Mihin ehtoihin Ps ei suostuisi hallitusneuvotteluissa?

Hiiteen kynnyskysymykset!

Kirjoittanut Raimo Ilaskivi

Kynnyskysymykset kuuluivat vaaliohjelmiin mutta nyt on hallitusohjelman teon aika – ilman kynnyksiä, joihin kompastutaan, kuten jo on nähty.

Perusuomalaiset kertoivat kynnyskysymyksekseen Portugalin tuen, jota ei tule hyväksyä. He lensivät pellolle kuin lumiukko. Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto puhuivat veropolitiikan yksityiskohdista, joita he puolestaan eivät voi hyväksyä. Siitäkin oli seurauksena siirtyminen huutokuoroon, jossa syytökset sinkoilevat ja totuutta sekä etsitään että vääristellään.

Ja miksi? Kynnysten asettaminen on lyhyesti sanoen pyrkimystä vähemmistödiktatuuriin. Ellei enemmistö hyväksy meidän kynnystämme, me emme ole mukana. Siis hallitukseen vähemmistöjen ehdoin. Voi vain kysyä, mitä demokratiaa tämä tällainen oikein on?

Keskustapuolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi totesi jossakin television vaalikeskustelussa, että heidän vaaliohjelmansa on voimassa vaalipäivään saakka, sen jälkeen se on unohdettu. Tähän sisältyi itse asiassa kovin vähäiselle huomiolle jäänyt totuus: Vaaliohjelmat ovat vaalitaistelua varten, sen jälkeen siirrytään tekemään hallitusohjelmaa.

Siihen puolestaan pitäisi sisällyttää ne periaatteet, jotka ovat oleellisia nyt, kun Suomi pyrkii ratkaiseman ns. kestävyysvajeen sekä valtiontalouden alijäämäisyyden ja jatkuvan velanoton. Siinä on oleellinen, jos halutaan välttyä ajautuminen Kreikan tielle. Ei pidä olla hyväuskoinen. Nykymenolla se uhkaisi nopeammin kuin kuvitellaankaan, sillä velkakierre ei ilman tiukkoja toimenpiteitä ota katketakseen. Sopii laskeskella hieman pitemmälle kuin tämän nelivuotiskauden ajan.

Hiiteen siis kynnyskysymykset. Ne saattoivat antaa Perusuomalaisille hatunnoston arvoisen vaalivoiton, mutta pitävät heidät poissa todellisesta vallankäytöstä niin kauan kuin kynnykset ovat tärkeämpiä kuin ministeripaikat. Työmarkkinapolitiikalle tyypilliset kiristykset, jotka eivät sovi valtakunnalliseen päätöksentekoon, opettivat sosialidemokraattien johtajille saman.

Nyt on siis kompromissien etsimisen aika, ja niitä hallitustunnustelija Jyrki Katainen jo kahden viikon ajan ajoi takaa. Tätä eivät ymmärtäneet ne kuusi puoluetta, jotka kuvittelivat, että samaan hallitukseen voidaan tulla poliittisen kentän ääripäitä edustavien näkemysten mukaanottamisella sellaisinaan. Siksi on vaikea ymmärtää, miksi nyt tämänkin lehden nettiäänestyksessä Katainen sai syyt päälleen ja siinä samassa kansan vihat. Todelliset syntipukithan olivat päinvastoin ne, jotka eivät ymmärtäneet eroa vaalipolitiikan ja hallituspolitiikan kesken.

Nyt on siis lähdettävä eteenpäin puhtaalta pöydältä. Ellei tätä ymmärretä, seuraavatkin päivät kuluvat saamatta mitään aikaan. Ja kuitenkin aika kuluu, jokainen päivä on kallis. Näin siksikin, että viime hallituskaudella aivan liian paljon harrastettiin politiikkaa, jolle oli tunnusomaista päätösten siirtäminen vaalien jälkeiselle hallitukselle ja eduskunnalle.

Halutaan tai ei, edessä ovat myös kriisimaitten auttamistä koskevat päätökset. Kreikan ensimmäisen tukipaketin puitteissa avattiin kiistatta vaarallinen tie, jonka katkaiseminen on sitä vaikeampaa mitä pitemmälle mennään. Irlanti, Portugal, taas Kreikka ja kenties muitakin? EU, EKP ja IMF ovat kiistatta ongelmallisessa tilanteessa, jossa viisasten kiven löytäminen ei ole helppoa. Mutta kannattaisiko kierre katkaista niin pian kuin mahdollista, sillä ajan kuluessa hinta vain kovenee. Kriisimaitten kaduille kokoontuvat kansalaiset, lakkoja järjestävät etujärjestöt, kansanedustajat ja hallitukset kun eivät näytä toimivan kuin todellisen pakon edessä.

RKP ei ole hallituksessa.

http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/