hankittuun purkkariin pitäisi asentaa ankkurivalo - aiemmin tätä ei ole ollut (miksi, en tiedä - entinen omistaja on haudassa, joten tarkempaa tietoa ei hevillä saa), mutta hämmentävästi mastoon menee kaksi vhf-kaapelia, joista toinen (rg-85) on aivan turha (miksi asennettu kaksi piuhaa, en tiedä). No, näppärin olisi vetää ankkurivalolle virtajohto tuota RG-85 hyödyntäen vetojohtona, mutta sepä onkin todella tiukassa - ei tunnu liikkuvan ehjänä alas saati vetonaruna.
Sitten tuli tämmöinen ajatus mieleen - onko mitään erityistä syytä, miksi RG-85 ei voisi toimia mastossa ankkurivalon virtajohtona? Toki se on suunniteltu ihan muuhun, mutta eikö siinä pieni virta kuitenkin kulkisi? Ankkurivalo on ledeillä, eli kuluttaa hurjat 0,2A, mistään suuresta virrasta ei siis puhuta. Onko aivan turha ajatus vai voisiko toimia? Uuden virtajohdon vetäminen mastoon on todella haastavaa, enkä oikein haluaisi lähteä siihenkään jos on muita vaihtoehtoja (on vedetty joskus aiemmin vanhaan veneeseen, eikä se ollut mikään vartin homma).
Sitten tuli tämmöinen ajatus mieleen - onko mitään erityistä syytä, miksi RG-85 ei voisi toimia mastossa ankkurivalon virtajohtona? Toki se on suunniteltu ihan muuhun, mutta eikö siinä pieni virta kuitenkin kulkisi? Ankkurivalo on ledeillä, eli kuluttaa hurjat 0,2A, mistään suuresta virrasta ei siis puhuta. Onko aivan turha ajatus vai voisiko toimia? Uuden virtajohdon vetäminen mastoon on todella haastavaa, enkä oikein haluaisi lähteä siihenkään jos on muita vaihtoehtoja (on vedetty joskus aiemmin vanhaan veneeseen, eikä se ollut mikään vartin homma).
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vedä kaapeli väkisin ulos ja laita uusi johto sähkömiehen jousen avulla.
0,2 ampeerin virtaan koaksiaalikaapeli toki kelpaa, mutta sen kunto voi olla mitä sattuu. Varsinkin, jos päät ovat olleet pitkään auki ja säälle alttiina. Vesi nimittäin menee kaapelissa kapillaari-ilmiön avulla yllättävän pitkälle.
Mittaa yleismittarilla resistanssi vaipan ja keskijohtimen väliltä kun päät ovat avoimet. Sitten johtimet toisesta päästä yhteen ja sama mittaus toisesta päästä. Jos avoimen kaapelin resistanssi on riittävän iso (n. 100 kOhm tai enemmän), ja johdinten edestakainen resistanssi on riittävän pieni (muutamia Ohmeja), ei mielestäni mikään estä käyttämästä sitä ankkurivalon virtakaapelina. Etenkään kun ankkurivalo ei ole niin kriittinen, eli sen voi korvata muulla kannella olevalla valolla jos nyt jostain syystä tuo mastossa oleva valo pimenee.
Mittaa yleismittarilla resistanssi vaipan ja keskijohtimen väliltä kun päät ovat avoimet. Sitten johtimet toisesta päästä yhteen ja sama mittaus toisesta päästä. Jos avoimen kaapelin resistanssi on riittävän iso (n. 100 kOhm tai enemmän), ja johdinten edestakainen resistanssi on riittävän pieni (muutamia Ohmeja), ei mielestäni mikään estä käyttämästä sitä ankkurivalon virtakaapelina. Etenkään kun ankkurivalo ei ole niin kriittinen, eli sen voi korvata muulla kannella olevalla valolla jos nyt jostain syystä tuo mastossa oleva valo pimenee.
Erilainen ehdotus: vedä turhan koaksilaalikapelisi avulla mastoon ohut 3-napainen kaapeli ja asenna maston toppiin LED tricolor-ankkurivalo.
Harkitse myös sitä vaihtoehtoa, ettet laitakaan toppiin kuin tricolorin. Silloin riittää 2-napainen kaapeli. Tricolor näkyy avomerellä paremmin kuin kannen kulkuvalot eikä haittaa tähystystä.
Ankkurivalon ei tarvitse olla kiinteä. Itse laitoin tyhjentyneeseen lasiseen pippuripurkkiin muutaman LED-polttimon, tiivistykset silikonilla ja kaapelin päähän tupsyt-liitin. Eikä maksanut paljon!
Luetteko te ollenkaan kysymystä? Ongelmahan oli se, että johto on niin lujasti kiinni, ettei sitä saanut vaihdettua.
Mutta yhdistettu tricolor-ankkurivalo olisi led-mallina kätevä, sillä se ei tarvitsisi kuin kaksiparisen piuhan. Toisella napaisuudella palaisi tricolor ja toisella ankkurivalo. Onnistuisi tuolla nykyisellä koaksiaalikaapelilla.
3+%:lle: siinähän se on ratkaistu. Kokeile trikolorilla toimiiko vanha kaapeli.
Tuntuu kummalta, että vanha koaksiaali olisi jumissa ilman selvää syytä. Mikä syy voisi olla? Ruuvilukitus, sikaflex tai solmu topissa? Yleensähän kaapeli fiksoidaan niin, ettei sen paino jää roikkumaan sähköliitoksen varaan.
Pelkkä tricolor taitaa muistini mukaan olla laiton koneajossa. Ankkurivalon takia en minäkään näkisi kauheasti vaivaa, joku myrskylyhty tai LED-valo roikkumassa parin metrin korkeudessa ajaa sen asian mainiosti.
Juu, laiton on. Mastovalon, siis eteenpäin näyttävän valkoisen valon, pitää olla vähintään metri sivuvalojen yläpuolella. Tämän vuoksi ne sivuvalot ovat useimmiten keulakaiteessa, menee samoilla lyhdyillä sekä koneella että purjeilla kulkeminen.
Kaapelin arka paikka on maston juuressa, siinä missä kaapeli kääntyy ylöspäin. Ajan kanssa vettä voi mennä sisään kummasta päästä vain sekä eristeiden läpi. Minä olen löytänyt siitä kohdasta 2,5 neliön johdon vihreänä jauhona ilman erityistä syytä epäillä jotain sellaista tapahtuvaksi,eristeetkin olivat aivan virheettömät. RG58-tyyppinen kaapeli on vielä hiukan arempi rakenteeltaan, mutta en silti sanoisi, että se pitäisi ilman muuta vaihtaa. Se voisi palvella vielä vuosikaudet led-valojen syöttönä.
Maston topin tricolor-valoa ei tietenkään ole tarkoitettu koneajoon! Se on alle 20-metristen purjealusten sallittu kulkuvalo - ks. Meriteiden säännöt, sääntö 26.
Ankkurivalosta on määräykset 30. säännössä, jos haluaa ankkurivalon olevan ok.
Olisiko tullut väärinymmärrys? Jumissa olemisella tarkoitin sitä, ettei kaapelia oltu saatu vedettyä pois mastosta! (ks. aloittajan viesti).
Koaksiaalin hapettumisesta on samoja kokemuksia: takakaiteessa ollut gps-antenni lakkasi toimimasta. Syyksi osoittautui vihreäksi pulveriksi muuttunut kaapeli. Merivettä oli päässyt jotain kautta kaapelin sisään. Samoin kävi kannen kulkuvaloille, joiden sisuskalut piti vaihtaa purjehdusreissun aikana.
Kun koneajossa käyttää maston huipussa olevaa ankkurivaloa sekä punaista ja vihreeää kulkuvaloa niin silloinpa onkin käsillä täysin laillinen moottorialuksen valaistus. Moottoriveneen valkoisen perävalon ja kulkuvalojen yläpuolella olevan valkoisen etuvalon sektorit ovat yhteensä 360 astetta.
Ja miten se kaapeli voi olla jumissa? Aivan helposti, nimittäin jos masto menee kannen läpi, niin sehän on tiivistetty jollakin massalla maston sisällä olevaan "tulppaan", joka estää veden valumisen maston sisäpuolelta veneen sisälle. Ja jos kaapeli menee kaapelikanavassa, niin kyllä se on silti todennäköisesti tiivistetty jollain massalla. Ainakin omassa mastossa tilanne on tämä, ja siksipä en olekaan saanut vaihdettua antennikaapelia.
Se koaksiaali on saatettu korvata uudella, koska vanha ei ole enää toiminut VHF-radion antennijohtona.
Se saattaa silti toimia moitteettomasti ankkurivalon johtona. Mittaa keskikarvan ja vaipan välinen reistanssi, sen pitäisi olla luokkaa yli kilo-ohmin. Seuraavaksi oikosulje toisesta päästä keskikarva siihen suojavaippaan ja mittaa taas sieltä toisesta päästä resistanssi. Nyt sen pitäisi olla luokkaa jokunen milliohmi. Jos se on alle ohmin, toimii piuha ankkurivalolle ihan hyvin.
RG58, joka ei toimi enää antennijohtona kosteusvaurion vuoksi, toimii yleensä täysin moitteetta tasavirralla vielä vuosia. Kastunut eriste tekee kaapeliin oikosulun VHF-taajuisella vaihtovirralla, mutta ei haittaa mitään tasavirralla.
Maston valoista vielä eräs idea, jota olen käyttänyt: Yhdellä kaksinapaisella saa toimimaan sekä ankkurivalon, että trikolorin. Toteutukseen tarvitaan mastonhuippuuun vaan kaksi diodia, vaikkapa alle euron maksavat 1N4001.
Homma toimii kolmeasentoisella, kaksinapaisella kytkimellä, vaikkapa tällä: http://www.partco.biz/verkkokauppa/product_info.php?cPath=2065_1046_1924_1728&products_id=7309
Vipukytkimen johdotus kytketään "yliheittimeksi" siten, että toisessa päässä on virrat yksinpäin ja toisessa päässä käänteisellä napaisuudella. Keskellä on kaikki virrat pois päältä.
Maston huipussa taas kytketään toisesta piuhasta diodi myötäsuuntaisena toiseen lamppuun ja toisesta piuhasta taas siihen toiseen lamppuun. Vastaavasti se toinen piuha kytketään ilman diodeja kummankin lampun niihin toisiin napoihin.
Samalla tämä kytkentää estää vahingossa kytkemästä samaan aikaan päälle sekä ankkurivalon, että trikolorin.
Jos käytössä on nykyaikaiset LEDivalot, ei tarvita edes niitä ylimääräisiä diodeja mastonhuippuun, LED kun on jo itsessään diodi.
Onkohan jumissa oleva kaapeli kovinkin yleinen ilmiö? Yritin viime vuonna vaihtaa koaksiaalikaapelia kannella seisovaan mastoon. Ei liikkunut mihinkään suuntaan Syy jäi hämäräksi vaikka lampulla pääsi tähystämään myös puretusta topista. Helpompaa oli vetäää uusi.
Tuossa ylempänä oli oiva idea hoitaa ankkurivalon ja tricolorin sähkö yhdellä parikaapelilla vaihtamalla polariteetti. Molempien lamppujen täytyy ilmeisesti olla ledejä. Laillista tricolorin lediä ei ole helppo löytää. Mutta laittomalla ledillä taitaisi pelittää. Onko jollakulla kokemusta?
Toimii ihan hehkulampuillakin, kun laitttaa kaksi ylimääräistä diodia sinne mastonhuippuun johtojen väliin.
Koaksiaalista: Olen kuullut monen liimaavan sen koksian sinne mastoon. Ihan siten, että kun vetonarulla vedetään sitä kaapelia mastoon, niin metrin, parin välein laitetaan sikatippa piuhan päälle. Kun kaapeli on perillä, käännetään sitä 180 astetta, eli sikatipat alaspäin...
Tuolla tavalla itse liimasin kaapelointia varten sähköasennusputken maston sisään.