Palvomisesta

Onko raamatussa viitteitä siitä että Jumalaa pitäisi palvoa niin suurielkeisesti seremonioin
ja showhenkisesti. Jeesus kehoitti ihmisiä tutkiskelemaan itseään ja rukoilemaan yksinäisyydessä.
Haluaako Jumala, hyvyyden ja moraalin ilmentymä tulla palvotuksi kuin oscar-voittaja. Eikö ihmisen oma suhde Jumalaan riitä?
5152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eihän sitä tarvitse esittää mitään sirkustemppuja, vaan usko riittää.
Julistamiseen on kehotettu, mutta ei sekään ole mikään pakko.
Olisi kuitenkin hyvä että jotkut jaksaisivat sitäkin!
Onhan se ymmärrettävää että silloin tulee vastustusta, kun on vastustajia pimeydestä, Paholaisen joukkoja.
Raamattua tutkivalla on oikeus tutkia asioita ihan omassa rauhassaan, ilman häirintää jos sillä tavalla joku haluaa!

Äänestä

Jumala on arvollinen saamaan meidän ylistyksen.
Katso vaikka ilm. 5:11-14.

Toki täytyy sanoa myös että pelkkä ulkokohtainen ylistys ei riitä, vaan sen tulee lähteä sydämestä ja rakkaudesta.

Jeesus moitti ulkokultaisesta Jumalanpalveluksesta.:te kunnioitatte minua suullanne mutta teidän sydämenne on minusta kaukana.

Äänestä
  • kohta kiusaakin useimpia hillittyjä uskovia.

    Väkisinkin tulee mieleen kaikkein fanaattisimpien palvojien touhusta, että sydän ei ole siellä päinkään, vaan motivaatiot ovat jossain ihmisille esitetyssä showssa.

    Kyllähän Daavidkin hyppi kaikin voimin ja palvoi, ja hänen vaimonsa kiusaantui siitä, joten en voi olla varma, ... saatan olla vaimon kaltainen.

    Äänestä

  • atri parkka kirjoitti:

    kohta kiusaakin useimpia hillittyjä uskovia.

    tai aika useasti näin onkin. Tätä shouta on aika paljonkin.

    Todellinen palvominen on usein sellaista hiljaisata sydämen kiitollisuutta josta on ns loisto kaukana.

    Äänestä

  • atri parkka kirjoitti:

    kohta kiusaakin useimpia hillittyjä uskovia.

    Väkisinkin tulee mieleen kaikkein fanaattisimpien palvojien touhusta, että sydän ei ole siellä päinkään, vaan motivaatiot ovat jossain ihmisille esitetyssä showssa.

    Kyllähän Daavidkin hyppi kaikin voimin ja palvoi, ja hänen vaimonsa kiusaantui siitä, joten en voi olla varma, ... saatan olla vaimon kaltainen.

    meillähän kun on täällä suomessa lunta ja jäätä...

    meille on näinä "oikean" ylistyksen ja palvonnan rantautumisaikoina syöpynyt mieliin kuva, että vain tietynlainen(=laulaen tiettyjä lauluja) ylistys on Jumalalle mieleen.
    olen joutunut/yrittänyt omissa kuvioissani asettua sen ylistäjän housuihin, jolle ei ole suotu lauluääntä enempää kuin varikselle.
    uskon, että moni huonon nuottikorvan omaaja kokee itsensä myös huonoksi uskovaksi, kun ylistys ei irtoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Seppo Sisäavaruus kirjoitti:

Onko raamatussa viitteitä siitä että Jumalaa pitäisi palvoa niin suurielkeisesti seremonioin
ja showhenkisesti. Jeesus kehoitti ihmisiä tutkiskelemaan itseään ja rukoilemaan yksinäisyydessä.
Haluaako Jumala, hyvyyden ja moraalin ilmentymä tulla palvotuksi kuin oscar-voittaja. Eikö ihmisen oma suhde Jumalaan riitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu