Aho-Jäättenmäki-Vanhanen (=mitä yhteistä)

Kankakaupungin äänestäjä

No Aho ja Jäättenmäki petti Helsnigin vaalipiirin äänestäjät. Kumpikaan ei ollut pätkääkään kiinnostunut Helsingin asioista.
Aho lähti kesken vaalikauden eduskunnan poikkeusluvalla Amerikkaan (oli sekin farssi).

Jäättenmäki. Muistatteko mitä hän sanoi, tultuaan erotutuksi pääministerin tehtävistä, Hän keskittyy helsinkiläisten asioiden hoitoon.
Nyt hänet on "karkotettu" EU -parlamenttiin ja hän jätti vaalipiirin.

Entäs Vanhanen. Hän rikkoo aiemman käytännön, jonka mukaan pääministerit eivät ole olleet kunnallisvaaliehdokkaina. Hän ei millään voi ehtiä toimimaan oman kuntansa asioissa pääministerin tehtävien vuoksi. Vai onko tämä tulkittava, että kepun etu ajaa aina (kuten aina) maan edun edelle. Toisaalta tilanteessa syntyy varsin kiusallisia tilanteita jääviyden kannalta.

Helsingin vaalipiirin äänestäjät tulevissa kunnallisvaaleissa parin kuukauden kuluttua.
Eikö kepulaisten venkoilu ala jo riittää. Ääni kepulle Helsingissä on ääni Helsinkiä vastaan !

2

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rpu

      joka on lähellä Helsinkiä ja jossa ministerit
      Vanhanen ja Kalliomäki asuvat, ehdokkaina on
      siis kaksi ministeri, keupulainen ja demari.

      Vopivat käydä kokouksissa kotimatkalla, muuta
      Oulussa asuvalle se ei onnistu.

      Kantakupungin äänestäjä voisi aloittaa myös
      ajattelun - vaikkapa jo tänään.

      • Täsmentäjä

        asiaa jo pitkälle ajatellut, kerro, kuka aikaisempi Suomen pääministeri olisi asettanut
        kunnallisvaaleissa ehdokkaaksi.

        Pääministereitä on ollut tässä maassa useista muistakin puolueista.

        Eipä ole muissakaan maissa tapana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      241
      2608
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2162
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      323
      1880
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1639
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      86
      1546
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe