Joutuu aina pelastamaan Eurooppalaiset millon mistäkin diktaattorista.
Vissiin se on vaan niin että viisaimmat on lähteny sinne ja idiootit on jääny Eurooppaan keskenään rähjäämään.
Muuta selitystä osaa enää tuohonkaan keksiä.
Vissiin se on vaan niin että viisaimmat on lähteny sinne ja idiootit on jääny Eurooppaan keskenään rähjäämään.
Muuta selitystä osaa enää tuohonkaan keksiä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomi taitaa olla ainoa eurooppalainen maa jota amerikkalaiset ei ole pelastanut tai auttanut.
Ruotsi, Sveitsi, Romania, Serbia, entinen Itä-Saksa.
Ruotsi on lähellä mennä samaan sarjaan Ranskan ja Italian kanssa jotka ollaan aina pelastettu muiden toimesta. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat ja Suomi olivat Ruotsin suurimmat pelastajat ja jenkit auttoivatkin Ruotsia mm. Marshall avulla ja aseisti niitä salaa Venäjän mahdollista hyökkäystä vastaan.
Yhdysvallat pelasti Sveitsin kukistamalla natsihallinnon jota ennen pitkää saksalaiset olisivat kuitenkin vallanneet jos saksalaisia joukkoja ei silloin oltaisi tarvittu muualla. Amerikka perusteellisesti auttoi uudelleen rakentamaan Saksan kokonaisuudessaan.
Serbia ja ja Romania ovat rupumaita jotka vallaattiin kahden eri suurvallan välillä ja olivat syyllistyneet de facto liitosta natsien kanssa ja erilaisiin sotarikoksiin toisen maailmansodan aikana tiedettävästi.
Niin unohdin mainita myös että kyllä Yhdysvallat auttoi Sveitsiä myös Marshall-avulla.
Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka! Valehtelet! Olet stallari! Minä olen Klenkka!
Miten jenkit pelasti Euroopan Stalinilta ja Neuvostoliitolta? Neukut pysyi Euroopassa yhteensä 30-vuotta Stalinin kuoleman jälkeen!
Sinähän kuulut siihen vajakkien ryhmään.