Kun kävin läpi kansalaisaloitteita, ainoa aloite, jolla on realistisia mahdollisuuksia mennä läpi eduskunnassa, on homoavioliittolaki. Toinen asia on, sallivatko kaikki puolueet edustajilleen vapaat kädet äänestää omantuntonsa mukaan.
Kansa on innostunut kansalaisaloitteista, mutta joutuu valitettavasti pettymään. Nyt ihan aikuisten oikeasti uskotaan, että aloitteet voivat mennä eduskunnassa läpi. No eivät mene. Sen sijaan aloitteilla voidaan viestittää puolueille, mitkä asiat äänestäjiä risovat. Ja koska
ilmeisesti ainakin jokin puolue nappaa itselleen jonkin idean, aivan turhia kansalaisaloitteet eivät ole.
http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/136634-kansalaisaloite-populismin-riemuvoitto
Näin Ukkola (kok) on jo päättänyt ennakkoon, ettei kansalaisaloitteet
mene läpi.
Onko eduskunta sopinut tuon asian vai Ukkolako sen on päättänyt?
kansalaisaloitteet on ainoa keino saada ääntämme kuuluviin, ja
uskon että meillä on vielä joitakin edustajia jotka haluavat kuulla
myös kansalaisten mielipiteitä, niinkuin demokratiaan kuuluu.
Sitten on tietenkin tuo lainvastainen puoluekuri, siihen pitäisi kyllä
puuttua, on varmaan aika ikävää edustajallekin äänestää vastoin
omaa mielipidettään, ei ole ihme jos politiikka ei kiinnosta,miten
puoluejohto saataisiin tajuamaan tuo.
Demokratia ei voi illa ylhäältä saneltua, se on yhteistyötä,
ja kaikkien mielipiteet on huomioitava, ennen päätöksen tekoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.