Lieksaan tulee tyhjiä omakotitaloja

Varsinkin 1970-luvulla Lieksaan rakennettiin valtaisa määrä omakotitaloja suurten ikäluokkien toimesta. Mutta entäs kun nämä ikäluokat siirtyvät palvelutaloihin ja vanhainkoteihin ja kuukahtavat pois niin saadaanko näihin taloihin mistään enää asukkaita?

Tuleeko jäämään tyhjiä taloja kuinkakin paljon ja mitä niille tehdään? Vai aletaanko purkaa, asukkaitahan ei riitä mistään joka taloon. Sama koskee tietysti rivitalojakin.

Voi voi sentään.
551163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Tässäpä sitä olisikin päättäjillä mietittävää.

Nykyisin miettivät, ainakin toiminnastaan päätellen, kuinka päästään yrittäjistä ja muista veronmaksajista eroon.

Mehän niitä taloja ostellaan, perheelliset veronmaksajat ja työnantajat!!

Äänestä
  • ----- perheelliset veronmaksajat ja työnantajat!! ----

    Ei 15 v kuluttua sellaisia enää Lieksassa ole. On vain suuri vaivaistalo koko kaupunki, nuoret naimaikäiset on painuneeet etelään.

    Äänestä

Korkeasti koulutetuille hyviä asuntoja.

Äänestä
  • Kyllä ne venäläiset ostaa kaikki ja halvalla! Massalla valloittavat sen tuppukylän.

    Äänestä

  • liitos venäjään kirjoitti:

    Kyllä ne venäläiset ostaa kaikki ja halvalla! Massalla valloittavat sen tuppukylän.

    Onneksi ei ole ok-taloa. Niitä on myynnissä enemmän kuin ikinä tulee olemaan ostajia.
    Hinnat tulee alas ja aika monelle jää perinnöksi tarpeeton, pystyyn mätänevä talo.
    Nauti siinä sitten perinnöstäsi.
    Ihan hirvittävä tilanne, joka on kärjistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana rajusti. Lieksassa on myynnissä noin 50 ok-taloa tällä hetkellä ja siinä ei ole Kolin aluetta mukana. Jokunen saattaa jäädä myymättä.
    Kesämökkejäkin on myynnissä Pielisen itäpuolella 22 kpl. eli ei näytä hyvältä sekään kun kysyntää ei ole.
    Vähintäänkin varomattomaksi voi sanoa sitä joka rakentaa Lieksaan uuden ok-talon.

    Kerros- ja rivitalo-osakkeet menee vielä kaupaksi jos sijainti on hyvä tai kohtuullinen.
    Sivukyliltä on aika vaikeaa saada rivariosakettakaan kaupaksi muuten kuin suurinpiirtein lahjoittamalla se. Oikeastaan kukaan ei sellaista halua, koska tietää, että se on jonakin päivänä "musta-pekka".
    Keskusta-alueen eli Koskijaakko-joki-kantatie rajan sisäpuolella osakkeet käy kaupaksi. Taitaa jopa vanhemmista kolmioista olla jatkuva pulakin. Tuolla alueella hyvästä kolmiosta rivarissa tai hissillisessä talossa saa 90-115t€, kaksiosta 45-65t€ ja yksiöstä 35-45t€. Hissittömässä talossa voi ainakin ylempien kerrosten asunnon myyminen olla aika tuskaista ja hidasta hommaa.
    Tilanne jatkuu tällaisena vielä 10-15 vuotta. Viimeistään 15 vuoden kuluttua Lieksasta saa halpoja asuntoja mistä vaan.
    Uusista osakkeista en viitsi sanoa mitään.
    Näin se menee

    Äänestä

  • Tarkkailija kirjoitti:

    Onneksi möin OK-tönöni muutama vuosi sitten. Rahan arvon huomioiden sain ehkä suunnilleen se mitä maksoin tarvikkeista ja vieraille tekijöille. Omalle työlle en saanut mitään enää. Huh mikä tilanne edessä onkaan. Myykää äkkiä kun vielä saa jotain. 15-20 v kuluttua on OK-talon hinta 1 euro.

    Ainoo käyttö voisi kohta olla etelässä asuvien perillisten kesä- ja hiihtolomatukikohtina. Niinhän niitä tönöjä on paljon tuolla syrjemmässäkin. Pieni peruslämpö päällä ettei paikat kostu ja homehdu.

    Äänestä

Kaupunki voisi lunastaa isoja omakotitaloja turvapaikanhakijoiden asunnoiksi. On isot perheet monella ja kerrostaloasunnot jäävät pieniksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Suuret perheet voisi niihin asuttaa. Asuminen ei keskittyisi pelkästään Reunatielle. Hieno idea!

    Äänestä

  • preding kirjoitti:

    Samaa mieltä. Suuret perheet voisi niihin asuttaa. Asuminen ei keskittyisi pelkästään Reunatielle. Hieno idea!

    Osa maahanmuuttajista on jo lähtenyt Lieksasta ja lisää lähtee sitä mukaa kun saavat töitä tai pääsevät muualle opiskelemaan.
    Muutama voi tulla lisääkin, mutta kymmenen vuoden kuluttua täällä ei, venäläisiä lukuunottamatta, ole kovin montaa maahanmuuttajaa.
    Niin, että sen varaan ei pidä suunnitella mitään.

    Äänestä

  • Älkää nyt viittikö kirjoitti:

    no myydän sitten vaikka paluumuuttaja venäläisille.Aivan sama,kunhan täältä pääse pois.

    Äänestä

  • Älkää nyt viittikö kirjoitti:

    Osa maahanmuuttajista on jo lähtenyt Lieksasta ja lisää lähtee sitä mukaa kun saavat töitä tai pääsevät muualle opiskelemaan.
    Muutama voi tulla lisääkin, mutta kymmenen vuoden kuluttua täällä ei, venäläisiä lukuunottamatta, ole kovin montaa maahanmuuttajaa.
    Niin, että sen varaan ei pidä suunnitella mitään.

    Näinhän se on, pois lähtevät tai muuttavat eu -aluelle.Muualla kohdellaan asiallisesti.Mekin ollaan pois muuttavia kunhan sopiva asunto löytyy.Verot ja ostot siirtyy uuteen kotipaikkaan.Ei uskoisi että tämmöinen kylä on olemassa.Joka asiasta haukutaan ja arvostellaan.Päättäjätkö ne toisiaan haukkuu vai kuka?Ja kuka haukkujaisia johtaa?Kerroppas.

    Äänestä

Siemenet on kylvetty kanta-asukkaat.

Kyllä niihin totuu.

Äänestä
  • totu.

    Äänestä

Kyllä jos taloa lähdetään myymään,niin ostajan on oltava suomalainen.Se on eri asia, jos joku lyö tiskiin ylimääräistä.Ja jos lyö,tulee tietysti ensin mieleen venäläiset.

Äänestä
  • ----tietysti ensin mieleen venäläiset. -------

    Mitähän varten yksikään venäläinen Lieksasta talon ostaisi ja tänne muuttaisi. Mitä se täällä tekisi elääkseen? Ei tänne muuta ketään, pois kaikki muuttaa.

    Äänestä

  • some-mamu kirjoitti:

    ----tietysti ensin mieleen venäläiset. -------

    Mitähän varten yksikään venäläinen Lieksasta talon ostaisi ja tänne muuttaisi. Mitä se täällä tekisi elääkseen? Ei tänne muuta ketään, pois kaikki muuttaa.

    Luoteis-Venäjän väestä 90 % muuttaa Pietariin ja se 10 % Petroskoihin. Lieksaan ehkä 1 ihminen vuodessa. Se ei kovin monta OK-taloa tarvitse kun menee kerrostaloon.

    Äänestä

Ensimmäinen jolla on riittävästi rahaa, on uusi omistaja. Aivan sama minkä värinen tai mitä murretta/kieltä puhuu!

Äänestä
  • Rahat kun lyö tiskiin,niin velat maksetaan pois, ja aloitetaan alusta.
    Mutta jossain muualla.

    Äänestä

Näin perusteilla sitä vain toimitaan kantaväestön kanssa.

"Yleensähän kaikki ongelmat johtuvat kotioloista"

Lainattu sossulan käsikirjasta.

Äänestä

Lieksaan voisi ottaa parikymmentä "ydinperhettä" á 15-20 henkilöä. Taloille tulisi käyttöä.

Äänestä

Miksipä oikeastaan ei lieksasta tehtäisi maahanmuutto keskusta?
Kaikki suomen maahanmuuttajat lieksaan.
Kaupunki ostaisi halukkailta kiinteistöt pois omistamalleen kiinteistöyhtiölle.

Vuokratulot on varmat ja valtio maksaa ison osan kela:n kautta asumistukina.

Palveluntuottajat perheineen pärjäisivät ja rasisteilla olisi rahaa muuttaa pois.

Kaikki voittaa!

Ajatelkaa sitä euromäärää kun kaikki jotka haluavat pakolaisistaan eroon, maksavat siitä, lieksaan!

Nyt vaan Esko ja kumppanit eläkkeelle ja kansainvälisen kaupankäynnin osaajia kaupungin johtoon!!

Äänestä

Lieksa = aavekaupunki 10-15 vuoden kuluttua.---Joensuu on ainoa kasvukeskus ja pk:n pääkaupunki --Lieksa. Nurmes ym. vain kirkonkyliä....

Äänestä
  • "Take of Lieksa" on hyvin lähellä.
    Kaikki tärkeä on jo muualla, miksi en siis lähtisi minäkin.
    Voitte miettiä tuleeko ikävä.

    Äänestä

  • Minun lapsuuteni Lieksaan verraten Lieksa on aavekaupunki jo nyt. Lähes kuin zombien asuttama.

    Liikkeitä, palveluita ja vipinää oli Kaarisillalta Kuhmontielle asti ja vielä sitäkin pitkin pari sataa metria. Sekä hieman poikkakaduillakin kuten Hyttilänkadulla ja Asemakadulla ja Urheilukadulla.

    Äänestä

Minä tykkään kun ei ole nurkissa tungosta. Eikös se olekin niin, että kun väki vähenee niin pidot senkun paranee. Luuserit painuu Hesan seudun ruuhkiin ja 50 km työmatkojen ääreen. Täällä kaikki on niin kotosaa ja mukavaa, työmatkakin on enimmillään 15 min. paitsi jos tykkää kävellä kauempaa.

Äänestä
  • Niin, siitä ruuhkattomuudesta kannattaa nauttia niin kauan kuin havahtuu huomaamaan: täällähän ei ole terveyskeskusta, teollisuutta, työpaikkoja, teknisiä huoltopalveluja, kenkäkauppaa, päivystävää apteekkia, huoltoasemaa, uimahallia, autokauppaa, katsastuskonttoria, postia, hammaslääkäriä, ruokapaikkoja, huonekaluliikkeitä, työvoimatoimistoa, verotoimistoa, kelan toimistoa, poliisia, kouluja, lapsia, nuoria, työkykyisiä.. jne. listahan on loputon.. aina on mentävä joensuuhun? Mitä helkattia, olisko sittenkin pitänyt käyttää niitä paikallisia palveluja silloin kun ne vielä oli?

    Se voi tuo rauhallisuus kääntyä rauhattomuudeksi..!

    Äänestä

  • salesmanager kirjoitti:

    Niin, siitä ruuhkattomuudesta kannattaa nauttia niin kauan kuin havahtuu huomaamaan: täällähän ei ole terveyskeskusta, teollisuutta, työpaikkoja, teknisiä huoltopalveluja, kenkäkauppaa, päivystävää apteekkia, huoltoasemaa, uimahallia, autokauppaa, katsastuskonttoria, postia, hammaslääkäriä, ruokapaikkoja, huonekaluliikkeitä, työvoimatoimistoa, verotoimistoa, kelan toimistoa, poliisia, kouluja, lapsia, nuoria, työkykyisiä.. jne. listahan on loputon.. aina on mentävä joensuuhun? Mitä helkattia, olisko sittenkin pitänyt käyttää niitä paikallisia palveluja silloin kun ne vielä oli?

    Se voi tuo rauhallisuus kääntyä rauhattomuudeksi..!

    Höpöjä, kuka täältä nyt ihan kaiken veisi? Kyllä huoltoasema ja korjaamoita riittää niin kauan kuin on edes 1000 asukasta. Hyvin täällä menee, älä liiottele ja mustamaalaa ihan urakalla.

    Äänestä

  • hyvin menee kirjoitti:

    Höpöjä, kuka täältä nyt ihan kaiken veisi? Kyllä huoltoasema ja korjaamoita riittää niin kauan kuin on edes 1000 asukasta. Hyvin täällä menee, älä liiottele ja mustamaalaa ihan urakalla.

    Valintakysymyksiä, joku tyytyy vähään ja joku toinen vaatii enemmän elämänlaatua.

    Äänestä

  • Laatuakin kirjoitti:

    Valintakysymyksiä, joku tyytyy vähään ja joku toinen vaatii enemmän elämänlaatua.

    Mikä se on sitä elämänlaatua?

    Ruuhkabussit
    Pitkät työmatkat
    Hermoja raastavat jonot kehätiellä
    Liikennesaaste
    Kiireiset ihmiset oravanpyörissä
    Pilviä hipovat asumiskustannukset
    Huippu kalliit vuokrat
    Saavuttamattomat omistusasunnot
    Betonipihat
    Ei metsiä eikä luontoa lähietäisyydellä
    Kalliit kuntosalit
    Täyteen ahdetut päiväkodit ja koulut
    Ei Etelä-Suomesta löydä paratiisia. Eikä sinne kannata muuttaa kuin työnperässä tilapäisesti muutamaksi vuodeksi korkeintaan.

    Äänestä

Tuollaisen 1970-luvun OK-talon purkaminen ei olisikaan halpaa lystiä. Rahaa saisi varata reilusta 5-numeroisen luvun verran. Mitään kun ei saa jättää tontille vaan jopa tiilet ja betonitkin pitää viedä pois ja se maksaa maltaita. Lopuksi tontti pitäisi vielä siistiä viksuun kuntoon.

Mutta tuskin purkuisiin ihan äkkiä on tarvettakaan vaikka väki vähenisikin. Etelään muuttanut nuori polvi ja heidän jälkeläisensä kyllä pitäisivät mielellään lomatukikohdan näissä kauniissa maisemissa kuten on paljon jo käynytkin. Kun talossa on peruslämpö, pieni tuuletus pelaa, kattto kunnossa eikä vesijohtojen anneta jäätyä niin kyllä talo pysyy kesäasuntokuntoisena vaikka 100 v. Joten ei purkuilla ole mitään hätää.

Äänestä
  • Jos Lieksasta muuttaneet haluatte hyviä lomatukikohtia niin Lieksasta niitä saa. Halvemmalla kuin lomaosakkeita jostain kalliista kohteesta. Ja ottakaan talveksi vaikka vuokralaiset, joku opiskelija.

    Äänestä

  • Tanhio- setä se osaa.
    Meillä olisi isovanhempien jäljiltä Lieksassa parikin kohdetta, jotka tanhio- setä saisi todella halvalla. Vasta n. 40 ja 50 vuotta vanhoja ok- taloja ja melkein keskustassa vain n. 5 ja n. 25 km.
    Lämmitystä ei ole ollut ainkaan viiteen vuoteen kun se oli aika kallista.
    Niistä on vain kuluja, joten oikeastaan voisimme lahjoittaa ne tanhio- sedälle.
    Setä varmaan tietää kuinka ne saa pidettyä lämpimänä ja kunnossa sata vuotta oikein halvalla.

    Äänestä

  • Heheehee... kirjoitti:

    Tanhio- setä se osaa.
    Meillä olisi isovanhempien jäljiltä Lieksassa parikin kohdetta, jotka tanhio- setä saisi todella halvalla. Vasta n. 40 ja 50 vuotta vanhoja ok- taloja ja melkein keskustassa vain n. 5 ja n. 25 km.
    Lämmitystä ei ole ollut ainkaan viiteen vuoteen kun se oli aika kallista.
    Niistä on vain kuluja, joten oikeastaan voisimme lahjoittaa ne tanhio- sedälle.
    Setä varmaan tietää kuinka ne saa pidettyä lämpimänä ja kunnossa sata vuotta oikein halvalla.

    Ei mikään pysy lämpimänä ilmaiseksi, kaikki maksaa. Jos ilmaisratkaisua haet niin luovuta jo.

    Äänestä

Muutamien vuosien päästä tulee myös aika, että vuokra-asunnoista alkaa olla ylitarjontaa. Kun sitten alkaa tulla myyntiin näitä sioitusmielessä vuokralla olleita asuntoja, tämä ylitarjonta romahduttaa asuntojen hinnat.
Tällä hetkellä keskustan asunnosta voi myydessä saada vielä kohtuuhinnan.

Äänestä

Pari vuotta oon silimitelly kesäasuntoo. Omakotitaloja on paljon tarjolla, mutta ne on noppeesti liian työläitä vanahenevalle immeiselle. Joenranta rivarit on tähtäimessä vaan enpä näy olevan ainoa etsiä. Ne pysyy meleko hintavina ja osa menee nopeasti kaupaksi.

Äänestä

Eiköhän laiteta mökit palamaan lähteissä jos lähtö tulee, ei jää viholliskansan käyttöön!

Äänestä

Tyhjiä tiällä on kohta talo kun talo, kerrostalotkii. Mites sitte kun väki muuttaa takasin sinne Afrikkaan, niin paljon on tyhjiä taloja.

Äänestä
  • Niin,ja muut jotka tänne on tullut.Nekin rahat vuokrat ym jää saamatta.Ei tule sitten kirjoitus virheitä!Kestä nyt vielä jonkun aikaa.Ja mieti ketä sitten haukut.Vai jatkatko vanhojen juttujen parissa?

    Äänestä

  • juoru 50 luvulta kirjoitti:

    Niin,ja muut jotka tänne on tullut.Nekin rahat vuokrat ym jää saamatta.Ei tule sitten kirjoitus virheitä!Kestä nyt vielä jonkun aikaa.Ja mieti ketä sitten haukut.Vai jatkatko vanhojen juttujen parissa?

    ... on joskus tänne jostakin tullut. Vai onko jollakin sellainen olettama, että Lieksasa on käynnissä ihan oma evoluutionsa, joka sattumoisin muistuttaa maapallolla yleistä evoluutiota (paitsi, että on vähän "puurolla syötettyä").

    Äänestä

  • Jokainen suku... kirjoitti:

    ... on joskus tänne jostakin tullut. Vai onko jollakin sellainen olettama, että Lieksasa on käynnissä ihan oma evoluutionsa, joka sattumoisin muistuttaa maapallolla yleistä evoluutiota (paitsi, että on vähän "puurolla syötettyä").

    Laita nyt selvällä suomen kielellä ketkä ei saa täällä asua. Voidaan näyttää toteen että ei kelvata.Mamu ja niitten kamut ,pienet rumat köyhät väärät aatteet vaatteet ja nekin jotka luulee jotain olevansa.Onko muita?Annetaan samalla mitalla takaisin!Nyt on sinun tilaisuus,oleppa hyvä-jatka tästä.

    Äänestä

  • poispois kirjoitti:

    Tulevaisuudessa kysellään enemmän sitä ketkä voivat asua Lieksassa jos siellä ei ole työpaikkoja ja sosiaaliturva ja eläkkeet tulevat murentumaan seuraavan kymmenevuoden sisällä.
    Detroit on yksi paikka josta voi havaita miten käy jos työpaikat siirtyvät pois kaupungista. Muuttoaalto kosketti yli 3 miljoonaa kaupungin asukasta, ei pärjää ilman työtä.
    Lieksassa moni laskee sosiaaliturvan varaan, jotkut eläkkeiden varaan. Luulen että nuo puolittuvat jo vuonna 2020.

    Äänestä

Ei aika koskaan mennyt palaa...Muistelen 1980-90 luvun kiinteistöbisneksiä..Silloin rakennettiin ok-taloja, hetki asuttiin ja sen jälkeen hyvällä myyntivoitolla realisoitiiin eteenpäin..Ja sama homma jatkui, mutta aikansa..Samoin tais olla asunto-osakkeissa...Rahaa tehtiin - aikansa..Silloin asuntojen hinnat nousi...Mutta tänäpäivänä on kaikki toisin; ei asunto ole mikään bisnessijoitus, vaan kuluerä ja kustannuksen nousee koko ajan...Jos ja kun minulla olisi sijoitettavaa rahaa, niin ostaisin KULTAHARKON...Sitä vaalisin ja silittäisin ja seuraisin kullan maailman markkinahintoja..jne

Äänestä
  • "kustannuksen nousee koko ajan...Jos ja kun minulla olisi sijoitettavaa rahaa, niin ostaisin KULTAHARKON...Sitä vaalisin ja silittäisin ja seuraisin kullan maailman markkinahintoja..jne "...

    .. ja jos ymmärtäisit kuinka sijoitustoimintaa pitää tehdä ja tajuaisit, ettei sinusta siihen ole, niin aika pian tulisit hulluksi.

    Äänestä

en tiedä,mikä tässä sitten auttaa. Joku sanoo:lähde pois lieksasta,mutta kun muuallakin porukkaa irti sanotaan.
Mistä se VAKITYÖ sitten mukamas löytyy?

Äänestä
  • Sinäpä sen viisauden sanoit.Joka puolella väkeä vähennetään.Olisi viisasta elää sovussa.Parempi laiha sopu kun lihava riita,eikö vain?Jättää pilkka kirves liiteriin.

    Äänestä

  • Ei sitä vakityötä mistään löydykään.
    Määräaikaisen työn voit löytää Etelä-Suomesta, jos et ole nirso työn suhteen.
    Jos hankit työtä Helsingistä www.mol.fi, voit asua lähijunien ja bussien etäisyydellä Vantaalla, Espoossa, Keravalla, Järvenpäässä tai Tuusulassa. Halutaan vuokrata ilmoitus kannattaa laittaa ilmaiseen paikallislehteen joita ilmestyy kaikilla paikkakunnilla. Monet yksinelävät vuokraavat isompia kimppakämppiä porukalla.
    Jos sinulla on joku tuttu Hesassa ja voit majoittua hänen luokseen, on se hyvä lähtökohta työn ja asunnon löytämiseksi. Niin ovat monet tännepäin muuttaneet ja pääsehän sinne Lieksaan junalla takaisin jos koti-ikävä iskee.

    Äänestä

Avaimet käteen !!!
Harvoin rakennetaan uusia taloja,että siellä olis jo valmiina ihmisiä.

Vois löytyä jokin positiivinekin....

Äänestä

Kannatta mennä pihatöihin

Äänestä

12.05.13. Jokakoti.fi myynnissä olevat omakotitalot Lieksassa: 64 hakutulosta.

Äänestä

Venäjältä tulee porukkaa niin paljon, että joka tönöön saadaan asukit eikä väkilukukaan enää laske.

Äänestä

Venäläiset ostaa kaikki, ne on ostaneet pitkälti pohjoiskarjalan rajakunnista vuosia.Ne myös maksavat ja rahoitusta ei tarvitse aina odottaa viikkoja.Lieksassa myydään nyt halvalla monia voi ottaa päähän miksi ei odottanut juuri kun venäläiset kävivät ostamaan sankoin joukoin. 80000e euron saa korvimmastakin paikasta jos on asuinkelpoinen koti.

Missään muualla suomessa ei ole näin halpaa kuin ehkä jossain kohtaa lapissa.
Kaikkialla pohjoiskarjalassa on tällä hetkellä kalliimmat talot.

Äänestä

Kun väki vähenee, etenkin nuori väki, tulee siitä itseään ruokkiva kierre ja vauhti senkun vain kasvaa. Kun alittuu väkimäärän raja 10 000 niin pudotus alkaa olla vauhtia 500/vuosi.

Suuret ikäluokat ovat kohta parhaassa kuolleisuusiässä eli nuoret loppuu. Kuka hoitaa näissä OK-taloissa yksin istuvat vanhat, sitä sietäisi miettiä. Ei riitä kohta hoitajia vaikka KAIKKI tänne jäävät nuoret jäisivät töihin valtion tukemille hoiva-aloille.

Äänestä
  • Hyvä kysymys?
    Kuka puhdistaa/pesee iskän tai äiskän kakat ja pissat?
    Saati jonkun vieraan vanhuksen?
    Minusta ei ainakaan siihen hommaan ole.

    Äänestä

  • poika "muualta" kirjoitti:

    Hyvä kysymys?
    Kuka puhdistaa/pesee iskän tai äiskän kakat ja pissat?
    Saati jonkun vieraan vanhuksen?
    Minusta ei ainakaan siihen hommaan ole.

    Palkka kohilleen ja vuorotyösysteemiin järki, niin kyllä voisin vaihaa alaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lieksan asukki kirjoitti:

Varsinkin 1970-luvulla Lieksaan rakennettiin valtaisa määrä omakotitaloja suurten ikäluokkien toimesta. Mutta entäs kun nämä ikäluokat siirtyvät palvelutaloihin ja vanhainkoteihin ja kuukahtavat pois niin saadaanko näihin taloihin mistään enää asukkaita?

Tuleeko jäämään tyhjiä taloja kuinkakin paljon ja mitä niille tehdään? Vai aletaanko purkaa, asukkaitahan ei riitä mistään joka taloon. Sama koskee tietysti rivitalojakin.

Voi voi sentään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu