Kuten kaikki ovat havainneet, Ylellä on valtava määrä toimittajia. On lukematon määrä Ylen kanavia maakuntaradioitten lisäksi. On monta TV-kanavaa ja lisäksi ulkomaan palvelut. Joitakin toimittajia kuulee vain aniharvoin, jotkut joskus TV:n puolella ja välillä radiossa.
Ihmettelen sitä, että mitä ne toimittat tekevät silloin kun heitä ei kuulu eikä näy moniin viikkoihin tai kuukausiin missään. Eivät ne kaikki voi olla free lancereita tai osa-aikaisia työntekijöitä. Enkä usko, että tavallinen rivitoimittaja työstäisi viikkotolkulla jotain aihettaan, mikä joskus mahdollisesti ajetaan ulos tai sitten ei.
Ei kai siinä jää muuta tekemistä kuin arkistoida vanhoja papereita ja siivota kaappejaan?
Kertokoon joku joka asiasta tietää.
Ylen toimittajat
76
7882
Vastaukset
- ehkäpä siellä
kuunteleppa radiota, tuttuja ääniä on paljon..
- Uunoja riittää
Luepa ketjun aloittajan viesti. Vai etkö osaa tai ymmärrä?
- Anonyymi
Suurin osa on alun perin Suomen ruotsalaista, "suvaitsevaista" sateenkaariväkeä. Varsinkin musiikkitoimittajat. Uudistus edellyttäisi rankkaa puhdistusta tästä roskaväestä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurin osa on alun perin Suomen ruotsalaista, "suvaitsevaista" sateenkaariväkeä. Varsinkin musiikkitoimittajat. Uudistus edellyttäisi rankkaa puhdistusta tästä roskaväestä!
Ei kaikki toimittajat ole roskaväkeä, mutta , kuka käskee soittaa Anna Puuta?
niin vittumainen ääni, että radio pamahtaa kiinni ja heti.
Kuka on tämä ääliö musiikkitoimittaja joka käskee soittamaan tätä surkeeta Puuta.
Voicessakin on selkeästi parempia, joten Puun soiton voi lopettaa kokonaan ja viihdyttää itseään kotonaan, mutta tuskinpa tekee niin.
Arvostakaa kuuntelijoita ja jättäkää Puu pois vai saako toimittaja huomattavan euromäärän vaikkapa viikonloppu kassaan vai riittääkö keppana per soitto?
- täällä ovat
Iäkkäämmät ainakin odottelevat hissun kissun eläkepäiviään. Väkeä on yltäkylläisesti siihen nähden, kuinka moni on ruudussa/äänessä. Yleverosta melkoinen siivu on näiden jo tehtävänsä tehneiden henkkoht toimeentulotukea tai jos jotain pientä tekemistä olisikin niin palkka on työmäärään nähden huikean hulppea.
- Anonyymi
Siellä notkuu tuhansittain väkeä lavasteissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä notkuu tuhansittain väkeä lavasteissa
Nepotismihommia Ylessä riittää
- VTH-?
Toimittajien määrästä minulla ei ole tietoa,mutta toimittajien tasosta on. Luen yleensä aamuisin teksti tv:n uutiset ja kuvittelin joskus että etusivulla on päivän ykkösuutiset.
Esim. näin "Granlund antoi loistavan syötön" Tai tämä viimeinen todella tärkeä uutinen:"Suomalainen sai kyynelkaasua Istanbulissa. Seuraa pitkä selostus kuinka jonkun Aino Förstin silmiä oli kirvellyt.Varmaan meni meikitkin uusiksi?
Kuinka yleensä tättaiset uutiset päätyvät ylelle ja kuka typerys ne laittaa uutisiksi.
Näitä on lähes päivittäin ja nämä kertovat toimittajien tason !- Anonyymi
Ei ole ihme että nämä "tupettajat" tienaa hyvin ja heillä riittää katsojia, aivan typeristä aiheista "haukkaan tässä nyt saippuaa ja voin sanoa ettei kannata maistaa". (en itse katsonut ,vaan tuli jossain ohjelmassa juttua näistä "typeryyksistä")
Jos tuollainen kerää kymmeniätuhansia katsojia, ei kai uutisotsikotkaan tarvitse kommoisia olla - Anonyymi
En minäkään ymmärrä, ketä kiinnostaa kaikenmaailman granlundien syötöt.
- Anonyymi
Hyvä huomio, mutta koskee kaikkia kanavia. Esim IS, lues IS:en uutisia. Olen tehnyt itseni kanssa arvausleikin jo pelkkään otsikkoon liittyen, onko jutun "toimittaja" mies vai nainen. Mitä tyhmempi otsikko, sen varmemmin sekavan ja typerän "uutisen" on kirjoittanut palliton. Sama, jos kyseessä on "viher"uutinen, fanaattinen uutinen on sata varmasti pallittoman kirjoittama. Niissä on myös "toimittajien" kuvat, järjestään viherblondeja. Taso on vajonnut niin alas, mutta ei voi kehua pomoakaan, joka ilmeisesti antaa luvan paskan julkaisemiselle.
Tämä sairas propakandauutisoiminen alkoi juopon aikakaudella. Suomen mexia joka tasolla on kuin Pohjois-Koreassa. Taso on vajonnut niin alas. Kaikki luotettavuus on kadonnut eikä kaikkea kannata uskoa. Propakanda on in
- Vaalitoimittajat:.
.
Vaalitoimittajiin löytyy patterit vasta ennen vaali-iltaa
. - Urmas A.
Esim. Ylen Lontoon toimittajanainen teki viime vuonna kait ( vajaa ) 10 minuutin raporttipätkää. Siinä kaikki ( näkyvä ).
- pdfi
Markus Liimatainen ja Annika Damström on sellainen vasemmistotoimittajapari joita on todella vastenmielistä katsoa.
- Porvari
Olet itse äärivasemmalta kirjoituksesta päätellen.
- levynpyörittäjiä
Radiotoimittajat ovat ainakin ihan toopeja. Soittelevat vaan samoja levyjä paivästä toiseen. Varmaan ne vapaa-aikanakin pyörittelevät jotain diskiä käsissään kun eivät muuta osaa.
- nou2
Tämä nykyinen käytäntö, jossa on kaksi juontajaa saman ohjelman kimpussa, on ärsyttävää. Kuulija putoaa totaalisen ulkopuoliseksi, kun he "kamut" siellä studiossa vain söpöstelevät keskenään. Ei voinut olla toimituksen tarkoitus, eh?
Juurikin nämä alkuviikon teemapäivät saavat kananlihalle, kuka keittää mitäkin soppaa toisilleen tai pöpisee porukalla. Äh. - Anonyymi
nou2 kirjoitti:
Tämä nykyinen käytäntö, jossa on kaksi juontajaa saman ohjelman kimpussa, on ärsyttävää. Kuulija putoaa totaalisen ulkopuoliseksi, kun he "kamut" siellä studiossa vain söpöstelevät keskenään. Ei voinut olla toimituksen tarkoitus, eh?
Juurikin nämä alkuviikon teemapäivät saavat kananlihalle, kuka keittää mitäkin soppaa toisilleen tai pöpisee porukalla. Äh.Päivällä radiossa on kolme höpöttäjää ja huonoa musiikkia.
Miksi ei säästetään palkoissa, kun yksikin voisi vetää ohjelmaa? - Anonyymi
No enpä voi kuunnella tyhmää radiokanavaa kuten nova... ei käy myöskään yle-kanavat' puhekanavat, soopaa saa puhua mut ei jankutella vakavissaan kuin kuuntelija olisi vähä-älyinen..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä radiossa on kolme höpöttäjää ja huonoa musiikkia.
Miksi ei säästetään palkoissa, kun yksikin voisi vetää ohjelmaa?Miksi ei säästetään... mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ei säästetään... mitä?
Säästetään ja lopetetaan venäjänkieliset uutiset ei venäläisiä tartte pslvella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päivällä radiossa on kolme höpöttäjää ja huonoa musiikkia.
Miksi ei säästetään palkoissa, kun yksikin voisi vetää ohjelmaa?Pirkka Pekka Peteliuksen Omituinen Höpöttäjä.
- Yle_menettänyt_merkityks
.
"Yle on menettänyt merkityksensä jos sen tarkoitus on esiintyä puolueettomana julkisen palvelun mediana Suomessa" Eli lakkautetaan koko Yle, punaviheriä-ärkkopee toimittajat kilometritehtaalle ja välittömästi 500 miljoonan säästöt joka vuosi SUomen valtiolle
"Ohjelma, jota Yle ei voinut lähettää
2.2.2015 19:12 Arto Luukkanen
Sananvapaus on kallis asia.
Se on niin kallis asia, että viime kuussa yli neljä miljoonaa ranskalaista marssi sen puolesta Pariisin kaduilla. Myös meidän oma pääministerimme Alexander Stubb oli mukana tällä marssilla.
Suomessa asiat ovat toisin. Sananvapaus riippuu ihmisen poliittisesta vakaumuksesta.
Ohjelma, jota piti itsesensuroida
Selitän väitteeni.
Sain viime viikolla YLE:n toimittajalta Kalle Haataselta henkilökohtaisen kutsun hänen radio-ohjelmaansa.
Haatanen on kokenut toimittaja, joka on ohjelmissaan keskustellut poliittisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Viime viikolla nauhoitetun ohjelman tarkoituksena oli käsitellä uutta kirjaani: Vapaan pudotuksen Suomi. Tyhjätaskuna karhun kainalossa”. Noin 50 minuutin mittaisen ohjelman tarkkoina aiheina olivat Suomen henkinen tila ja Venäjän tilanne.
Ennen ohjelmaa sovittiin, että ei puhuta puoluepolitiikkaa. Minusta se oli kohtuullinen pyyntö. En siis puhunut perussuomalaisuudesta , vaaleista tai politiikasta. Toimittaja nosti kyllä asian esille.
Ohjelma meni mukavasti ja toimittaja Haatanen piti sitä itse asiassa erittäin onnistuneena. Tunnelma oli rento. Kokonaisuuden piti tulla ulos 7 pnä helmikuuta.
Suomalaisen itsesensuurin kiemurtelut ja anteeksipyynnöt
Sain tänään 2. helmikuuta sähköpostiviestin, jossa toimittaja kertoi minulle että ei aio laittaa juttua eteenpäin. Sen sisältö oli kuulemma ”villi”. Soitin hänelle ja tiedustelin syitä tähän hyllytykseen. Haatanen ei kuulemma ollut saanut ohjeita keneltäkään vaan tehnyt päätöksensä itse. Hän kuitenkin pahoitteli ja pyysi anteeksi…asia oli nolo. Kyseessä oli kuulemma hänen mokastaan.
En oikein usko tähän selitykseen. Toimittajamme oli nauhoituksen jälkeen innoissaan ja sitä mieltä, että tulipa hyvä juttu.
Oma tulkintani asiasta on arkipäiväisempi; Ylen johto näyttää harjoittavan pimitystä ja apartheid-politiikkaa tiettyjä väärin ajattelevia suomalaisia kohtaan. Julkinen toisinajattelu on nykyään rikos. Haatanen sai ilmeisesti neuvon, jota piti noudattaa.
Epäilen, että ohjelmaa ei haluttu julkisuuteen siksi, että olen väärän puolueen ehdokas tulevissa eduskuntavaaleissa.
Rikkeeni oli yksinkertainen: olen perussuomalainen. Ne asiat, joista kirjassa ja ohjelmassa puhuttiin, olivat ehkä liian tulenarkoja ennen vaaleja käsiteltäviksi. Suomen henkinen tila ei sovi YLE:n sananvapauden piiriin. Siitä piti vaieta.
Ymmärrän toimittaja Haatasen ratkaisun sillä hänellä on hyvä ohjelma Ylessä eikä sitä kannata vaarantaa turhaan. Pahoittelen sitä, että toimittaja Haatanen jäi tässä asiassa pahaan välikäteen kun nostin tämän asian nyt esille.
Sananvapaus ja henkinen vapaus ovat kuitenkin niin kalliita asioita, että niistä kannattaa pitää hälyä.
Suomalaisen sananvapauden surkeus
Miksi sitten Yle harjoittaa itsesensuuria?
Vastaus on yksinkertainen. Siksi, koska vuoden 2011 ”vahinko” ei saa tapahtua uudelleen.
Tämän skandaalin seurauksena voi otaksua hyvällä syyllä, että yleisillä varoilla tuettu mediajärjestelmämme perustuu hienovaraiseen mutta ronskiin ohjaukseen sekä Ylen johdon harjoittamaan mielipiteiden muokkaukseen.
Ylen toimittajien edessä on ilmeisen tyly valinta: on joko toteltava tai sitten lähdettävä. Toimittajien alistuminen on nyt kultaa ja sananvapaus on hopeaa.
Vapaus valita on sananvapauden perusta
Olisiko toimittaja Haatasen mahdollista kiertää tämä tilanne lähettämällä ko. ohjelma poliittisesti riippumattomalla ja vapaalle keskusteluradiolle: Radio Ravulle? Kansa voisi sitten itse kuunnella sen ja harkita oliko Ylen mahdollinen runnaus tarpeellista. Ajatus on vapaa – vaikka Yle ei ehkä sitä ole.
Kutsun samalla toimittaja Haatasen ja muutkin kiinnostuneet kirjani julkaisutilaisuuteen 6 helmikuuta 2015 klo 18.00 ravintola Zapataan. Jokainen voi siellä itse tutkia kirjan ja päättää oliko siinä liian tulenarkaa materiaalia Ylen ohjelmaan.
Arto Luukkanen
Järvenpää"
www.artoluukkanen.com
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185993-ohjelma-jota-yle-ei-voinut-lahettaa
.- Ylentaharrushgamea
Kuuntelin Jari Sarasvuota yle joutuu sen eteen että se saa perustella omaa käytöstään omalla narsistimaisuudellaan. On se ihmisenpienentämisen keinot monet kun raiskausrikoksiakin vielä vähätellään. Missä näitä natseja oikein on. ?
- Ylellä_tuhansia_miksi
Kuka muuten tiesi että ylessä on yli 3000 palkkalistoilla suurin osa ei näy koskaan eläissään televisiossa eikä kuulu radiossa
"Yle työllistää suoraan, vakituisesti tai määräaikaisesti noin 3500 ammattilaista eri puolilla Suomea."
http://yle.fi/yleisradio/sites/default/files/vastuuraportti_2012.pdf
Väestömäärältään noin kaksinkertaisessa Kreikassa yleisradion palveluksessa oli vähän päälle 2000
"Kreikan yleisradion televisiokanavat pimenivät – yli 2000 irtisanotaan"
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1370947602435
. - jusvetar
Toimittajia tosiaan on. Seuraan paljon urheilua,nytkin menee lentopallo-ottelu Suomi-Ranska. Eikö tuolle Hannulalle tosiaankaan löydy muita töitä sieltä yleltä. Laittakaa vaikka kertomaan historiaa suomalaisten latojen synnystä. Laitoin äänettömälle..Vain sata salamaa iskee tulta,vai oliko Elsa,olet kohtalon lapsi. Nuorten MM-lätkä päättyi jo ja Juusela olisi esim vapaana. Tulisi tietoa pelistä,strategiasta,joukkuieiden vahvuuksista,yksilöidenerityisosaamisista. Esim:Tässä pelissä olisi hyvä tietää:syöttötaito,hakkurin ominaisuudet(lyökö vasemmalta vai oikealta,mieluumminalhaalta vai ylhäältä,lyökö käsiin lujaa vai pyrkiikö ohittamaan,täs vain muutamia asioita,mitä peliä harvakseen seuraavaa haluaa tietää.) .Ei me haluta kuulla mistään Seinen rannalla kappaleesta osaa. Se kuuluu siihen kulttuuriin ja latojen omiaispiirteissiin. Jos teillä vain suinkin on varaa ,siirtäkää Hannuula sillee osastolle. Eillä on vainyksi TVja jos vaimoni näkee tuon Hannnulan srelostuksen,kanavaa vaihddetaan heti. Joudun tietokoneelle,onneksi sieltäkin saa änen pois. "sata salamaa",mutta,kun ei tietoa lajista tai sen erityispiirteistä. Kahdeksaksi tunniksi Mertarannan oppiin,Johan oppii tietämän mitä urheiluselostus.
- Wauoddasat
Ihmettelin, miksi saamenkieliset uutiset lähetetään kahteen kertaan peräjälkeen. No ensin tulee uutisia suomenkielellä tekstitettynä ja heti perään suomeksi ja ruotsiksi tekstitettynä. Wau!
- sanoppamuutakato
Omasta mielestäni muutamalle poromiehelle ei pitäisi kustantaa tuhansilla euroilla verovaroista uutisia laisinkaan, varsinkaan kun siellä Lapissa 'tuijotetaan töllötintä' erittäin harvoin.
- Missäkohän
Mihin Marja Manninen on hävinnyt? Hänellä on taito nähdä ja esittää uutisoitavat asiat monipuolisesti ja ilman asenteellisuutta.
Rauli Virtanen on yksi kaikkien aikojen toimittaja, jonka esimerkin toivoisi siirtyvän nuoremmille toimittajille. - jgxjhz
Entä tietääkö kukaan , nauttivatko muusikot esim . Salo tai Pakarinen , kuukausipalkkaa ylestä , heidän ohjelmia kuitenkin soitetaan ulos vain 2-10 kertaa vuoden aikana ?
- kjhukgds
Tyhmyydellä ei ole näköjään mitään rajaa.. Toimittajat TAUSTATOIMITTAVAT muiden juttuja väliaikoina lehtiin, radioon ja telkkariin.
- 1506
Itse olen pannut merkille, että kun muutama vuosi takaperin muutama tunnettu toimittaja siirtyi Yleltä MTV:n 45 minuuttia -ohjelmaan ja SuomiTV:lle. Nyt kun molemmat noista on lopetettu, niin ko. toimittajat ovat kaikessa hiljaisuudessa palanneet takaisin Ylelle!
Ei kovin monessa työpaikassa onnistukaan tulla takaisin kun ei uudet hommat onnistukaan. - kerran_ylessä_aina_yless
Kerran ylessä aina ylessä - paitsi :::
http://mvlehti.net/2016/01/15/saiko-ylen-toimittaja-potkut-a2-pakolaisillan-huijauksen-takia-video/
https://www.youtube.com/watch?v=BuUK9fBy-jo
. - hoit_su
Katsopa kun se toimittaja tekee työtään ja siihen kuuluu paljon muutakin kuin kameroiden edessä seisoskelu. Miten täällä somessa niin aina tiedetäänkin toisten työt, tai siis luulaan tietävänsä.
- YLEboikottiin
Yle on kommareiden, feministien, vasemmistolaisten, anarkistien, pakolaisten, pasifistien, homojen, hippien, punkkareiden, maanpettureiden, luusereiden ja kaikkien surkeiden äänitorvi. Älkää katsoko uutisia tai kuunnelko radiota! Ohjelmat on pelkkää politiikkaa. Ilmankin pärjää.. Boikotoikaa. Ylevero pois!
- Katsojien.halveksintaa
Huhtasaaren osalla tuli hyvin selväksi miten YLE:n toimittajaa oli ohjattu, eikä asian läpinäkyvyyttä edes yritetty peitellä.
- pihlström
En tiedä mitä toimittajat puuhaavat,mutta muistakaa,työllä on taipumus lisääntyä ja täyttää tehokkaasti koko työaika.Olet varmaan usein yrittänyt tavoitta jotain henkilöä tai asiaasi yleensä liittyvää hoitajaa,heovat aina joko kokouksessa tai palaverissa tai muualla tavoittamattomissa. Tuomo Aaltonen
Muuten miksi. Vaalikeskusteluissa ei oteta esille maamme häpeää.RUOKAJONOJA.<puhutaan suurella paatoksella syrjäytymisetä ja sen poistamisesta,mutta em. ilmiöön eiuskallus riitä tai jonossa olevat ovat jo kaseerattu maamme kansasta. - Pahasaapalkkansa
Toimittajissa on aivan liikaa kusipäitä, jotka pitäisi unohtaa hylättyyn kellariin.
- Detta-om.detta
Muitakin outouksia ilmeisen räätälöity suojatyöpaikka kehäraakeille Detta om detta veikkaan että katsojaluvut ovat luokkaa 20 000 -30 000 silti näitä pyöritetään vuositolkulla
https://areena.yle.fi/1-4153423 - PAnisinmyös
Yle;n Aamu-TV:n juontajina Totti Toivonen ja Heikki Valkama
.
Panisin. - Ylimiehitys
Ylessä on todella paljon porukkaa. Kun soittolista pysyy samana niin miksi studiossa olla 3 - 4 ihmistä kuuluttamassa että seuraava kappale on Lauri Tähkän Palavaa vettä. Sehän soi automaattisesti joka päivä useamman kerran.
- Anonyymi
Ylellä oli 10/2018 vakituisia työntekijöitä 2809. Melkoinen määrä!
- Anonyymi
Ylellä on 18 maakuntaradiota, soittolista on jokaisessa täsmälleen sama. Lähetyksiä on aamulla neljä tuntia ja iltapäivällä toiset neljä.
Kun jokaisessa lähetyspisteessä on aamulla kolme ja iltapäivällä toiset kolme juontajaa juttelemassa keskenään jääkiekosta tai mieluisista karamelleistä, eikä maakunnan asioista, niin se on yhteensä 108 turhaa työntekijää.
Lauri Tähkän ja Ellipsin voisi kuuluttaa Helsingistä käsin ja aluetoimituksiin riittää uutistoimittaja lukemaan tunnin välein yhden minuutin pituiset alueelliset uutiset. - Anonyymi
Yhden toimittajan YLEN auto on useasti omalla pihallaan työaikana.
- Anonyymi
Kommentoin hieman..Ylellä on toimittajia ja hyviä mutta Iltasanomissa on myös toimittajia mutta luokittelisin heidät tyhjäntoimittajaksi päätellen mitä olen sanomista lukenut tai yrittänyt lukea,täysin ammattitaidotonta seiskalehden tasoisia juorutoimittajia,joita kutsutaan ikävä kyllä erikoistoimittajan tittelillä,mitä hurskastelua ja turhaa arvon nostoa!
- Anonyymi
Mihinkäs kastiin nämä persutoimittajat lokeroidaan?
10. Aiotteko selkiyttää asiaa jotenkin myös kansalaisille ja julkisuuteen?
Kyselee Päivi Lakka ja ihan ehta persu kielellä?
Vai mitä peruspersukansalaiset? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihinkäs kastiin nämä persutoimittajat lokeroidaan?
10. Aiotteko selkiyttää asiaa jotenkin myös kansalaisille ja julkisuuteen?
Kyselee Päivi Lakka ja ihan ehta persu kielellä?
Vai mitä peruspersukansalaiset?Missä ip-lehdessä on persutoimittajia? Tai ketkä ylellä ovat?
- Anonyymi
Mua tökkii tämä nykyinen toimittajien tyyli: "en ole ikinä..." ja sitten virheitä kirjoituksissa, lause väärin joiltain osin... ja vielä tämä kun kerrotaan sama asia moneen kertaan ennen kuin varsinainen asia tulee esiin..
- Anonyymi
Eikö olis aika lopettaa venäjänkieliset uutiset. Miks venäläisiä pitää palvella
- Anonyymi
Kaipa jonkun täytyy kertoa heille oikeaa tietoa eikä propagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipa jonkun täytyy kertoa heille oikeaa tietoa eikä propagandaa.
Kyllä. Yle antaa oikeaa tietoa. Siihen voi luottaa.
- Anonyymi
Toimittajien karsiminen olisi hyvä juttu. Ja johtoportaan. Mutta äänitarkkailjoita tarvitaan ehdottomasti, he ovat äänentoiston ammattiväkeä. Yle pudotti tärkeimmät pois säästösyistä. Mie olisi laittanut kävelemään sen paksun yanttilan.
- Anonyymi
Tekevät muita juonto keikkoja tapahtumissa esim messut firmojen ykistyistilaisuudet jne........
- Anonyymi
Ylellä on pelkästään erilaisia päälliköitä lähes 300. Siinä täytyy olla jo kakallakäyntipäällikkökin. Miten ihmeessä tämä hanskataan, että päälliköt eivät päälliköi toistensa päälle? Monet päälliköistä ovat taistolaissukupolvea, ja arvoiltaan äärivasemmistolaisia fossiileja. Suomessa on neljä fossiilipuoluetta, joiden ideologia pohjaa marxismi-leninismiin: vasemmistoliitto (SKDL SKP), Vihreät, SDP ja YLE. Ainostaan YLEn jäseneksi valtio pakottaa jokaisen.
- Anonyymi
Suomessa on neljä ideologiansa marxismi-leninismiin pohjaavaa fossiilipuoluetta: Vihreät, Vasemmistoliitto, SDP ja YLE. Ainoastaan YLEn jäseneksi valtion väkivaltakoneisto pakottaa. Se on vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
- Anonyymi
YLE on marxisti-leninistinen uskonlahko. Tämän uskonlahkon pakkojäsenyys on vastoin perustuslakia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Valtiollisen YLE-uskonlahkon ylläpitäminen ei ole yhteensopiva demokratian kanssa.
- Anonyymi
Yleen uutisiin EI voi luottaa! Ylen päälliköt ovat ihan per………!!…
- Anonyymi
Taas 28.10 oli ton vanhan äm….! eli kalkattajan ääni taas uutisissa. Jää nyt helv……! pois sieltä krääkymästä.
- Anonyymi
Kyse on Oddasatin uutisista!
- Anonyymi
Kyllä me muutkin katsojat ja kuulijat sitä toivomme ihan sydämestämme.
- Anonyymi
Ihmettelen, että miksi ei jo jätä paikkaansa, koska juuri tuolla toimittajalla on aivan EI sopiva ääni televisioon eikä radioon. Ihmetyttää myös, että eikö Ylellä ole suuria päällikköjä jotka voisivat puuttua jo asiaan. Pitää ottaa varmaan yhteyttä Merja Yli-Anttilaan, jospa saataisiin muutosta asiaan.
- Anonyymi
Voisiko olla näin , että kun Ylellä on säännöt mistä saa puhua ja mistä on vaiettava jopa suorastaan valehdeltava niin , että Ylen toimittaja tai uutisten lukija on vaan noudatettava sääntöjä mikäli haluaa työpaikkansa säilyttää , että ei ole mukava valehdella vaikka itse tietäisi lukemansa uutisen olevan potaskaa
- Anonyymi
Ylen aamu ohjelmassa oli pitkästä aikaa
Lehmusvesi. Siinä on ammattitaitoinen toimittaja. Häntä toivotaan enemmän nähtävän.- Anonyymi
Lehmusvesi pitää saada Lahden ja Fräntin tilalle!
- Anonyymi
Tuo nainen on nykyään samanlainen vasuri kuin kaikki muutkin.
- Anonyymi
Seuraan melko paljon urheilua, juuri nyt esim. ampumahiihdon MM-kisoja. Mikä se yksi pojankloppi oikein on, se joka sählää siellä ulkona ja on olevinaan niin fiksu ja hauska. Herättää touhuilullaan lähinnä vain myötähäpeää. Ihan turha tyyppi siellä.
Hiihtopuolella ihmetyttää muutamat asiantuntijat. Miksi A-K Saarinen on päästetty selostajan kanssa kommentoimaan, kun siitä hommasta ei tahdo tulla mitään. Mokeltaa vain jotain, ei tiedä / muista nimiä jne. V. Nousiainen on äskettäin saanut valmentajan koulutuksen suoritetuksi ja ollessaan kommentoimassa paasaa kuin valmentaja, että peppu on liian alhaalla, potku on liian lyhyt, polvikulma väärä jne. Ei paljon kiinnosta. Puhe sentään on sujuvampaa kuin Saarisella.
Ja sen Hannulan voisi jo siirtää satuilemaan eläkeläiskerhoon. Ei jaksa kuunnella sitä satusetää. - Anonyymi
En tiedä asiasta yhtään mitään,mutta tiedän,että Mika TOMMOLALLA on korkean paikan kammo,koska hän ei uskaltanut mennä Turun tuomiokirkon torniin ,silloin kun kelloon tuli joku vika ja tänä iltapäivänä 12.7.2023. kello viiden uutisissa Marjukka Havumäki ei tiennyt,että Lounais-Suomi kuuluu, myös Suomen kartalle,koska lapissa oli vain metsäpalovaroitus ja Turun seudulla oli my ös UV. säteily vaara,mutta Marjukka ei kertonut siitä yhtään mitään.Mikä teitä mättää ,miksi syrjitte Turkulaisia olen sen myös aikaisemmin huomannut ,kismittääkö teitä vielä se,kun Turku ylläon ollut SUOMEN PÄÄKAUPUNKI .Kyllä teille kovasti kelpaa,että Ari Vellinki tulee selostamaan urheilutapahtumia ,eikö teillä siihenkään ole lähempänä olevaa toimittajaa.
- Anonyymi
En vastusta persujen touhujen käsittelyä Ylen kanavilla, mutta tämänpäiväinen Ylen aamu oli jo liikaa. Teema oli Bidenin vierailu Suomessa, mutta naistoimittaja kyseli kaikilta vierailtaan vain heidän mielipidettään persujen ministereistä.
- Anonyymi
Kuinka monta kertaa ne Afrikan toimittajat ovat vuodessa äänessä tai jotain kirjoittavat. Lojuvat kohteissa ja nostavat muhkeat korvaukset tekemättä juuri mitään. Lukevat paikallisia nettilehtiä tai muita ulkomaisia kirjoituksia ja kertovat ne meille. Ainakin 3 kertaa vuodessa. Kallista sakkia ylellä loisii pitkin maailmaa
- Anonyymi
Mutta onhan se kiva viettää aikaa vartioidulla uima-altaalla drinkkilasi kädessä suomalaisten veronmaksajien laskuun?
- Anonyymi
Onko ylen toimittajat tissifetistejä ainakin provinssissa, kun haastattelija ja haastateltava ovat samalla tissitasolla. Aivothan ovat korkeammalla.
- Anonyymi
Eilen tuli Ylen aamuun uusi runsaasti ylipainoinen naistoimittaja.
- Anonyymi
Yle varmaan itse käyttää termiä "kehopositiinen roolimalli"?
- Anonyymi
#leikattavaa löytyy.
- Anonyymi
Aivan uskomatonta paskaa ovat nykyään nämä ylen toimittajien taidot. Puhetaidot nyky toimittajilla on aivan alkeellisella tasolla. Taitaa olla jälleen sukulaisten sukulaiset otettu töihin. Aivan karseeta kuunnella tuota nyky toimittajien toimintaa verorahoilla tehtävää ohjelmaa. Äääää ja ööööö on nähtävästi ylellä se millä näitä sukulaisia otetaan töihin
- Anonyymi
Mahdatko sekoittaa toimittajan ja juontajan keskenään? Ylen toimittajat tekee uutisia ja juontajat juontavat ohjelmia. Juontajan tärkein ominaisuus on luonnollisuus. Ei teennäinen hidas puhe tai yliartikulointi kuten joskus 60-70 luvulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579