Kysymykseni on suunnattu ensisijaisesti uskoville eli miltä usko teistä tuntuu? Mitä usko saa teidät tuntemaan? Tuntuuko usko hyvältä, lohduttavalta, pelottavalta vai joltain muulta?
Ateisteilta voisin puolestani kysyä, että mikä voisi mielestänne olla sellainen tunne, että sen voisi rinnastaa uskonnolliseen tuntemukseen. Entä mikä voisi herättää näin vahvoja tunteita?
Omalta kohdaltani voin todeta, että yötaivaan ihmettely, yksin pimeässä on aika sykähdyttävä kokemus (voi tuntea pienuutensa). Myös ihmissuhteet ja niiden ylä- tai alamäet herättävä vahvoja tunteita (voi tuntea rakkautta ja vihaa).
Ateisteilta voisin puolestani kysyä, että mikä voisi mielestänne olla sellainen tunne, että sen voisi rinnastaa uskonnolliseen tuntemukseen. Entä mikä voisi herättää näin vahvoja tunteita?
Omalta kohdaltani voin todeta, että yötaivaan ihmettely, yksin pimeässä on aika sykähdyttävä kokemus (voi tuntea pienuutensa). Myös ihmissuhteet ja niiden ylä- tai alamäet herättävä vahvoja tunteita (voi tuntea rakkautta ja vihaa).
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mahdoton näin ateistina vastata mikä tunne voisi olla rinnastettavissa uskon tuntemukseen.
On olemassa tasaisen happamia uskovaisia (tunnen muutamia), mutta en tiedä johtuuko se happamuus uskosta vai luonteenpiirteestä. En minä tiedä mikä on uskoa ja mikä jotain muuta. Uskoon liitetään usein sellaisia sanoja, kuin onni, ilo ja autuus, jopa hurmio. Voi olla tai sitten ei, että ne ovat uskonnollisia tuntemuksia, mutta voisin kyllä luetella vähemmän mairitteleviakin sanoja uskovaisista.
Pistetään osin arvaten.
Veikkaan, että edes uskovat keskenään eivät voisi saada varmaa tietoa siitä, miltä usko tai siihen liittyvä asia sen toisen pään sisällä tuntuu.
Oletan monen uskovan tulkitsemalla muokkaavan sitä epämääräistä uskon-kokemustaan siihen suuntaan, että se olisi mahdollisimman lähellä muiden kertomaa kokemusta.
Jotain olen joskus lukenut siitä, mikä stressi on osalle tullut, kun ne "Pyhän_Hengen_kosketukset", rukoukseen saadut vastaukset ja muut uskon-kokemukset eivät ole olleetkaan tarpeeksi konkreettisia ja voimakkaita verrattuna muiden kertomiin kokemuksiin.
Tästä syystä:
Oletan useiden uskovien usein liioittelevan noita kokemuksia ensin itselleen ja sitten muillekin.
(Perinteisestihän ihminen huijaa eniten itseään).
Voisi kysyä: jos ateisti rakastaa, onko se ateistinen tuntemus ja jos uskovainen rakastaa, onko se uskonnollinen tuntemus?
En minä vaan tiedä. Kaikilla ihmisillä on tunteet, jos ei aivokuollut ole.
Joku pommivyönsä laukaisevakin saattaa tuntea uskonnollisen tunteen juuri ennen kuin aivomassa leviää pitkin basaaria.
Ihmisaivojen ajatteluprosesseistahan siinä on kyse.
Vähän näitä juttujahan ne Pascal Boyer (Jumalat loisivat aivoissa - Ja ihminen loi jumalat) ja Ilkka Pyysiäinen (Jumala kognitiivisena kategoriana) on käsitelleet. Varmasti monet muutkin lisäksi.
Yhteenveto Pyysiäisen kirjasta
http://www.tieteessatapahtuu.fi/982/Anttonen.html
ja Boyerin kirjasta
http://uskomaton.fi/main/kirja-arviot/47-kirja-arvioita/73-jumalat-loisivat-aivoissa-pascal-boyer-ja-ihminen-loi-jumalat
Tältä se tuntuu :D
http://www.youtube.com/watch?v=UpAdW5WaCLQ
Heikki Hela siirtyi sittemmin "sekulaarimusiikin" pariin:)
Valitettavasti, mutta kyllä se sieltä vielä takasin kotiin tulee : )
http://www.youtube.com/watch?v=UiPmHBqmXwg
Löysin ikiateistin esittelemästä linkistä kohdan, joka osuu lähelle omaa käsitystäni - ja tuntemustani - uskosta:
"...hän esittää, että selitys 'jumalasta' ajattelun kategoriana vastaa sitä, mitä allekirjoittanut on symboliantropologian teoriaperinteestä ammentaen luonnehtinut pyhän kahdeksi ulottuvuudeksi. Tämän mukaan 'jumala' on kuten pyhäksi nimetyt asiatkin: samalla kertaa kaiken ulkopuolelle rajattuja että kaiken sisäpuolen kattavia. Paitsi, että molemmat ovat ajattelun kategoroita, ne realisoituvat ennen kaikkea inhimillisessä käyttäytymisessä ja kokemuksessa missä tahansa tilanteessa, jossa henkilö kokee olevansa (maailman)rajalla. Uskonnollisessa ajattelussa 'jumala' on nimettynä (nomen) vain täsmällisempi sisältö sille, mikä ilman nimeämistä on pyhä (numen)."
http://www.tieteessatapahtuu.fi/982/Anttonen.html
Itselleni pyhän kokemus on merkittävä. Voisin kutsua sitä voimakkaaksi tietoisuudeksi siitä että olen lähellä oman olemassaoloni ylittävää "asiaa".
Toisaalta kyse on tuon "asian" luonteesta, että se ylittää sen, mihin oma olemassaoloni yltää, toisaalta siitä että koen tämän "asian" olevan yhtäkkiä hyvin lähellä, läsnä.
"Asia" ei ole mikään olento, enkä koe sitä välttämättä itseni ulkopuoliseksi. Voisin kuvailla sitä joko voimaksi, jonka koen ajoittain, tai tajunnantilaksi, jossa olen arkitajunnan rajalla. Tämä ei liity huumeisiin, vaan ihan selväpäiseen olemiseen.
Toisessa artikkelissa ( http://uskomaton.fi/main/kirja-arviot/47-kirja-arvioita/73-jumalat-loisivat-aivoissa-pascal-boyer-ja-ihminen-loi-jumalat ) sanotaan että jumalat loisivat aivoissa.
En pidä tuosta asenteellisesta loisimis-termistä. Itse kuitenkin ajattelen, että jumalat ovat tiedostamattomien psyykkisten voimien arkkityyppisten representaatioita. Ne kertovat ja edustavat asioita, joihin rationaalisella mielellä ei ole pääsyä. Niitä ei voi nykytiedolla eritellä kunnolla ja voi olla, että arkkityyppiset representaatiot ovat jumalien luontevin ilmenemistapa. Niitä on siis syytä kunnioittaa, koska ne asuvat meissä kaikissa uskosta riippumatta.
Jumalat eivät loisi meissä, vaan ovat osa meitä. Toinen tärkeä puoli tässä ajatuksessa on se, että jumala(t) eivät myöskään ole meidän ulkopuolisia olentoja.
"Ateisteilta voisin puolestani kysyä, että mikä voisi mielestänne olla sellainen tunne, että sen voisi rinnastaa uskonnolliseen tuntemukseen. Entä mikä voisi herättää näin vahvoja tunteita?"
Twilight elokuvasarjan näyttelijöiden näkeminen Roomassa ;-)
"Ateisteilta voisin puolestani kysyä, että mikä voisi mielestänne olla sellainen tunne, että sen voisi rinnastaa uskonnolliseen tuntemukseen. Entä mikä voisi herättää näin vahvoja tunteita?"
Orgasmi? Psilosybiinisienet? Heh, no en minä tiedä kun en ole koskaan uskova ollut, mutta onhan noita asioita jotka saavat aikaan huiken tunteen, esimerkiksi näkymä Fileyn jyrkänteiltä pohjois yorkshiressä aiheutti huumaavan tunteen.
RE:
Kalapagos (ei kirj.)
9.4.2013 00:50
Mitäkö usko tuntuu?
Usko ei ole oikeastaan tunneasia, se on luottamussuhde Elämän antajaan jokapäiväisessä elämässä. Tunteet ovat ailahtelevaa laatua, toisinaan tuntuu ja toisinaan ei. Hankalaksi elämä menee tunneihmisillä. Läheltä olen seurannut.
Kun näkee Jumalan Sanan lupausten toteutuvan omalla ja toisten ihmisten kohdalla, se herättää kunnioituksen Jumalaa kohtaan.
Jeesus sanoi Raamatussa, että autuas ( =ylionnellinen) on se, joka uskoo (Häneen), vaikkei näe.
Varmaankin joku sellainen, joka kokee Jumalan kosketuksen ja siitä saamansa avun, tunntee voimakkaita tunne -elämyksiä, itselläni sellaisissa tapauksissa päällimmäisenä on ollut kiitollisuus ja kiitollisuus on toki läsnä, vaikkei mitään erikoista tapahtuisikaan. Kiitollisuus varmaankin on tunnepuolen asia. Tuntea kiitollisuutta.......
En ole silleen tunneihminen, enkä siis elä sen mukaan, miltä tuntuu.
Luottamuskin on tunne.
Kun monia sukulaisia on tullut nähtyä kuolleina, niin he ovat olleet erilaisia. Eräs oli hyvin onnellisen näköinen. Hän oli selvästi voittaja. Hän kuollessaan onnellinen. Tämä on aika harvinaista, mutta hän oli vahvasti uskovainen. Siinä kuolemassa ei ollut epävarmuutta, vaan hän oli varmasti voittanut.
Kaikki eivät tästä pidä, mutta minä sanon vain totuuden.
"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy, mutta mikä on totta."
Ilman uskoa elämä tuntuisi tarkoituksettomalta. Usko antaa sisältöä ja tarkoitusta. Sellaisenaan usko ei tunnu miltään, mutta se saa aikaan toimintaa ja iloa. "Ilman tekoja usko on kuollut."
Uskollisuus Jumalalle tuntuu oikealta ja järkevältä.
Usko Jumalan olemassaoloon tuntuu vähän samalta kuin usko esim. naapurin olemassaoloon.