KR 33:38 kertoo sen selvin sanoin:
22. Herra_ l o i minut_ töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti,
hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, syn-nyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, syn-nyin minä,
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.8.html
Samaa kertoo myös=>
UM-käännös:
22Jehova itse valmisti minut tiensä aluksi,
varhaisimmaksi muinaisista saavutuksistaan.
23 Ajan hämärästä olen ollut asetettuna,
alusta, maata varhaisemmista ajoista.
24 Kun ei ollut vesisyvyyksiä, minut synnytettiin kuin poltoin,
kun ei ollut veden täyttämiä lähteitä.
25 Ennen kuin vuoriakaan oli asetettu paikoilleen,
ennen kukkuloita minut synnytettiin kuin poltoin
26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata eikä avoimia paikkoja
eikä tuottoisan maan tomumassojen alkua
27 Kun hän valmisti taivaat, olin paikalla;
kun hän sääti piirin vesisyvyyden pinnalle
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/sananlaskut/8
Lukutaitoiselle asia on aivan selvä ensilukemalla:
Jeesus on "Jumalan töitten e-si-koi-nen", luotu.
22. Herra_ l o i minut_ töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti,
hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, syn-nyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, syn-nyin minä,
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.8.html
Samaa kertoo myös=>
UM-käännös:
22Jehova itse valmisti minut tiensä aluksi,
varhaisimmaksi muinaisista saavutuksistaan.
23 Ajan hämärästä olen ollut asetettuna,
alusta, maata varhaisemmista ajoista.
24 Kun ei ollut vesisyvyyksiä, minut synnytettiin kuin poltoin,
kun ei ollut veden täyttämiä lähteitä.
25 Ennen kuin vuoriakaan oli asetettu paikoilleen,
ennen kukkuloita minut synnytettiin kuin poltoin
26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata eikä avoimia paikkoja
eikä tuottoisan maan tomumassojen alkua
27 Kun hän valmisti taivaat, olin paikalla;
kun hän sääti piirin vesisyvyyden pinnalle
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/sananlaskut/8
Lukutaitoiselle asia on aivan selvä ensilukemalla:
Jeesus on "Jumalan töitten e-si-koi-nen", luotu.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihan on selvästi Kirkkoraamatussa sanottu:
Jumala LOI Jeesuksen.
Kummallista miten huonosti jotkut osaa Aikusena lukea...
Raamattu kansalle käännös sanoo tuon kohdan selvimmin
Sanan.8:22 Herra omisti minut tiensä alussa,muinaisuudessa,ennen kuin
hän oli tehnyt mitään.
Biblia v.1776 on samoilla linjoilla.
22. Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
Kirkkoraamattu v. 1642 myös.
22. Minä olen ollut HERran oma hänen teidens algusa/ ennen cuin mitän tehty oli/ olin minä.
Jumala loi ihan ekaksi Jeesuksen,
jote hän on Esikoinen.Ihan yksinkertainen juttu :)
Sit hän duunasi Jessen kaa kimpassa
taivaat ja muut maailmankaikkeudet ja angelokset ja Gabrielit ja
Telluksen
ja angelokset klabbas handujaan kun ne näki
Ihmisen luomisen.
Sannamees ei osa lukee -vieläkään?
EKA Perheestä on aina
ESIKOINEN
Ekana Perheeseen synnytetty/tehty/luotu ON,indeed,
ESIKOINEN
Jeesus on Jumalan Esikoinen,
Jumal aITSE loi, sanoo KR,
mut ei osa toiset kaihiltaan lukee :D
Jeesus oli ennen kuin on ollut mitään luotua ,Jeesus on ollut ennenkuin on luotu mitään,SIIS Jeesusta ei ole luotu.Kyllä tämän pitäisi olla jokaiselle lukutaitoiselle selvä asia
Lukutaito on:
KR 33:38 kertoo sen selvin sanoin:
22. Herra_ l o i minut_ töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti,
hamasta maan ikiajoista.
24. Ennenkuin syvyyksiä oli, syn-nyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, syn-nyin minä,
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.8.html
Vai että luotu jota Uudenmaailman käännös sanoo Jehovaksi?!
UM Roomalaisille luku 10.
9 Sillä jos sinä julkisesti julistat tämän 'omassa suussasi olevan sanan', että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut. 10 Sillä sydämellä uskotaan vanhurskaudeksi, mutta suulla annetaan julkinen julistus pelastukseksi. 11 Sillä Raamattu sanoo: "Ei kukaan, joka perustaa uskonsa häneen, tule pettymään." 12 Ei ole näet erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä, sillä kaikilla on sama Herra, joka on rikas kaikille, jotka huutavat häntä avukseen. 13 Sillä "jokainen, joka huutaa avukseen Jehovan nimeä, pelastuu".
9 ......että Jeesus on Herra, ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä PELASTUT. 10 ......mutta suulla annetaan julkinen julistus PELSTUKSEKSI. 11 "Ei kukaan, joka perustaa uskonsa HÄNEEN, tule pettymään." 12 ......sillä kaikilla on SAMA Herra, .....jotka huutavat HÄNTÄ AVUKSEEN. 13 SILLÄ "jokainen, joka huutaa AVUKSEEN Jehovan nimeä, PELASTUU".
Tuossa sanotaan ennen aikojen alkua. Eikö se tarkoita olemassaoloa aina ?
Mutta Joh 1:1 on vartiotorniseuralle niin tärkeä Jeesuksen jumaluuden kannalta, että ovat nähneet aiheelliseksi väärentää sen.
Entä sitten Pyhän Hengen alku ? Onko sen alkua pohdittu ?
Enkelihän ilmoitti että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä
Jeesushan antoi syntejä anteeksi, eihän semmopista enkeli.Mutta Pyhästä Hengestä kertoikin enkeli hänen sikiämisestään, ei Mikaelista.
San.8:22
Kyseessä on vuoden 33/38 Raamattuun lipsahtanut käännösvirhe.
Kirkkoraamatun 1938 Vanhan testamentin tunnettuja käännösvirheitä.
Kaarlo O. Syvännön jo vuonna 1977 laatima tieto-opas Vanhan testamentin jakeista, joissa KR38:n n. 100 jakeen tekstiä tulisi tarkentaa.
Opillisesti eräs merkittävä korjaus koskee Sananlaskun 8:22 jaetta.
Oikea Hebrean teksti korjaa KR38:ssa tehdyn virheen ja ilmaisee Jeesuksen olleen työmestari maailman luonnin alussa Isänsä rinnalla eikä "luotu olento"
Biblia 1776 kääntää sen näin:
San.8:22
Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä.
King James kääntää näin:
San.8:22
The LORD possessed me in the beginning of his way, before his works of old.
Edesmennyt Kaarlo Syväntö on ollut heprean kielen taitaja ja on tutkinut Vanhann testamentin kirjoituksia Israelisssa. Hän on julkaissut kirjasen: Vanhan testamentin käännösvireitä. Saarijärven Offset 1992
Sanananl 8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Tässä on paha käänösvirhe. Tässä väitetään, että Kristus olisi luotu olento.
Alkutekstissä ei ole luotu-sanaa ollenkaan, ja englantilainen King James kääntää ihan oikein (tämä on tarkimpia käännöksiä): The Lord possesed me in the beginning. Siis Herra omisti minut jo aikojen alusta lähtein.Vanha lestadiolainen käännös: Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennen kuin, mitään tehty oli, olin minä.
Eihän sellaista ole luotu jota Uuden maailman käännös sanoo Jehovaksi.
UM Mark. 1:1-3. Jeesusta Kristusta koskevan hyvän uutisen alku: 2 Niin kuin profeetta Jesajaan on kirjoitettu: "(Katso! Minä lähetän kasvojesi edellä sanansaattajani, joka valmistaa tiesi.) 3 Kuunnelkaa! Joku huutaa erämaassa: 'Valmistakaa Jehovan tie, tehkää hänen kulkutiensä suoriksi'",
KR 33:38 kertoo sen selvin sanoin:
22. Herra_ LOI minut_ töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.8.html
tuon ymmärtää peruskoulun ekaluokkalainenkin.
Jumalan Poika luomisessa
22. Minä olin Herran omana, hänen tiensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua.
23. Iäisyydestä minut on asetettu olemaan, alusta asti, ennen kuin maata olikaan.
24. Ennen kuin syvyyksiä oli, minä synnyin, ennen kuin oli lähteitä*, vedestä rikkaita.
25. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, minä synnyin,
26. kun Hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
27. Kun hän valmisti taivaat, minä olin siinä, kun Hän veti rajan syvyyden pinnalle,
28. kun hän vahvisti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29. kun hän asetti merelle sen rajat, että vedet eivät ylittäisi hänen säätämiään [rajoja], kun hän vahvisti maan perustukset,
30. silloin minä olin hänen rinnallaan työmestarina, ihastuneena riemuitsin päivästä päivään*. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa,
31. ihaillen hänen maanpiiriään, ja ihastukseni olivat ihmislapset.
[ JKR Sananl. 8... ]