Hesari hyysää ja pukkaa Vihreää liittoa PS:n edelle!?

http://www.hs.fi/politiikka/Yle Vihreät ohitti kokoomuksen alle 25-vuotiaiden suosikkipuolueena/a1364865584346

Yle: Vihreät ohitti kokoomuksen alle 25-vuotiaiden suosikkipuolueena

2.4.2013 7:4917

Helsingin Sanomat




Kokoomus on menettänyt asemansa suosituimpana nuorisopuolueena vihreille.

Yle Uutisten teettämän kannatusmittauksen mukaan lähes kymmenesosa kokoomuksen nuorisokannattajista on livennyt kahden viime kuukauden aikana, ja alle 25-vuotiaiden ykköspuolue on vihreät.

Kokoomus kilpailee nyt nuorten äänistä tasoissa perussuomalaisten kanssa.

Yksi selitys romahdukseen saattaa olla puheenjohtaja Jyrki Kataisen Himas-kohu.

"Tämäntyyppisten kohujen vaikutus on aika lyhytaikainen, mutta maaliskuun mittausjaksosta sen vaikutus oli kuitenkin kolmasosan verran, eli siinä mielessä se on mahdollista", kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo.

Kokoomuksen suosio kaiken kaikkiaan oli hiipunut tutkimuksen mukaan 19,8 prosenttiin, mutta se on edelleen suurin puolue.

Perussuomalaiset on mittauksessa toiseksi suurin puolue 18,4 prosentin kannatuksella. Keskusta on lähes samoissa lukemissa 18,3 prosentissa, ja neljänneksi suurin puolue on Sdp, jonka kannatus Ylen mittauksessa on nyt 18 prosenttia.

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat seuraavaksi suurimmat puolueet 9 ja 8,5 prosentin kannatusosuuksilla. Rkp:n kannatus on 4,1 prosenttia, kristillisdemokraattien 3,1.

Taloustutkimuksen kyselyssä haastateltiin 2 450 henkilöä 11.–27. maaliskuuta. Virhemarginaali on noin 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.
481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

edelleenkin Kokoomuksen kansanedustaja Eero Lehden omistuksessa joten kyllä sieltä kohta tulee tutkimus jossa Kokoomus on lisännyt kannatustaan.

Äänestä

Tutkimus on ilmeisesti tehty ennen Hautala-kohua.

Äänestä
  • niiin....Hautala kohu lisäsi vihreitten kannatusta, taidan itsekin äänestää vihreitä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

Jos liityn vihreisiin?

Ministerin moraalisen esimerkin innoittamana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gallup puhuu toista! kirjoitti:

http://www.hs.fi/politiikka/Yle Vihreät ohitti kokoomuksen alle 25-vuotiaiden suosikkipuolueena/a1364865584346

Yle: Vihreät ohitti kokoomuksen alle 25-vuotiaiden suosikkipuolueena

2.4.2013 7:4917

Helsingin Sanomat




Kokoomus on menettänyt asemansa suosituimpana nuorisopuolueena vihreille.

Yle Uutisten teettämän kannatusmittauksen mukaan lähes kymmenesosa kokoomuksen nuorisokannattajista on livennyt kahden viime kuukauden aikana, ja alle 25-vuotiaiden ykköspuolue on vihreät.

Kokoomus kilpailee nyt nuorten äänistä tasoissa perussuomalaisten kanssa.

Yksi selitys romahdukseen saattaa olla puheenjohtaja Jyrki Kataisen Himas-kohu.

"Tämäntyyppisten kohujen vaikutus on aika lyhytaikainen, mutta maaliskuun mittausjaksosta sen vaikutus oli kuitenkin kolmasosan verran, eli siinä mielessä se on mahdollista", kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo.

Kokoomuksen suosio kaiken kaikkiaan oli hiipunut tutkimuksen mukaan 19,8 prosenttiin, mutta se on edelleen suurin puolue.

Perussuomalaiset on mittauksessa toiseksi suurin puolue 18,4 prosentin kannatuksella. Keskusta on lähes samoissa lukemissa 18,3 prosentissa, ja neljänneksi suurin puolue on Sdp, jonka kannatus Ylen mittauksessa on nyt 18 prosenttia.

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat seuraavaksi suurimmat puolueet 9 ja 8,5 prosentin kannatusosuuksilla. Rkp:n kannatus on 4,1 prosenttia, kristillisdemokraattien 3,1.

Taloustutkimuksen kyselyssä haastateltiin 2 450 henkilöä 11.–27. maaliskuuta. Virhemarginaali on noin 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu