katainen Ylellä veroratkaisuja selittelemässä

Väärentäjä irvisteli: Osinkoverotuksen peruslinjaus pysyy.

Taitaa vain olla niin, että pienen miehen (myös fyysisesti) pääministeripäivät ovat lasketut. Pieni mies isolla kellolla ja vähällä järjellä ei enää riitä.

Nyt on demareilla ja Vasemmistoliitolla näytön paikka. Nuoleeko Arhinmäki ja Urpilainen lattiaa kataisen edessä unohtaen kannattajansa vai löytyykö tahtoa tehdä järkeviä ratkaisuja?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt pitäisi todella Urpilaisen ottaa itseään niskasta kiinni ja tutkailla peilistä kuka ja kenen asialla hän oikeasti on. Ökyrikkaiden, vai sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavien politiikkojen asialla. On kuitenkin ollut nähtävissä, että tuo valtiovarainministerin salkku "maistuu" Urpilaiselle ja tämän takia hän on suostunut Jyrki Kataisen luutturätiksi.

Tuo Arhimäki sentää pisti tälle Jyrki Kataisen nuoleskelulle stopit ja vasemmisto ei lähde rikkaita rikastuttamaan, vaan vaatii korjausta asiaan. Urpilainen on pitänyt suunsa supussa ja nyt vain odotellaan miten hän pystyy perustelemaan meille tätä rikkaiden rikastuttamispolitiikkaansa. Urpilaisen siippa kuuluu kokoomuslaisiin ja ökyjen puolustajiin, niin tietysio tuon Urpilaisen pitää jo perherauhankin nimissä puolustaa rikkaiden rikastuttamispolitiikka, ei köyhien, ei eläkeläisten, vaan hyvin toimeentulevien ja vauraiden ja terveiden ihmisten. Köyhillä ja sairailla ei yhteiskunnassamme enää ole tilaa ja puoluetta, koska tuo SDP ei enää ole sen entinen SDP, vaan aivan jotain muuta.

Äänestä

SDP:n tilannetta kuvaa hyvin, että heistä osa on siirtynyt Kepuun, mitä ei ennen olisi pidetty mahdollisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


152.1 cm kirjoitti:

Väärentäjä irvisteli: Osinkoverotuksen peruslinjaus pysyy.

Taitaa vain olla niin, että pienen miehen (myös fyysisesti) pääministeripäivät ovat lasketut. Pieni mies isolla kellolla ja vähällä järjellä ei enää riitä.

Nyt on demareilla ja Vasemmistoliitolla näytön paikka. Nuoleeko Arhinmäki ja Urpilainen lattiaa kataisen edessä unohtaen kannattajansa vai löytyykö tahtoa tehdä järkeviä ratkaisuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu