mitä mieltä olette? Voiko? MIksi/Miksi ei? Oletko itse normaalipainoinen syömishäiriöinen? sanotaan että painoindeksi vaikkama vähintään 21-25 välillä?
voiko normaalipainoisella olla syömishäiriö?
reum
113295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mä mietin just tota samaa!! Mul ois anoreksian oireet mut liian PALJON LÄSKII! Mun bmi vaihtelee 19 ja 20 välillä .....
mäkin mietin tätä? Onko joku ns. normaalipainnossa oleva saanut anoreksia diaknoosia?
Kyllä normaalipainoisella voi olla syömishäiriö - ei painoindeksi aina välttämättä kerro "koko totuutta". Vaikka painoindeksi olisi n. 22 - 23 (indeksinä siis tosi hyvä !), niin silti sen omaavalla voi olla jokin syömishäiriö; se voi olla herkkujen napsiminen (siis "normaaliuden" ylittävä...), liiallinen syömisen tarkkailu (syö vain tiettyjä ruokia, oli ne sitten ihan mitä ruokia vaan - ei tarvitse välttämättä olla kasvissyöjä tms; enkä tarkoita että kasvissyöjät / vegetaristit olisi syömishäiriöisiä !), ylipäänsä liika syöminen jne. Kaikille ei vaan kerry kiloja helposti / ei näy heti, tilanne voi jatkua jopa vuosia - ja ehkä sitten muuttua johonkin suuntaan...
kyllä voi. Itselläni ainakin, vaikka oon normipainoinen. Mulla on rajoittunut syöminen, siis syön aina samaa ruokaa, enkä uskalla syödä mitään muuta ja uusia ruokia.
Mulla on ollu anoreksiaa, bulimiaa, ortoreksiaa, tällä hetkellä diagnoosina on määrittämätön syömishäiriö. Ollu sama diagnoosi nyt jo pitkän aikaa. BMI normaali, eli mulle liian paljon. Oon sairastanut nyt 14 vuotta jo. Ja mulla on, kuulemma, tosi vääristynyt kuva omasta kehostani. No, niinhän se kai on. Siks haluasinkin nyt teiltä kanssaihmiset kysyä rehellisen mielipiteen: paino on nyt n.58kg, pituus 161cm. Mulle sanotaan että oon hoikka, normaalivartaloinen. Ja tämä ei oo nyt mitään huomion hakua, vaan koska en vaan kykene näkemään omaa vartaloani, niin kun toiset sen näkee. Olenko noilla mitoilla teidän mielestänne lihava?? Omasta mielestäni oon aivan liian lihavassa kunnossa ja tavote on paljon alempana. Ehkä juuri siks, että oon joskus painanu alle 45kg ja oon niin pettyny itteeni, että oon päästäny itteni tähän kuntoon missä nyt oon...
Olet aikuinen nainen jo. Noilla mitoilla lähes täydellinen pakkaus. Usko pois, me miehet pidetään naisista joilla on muotoja. Ole armollinen itsellesi ja rakasta itseäsi niin muutkin huomaavat sen! seurustelin aikoinaan naisen kanssa joka oli todella hoikka, jopa alipainoinen. hänen suurin ongelmansa oli vääristynyt kehonkuva itsestään. suhde loppui lyhyeen, kun en jaksanut naisen ainaista valitusta siitä, miten hän oli omasta mielestään lihava, vaikka olikin laiha. yritin kaikkeni, ja kannustin lihottamaan sekä hyväksymään itsensä sellaisenaan, mutta eipä auttanut... omat voimavarani vain menetin..
Kai voi, syömishäiriöhän on psyykkinen sairaus
Diagnoosini on anoreksia, vaikkakin mun painoindeksi on oikeastaan aina ollut normaali.
Itekki oon miettiny tätä. Syömisten tarkkailu alkaa mennä jo vähän yli itellä..kaloreitten laskemista, kuvotusta kun on syöny yli 500kcal... suurin osa ruuista kuvottaa ja ne on kiellettyjä. Elän suunilleen hedelmillä ja hapankorpuilla...liikuntaa niin paljon että meinaa pyörtyä tienposkeen.. BMI tällä hetkellä 18.9 ja miks se kuulostaa niin paljolta???
Eiköhän kaikki näillä palstoilla pyörivät tiedä, ettei oma tilanne ole ihan täysin normaali.
Olen syömishäiriöinen ja painoindeksi on 20. Mulla on ajoittainen bulimia. Sairastin anoreksiaa vähän aikaa teinityttönä kunnes masennuin ja lihoin. Yritin laihduttaa takaisin alipainoiseksi, mutta epäonnistuin siinä koska mitä laihempi olin, niin sitä hirvittävämpiä ahmimiskohtauksia mä sain. Luulen, että jotenkin traumatisoiduin teini-iän nälänhädästä ja psyykkisestä stressistä, ja se yhdistettynä huonommuudentunteeseen niin seurauksena oli bulimia. Kun vähänkin yritän kontrolloida syömisiäni, niin saan ihan kamalia ahmimiskohtauksia. Reagoin välillä muuhunkin epäonnistumisiin ahmimalla ja oksentamalla, mutta erityisesti ajatus laihtumisesta aktivoi mun syömishäiröni, joka siis tavallaan estää mua laihtumasta.