Pelikoneet - Avain menestykseen!

Aito voittaja!

Monesti saan kuulla puhuttavan pelikoneiden turmiollisuudesta ja huonoudesta. Siitä kuinka ne koukuttavat ihmisen ensin kiinni ja sitten ajavat täyteen konkurssiin. Ihmiset menettävät maansa, talonsa ja perheensä. Tämä ei kuitenkaan aina ole totta, itse olen elävä esimerkki menestyjästä!

Olen aina ollut kiinnostunut matematiikasta, kaavoista ja ongelmanratkaisusta. Koulussa en kuitenkaan niihin jaksanut panostaa ja lopulta päädyin raksa-alalle, juuri ja juuri keskiluokkaiseksi, vaikka oikeastaan olinkin rahallisesti alempaa luokkaa. Tähän tuli kuitenkin suuri muutos löydettyäni paikallisen senttipokerin.
Jokaisella pelikoneella on oma kaavansa ja sen kaavan opettelu vaatii asiaan paneutumista. Itse pelasin paikallisen ostoskeskuksen senttipokeria aina ruokaostoksia hakiessani, noiden vuosien aikana aivot alitajuntaisesti raksuttivat ja yhtäkkiä aloinkin voittamaan enemmän kuin häviämään. Lopulta yllätyin itsekin kuinka osasin painaa oikeita nappeja ja tehdä oikeita ratkaisuja ja jäin aina plussalle pelatessani. Lopulta ymmärsin olevani jyvällä senttipokerin maailmassa. Tämän jälkeen otinkin laskimen käteeni, vihkon eteeni ja pureuduin asiaan. Pikkuhiljaa etenin ja käytännön testit senttipokerilla osoittivat minun olevani oikeassa. Lopulta useita unettomia öitä vietettyäni oli tuo A4 paperia täynnä oleva vihko kasassa ja visio selvä. Olin ratkaissut senttipokerin kaavan...

Tuolloin asuin vielä pienessä vuokrayksiössä, mutten enää. Nykyisin asun samassa lähiössä, mutta itse omistamassani kolmiossa. Asuntolaina on maksettu pois ja töitäkään ei tarvitse tehdä kuin kerran viikossa. Muuten käytän työaikani senttipokeriin. Joka aamu lähden ennen lounasta paikalliselle ostarille pelaamaan senttipokeria, sivustakatsojat luulevat minun jatkuvasti häviäjän, mutta totuus on toinen, koko päivän mittaisella aikavälillä saavutan suurempia voittoja ja tienaan parhaimmillani jopa satoja euroja päivässä. Kaavani nimittäin toimii, mutta vain juuri tuohon koneeseen. Nimittäin myös eräästä paikallisesta kansainvälisestä ravintolasta (nimeltään pizza express) löytyy myös senttipokeri. Tähänkin koneeseen aluksi rahaa kovassa uskossa paljon laitoin ja suureksi häpeäkseni täytyy myöntäää että alussa häivisin. Mutta sitten tajusinkin, että tämä kone noudattaa samaa kaavaa, pientä poikkeusta lukuunottamatta, otin asiasta tarkemmin selvää kirjoittamalla muistiinpanoja pelatessani ja ratkaisin tämänkin senttipokerin kaavan ja aloin voittaa. Jatkuvat voitot taisivat aiheuttaa kateutta turkkilaisyrittäjässä sillä hän antoi porttikiellon ravintolaansa. Nyt siis pelaan pelkästään ostarin senttipokeria suurilla voitoilla.
Rahaa alkaakin olemaan jo sen verran ylimääräistä, että voin myös villistä pistää välillä tuplapottiin pari euroa jos haluaa hullutella.

Mutta kuitenkin, minä olen elävä esimerkki menestyksestä! Minä olen osoittanut että pelaamalla rayn pelikoneita voi elämässä menestyä ja saavuttaa suuria voittoja. Siihen tarvitaan vain älliä ja tiukkaa paneutumista!

7

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jetbu

      1.4. :)))))))))))))

      • Aito voittaja!

        Vaikka viesti on lähetetty (tajuamattani) aprilliåäivänä ei kyseessä kuitenkaan ole aprillipila vaan täysi fakta. Olen tienannut tuhansia euroja pelaamalla pelikoneita ja tämä täysi tosi.


      • helinä.sanahelinä
        Aito voittaja! kirjoitti:

        Vaikka viesti on lähetetty (tajuamattani) aprilliåäivänä ei kyseessä kuitenkaan ole aprillipila vaan täysi fakta. Olen tienannut tuhansia euroja pelaamalla pelikoneita ja tämä täysi tosi.

        Heheheee..:))))))))))))))))))


    • kettuuntunut

      Tämmöiset viestit pitäisi poistaa. Ensinnäkään kukaan järkevä ei usko tuota "todellista elämäntarinaasi", toiseksi yllytät oikeasti peliriippuvaisia pelaamaan lisää tällä tarinalla, selittämällä että pelikoneissa on jokin "algoritmi, jonka älykäs matemaatikko voi ratkaista". Moinen puppu saa monet peliriippuvaiset uskomaan omiin ajatuksiinsa jonkinlaisen "ratkaisun" lähellä olosta ja näin vain jatkamaan ongelmapelaamista. Tai sitten olet vain itse katkera peliriippuvainen joka trollailee täällä.
      Ai, että senttipokerilla maksoit asuntolainan, mitä pask*aa!

      • Aito voittaja!

        Olet erittäin väärässä. Pelikoneissa todellakin on algoritmi, ovathan ne yksinkertaisia tietokoneita ja kaikissa tietokoneissa on algoritmi. Satunnaista asiaa ei tietokoneissa ole olemassa vaan ne tapahtuvat kaikki erilaisten algoritmien kautta. Itse olen ratkaissut senttipokerin algoritmin ja sillä tienannut tuhansia euroja. Kone toistaa jatkuvasti samaa algoritmia, joskus jopa kahta samaa päällekkäin, eli aloittaa uuden. Tämä johtuu siitä että on haluttu suunnitella mahdollisimman "arvaus"-kohtainen pelikone.
        Sitä ei ehkä tyhmä ymmärrä, mutta me korkeampaa matematiikkaa ymmärstävät ja paljon aikaa panostavat kyllä ymmärrämme. Ei se ole mahdottomuuus, onhan vastaavaa tapahtunut mm. yhdysvalloissa ja kiinassa. Olen nykyisin myös ehkä hieman peliriippuvainen, mutta mikäs siinä kun jatkuvasti voitan!


      • dr.scheisse
        Aito voittaja! kirjoitti:

        Olet erittäin väärässä. Pelikoneissa todellakin on algoritmi, ovathan ne yksinkertaisia tietokoneita ja kaikissa tietokoneissa on algoritmi. Satunnaista asiaa ei tietokoneissa ole olemassa vaan ne tapahtuvat kaikki erilaisten algoritmien kautta. Itse olen ratkaissut senttipokerin algoritmin ja sillä tienannut tuhansia euroja. Kone toistaa jatkuvasti samaa algoritmia, joskus jopa kahta samaa päällekkäin, eli aloittaa uuden. Tämä johtuu siitä että on haluttu suunnitella mahdollisimman "arvaus"-kohtainen pelikone.
        Sitä ei ehkä tyhmä ymmärrä, mutta me korkeampaa matematiikkaa ymmärstävät ja paljon aikaa panostavat kyllä ymmärrämme. Ei se ole mahdottomuuus, onhan vastaavaa tapahtunut mm. yhdysvalloissa ja kiinassa. Olen nykyisin myös ehkä hieman peliriippuvainen, mutta mikäs siinä kun jatkuvasti voitan!

        Muista lääkitys. Ei se tohtori niitä pillereitä huvikseen määrännyt !!


    • Aito voittaja!

      Ehkä sinun kaltaisellesi häviäjälle se on vaikeaa ymmärtää kun ei mitään voita ja rahat miinuksella. Voittaminen vaatii katsos matemaattista älykyyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      209
      11954
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6363
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      177
      5277
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5000
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4523
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      119
      4451
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3946
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3452
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      55
      2005
    Aihe