Melekosta haipakkaa

2

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Robert McKeancy

      Olenkin tuonut esiin että Mars on ihmiskunnan kehityksen edellinen planeetta, joka koki yht`äkkisen siviilisaation loppumisen, ja kaikkien asukkaiden kuoleman 3sek. ajassa. Ja väitän että tähänasti saavutettu tutkimuksen taso sateliittikameroiden avulla, sekä Mars planeetan pinnalla kaukoohjauksella toimivan tutkimuskärryn avulla on kuitenkin kaiken järjellisen tieteellisen tutkimuksen huippu, ja meidän tulisi perehtyä paremminkin tutkimaan Mars planeetan pinnalta löytyviä vanhan siviilisaation jäänteitä. Ja niiden kautta todentaa tieteellis Astro Antropologisella näytteiden tutkimuksella että Suomen aito Kansallistietäjä Raakkuna on varsin vakavasti otettavissa Auringosta peräisin olevan kerrontansa perusteella. Olen nimitäin antanut aika pitkän novellinomaisen kertomuksen Mars planeetan siviilisaation viimeisistä hetkistä, sekä osittaisen selvityksen minkälaista kuohuntaa olikaan Mars planeetalla asuvan ihmiskunnan keskuudessa lopun aikoina. Ja olen valmis täydentämään esitystäni ihmiskunnan edellisen planeetan elämästä, kuin myös kosmoksen kokonais suunnitelmasta ihmiskunnan suhteen.

      Huomioitavaa on myös se tosiasia että Mars planeetta koki loppunsa vasta siinä vaiheessa kun maapallolle oli muodostunut merilevän ja yleiskasvillisuuden tuottamana ilmakehä. Ja ihmiskunta kykeni ensimmäisten neljään eri pisteeseen tuotujen siirtolaisten kautta alkamaan maapallon asuttamisen yhdessä eläinkunnan kanssa.

      Väitän nimittäin että tuo uutisessa esitetty kokonaishanke Mars matkojen järjestämiseksi uuden planeetan elinolojen tutkimiseksi on sulaa hulluutta, ja sitä ei tulla mahdollisuuksia hipovasta toteuttamismahdollisuudesta, ja rahoitusjärjestelyistä huolimatta koskaan toteuttamaan.

      • Niinniin, joojoo, mutta metsähallitus tuhosi marsin ja nyt haluavat tuhota tämänkin pallukkamme.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe