Viime aikoina en ole nähnyt juurikaan keskustelua Stalinista, joten nyt olisi korkea aika aloittaa.
Stalin
Korkinavaaja
2183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
k.uset housussa.
Tapatti onneksi 25 miljoonaa omaa,ennenku sai päähänsä hyökätä Suomeen.
Mistä taikahatusta porvarinpenikka tuonkin luvun veti esiin?
Oikein ihmettelet. Kun on turha erotella Stalinin murhimisia erikseen. Paikalliset tutkijat ovat päätyneet siihen, että kommunismin hinta Neuvostoliiton osalta ja ajalta (Neuvostoliiton alueilla) tuli olemaan yhteensä 66 miljoonaa ihmishenkeä. Stalinille kuuluu tästä reiluin siivu, mutta koko luku olisi hyvä pitää mielessä.
Vai että kommunismin hinta 66 miljoonaa, siihen on kyllä sitten laskettu toisessa maailmansodassa kuolleet ja syntymättömätkin uhreiksi. Alkaa kertomaan keitä, missä, milloin ja miten? Ei tietenkään tarvitse nimiä kertoa mutta eritellä, moniko kuoli nälkään, moniko vankileireillä, moniko ammuttiin jne.
Yritä nyt päästä edes 20 miljoonaan, sekin tekee tiukkaa vaikka kyllä teikäläisillä mielikuvitusta piisaa. Mielenkiinnolla odotan lukuja mutta olen satavarma ettei niitä tule vaan syvä hiljaisuus. Tai sitten jotain asiattomuuksia, sen te kyllä osaatte. Kun asia-argumentit loppuvat siirrytään asiattomiin.
Mee itte itääs laskemaa haudattuja ja hautaamattomia. Kyllä raatoa löytyy niin paljon, ettes eläessä ehdi käydä läpi. Sano vielä, että liikaa syytetty komukoita touhuistaan.
Niin, "totuuden aika" aina muistaa mainita "luotettavat ja arvostetut historiantutkijat" omien sepityksiensä tueksi. Jostakin tosi oudosta syystä näiden henkilöiden nimiä tai lähteitä ei kuitenkaan arvostamani "Totuuden aika" voi paljastaa...
No, kun lukee "totuuden ajan" muita kirjoituksia, niin ei juuri yllätä. Aika vaatimattomin eväin on ressukka lähtenyt leikkiin mukaan.
"Mielenkiinnolla odotan lukuja mutta olen satavarma ettei niitä tule vaan syvä hiljaisuus."
Quod erat demonstrandum.
Stalin tapatti Suomalaiset kommarit jotka pakenivat vapaussodan jälkeen Venäjälle se oli oikein niille.
Pottunokka suomalaisista petolinnun peränaamoista,jotka on yhtä pitkiä ku leveitäkin olisi ollu Homo Sovjeticuksiksi,yhtä vähän ku Shitlerin yli-ihmisiksikään.
Mitä menivät sinne olisivat pysyneet Suomessa.
Olet näköjään taas unohtanut lääkityksesi.
Pottunokka,eikö pitkäniemessä ole vielä tilaa.
"Viime aikoina en ole nähnyt juurikaan keskustelua Stalinista, joten nyt olisi korkea aika aloittaa."
Meidän on alituisesti muistettava suurta isää ja kasvattajaa Stalinia, joka muistetaan myös Baltiassa antamastaan "bolshevikin kunniasanasta". Että ei miehitetä! mutta kylläpäs miehitettiin!
Jaa?? Eihän täällä ole viimeaikoina muusta jauhettukaan kun Stalinista ja talvi-ja jatkosodasta!
Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka!
Mistä muusta voisikaan jauhaa, kun ei suomalaiseen mieleen oikein muutakaan tunnu mahtuvan?
Neuvostoliitto, Kommunismi (etenkin sen pelko) ja Stalin on aiheita, joista tuntuu yhä löytyvän jutunjuurta. Kaikki nuo ovat jo kauanaikaa sitten kadonneita asioita, mutta yhä tuntuu etenkin änkyräoikeistomilitantteja kismittävän.
Vilkkaasti tunnut niihin itsekin osallistuvan!
Onhan samalla lailla liki kadonneita asioita esim. Neuvostoliitto ja kommunistit Suomessa, mutta yhä ne sinua elähdyttää. Ei se katoaminen tunnu uskoa vievän?
Mutta äläpä huoli! Onhan meillä varattu oma spesiaalimuistomerkki Neuvostoliitolle ja sen 'aktiiviselle rauhantahdolle'. Tarkoitan Hakanimessä olevia nyrkinheiluttajia. Käypä siellä niin into nousee taas:-D
Kyllähän se on joku hulluuden laji selvästi, että joutuu kymmenien miljoonien murhaamista peittelemään ja kehumaan, kehumaan ja peittelemään. Eikä järki sano, että maailma tietää jo totuudesta kaiken oleellisen.
Stalin pysyy murhaajana, vaikka kuinka uittaisi varastetussa parfyymissa.
Myös Julius Caesar oli suuri murhaaja. Gallian valloitus oli valtava väestökatastrofi alueen väestölle. Silti Caesar muistetaan muistakin asioista kuin vain siitä. Ylistetty Augustus pani Antoniuksen kanssa toimeen Rooman historian raaimmat poliittiset vainot ja puhdistukset. Justinianus Suuren goottisodat raunioittivat koko Italian vuosisadoiksi. Ja niin edelleen. Venäläiset käsittävät historian ja sen henkilöt kypsemmin kuin länsimaalaiset. He tietävät, ettei Iivana Julmaa, Pietari Suurta tai Stalinia voi ymmärtää ainoastaan yhdeltä kannalta.
Niinpä. Jotkut meistä ymmärtää miehityksiä ja sitä, että yhden yksittäisen kansan 'edun' nimissä voi ja pitää orjuuttaa muita kansoja
Ja edelleen... jotkut meistä pitää verisistä diltaattoreosta ja katsovat , että olivatpa 'kovia jätkiä'!
Onhan se toki kummallista!