Poliisikoira

Juu, oli se kauan odotettu suomen suvi ja juhannus. Oltiin päästy tuttavien veneellä reissuun. Oltiin suomenlahdella, taitaa kuulua Helsingin kaupungille. - Mutta joka tapauksessa, rantauduttu oli veneet olivat turvallisesti kiinni. Jotkut venekunnat olivat jo ehtineet kalastaa. Silakkaa oli savustettu ja sillä oikealla tavalla, ei suolaa ennen savustusta..

No siinä rantakalliolla köllöteltiin, lapinkullatkin oli jo maistunut useimmilla. Siina makailtiin ja , harvinaista kyllä, luonto oli lämmittänyt kalliot, että kelpasi. Kivan tuntuisia tyttölapsia, no, no oikeammin nuoria rouviakin oli asettunut kuka minnekin kuitenkin venekunnittain, mutta juttua rupesi kulkemaan. Siinä jaloissa sitten hyppeli rakkia ja pentuja, ehkä välillä oli kakkia. Siinä sitten naapuri rupesi supsuttamaan koiraa. Emäntä, - ymmärsin oli tullut jonkun venekunnan mukana ja yksin. Sanoi ettei tarvitse enää miestä, koira korvaa kaiken.

-   Miten niin? kaikki utelemaan. Ensinnäkin se on oppinut kuorsaamaan ja nykyään se haiseekin, että mihin sitä miestä enää tarvitan. No, no, yritin, enpä saanut puheen vuoroa. Tarkoituksenani oli kertoa ettei se ihan niinkään ole. Jos jäät ylitöihin et voikaan soittaa kotiin ja kusettaa puhelimessa, että kyllähän siinä mies on paikallaan. Naapuri jatkoi koiran rupsutusta.
Niin mutta sullahan onkin poliisikoira. Hä, ajattelin ja katsoin koiraa, ainakin musta näytti tavalliselta rakilta. Mistäs sen poliisikoiran muka tuntee?? Sillä kuulemma, niin valistettiin, on aina pistoolikotelo vyöllä. Ja kun katsoin siinähän se oli kotelo vyöllä, niin enpä sitten enempää alkanut kyselemään, vaan huomasin olevani aasi.