Nastarenkaiden käyttöä halutaan rajoittaa

http://yle.fi/uutiset/nastarenkaiden_kayttoa_halutaan_rajoittaa_helsingissa/6562769

Siis jopa puolet katupölystä on nastarenkaiden aikaansaannosta. Repikää siitä nastapellet.
29129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei ku kyllä se vaan niin on, että pöly johtuu kitkarenkaista. Lamellien väliin jää niin paljon kiviä jotka sitten hajoavat pieniksi hiukkasiksi. Päätin tuon jo kirjoittaa, ei tarvitse nastapellen vaivautua tuota virttä laittamaan.

Äänestä
  • No nyt se on oikein todistettu, että nastat verolle kuten ne on laitettu esim. Oslossa.

    Äänestä

Onhan se niin, että kyllä ne nastarenkaat ovat paljon turvallisemmat. Sanovat asiantuntijat mitä hyvänsä. Rengastestit ovat oikeassa. Tuonkin laitoin valmiiksi ja taas säästyi nastapelleiltä aikaa.

Äänestä
  • Ainoa fakta on se, että naskarenkailla ajavilla on suurempi turpa ja pienemmät aivot.

    Äänestä

Ei tässä kukaan ole niiden turvallisuuteen puuttunut vaan siihen että ne aiheuttavat katupölyä keväisin. Itse olen havainnut, että kitkarenkaillakin pärjää jos osaa vain ajella ennakoivasti. 12 vuotta ajanut ja kertaakaan en ole ojissa/kolareissa ollut.

Äänestä

Nastarenkaat kielletään heti, kun päättäjiä tai heidän omaisiaan alkaa kuukahtaa keuhkosairauksiin.

Äänestä

Miten sitten tehdään kun asuu 28km stadista ja omakotitalosta isolle tielle on 3,2km joka on taatusti aina lumessa ja jäässä ja pitäis aamulla mennä asentamaan rouva Von Gryygenholffin ilmalämpöpumppu Eiraan ?
Eihän sinne voi mennä talvella kun ei pääsee pois omasta pihasta ja stadissa ei saa käyttää nastarenkaita!
Vai aikooko Helsinki maksaa meille landelaille taksikyytiä ?

Äänestä
  • Laitat lumiketjut sille ekalle pätkälle jos se kerta niin paha pätkä on.

    Äänestä

  • Ketjut renkaisiin on helppo laittaa, kun opettelee.

    Äänestä

  • Kerro ihmeessä tarkemmin kuinka paha tuo sinun 3.2km pätkä on. Onko jyrkkiä mäkiä?

    Äänestä

  • =>joka on taatusti aina lumessa

    Näinhän tuossa YLEn juttussa kerrottiin että valitettavasti kulunutkin nastarengas mielletään ylivoimaiseksi turvallisuustekijäksi. Lumella nastoista ei ole hyötyä, eli pelkästään tasainen jää on se millä pääsee nopeampiin kierrosaikoihin.

    Äänestä

  • nastoitta tänäänkin kirjoitti:

    =>joka on taatusti aina lumessa

    Näinhän tuossa YLEn juttussa kerrottiin että valitettavasti kulunutkin nastarengas mielletään ylivoimaiseksi turvallisuustekijäksi. Lumella nastoista ei ole hyötyä, eli pelkästään tasainen jää on se millä pääsee nopeampiin kierrosaikoihin.

    Itse en ole jumiin juuttunut renkaiden takia koskaan. Ainoastaan matala maavara on pariin otteeseen aiheuttanut harmaita hiuksia. Tietysti jäisellä pinnalla nastarenkailla pystyy ajamaan niitä nopeampia kierrosaikoja, mutta tuolla ei ole merkitystä.

    Äänestä

Päättäjien ei tarvitse työmatkustaa pölyssä.

Pölyn ongelmista vaietaan, kuten todetaan seuraavan uutisen toisessa kommentissa.
http://yle.fi/uutiset/lehdet_katupoly_luultua_vaarallisempaa/5343888

Pöly voi tappaa enemmän kuin nastoilla pelastetaan.

Pölyn vuoksi ajelen pienempiä ja puhtaampia teitä.
Happikadon uhallakin pidän sisäkiertoa pahimmissa paikoissa.

Äänestä

Ajan kitkarenkailla, ensimmäisillä ja viimeisillä. Liukkaalla ei pidä ollenkaan, sulalla asfaltilla ok. Seuraavaksi ostan Nokian 8 Hakkapeliitat. Niissä on 190 nastaa per rengas. Eiköhän pitoa ala löytyä.

Äänestä
  • Laita varmuuden vuoksi lumiketjut kesäksikin.

    Äänestä

>> Siis jopa puolet katupölystä on nastarenkaiden aikaansaannosta. Repikää siitä nastapellet.

Missäs se ihan oikee ongelma sitten on kun nastarenkaita käyttää 80% autoilijoista?

Äänestä
  • - Nastarenkaiden vähentäminen parantaisi selvästi kaupungin ilmanlaatua, sanoo rakennusviraston toimistopäällikkö Pekka Isoniemi.

    Ja koira sanoo hau hau... Mistä nää toimittajat löytääkin näitä huippuasiantuntijoita ;)

    Äänestä

  • A.Aaauuutomies kirjoitti:

    - Nastarenkaiden vähentäminen parantaisi selvästi kaupungin ilmanlaatua, sanoo rakennusviraston toimistopäällikkö Pekka Isoniemi.

    Ja koira sanoo hau hau... Mistä nää toimittajat löytääkin näitä huippuasiantuntijoita ;)

    No kerrotko sinä TODELLINEN ASIANTUNTIJA että miksi kyseinen väärä tieto nastojen aiheuttamasta katupölystä ei pidä paikkaansa?! Miksi nastat ei pölyä aiheuta?

    Äänestä

  • A.Aaauuutomies kirjoitti:

    - Nastarenkaiden vähentäminen parantaisi selvästi kaupungin ilmanlaatua, sanoo rakennusviraston toimistopäällikkö Pekka Isoniemi.

    Ja koira sanoo hau hau... Mistä nää toimittajat löytääkin näitä huippuasiantuntijoita ;)

    Mistähän mahtaa johtua että marras joulukuussa kun nastarenkaat alkaa taas rouhimaan teitä, autot on tasasessa harmaassa kurapaskassa koko talven? Ettei vaan ne nastat irrottas jotain ylimäärästä tiestä??!! Suolaus, vesi ja nastat syövyttää tiet ja se skeida tosiaan varastoituu teiden varsille lentääkseen keväisin taivaan tuuliin.

    Äänestä

  • Mielipiteesi asiaan...?? kirjoitti:

    No kerrotko sinä TODELLINEN ASIANTUNTIJA että miksi kyseinen väärä tieto nastojen aiheuttamasta katupölystä ei pidä paikkaansa?! Miksi nastat ei pölyä aiheuta?

    Jos on kaupungin rakennusviraston virkamies, silloin ei kannattaisi yrittää tunkea mielipiteitään faktana, ainakaan julkiseen mediaan.

    Jos nastarenkaita aletaan sanktioimaan, se on ihan puhdasta politiikkaa höystettynä "meriselityksillä".

    Vanhaan aikaan kun säädettiin laki, sitä ennen selvitettiin todelliset faktat ja vaikutukset. Nyt mennään asiasta mitään tietämättömien heebojen mututuntumalla tai asiaa tuntemattomien virkamiesten mielipiteisiin nojaten (jos ne vain tukevat omaa mutua).

    Itse olen lähes 100-varma, että vaikka nastat kiellettäisiin tyysti, kokonaisvaikutuksiin sillä ei ole mitään vaikutusta. Liikenne muuttuu turvattomammaksi (tämän tiedän 100% varmuudella) ja minimaaliset kustannussäästöt tienhoidossa ikäänkuin kompensoivat sen (kokonaiskustannussäästöjä tuskin syntyy). Mitään aistinvaraisesti huomattavaa muutosta ei synny katupölyn määrässä, voi jopa lisääntyä koska hiekoitusta ja suolausta joudutaan lisäämään, että tältä pohjalta on hyvä lähteä nastakieltoja suunnitteleen.

    Mutta kuten jo kirjoitin, jos nastat halutaan sanktioida tai kieltää, se tulee tapahtumaan puhtaasti poliittisista syistä ja mutu-pohjalta.

    Äänestä

nuorison kannattaa valita ammatti tältä alueelta,jos nastoil kolisee joka päivä nii entäs ilma nastoja?

Äänestä

Taas sai lepuuttajapellet lisää jyviä itkumyllyyn, tuollaiset nollatutkimukset
eivät perustu mihinkään todellisuuteen, en tiedä kuka pelle niitä teetättää ja tekee.

Hyvä esimerkki kuinka tiet pölisee niin oli eilen Mechelininkadulla kun paloauto ajoi ratikkakiskoilla, pöly oli valtava, olisiko niin että ratikoissakin on nastarenkaat?

Äänestä
  • Tai sitten nastarenkaiden talven aikana irroittama pöly oli kerrostunut sinne ja nyt se pöllysi?

    Äänestä

Jatkossa vain varakkaampi väki ajaa nastarenkailla kun prolella ei ole varaa kuin kitkuttelurenkaisiin. Sujusuju, koettakaa pysyä perässä.

Äänestä

Nastarengas = eliittirengas. Menkää linja-autolla sujuttelijat, niissä ei ole nastoja.

Äänestä
  • Kyllä näin on. 80% tästä paskahousukansasta on eliittiä. Nastarengas on junttirengas. Tosi elitti ajaa NASTATTOMALLA TALVIRENKAALLA.

    Äänestä

”Talvirenkaista alhaisimmat päästöt mitattiin yllättäen kuluneella nastarenkaalla (Nasta(36000):ajettu 36198km, kuluma 2 mm, nastaulkonema 0,5 mm).”
Sivu 20
Samaisella kuluneella nastarenkaalla oli huomattavasti pienemmät päästöt kuin uudella kitkarenkaalla ( alle puolet ) ja edelleenkin pienemmät päästöt kuin kuluneella kitkarenkaalla, jossa vielä 6 mm kulutuspintaa.
Alempi taulukko sivu 22
http://files.kotisivukone.com/nasta.palvelee.fi/tiedostot/Valmiit_nasta-raportit/3_2013_talvirenkaiden_polypaastot_netti.pdf

Kuinka monella Suomessa on jatkuvasti uudet nastarenkaat talvella???

Äänestä
  • Tuollainen kulunut nastagummi mistä nastat ovat häipyneet on todella hhhvyvä talvigumi.

    Äänestä

Suomessa alkaa oleen sellanen tapa, jossa helposti korjattavaan ongelmaan tarjotaan ratkaisuksi jotain täysin epäoleellista, vaikka todellinen ratkaisu moneen hommaan löytyisi helposti ihan maalaisjärjellä (kuten tähänkin). Tätä esiintyy erityisesti kun jostain asiasta vastuussa olevalta kysytään ongelmaan ratkaisua. Miksi nähdä vaivaa kun ongelman ratkaisua voi siirtää sysäämällä pallo pois omista käsistä kunnes se sama ongelma on taas omalla pöydällä, jolloin keksitään taas joku höpöjuttu. Peli pyörii, rahaa palaa, jopa ihmishenkiä meneteään, mutta itse ongelma ei vaan korjaannu.

Ehkä malli on opittu julkisen puolen sairaanhoitajilta? Sairaanhoitajat sysäsivät työssään esiintyvät ongelmat sujuvasti vuodesta toiseen alimitoitetun henkilökunnan syyksi ja olivat syvästi huolissaan potilaiden puolesta. Kun sitten tuli valinnanmahdollisuus, joko lisää palkkaa tai lisää henkilökuntaa, sairtaanhoitajat valitsivat lisää palkkaa. Ongelmahan ei poistunut mihinkään ja kun pöly oli laskeutunut, sama entinen laulu jatkui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


faktaa. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/nastarenkaiden_kayttoa_halutaan_rajoittaa_helsingissa/6562769

Siis jopa puolet katupölystä on nastarenkaiden aikaansaannosta. Repikää siitä nastapellet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu