Uutisista olemme kuulleet, että Venäjän presidentti Putinin nimi on jollain tavalla päätynyt Suomen keskusrikospoliisin mustalle listalle.
Todellinen ihmettelyn aihe ei ole se, että naapurimaan johtomiehen nimi löytyy listasta. Ihmettely aiheuttaa se, miksi ja kenen kautta MTV3:n väki on saanut hankittua KRP:n salaisen tietojärjestelmän sisältöä. Kuka on vuotanut medialle? Mitä muuta vain KRP:n väelle kuuluvaa tietoa voi vielä vuotaa yleiseen tietoisuuteen?
Tänään MTV3:n uutisissa kerrottiin, että noin tuhannella poliisivoimien henkilöllä on pääsy Epäiltyjen tietojärjestelmään. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä saada selville, kuka puhuu vaitiolovelvollisuutensa ohi.
Tietenkin on oikein, että myös Putinin nimen virheellisin perustein kirjannut henkilö kantaa vastuunsa. Mutta olisi oikein myös selvittää, kuka/ketkä levittelevät poliisin salaisia tietoja medialle. Moinen toiminta voi useissa tapauksissa jopa vaarantaa tutkinnan alla olevia rikosjuttuja.

Vastaukset 7
Vanhimmat
No on siellä viron vanha pressakin listoilla ja syy on hyvät yhteydet erää seen henkilöön .Taisi joku
googlella löytää tiedon armahti erää ison kansanvälisen M
No on se ollut kauemmin siellä listoilla ja peite operaatio alkoi heti jonku käskystä ja jostain tehään synti pukki kun painostus on kovaa venäjän suunasta.
Näihän se on aina suomessa toimittu.
"Poliisijohtaja Lardot: Putin-merkinnän tekijä "yksittäinen poliisimies"
Keskiviikko 10.4.2013 klo 22.23 (päivitetty klo 22.41)" IS
Taitaa olla kyseessä polisipoikien sisäpiirivitsailua, joka pahaksi onneksi pääsi jostain syystä karkuun ja julkisuuteen?
Uskon kanssa että sisäpiirivitsailua, ehkä on ollut pikkulauantai-ilta tulossa ja pää jo valmiiksi vähän jäässä.
Kuitenkin ketjun avaaja kirjoittaa vakavasta asiasta. Salaisten tietojen pitäisi olla salaisia.
Suomen valkoisenruusun mitali kultalehvin sille poliisille, joka pisti tosiasian rekisteriin.
KRP näyttää vuotavan jatkuvasti, lieneekö joku valtataistelu siellä. Samoin Supo, mieleen tulee Supon Rusi vuoto, jolla oli aivan selvät poliittiset tarkoitusperät. Supon johtajanahan oli silloin Nevala, SDP:n edustukuntaryhämän entinen toimihenkilö.
Tämän luokan tietomurto saattaa epäuskottavaksi jopa vaalien verkoissa ja palvelimilla säilytettävät ja käsiteltävät äänestystulokset.