Karu meininki toimeentulotuessa.

On aika karua, kun olen tässä n. pari viikoa odotellut päätöstä toimeentulotuesta, niin tuli kielteinen päätös Huhtikuulle. Eihän tässä muuten mitään, mutta lääkkeitä ja rukaa pitäisi ostaa ja on vasta kk:n 10. päivä.
Kuun lopussa tulee vasta toiset täydet työmarkkinatuet. Miten selviytyisitte tästä tilanteesta, kun tilillä on vähän yli 6€ rahaa?
Aika hankalapaikka, toimintakyky menee kyllä aika finaaliin, ei passaa paljon liikkua, että ei kulu energiaa, mutta neljän seinän sisällä möllöttäminen taas ottaa päähän kovemmin.
20357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

hajoa itseesi!

Äänestä

pyydä soskua tekemään maksusitoomus lähimpään apteekkiisi!

Äänestä

Miten olet antanut päästää tilanteen noin, ettei ole yhtään jemmassa pahan päivän varalle? Säästä vaikka 30 e / kk sukanvarteen jatkossa tällaisten varalle.

Ehdottaisin luottokortin höyläämistä, mutta sellaista sulla ei taida olla eikä voi tulla.. Noh, mene kirkon diakonissalaitokseen, sieltä saat ruokaseteleitä.

Miten olis työnteko? Osaan heti kertoa mestan, josta saat kerran viikkoon palkan. Leppoisaa myyntityötä puhelimitse. Tsemiä hei, I feel u. Oon iteki rypenyt tuossa paskassa joskus.kyl ne asiat aina järjestyy.

Äänestä

Kai niillä joku perustelu oli kieteiseen päätökseen? Kannattaa se päätös lukea tarkkaan ja valittaa. Sossu tekee laittoima päätöksiä mm. laskemalla jotain teoreettista rahaa joka sinulla pitäisi olla. Kerrassaan törkeää.

Mullekin ovat tehneet laittomia päätöksiä eikä se "pellekerho" nimeltä jaos tai jotain oikaise selvästi laitontakaan pääöstä kun esittelijä jättää oikaisuvaatimusta puoltavat seikat kokonaan huomiotta ja jopa valehtelee ettei päätös muuttuisi. Hallinto-oikeus kyllä aikanaan korjaa tuon pääöksen, noin on käynyt pari kertaa.

Äänestä

Jos oikein hätä ,ja rahaa todella tuo 6 € loppukuuksi, niin kyllä sosku antaa maksusitoumuksen ruokaan (mutta ei alkoholiin).

Itse kyllä selvisin kymmenisen vuotta sitten 3 viikkoa 5 €:lla. Ostin Torinon makaroneja ja söin pelkästään niitä ja join vettä.
Oli uskomaton fiilis sen jälkeen, kun tuli opintotuki (250 €) seuraavan kuun alussa. Kuin olis Taivaaseen päässy. En kuollu siihen paastoon, vaan teki todella gutaa jälkeenpäin. Sen aikana toki oli kärsimystä, mutta kun ei ajatellut ruokaa, niin hyvin päivät meni.

Äänestä

"Virvatuli ry:n ruokajakelusta saa viikoittain apua moni kuopiolainen. Ruokakasseja on saatavilla tiistaisin ja perjantaisin Myllykadun(1-3) jakelupisteestä(klo 10), ja kävijöitä on joka kerran keskimäärin yli sata. "

"ViaDia Pohjois-Savo ry haluaa toiminnallaan lieventää aineellista, hengellistä ja henkistä hätää. Se haluaa edistää päihteetöntä elämäntapaa ja elämänhallintaa. ViaDia Pohjois-Savo ry:n jäseniä ovat Kuopion, Karttulan, Siilinjärven, Suonenjoen, Iisalmen ja Varkauden Vapaaseurakunnat. Lämmin lounas tarjoillaan Kuopiossa."

ViaDia Pohjois-Savo ry
Kemilänrinne 3
70340 Kuopio

Äänestä

Ei voi suomea sanoa sivistysmaaksi kun leipäjonot vaan on ja pysyy katukuvassa, joidenkin pitää pärjätä viikkokausia ykköseuroilla kun toiset rypevät kymmenien miljoonien osinkotuloissa eivätkä tiedä minne rahansa laittaisivat.
PERK3LE!!! V1TUTTAA TÄMMÖINEN MAA!

Ennen 90-luvun lamaa tällainen surkeus oli jotain historiankirjoista luettua sota-ajoilta ja pula-ajoilta mikä oli suuri häpeä!! 90-luvun lamassa ahneus mitätöi häpeän ja siitä lähtien on suomi vajonnut moraaliltaan yhä alhaisemmaksi ja kohti täyttä rappiota, 8AATANAN TUNARIT P3RKELE!!

Äänestä
  • Muistat väärin, vai olitko edes syntynyt ennen 90-luvun lamaa?

    Ainut hyvä aika tavallisen kansalaisen kannalta oli 80-luvun loppu juuri ennen lamaa, mutta sekin perustui tunnettuihin seikkoihin kuten casinotalouteen ja loppui surkeasti. Silloin oli töitä, jos vaan halus tehdä. Harjoittelijoillekin maksettiin ihan kunnon palkkaa heti, eikä mitään työmarkkinatuella harjoittelua kuten nykyään. Silloin ei ollu vuokratyöfirmoja eikä siis orjatyöpaikkoja. Silloin oli työttömyys 80000, kun se on nykyään 250000.

    Ennen 80-luvun lopun kulta-aikaa oli myös suurtyöttömyyttä, kuten 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Silloiset työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet olivat naurettavia nykyisiin verrattuna, ja todellista syvää köyhyyttä oli varsinkin maaseudulla. Silloin ei kaupungeissa juuri ollut työttömyyttä, asetelma on kääntynyt päälaelleen. Nykyään kaupungeissa työttömyysprosentit ovat kovempia kuin maaseudulla, tämä kehitys alkoi 90-luvun alun lamassa.

    60-luvulta aina 90-luvulle asti muutti maaseudulta satojatuhansia ihmisiä töihin Ruotsiin ja Suomen kasvukeskuksiin.

    Huolimatta säästöistä yms. seikoista, nykyään on yleinen elintaso paljon korkeampi kuin esim. 70-luvulla. Ja teknologinen kehirys on ollut huimaa ja helpottanut elämää paljon. Esim. töitä on nykyään kätevä hakea netin kautta, eikä tartte soitella ja lähetellä paperikirjeitä satoihin paikkoihin.

    Äänestä

  • vanhempaa ikäluokkaa kirjoitti:

    Muistat väärin, vai olitko edes syntynyt ennen 90-luvun lamaa?

    Kyllä olen syntynyt ennen 90-luvun lamaa, 70-luvulla! Ja 90-luvun lama ei varmasti unohdu koskaan, niin anteeksiantamaton teko se oli Suomen kansaa vastaan päättäjien taholta!!

    Äänestä

  • Kekkosen Urkki kirjoitti:

    Kyllä olen syntynyt ennen 90-luvun lamaa, 70-luvulla! Ja 90-luvun lama ei varmasti unohdu koskaan, niin anteeksiantamaton teko se oli Suomen kansaa vastaan päättäjien taholta!!

    No ei Suomen päättäjät sitä aiheuttaneet, saattoivat ehkä syventää, mutta historia on todistanut, että hallituksen päätökset olivat silloin oikeita, vaikka ne tavallista kansaa kirpaisikin.

    Äänestä

  • ajan kokenut kirjoitti:

    No ei Suomen päättäjät sitä aiheuttaneet, saattoivat ehkä syventää, mutta historia on todistanut, että hallituksen päätökset olivat silloin oikeita, vaikka ne tavallista kansaa kirpaisikin.

    Kyllä se oli nimenomaan päättäjien typerien päätösten aikaansaannosta. Ensin rahamarkkinat vapautettiin hallitsemattomasti kasinotaloudelle tietynlaisen aineksen pelattavaksi, pankit tyrkyttivät valuuttalainoja ja sitten yhtä-äkkiä Suomen markka devalvoitiin ja valuuttalainaa ottaneet joutuivat kuseen, pankit vieläpä teurastivat terveitäkin yrityksiä kun valtio pankkitukineen eli veronmaksajat oli ns. varmempi ja nopeampi maksaja kuin yritys itse.

    Ja se että päätökset "kirpaisivat" kansalaisia on suurta vähättelyä, niiden seurauksena tuli 500.000 työtöntä, moni yrittäjä menetti kaiken, koko elämäntyönsä, sama tapahtui työttömäksi joutuneillekin kun ansiosidonnaisen määräaika tuli täyteen, perspäivärahalla ei maksella normaalia elämää, moni teki itsemurhan ja henkiin jääneiden elämä muuttui ikuiseksi kurjuudeksi ja köyhyydeksi, kassajonojen sijasta seisottava leipäjonoissa, jne.

    Koko ajan 90-luvun lamasta lähtien on kansaa vaan kyykytetty entistäkin enemmän, aina vaan pa8kaa niskaan eikä koskaan mitään positiivista, uusia veroja ja maksuja langetetaan koko ajan mutta eihän mikään riitä ahneelle paskavaltiolle, kyllä kaikki osataan pistää menemään kuin kankkulan kaivoon P3RKELE!!!

    Tämä on anteeksiantamatonta!!

    Äänestä

Minul oli vähän sama tilanne ja menin sossuun. Ne sano vaan siel, ettei tää mikään hyväntekeväisyyslaitos oo. Mä sanoin et miks tää on sit olemas ja lähin käveleen. Tule leppoisaan kuopioon mulle sannottiin joskus. ja pas...

Äänestä

Tee uusi hakemus sossuun muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ja vaadi kiireellistä käsittelyä. Sossun on käsiteltävä se viimeistään seuraavana päivänä. TTL 3:14a

Tuloja ja varoja EI SAA otta huomioon jos ne eivät ole TOSIASIALLISESTI käytettävissä. TTL 2:6

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971412

Jos sossu vielä ämpyilee niin voisi vihajta vaikka rikosilmoituksen tekemisllä ja vaikka tehdäkin sen vaikka ei se mihinkään johda koska Suomessa ei viranomaisia saa mistään vastuuseen koska Suomi ei ole oikeus- eikä sivistysvaltio.

Äänestä
  • Nimenomaan, ministerit saa tehdä mitä huvittaa, vaikka jättää verot maksamatta teetättämistään töistä eikä poliisi ota niitä edes tutkittavaksi, itseasiassa poliisi itsekin tekee mitä huvittaa kenenkään ja minkään estämättä. 8aatana tämä on joku neuvostoliitto eikä enää suomi. Suomi tapettiin 1990-luvun alussa.

    Äänestä

Kokoomus tappaa talossa ja puutarhassa.

Kokoomusta äänestävät ovat masokisteja. Anna Jyrki meille lisää piiskaa.

Äänestä

Itseltä loppuivat rahat totaalisesti, kun piti maksaa vanhoja ruokalaskuja, lapsen vaatteet, vuokra yms. Rahaa ei ollut penniäkään, päinvastoin iso pino laskuja maksamatta. Kuopion sossu ei maksanut mitään, kun tiliotteella oli 15 euron pano "mummulta lapsen ruokaan". Valitin, vastaukseksi sain 6 arkkia aanelosta jossa käskettiin toimittamaan lisäselvityksiä. En selvittänyt. Söimme homehtunutta maksalaatikkoa 8 päivää. Kuopion sossu, kiitos teille!! Lapseni erityisesti kiittää teitä ja kasvaa sen Totuuden tiedossa, että jos Kuopiossa menee tosi huonosti, apua ei taatusti saa. Aionkin opettaa lapselleni, että kannattaa ruveta ryyppäämään ja käyttämään huumeita, silloin saa taatusti rahaa. Jos vanhemmat on jääneet äkillisesti työttämäksi ja pyytävät rahaa elämiseen ja lapsen ruokaan, Kuopion sossulta ei saa MITÄÄN.

Nukkukaa hyvin Kuopion sossun tädit. Meidän perhe ei voinut nukkua, oli liian nälkä. Jakakaa lisää rahaa narkkareille, ette te muuta osaa!!! HÄVETKÄÄ!!

Äänestä
  • Olisi mummun kannattanut maksaa käteisellä käteen tai ostaa ne ruuat.

    Kyllä kun katselee noita tummahipiäisiä mamuja torilla miettii millähän rahalla noikin kuteet on hankittu.

    Äänestä

  • "Kuopion sossu ei maksanut mitään, kun tiliotteella oli 15 euron pano "mummulta lapsen ruokaan"."

    Älä höpötä! Sossu ottaa korkeintaa tuollaiset panot vähentävänä tekijänä, muttei missään nimessä evää koko tukea, JOS sellaiseen olet oikeutettu.

    "Valitin, vastaukseksi sain 6 arkkia aanelosta jossa käskettiin toimittamaan lisäselvityksiä. En selvittänyt."

    Ja ihmettelet mikset saanut rahaa? Heh, olisit vaan selvittänyt!

    " Aionkin opettaa lapselleni, että kannattaa ruveta ryyppäämään ja käyttämään huumeita, silloin saa taatusti rahaa."

    Miten olisi, että opetat heidät tekemään töitä ja säästämään, ettei tarvii heidän isona ravata soskussa? Ihme kitisemistä, onneksi elätte hyvinvointivaltiossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pete-3 kirjoitti:

On aika karua, kun olen tässä n. pari viikoa odotellut päätöstä toimeentulotuesta, niin tuli kielteinen päätös Huhtikuulle. Eihän tässä muuten mitään, mutta lääkkeitä ja rukaa pitäisi ostaa ja on vasta kk:n 10. päivä.
Kuun lopussa tulee vasta toiset täydet työmarkkinatuet. Miten selviytyisitte tästä tilanteesta, kun tilillä on vähän yli 6€ rahaa?
Aika hankalapaikka, toimintakyky menee kyllä aika finaaliin, ei passaa paljon liikkua, että ei kulu energiaa, mutta neljän seinän sisällä möllöttäminen taas ottaa päähän kovemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu