Ootteko jo nähny näitä uusittuja vanhoja metroja? Mä näin viikonloppuna ja HKL on kerranki sijottanu rahaa oikeeseen kohteeseen, ihan hienoiks oli remontil vaunut saatu. Niis on korjattu ja uusittu kaikki alustarakenteet, äänieristystä on parannettu, ovet ja ikkunat on vaihdettu uusiin, maalipinta uusittu, valaistus ja useat pinnat sisältä on uusittu, ohjaamon ja matkustamon välinen seinä on vaihdettu vanhasta osaksi lasista olevasta lähes täysin samanlaiseen mitä uusissa metroissa on. Ovien sulkeutumisääni ei ole enää se yksi "pim" vaan lähes sama kuin uusissa metroissa.. myös kuskin peilit on vaihdettu samanlaisiin mitä uusissa metroissa on.
Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunu remontti, kulku parantunu huomattamasti ja matkustusmukavuus oli paljon parempi ku korjaamattomis vanhoissa vaunuissa. Tän uusitun vaunuparin numerot tais olla 141-142.
Helsingin uusitut metrot
2
425
Vastaukset
- Pertsa
Eilen tuollaiseen metroon eksyin ja ensimmäisenä aloin ihmetellä kun ikkunasta näkyi niin hyvin ulos. Sitten kiinnitin huomiota että niitä päätyseiniä oli vaihdettu ja kattokin näytti paremmalta. Ovien sulkeutumisesta kertovaa ääntä moni ihmetteli ja oli hauska katsella matkustajien reaktioita. Äänenä jotenkin häiritsevä, se vanha ääni oli parempi ja vielä parempi on se, mikä niissä uusissa metroissa on. Ne karmivan näköiset ruskeat seinäelementit olisi voinut vielä kyllä restauroida saman värisiksi kuin päätyseinätkin, mainoksia edelleen liikaa!
- skitsoman
Joo, tännään näin uuren Metron Vuasaaressa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283