oma käsitys..

nuorimies

Terve suhde Jumalaan. Koen Jumalan maailmankaikkeuden luovana voimana. Jumala on siis kaikkialla. Se on aina ollut. Ennen maailmankaikkeuden syntymistä. Ihmiset loivat uskontoja ja legendoja siitä. Periaatteeltaan hyviä elämänfilosofioita ja lakikirjoja kuten Raamattu ja Koraani.
Myöhemmin ihmiset käyttivät uskontoja väärin ja uskonnon perusidea hämärtyi. Ihmiset kun eivät ole täydellisiä.
Ihmiset pelkäävät tuntematonta ja yrittävät selittää maailmankaikkeutta. Tiede syntyi niitä vastauksia etsimään. Tiede selittää paljon mutta kenties vain Jumalan työtapoja ja työkaluja. Tarvitsihan Jumalakin materiaa josta kaikki on tehty. Ihminen on keksinyt monet nimitykset eri asioille. Energia, sähkö.. sekin voi olla peräisin Jumalalta mutta ihmiset ovat keksineet sille arkisemman nimen.
Ihmisessä on sähköä.. ja se voi olla yhtä kuin henki tai sielu. Tiede ei ole selittänyt mitä oli ennen ns. alkuräjähdystä.
Kyllähän ihminen kehittyy.. ainakin jollain tavalla joten se evoluutiokin toimii mutta kumoaako se Jumalan olemassaolon? Raamatun oppeja kylläkin mutta sehän on vain ihmisten kirjoittama teos.

Yhteenveto: elä kunnon, terveellinen elämä, toisia kunnioittaen, fanaattisuuteen sortumatta, nautintoja unohtamatta niin ei tarvitse pelätä että onko sitä vai eikö sitä Jumalaa ole.

Uskovaisille on oma taivaspaikkansa sillä taattu ja ateistinkaan ei tarvitse asialla päätänsä vaivata tai uskovaisia pilkata.

Lopullinen yhteenveto.. aika turha kinastella.

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ydin-

      Ydin on se, olet sitten ateisti tai uskovainen samat perus-totuudet tulet elämässäsi kohtaamaan, oliko elämäsi hyvä, hyvähkö,keskinkertainen,tavallinen,tavaton tai epäonnistunut niin, kun kuolema kohtaa, kaikki kokevat saman kokemuksen, mikä se on, sitä ei ole kukaan tullut takaisin kertomaan (todistetusti). Elämän ilmenemis-muodot vaihtelevat, kuolema on sama kaikille, eli kun "virta" katkeaa keho lopettaa toimintansa ja maatuu, se mitä tuolle kehossa vaikuttaneelle "voimalle","kipinälle" tapahtuu, siitä emme varmuudella tiedä, tiedämme sen että kun se häviää, lähtee pois koneisto sammuu. Perus "totuus" on rakkaus, sitä soveltamalla kaikkiin elämän alueisiin, emme voi tehdä väärin, eli olemme "puhtain paperein", (melkein ainakin) niin ihmisten, kuin mahdollisen Jumalankin edessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe