Juoruilu on joutavaa puhetta
henkilökohtaisista asioista; juoru voi olla perätön huhu.
Panettelu on häpäisemistä,
tavallisesti pahantahtoista, olipa se suullista tai kirjallista.
Kaikki juoruilu ei ole pahaa tai vahingollista, mutta se voi olla.
Joskus se voi olla jotakuta tai joitakuita kiittävää,
tai se voi olla vain jonkin toisarvoisen tai sopivan asian kertomista toisista inhimillisen kiinnostuksen vuoksi.
On kuitenkin helppo siirtyä vahingolliseen, häiritsevään puheeseen,
sillä juoruilu on joutavaa puhetta.
Raamatussa varoitetaan joutavasta puheesta ja kiinnitetään huomiota siihen,
että kieltä on vaikea kesyttää
ja että se ”on jäsentemme joukossa epävanhurskauden maailmana,
sillä se tahraa koko ruumiin ja sytyttää luonnollisen elämän pyörän liekkiin”.
Sen tuhoisuutta korostavat vielä raamatunkirjoittajan edelleen esittämät sanat, joiden mukaan se ”syttyy itse liekkiin Gehennasta”. (Ja 3:6.)
Valvomattoman, joutavan puheen vaaraa tähdennetään monta kertaa.
Sellainen puhe yhdistetään typeryyteen tai tyhmyyteen (San 15:2);
se on ansa ja voi saattaa puhujan turmioon (San 13:3; 18:7).
”Sanojen runsaudesta ei puutu rikkomusta” sanotaan sananlaskussa,
ja siinä neuvotaan toimimaan
ymmärtäväisesti ja pitämään huulensa kurissa (San 10:19).
”Joka varjelee suunsa ja kielensä, varjelee sielunsa ahdistuksilta”
on varoitus ajattelemattomasta,
valvomattomasta tai joutavasta puheesta (San 21:23).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200001746

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.