Kristallivirta

Miksi jotkut uskovat odottavat kuolemaa eli ovat itsemurhahakuisia ja masentuneita.
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos joku uskova on ennen uskoon tuloaan ollut masentunut ja itsemurhahakuinen, niin ei hän välttämättä muutu toisenlaiseksi uskoon tultuaankaan. Olemme erilaisia, tulemme erilaisista taustoista ja jokainen elämä on erilainen. Reagoimme eri asioihin eri tavalla. Ei siinä tarvitse olla mielisairautta, kyllä normaali ihminenkin saattaa joskus epätoivon hetkellä toivoa ettei huomenna enää heräisi. Jos omassa lähipiirissä on tapahtunut itsemurhia niin nuo ajatukset voivat kiusata enemmänkin.

Sielunvihollinen voi houkutella itsemurhaan. Kun ympärilleen katsoo, niin näkee paljon esimerkkejä eri tavalla toteutetuista itsemurhista. Elokuvissa ja kirjallisuudessa myös usein ihmiset pahan paikan tullen päätyvät itsemurhaan. Uskovainenkin on vain ihminen.

Elämä voi olla pelottavaa. Kun on kerrottu taivaan ihanuudesta, niin helppohan sinne on kaivata. Mutta en suosittele ketään itse alkamaan lyhentämään tai peräti päättämään elämäänsä, koska meidän elämämme pituus tai lyhyys on Jumalan kädessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielisairauttako? kirjoitti:

Miksi jotkut uskovat odottavat kuolemaa eli ovat itsemurhahakuisia ja masentuneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu