuva". 1Kor .15:49.
"EI LIHA JA VERI VOI PERIÄ JUMALAN VALTAKUNTAA .
----------------------------------------------------------------------------------
Huomaatko teu yhtäläisyyden: Nikodeemustapaukseen?
Mikä lihasta/vedestä/luonnollisesti on syntynyt on liha/maallinen/ajallinen
Mikä hengestä/yliluonnollisesti on syntynyt on henki/taivaallinen/iankaikkinen
Koska liha ja veri eivät voi periä taivasten valtakuntaa, ei riitä luonnollinen syntyminen vaan tarvitaan lisäksi hengellinen syntyminen!
Aivan samaa tarkoittavia asioita koska alkukielen mukaan puhutaan vedestä eikä kasteesta. Kun UT:ssa puhutaan kasteesta, siitä käytetään aina sanaa baptisma, eikä hydor, joka tarkoittaa vettä.
Tarkoitukseni on kyllä pysähtyä Johanneksen evankeliumin ääreen, kuten sovimme.
Saamme näin Kristuksen ylösnousemuksen voiton päivänä ilolla tutkia Raamattua ja keskustella sen sanomasta ja teemana on suomenkielisissä käännöksissä esiintyvä sana "uudestisyntyminen".
Tilanne on tämän palstan osalta nähdäkseni seuraava
Kolme nimimerkkiä, "kunpa kaikki" "teu." "oikeaa oppia on olem" puhuvat uudestisyntymisestä eivätkä lainkaan pohdi mitä Matteus 19:28 sisältää
Nimimerkki vihne pohtii tekstiä, mutta ei tavoita Mt 19:28 erityistä merkitystä
Nimimerkki Saara antaa sumerille täyslaidallisen tämän hengellisestä sokeudesta - vaikka osoitan, että Petri Paavola on opetuksessaan ihmisen uudestisyntymisestä keskimäärin raamatullisempi kuin Saara!
Saara kyllä nyt huomaa, että Mt 19:28 puhuu erityisestä asiasta ja antaa viittauksen Erkki Kuisman nettisivuille, joissa tämä kirjoittaa lopunajoista.
ja kysyt "Eli ensin lähdetään liikkeelle siitä, kertooko raamattu mielestäsi tuhatvuotisesta valtakunnasta joka perustetaan Jeesuksen takaisintulon jälkeen?"
Toistan taas, että saamme iloiten kaikki yhdessä tutkia Jumalan Sanan rikkauksia ja arvostella toistemme näkemyksiä Raamatun valossa. Tämä on terveellistä harjoitusta.
Haluaisit Saara lähteä keskusteluun kanssani opetuksesta tuhat vuotisesta valtakunnasta, josta annoit melkoisen paketin Camillan tekstejä kuukausi pari sitten. Ne ovat suuria maailmanhistoriaa syleileviä asioita.
Toivon että pysymme kuitenkin tässä ketjussa vielä kiinni Jumalan Sanassa ja olen iloinen, että huomasit tuon Matteuksen lisäyksen Markuksen ja Luukkaan antamaan Jeesuksen sanaan.
Se todella vie meidät pohtimaan tulevia, ja niinhän Jeesus tuossa sanookin - siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella."
Se on tietty uudestisyntyminen, jolla ei ole mitään tekemistä meidän ihmisten uskonelämän syntymisen kanssa.
Kukaan tähän ketjuun kirjoittavista tuskin on kuullut esikoislestadiolaista saarnaa siitä, miten Pietari, Johannes, Tuomas, Bartolomeus, Simon Kiivailija tulevat istumaan 12 valtaistuimella tuomareina.
Eikä vain tämä jää sivuun, koska se ei mahdu tavanomaiseen seurojen saarnapakettien sisältöön
Vaan sivuun jää myös apostoli Paavalin samansuuntainen hyvin outo viesti.
Se viesti ei jää sivuun vain lestadiolaisilta - kuten tämäkin ketju on jo osoittanut - vaan kristityiltä yleisestikin.
Samasta syystä, ei mene kalloon, ei sovi kaavioon, ei mahdu pakettiin.
Saara viittaa ratkaisuun Tuhatvuotisen valtakunnan opetuksissa.
Mutta mitä apostoli Paavali siis sanoo?
Paavalin sanoma on niin rankka että se on hyllytetty kerrassaan kristikunnassa! Se kuitenkin liittyy suoraan siihen samaan aiheeseen, joka vilahtaa Matteuksen evankeliumin jakeessa 19:28
1. Miksi joku teistä, jolla on toisen kanssa jotakin asiaa, rohkenee riidellä vääräin ja ei pyhäin edessä?
2. Ettekö te tiedä, että pyhät pitää maailmaa tuomitseman? Ja jos maailma pitää teidän kauttanne tuomittaman, ettekö siis te kelpaa pienempiä asioita tuomitsemaan?
3. Ettekö te tiedä, että meidän pitää enkeleitäkin tuomitseman? kuinka siis ei ajallisia asioita?
4. Kuin siis teillä on jotakuta asiaa ajallisesta hyvyydestä, niin te otatte ne, jotka seurakunnassa ovat katsotut ylön, ja asetatte tuomariksi.
5. Teille minä sanon näitä häpiäksi: eikö niin yhtään viisasta ole teidän seassanne, joka taitais tuomita veljiensä välillä?
6. Vaan veli riitelee veljensä kanssa, ja sittenkin uskottoman edessä.
7. Niin on siis kaiketi vika teidän seassanne, että te toinen toisenne kanssa käytte oikeuden eteen. Miksi ette paremmin vääryyttä kärsi? miksi ette ennen suo teitänne vahingoittaa?
1 Kor 6: 1-7
Ettekö tosiaan tiedä?
Emme tiedä, arvon Paavali, ei tästä saarnaajat meille opeta eikä kirkon papitkaan.
Ettäkö Matti Meikäläinen tässä enkeleitä tuomitsemaan?
Tosin me kyllä toisiamme helvettiin tuomitsemme, mutta se ei ole sama asia! Apostoli puhuu tässä "siitä uudestisyntymisestä, jolloin Kristus istuu valtaistuimelleen"
Israelin pojat tuomitsevat Israelin 12 heimoa.
Pakanain pojat tuomitsevat maailman ihmisiä, enkeleitäkin.
Mitä kummaa tämä on?
Todella kummaa.
Tällaisia rikkauksia, aarteita Kristuksessa, Raamatusta löytyy kun kaikessa rauhassa annamme Jumalan Sanan itseämme opettaa.
Meillä vain ei ole siihen kärsivällisyyttä, vaan hyvin nopeasti opetamme Mestarille, Jeesukselle, miten asiat ovat.
Täysin riippumatta siitä, mitä on kirjoitettu.
Tämä on tosi.
Matteus Markus ja Luukas ja Johannes puhuvat samasta asiasta valottaen eri puolia näistä pääsiäisajan täpahtumista.
On vaarallista (vaara eksyä) ryhtyä tutkimaan Raamattua yhden kirjan tai joidenkin jakeiden osalta. Raamattu on ihan JUmalan johdatuksesta syntynyt 66 kirjan kokoelma, joista kaikki pitää täsmätä, ilman että mikään paikka lyö toista korvalle. Tutkimuksessa on tästä syystä aina oltava johtopäätösten tekemiseksi avoinna aina kaikki Raamatun 66 kirjaa. Kun johtopäätös sopii ristiriidatta kaikkien muiden kirjojen kanssa vasta silloin on tehty oikea johtopäätös, tulkinta.
Otat esille tärkeän asian, "huomioi seuraavaa"
sanon vain että kyseessä oleva Raamatun kohta Matteus 19:28 ei lyö ketään korvalle.
siinä on lisäys teksiin, joka on myös Markuksella ja Luukkaalla, joka kertoo ihmeellisestä Israelin 12 heimon hallitsemisesta.
tähän samaan asiaan näyttäisi liittyvän apostoli Paavalin 1 Kor 6 sanoma siitä, ettei kristittyjen tulisi mennä riitoineen maallisen tuomarin eteen.
nämä kaksi, Matteus 19:28 ja 1 Kor 6 sopivat keskenään yhteen.
sumeri hyvä! Olet esimerkillinen ihminen kärsivällisyydessäsi minuakin kohtaan, joka väitän uudestisyntymisen olevan sinulla vielä tapahtumatta. Arvostan sinussa kestävyyttä erilaisten kovienkin mielipide-erojen kanssa. Olen helposti anteeksipyytävä, jos kiivastukin helposti. Eli odotan että osoitat hengellistä viisautta, jolloin voin todeta uudestisyntymisesi tapahtuneen.
Ota kunnia-asiana arvosteluni kovuus. Näen ettet ole henkisesti heikko, vaan erittäin vahva. Siksi sallin itselleni suoran puhetyylin kanssasi.
Mitä palstalaisiin tulee, niin niistä jotka vakinikeillä kirjoittavat ainakin teu ja muuttis ymmärtävät nämä kohdat raamatusta. Me kolme ymmärrämme myöskin tuon Paavalin kohdan viittaavan samaan tulevaan maanpäälliseen Kristuksen kuningaskuntaan.
Seuroissa näistä ei puhuta, eikä kirkossa (tietääkseni) koska luotetaan Lutherin (taas) väärään ymmärrykseen, jonka mukaan kirkko keskiajasta alkaen elää tuhatvuotista valtakuntaa. (kirjoitin aikaisemmissa keskusteluissa lainauksen Lutherin tekstistä)
Näemme kuitenkin Lutherin tässä asiassa ohittaen, ettei tuhatvuotisen valtakunnan ajasta kertovat totuudet asetu mitenkään tähän aikaan.
Olen todella positiivisesti yllättynyt, että sinun näkemyksesi tästä on sama kuin raamatussa oikeasti sanotaan.
Kyllä meillä sumeri tietoa ja ymmärrystä on, mutta täällä on hyvin vaikea saada asiallista keskustelua käyntiin sellaisista aiheista joista ei ole turvana Lutheria eikä LLL:ta
Jospa Jumala onkin lahjoittanut meille sinun läsnäolosi täällä, sillä sinua kohtaan palstalaisilla on kunnioitusta ja keskustelu, minkä sinä hyväksyt, hyväksytään laajeminkin. Tästä olen sinulle kiitollinen!
En kylläkään löisi Lutheria lyttyyn, vaikkei hänellä olisi ollutkaan tuhatvuotisesta valtakunnasta "oikeaa ymmärrystä". Ei tainnut tuo asia olla päälimmäisenä hänen aikanaan. Kun vuosisadat ovat kuluneet, niin aikojen lopulla ymmärrys lisääntyy, ilmoittaa raamattu. vm
Perinteinen essuopetus on, että nyt elämme sitä tuhatvuotista, eli seurakunnan aikaa, jolloin s----tana on sidottuna. Itselläni ei ole lukkoon lyötyä käsitystä asiasta. Se kyllä kiinnostaa. On kuitenkin varma tosi, että menemme huonoja aikoja kohti ja kovaa vauhtia.
Kristityn tulee olla joka hetki valmiina lähtöön. Joko niin, että saamme lähteä yhdessä tai sitten kukin ajallamme, sen Herra yksin tietää.
Minun kirja kertoo jotakin Mat 19:28-> 27-28.
Pietaeri nähtävästi ajatteli , ett Apostolit olivat täyttäneet kaiesta
luopumisen vaatimuksen . Mitä tulivat he siitä saamaan ?
Uudesti syntyminen ei tässä tarkoita yksityisen ihmisen uskoon tulemista vaan vaan man uudistamista TUHAT VUOTISEN VALTAKUNTAA VARTEN . Se ,että apostolit
ovat silloin ovat Israelin heimojen "tuomareina"eli hallitus miehinä viitta nähtävästi siihen , että kunkin kansan johtajiksi asetetaan sopivia miehiä sen omasta piirista.
Vertauksessaan uskotuissa Leivisköissään Luuk. 19:17,19. Jeesus sanoo , että leiviskänsä 10 Leiviskäksi kartuttanut saa 10 kaupunkia hallittavakseen ja viisi leiviskäksi kartuttanut saa viisi kaupunkia , tämä oli vähän toisen lainen sel.
1 Kor . 6:2..sel. "Pyhät " /uskovat eivät ole cviimeisellä tuomiolla Kristuksen kanssa tuomitsemassa , sillä he kuuluvat niihin, joista apostoli sanoo "kaikkien meidän pitää ilmestymään Kristuksen tuömioistuimen eteen ", Raamatun kielnkäytössä ".
"TUOMITSEMINEN ", merkitsee monesti hallitsevassa /johtavassa asemassa
olemista . Lukuisat ylösnouseet pyhät tulevat olemaan sellaisissa asemissa Tuhat -
vuotisessa valtakunnassa .
Ks ilm :20:4-6. Paavali tarkoittaa nähtävästi sitä.
Lutherilla nimenomaan oli oikea ymmärrys tuhatvuotisesta valtakunnasta.
Sitä vastoin humahenkisiltä joita ohjaa mielikuvitus ja järjen päätelmät, heiltä puuttuu kokonaan ymmärrys Jumalan sanasta muuttumattomana ja iäti paikallaan pydsyvänä suureena. Joka on kaiken A ja O. He edustavat taika ja henkioppeja, jotka ovat "tutkimusten" tulosta. Kun silminnäkijöiden ja henkilökohtaisesti paikalla olleiden todistuksen eivät menee perille ryhdytään tutkijoiksi ja Jeesuksen verellä JUmalan lapsiksi ostettujen tuomitsijoiksi.
Jumala pysyy sanassaan, Isä Poika ja Pyhä Henki puhuu aina samaa. He joilla on Pyhä Henki, pysyvät aina Jumalan sanassa kaksin käsin kiinni. Jumalan sanassa pysyminen merkitsee myöskin sitä, että ihminen tuntee ja myöntää ymmärtävänsä perin vähän siitä kuinka Jumala toimii. Mutta JUmalan sanassa pysyvä tietää aina että sen mitä JUmala on luvannut sen hän myös tekee. Jumalan sanaan juurtuneen jalat ovat kalliolla joka ei järise.
Sen sijaan taika- ja henki- opit joihin on sotkettu korvasyyhyn tyydyttämiseksi Jumalan sanaa joukkoon, ovat kuin hyllyvä suo. Näitä oppeja puhuvat henkilöt ovat kuin vailla alaleukaa. Tänään tätä ja huomenna tota.
Tässä vaiheessa nostan vain osaltani punaisen lipun, asiat eivät ole Saaran kohdalla miltä näyttävät.
Kristityt vaistoavat sen ja voivat huonosti ... Se on terveyden merkki
Mielenkiintoista! Kun vielä selvität missä menen harhaan niin pästään eteenpäin ja katsomaan löytyykö yhteistä ymmärrystä!
Kiitos Jumalalle Lutherista! Kuitenkaan Luther ei kaikkia asioita ymmärtänyt oikein. Tästä varmasti pidän mielipiteeni jatkossakin.
Oli mm. Israelin kansan, Jumalan valitun kansan aseman ymmärtäminen Lutherilla aivan väärä. Samoin uudestisyntyminen vauvakasteessa. Myöskään ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi, vaan ehtoollinen on jo uskoviksi tulleille tarkoitettu muistoateria, jossa muistelemme sitä, kuinka Kristus antoi ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksisaamiseksi Golkatan keskimmäisellä ristillä.
Näistä on siis kanssani turha väitellä. Mutta on meillä muutakin tutkittavaa, nyt vuorossa tuleva Kristuksen kuningaskunta!
On niin murheellista, ettei esikoislestadiolaisilla noin keskimäärin ole höykäsen pöläystä siitä majesteettisesta sanomasta, joka on Mt 19:28
Eikä siitä mahdottomasta metakasta, joka sen ympärillä käy kristikunnassa.
Tämä on nimittäin saarnaajien laiskuutta Raamatun omassa tutkimisessa ja siten opetuksen puutetta.
No, tutkitaan porukalla täällä...
Tuohon näkemykseen yhdyn täysin! Se on nimenomaan saarnaajien laiskuutta olla tutkimatta Jumalan sanaa.
Toisekseen essussaarnaajilla on voimakas eksytetyksi tulemisen pelko. Tutkimuksiin asioista kun ei uskalleta tutustua. Ne kun johtaisivat samoihin tuloksiin muuallakin vaikuttavien kristittyjen kanssa.
Se taas pakottaisi kohtaamaan sen omavanhurskaan tuomitsijan itsessään, joka haluaa pitää "vain me" illuusiota yllä! Lampaista viis, onko lampaille riittävän ravitsevaa ja monipuolista ruokaaa.
Paremmin pysyvät kurissa eivätkä lähde "vääräuskoisten" eksyttäjien mukaan, voivat vielä saada omaakin ymmärrystä ja tulevat vahvemmiksi taistelussa seurakunnan diktaattoreita vastaan.
Katsokaa vähän ylempää. sopiko.