Uusi päivä, uudet Kataisen selitykset

Uusi päivä uudet selitykset. Tuosta voi luke aiemmat ja tässä tulee tämänpäiväinen: Kataisen mukaan osinkoverouudistusta valmisteltiin PITKÄÄN JA HUOLELLA. Eilisen ja toissapäiväisen totuuden voi lukea alta jotko ovat ristiriidassa niin tämänpäiväisen kuin keskenäänkin.

Julkaistu 2.4.

"Ei uusi asia"

Katainen kuittailikin vasemmistoliiton Arhinmäelle, jonka mukaan kehysriihen päätös tehtiin puutteellisten tietojen perusteella.

- En voi tietysti toisten puolesta mennä sanomaan mitään, mutta eihän tämä veromalli mikään uusi ole. Se lanseerattiin jo kolme vuotta sitten, ja siinä on ollut matkan varrella erilaisia vaihtoehtoja, ja jokainen meistä on varmasti opiskellut näitä asioita - ainakin on pitänyt opiskella.

- Eli ei tässä ole mitään uutta ja yllättävää elementtiä.

Katainen ei halunnut kommentoida onko Arhinmäellä jäänyt kotiläksyt tekemättä.

- En osaa sitä sanoa. Mutta itse ainakin olin hyvin huolella jo vuosien ajan valmistautunut tähän keskusteluun.

Katainen ei halunnut spekuloida vasemmistoliiton mahdollisella lähdöllä hallituksesta.

- Ei kannata lähteä dramatisoimaan asioita. Päätöksiä on tehty, niihin on valmistauduttu, jokainen on tiennyt mitä on päättänyt - tai ainakin oletan niin, kun puheenjohtajien kesken tehdään päätöksiä. Nyt vain jäitä hattuun.

Ja näin tänään Iltasanomissa:

Julkaistu: 3.4.2013 15:01, päivitetty: 3.4.2013 17:35

Politiikka Pääministeri Jyrki Katainen (kok) piti lehdistötilaisuuden eduskunnassa. Tiedotustilaisuuden lopussa Katainen latasi täyslaidallisen.
Tiedotustilaisuudessa Katainen kiisti jyrkästi Helsingin Sanomien tiedot siitä, että hallitus olisi tehnyt kehysriihessä osinkoveropäätöksen elinkeinoelämän taustajärjestöjen laskelmien perusteella.

- Se oli todella vahva syytös Hesarilta. Te varmasti korjaatte mokanne. Toivon, että eilinen uutinen ei leviä, koska se olisi todella ikävää (Hesarin kannalta), Katainen kovisteli HS:n toimittajaa.

Katainen väitti, että HS:n tiedot eivät pidä paikkaansa.

- Se uutinen ei ole totta. Se on hyvin valitettavaa. Oli erilaisia laskelmia loppuvaiheessa, Katainen sanoi eduskunnassa tiedotusvälineille.

Kataisen mukaan valtiovarainministeriö oli tehnyt malleja ja jokaisella puolueella oli ollut omia mielipiteitä asiasta. Hän kertoo, että vielä keskiviikkona tehtiin 8-10 veromallia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tietääkö toi itekään mitä puhuu? tuntuu että puheet muuttuu kun äijä kääntyy . nyt saa sitten odottaa mitä tästä tämän päiväisetä ilmaantuu.

Äänestä
  • Huomennahan koko uudistus on jo jälleen fantastinen. Ainakin isot osingonsaajat ovat edelleen ihan täpinöissään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jatkuu huomenna... kirjoitti:

Uusi päivä uudet selitykset. Tuosta voi luke aiemmat ja tässä tulee tämänpäiväinen: Kataisen mukaan osinkoverouudistusta valmisteltiin PITKÄÄN JA HUOLELLA. Eilisen ja toissapäiväisen totuuden voi lukea alta jotko ovat ristiriidassa niin tämänpäiväisen kuin keskenäänkin.

Julkaistu 2.4.

"Ei uusi asia"

Katainen kuittailikin vasemmistoliiton Arhinmäelle, jonka mukaan kehysriihen päätös tehtiin puutteellisten tietojen perusteella.

- En voi tietysti toisten puolesta mennä sanomaan mitään, mutta eihän tämä veromalli mikään uusi ole. Se lanseerattiin jo kolme vuotta sitten, ja siinä on ollut matkan varrella erilaisia vaihtoehtoja, ja jokainen meistä on varmasti opiskellut näitä asioita - ainakin on pitänyt opiskella.

- Eli ei tässä ole mitään uutta ja yllättävää elementtiä.

Katainen ei halunnut kommentoida onko Arhinmäellä jäänyt kotiläksyt tekemättä.

- En osaa sitä sanoa. Mutta itse ainakin olin hyvin huolella jo vuosien ajan valmistautunut tähän keskusteluun.

Katainen ei halunnut spekuloida vasemmistoliiton mahdollisella lähdöllä hallituksesta.

- Ei kannata lähteä dramatisoimaan asioita. Päätöksiä on tehty, niihin on valmistauduttu, jokainen on tiennyt mitä on päättänyt - tai ainakin oletan niin, kun puheenjohtajien kesken tehdään päätöksiä. Nyt vain jäitä hattuun.

Ja näin tänään Iltasanomissa:

Julkaistu: 3.4.2013 15:01, päivitetty: 3.4.2013 17:35

Politiikka Pääministeri Jyrki Katainen (kok) piti lehdistötilaisuuden eduskunnassa. Tiedotustilaisuuden lopussa Katainen latasi täyslaidallisen.
Tiedotustilaisuudessa Katainen kiisti jyrkästi Helsingin Sanomien tiedot siitä, että hallitus olisi tehnyt kehysriihessä osinkoveropäätöksen elinkeinoelämän taustajärjestöjen laskelmien perusteella.

- Se oli todella vahva syytös Hesarilta. Te varmasti korjaatte mokanne. Toivon, että eilinen uutinen ei leviä, koska se olisi todella ikävää (Hesarin kannalta), Katainen kovisteli HS:n toimittajaa.

Katainen väitti, että HS:n tiedot eivät pidä paikkaansa.

- Se uutinen ei ole totta. Se on hyvin valitettavaa. Oli erilaisia laskelmia loppuvaiheessa, Katainen sanoi eduskunnassa tiedotusvälineille.

Kataisen mukaan valtiovarainministeriö oli tehnyt malleja ja jokaisella puolueella oli ollut omia mielipiteitä asiasta. Hän kertoo, että vielä keskiviikkona tehtiin 8-10 veromallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu