pelastetut..

Sen voin ymmärtää, että olisi vain yksi oikea uskonto, mutta se on jo liika paksua että olisi vain yksi oikea kirkko, ja sitä en ymmärrä että olisi vain yksi oikea liike tai ryhmä. Ymmärrättekö miten pieni joukko pelastuu jos näin on?!
3207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

asian niin, että mikään uskonto ei pelasta, eikä myöskään mikään kirkko,on se sitten pieni tai suuri. Ainoastaan henkilökohtainen usko ja siihen liittyvä armo.Jeesus on lammasten paimen ja hänen omansa kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä,
mihin srkuntaan, kirkkoon tai ryhmään sitten kuuluvatkin.Kirkkoihin kuuluminen on silti hyvä asia,sielä voi olla samanhenkisten ihmisten joukossa ja vahvistua uskossaan, näin minä sen asia näen.

Äänestä

Minä näen eri seurakunnat tietyllä tavalla verrattavissa perheisiin. Eihän eri sukujen ja perheidenkään pitäisi kilpailla keskenään siitä kenen perhe on paras, vaan jokaisella on se oma perheensä johon kuuluu.

Minusta tuntuu, että kaikki seurakunnat ovat niin epätäydellisiä ja hukassa, että kuulostaa todella typerältä, kun joku väittää löytäneensä jonkun absoluuttisen totuuden.

Joka kaiken luulee ymmärtävänsä, varokoon ettei käy huonosti.

Sitäpaitsi ei mikään seurakunta pelastu, vain yksilöt.

Äänestä
  • Mikään kirkko tai uskonto ei pelasta,vaan henkilökohtainen Kristuksen tunteminen.Paavali kirjoitti hyvin seurakunnasta eli Kristuksen ruumiista.Mutta kun ympärilleen katselee...*huokaus*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisu kirjoitti:

Sen voin ymmärtää, että olisi vain yksi oikea uskonto, mutta se on jo liika paksua että olisi vain yksi oikea kirkko, ja sitä en ymmärrä että olisi vain yksi oikea liike tai ryhmä. Ymmärrättekö miten pieni joukko pelastuu jos näin on?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu