Karua luettavaa raskauksista

päihdeongelmat

"Suomessa alkoholi on suuri teratogeeni, eli aine joka aiheuttaa eniten sikiövaurioita. Tutkimusten mukaan Suomessa noin 6 % raskaana olevista naisista on päihdeongelmaisia eli alkoholin, huumeiden tai lääkkeiden ongelmakäyttäjiä[2]. Vuosittain päihdeongelmaisille äideille syntyy arviolta noin 3 600 lasta.[3][4] Päihdeongelmaiset äidit synnyttävät keskimäärin 2,7 lasta kokonaishedelmällisyysluvun ollessa esimerkiksi vuonna 2001 Suomessa 1,7. Voidaan siis todeta alkoholiongelmista kärsivät naiset synnyttävät huomattavasti enemmän lapsia kuin naiset keskimäärin. Anne Koposen tutkimusainestossa Helsingin sosiaaliviraston asiakkaina vuoden 2002 alussa olleista 0-16-vuotiaista lapsista yli puolella oli FAS-diagnoosi, neljänneksellä FAE-diagnoosi ja viidesosaa ei oltu diagnosoitu. Huumeille altistuneista lapsista suuri osa oli altistunut joko amfetamiinille tai kannabikselle, pienempi osa muille huumeille kuten heroiinille. Alkoholille altistuneista lapsista osa oli kehitysvammaisia tai heikkolahjaisia. Huumealtistuneet lapset olivat osin lievemmin vammautuneita. Molempien ryhmien lapset kärsivät kuitenkin tyypillisesti kielen, puheen, tarkkaavuuden, keskittymiskyvyn ja sosiaalisen kanssakäymisen ongelmista.[5]
Alkoholin vaikutukset sikiöön olisivat toisaalta täysin ennalta ehkäistävissä. Suomessa syntyy vuosittain noin 600-650 sikiöaikana alkoholille altistunutta lasta. Tutkimusten perusteella voidaan karkeasti arvioida, että raskaana olevista naisista ainakin 3–5 % ja korkeimpien arvioiden mukaan kuusi prosenttia käyttää alkoholia yli riskirajan (yli 10 alkoholiannosta viikossa tai yli 5 annosta päivässä).[6][7][7][5] Tämän perusteella on arvioitu, että vuosittain 3600 – 6000 sikiötä on vaarassa vaurioitua päihteiden takia. Halmesmäen mukaan esimerkiksi Helsingin Naistenklinikan äitiyspoliklinikalla, jossa on toiminut vuodesta 1983 hal-poliklinikka, on hoidettu noin 1 500:aa raskaana olevaa huumeita, alkoholia tai lääkkeitä väärinkäyttävää päihdeäitiä. Osa heistä on asioinut poliklinikalla useammankin raskauden aikana, mutta Halmesmäen mukaan vain harvoin ongelmat ovat vuosien varrella vähentyneet."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siki%C3%B6n_alkoholioireyhtym%C3%A4

Kannattaa lukea koko juttu. Miehille nuo saa-tanan femakot hommaa koko ajan uusia rangaistuksia jopa huo-riin sekaantumisesta, mutta lasten vammauttajille ei tule mitään rangaistusta. Olisi korkea aika vaihtaa oikeusministeri ja muut idioottiakat päteviin miehiin ja tehdä laeista oikeasti tasa-arvoisia.

2

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakkohoitoon

      Samalla naisella voi olla montakin vammautunutta lasta, tuollaiset naiset pitäisi laittaa ehdottomasti pakkohoitoon tai steriloida.

      Pojilla on nykyään enemmän oppimisvaikeuksia, en ihmettelisi, vaikka femakkoakat odottaessaan poikaa eivät välittäisi semminkään alkoholin tai huumeiden käytöstä tai käyttäisivät jopa tahallaan vammauttaakseen lapsen. Sadisteja ja sairaita riittää ja vammautunutta lasta on helppo pahoinpidellä tai hyväksikäyttää.

    • Hannu gines

      Mitä itse tiedän ja tunnen niin nämä päihdeäidit eivät ole pahimmasta päästä.Toki surullista luettavaa ja monet heistä kuuluisi hoitoon ja jopa pakkohoitoon.Nämä ovat sellaisia ressukoita joita meissä miehissäkin riittää.Pahimpia ovat nämä yliopistohirmut.päivystävät dosentit kuten "lokalaitinen" sanoo.Erilaiset sos.tädit ja turvakotien työntekijät.Näistä kun pysyy erossa niin se on puoli voittoa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe