JT:t, mistä tarve valehdella?

kysyn

Miksi valehtelette kirjallisuudessanne?

Esimerkiksi tässä väitätte odottaneenne etukäteen Kristuksen paluuta vuodeksi 1914:

The Watchtower, June 15, 1954, page 370.

"Miksi sitten kansakunnat eivät käsitä ja hyväksy tuomion huippukohdan lähestymistä? Siksi, koska ne eivät ole tarkanneet maailmanlaajuista Kristuksen paluun ja hänen toisen läsnäolonsa julistamista. Kauan ennen ensimmäistä maailmansotaa Jehovan todistajat osoittivat vuoteen 1914, jolloin tämä suuri tapahtuma tapahtuisi."

Pitääkö paikkansa? Odotitteko todella Kristuksen paluuta vuodeksi 1914?

Mitä sanoo esimerkiksi kirjanne "Prophecy", vuodelta 1929 eli vuoden 1914 JÄLKEEN?

"Raamatulliset todisteet ovat, että Herran Jeesuksen Kristuksen toinen läsnäolo alkoi vuonna 1874 ya." --Prophecy, 1929

Tai

The Watch Tower, 1 March 1923, page 67 :

"[Raamatun] kirjoitukset osoittavat, että Herran toinen läsnäolo oli määrä alkaa vuonna 1874 . . . Tämä todiste osoittaa, että Herra on ollut läsnä vuodesta 1874."

Tai

The Watch Tower, 1 January 1924, page 5 :

"Varmastikaan ei ole pienintäkään epäilystä todella pyhitetyn Jumalan lapsen mielessä, että Herra Jeesus on läsnä, ja on ollut vuodesta 1874."

Miksi siis valehtelette, että ennustitte etukäteen vuonna 1914 tapahtuneen Kristuksen paluun ja toisen läsnäolon alkamisen, vaikka kirjallisuutenne ennen ja jälkeen vuoden 1914 kertoo ihan muuta, eli että paluu olisi tapahtunut jo vuonna 1874?

12

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siteeraaja

      C. T. Russelin alkuperäisten laskemien mukaan Kristus tuli takaisin 1874 jKr, mitä seuraisi 40-vuotinen elonkorjuu, mikä päättyisi siis 1914, jolloin Kristus veisi omansa pois ja hävittäisi jumalattomuuden. Russell sai nämä laskelmansa lähinnä adventisteilta.

      Vuosi 1914 merkitsikin radikaalia muutosta ihmisen historiassa, ja tässä kohdin Russell osui täsmälleen oikeaan.

      Loppu ei kuitenkaan vielä 1914 tullut. Aluksi sen arveltiin tulevan muutaman vuoden kuluttua tästä, mutta sitten 1925 havaittiin (ks. mm. "JT:t Jumalan valtakunnan julistajia", s 720), että Ilm 14:n poikalapsen syntymä kuvaa Jumalan valtakunnan syntymää, ja Russellilta ja muilta peräisin olevien laskelmien mukainen "seitsemän ajan" ("kansojen määräaikojen") päättyminen korjattiin vuoteen 1914 jKr, jossa sittemmin on pysytty. Tuon vuoden radikaalit muutokset ovat tukeneet myöhemmin tätä tulkintaa, että lopun aika vasta alkoi 1914 jKr.

      Sen jälkeen ihmiskunnan moraali on mennyt koko ajan vain alaspäin kuten lehmän häntä.

      Raamatun ennustusten täyttymisiä ei yleensä ole voinut tarkoin nähdä ennen kuin ne ovat toteutuneet. Tämäkin kuuluu JHWH:n tarkoituksiin, että meidän tulee olla koko ajan valppaina eikä hengellisessä unessa.

      Virheelliset odotteet eivät myöskään tee huonoa ihmistä vaan huonon ihmisen tekevät todelliset lihan teot (Gal 5:19-21).

      Siteeraaja

      • kysyn

        Ottaisiko kantaa tuohon valehteluun?

        Miksi valehtelette ennustaneenne jotain, minkä nyt väitätte toteutuneen vaikka ette edes ennustaneet sellaista?? Väitätte, että sanoitte etukäteen Kristuksen palaavan 1914, vaikka näin ette missään tapauksessa odottaneet.

        Kirjallisuutenne valehtelee.

      • Siteeraaja

        Russellin alkuperäisen käsityksen mukaan Jeesus tuli takaisin 1874 näkymättömänä taivaissa (TULO 1) ja tulisi toisen kerran, mutta tuhoamaan jumalattomuuden maan päältä 1914 (TULO 2), jota ennen valitut korjattaisiin pois.

        Nyky-JT:t uskovat, että Kristus alkoi hallita näkymttömänä taivaissa 1914 (TULO 1) ja tulee hävittämään nykyisen pahan järjestelmän Harmagedonissa, josta uskolliset suojellaan (TULO 2).

        Kaikkin näihin on raamatuntutkijoiden ja JT:ien kirjallisuudessa siis viitattu Kristuksen TULOna. Mitään ei ole tässä tahallisesti valehdeltu.

        Nykyään sanotaan vuotta 1914 Kristuksen läsnäolon aluksi ja Harmagedonia siksi ajaksi, jolloin tämä läsnäolo ilmenee silmin havaittavasti kaikille maan päällä silloin elossa oleville.

        Siteeraaja

      • Rasvattu jämä
        Siteeraaja kirjoitti:

        >>Russellin alkuperäisen käsityksen mukaan Jeesus tuli takaisin 1874 näkymättömänä taivaissa (TULO 1)

        Totta

        >> ja tulisi toisen kerran, mutta tuhoamaan jumalattomuuden maan päältä 1914 (TULO 2),

        Valhetta ja täysin käsittämätön väite. Russell ei koskaan esittänyt tuollaista. Vartiotorniseuran mukaan Jeesuksen parousia oli jatkunut yhtäjaksoisesti vuodesta 1874 ainakin vuoteen 1929:

        *Zion's Watch Tower and Herald of Christ's Presence May 1 1881 ***
        We would like to correct this misapprehension once for all, by stating that we do not expect Jesus to come this year, nor any other year, for we believe that all time prophecies (bearing upon Jesus' coming) ended at and before the fall of 1874, and that He came there, and the second advent is now in progress and will continue during the entire Millennial age. We believe that his presence will be revealed to the eyes of men's understandings gradually during this 'Day of the Lord,' (forty years - from 1874 to 1914,) as it now is to ours; except that we, discern it through the word of prophecy revealed by the Spirit, and they will recognize his presence by His judgment upon Nominal Zion, and the World.

        "The Scriptural proof is that the second presence of the Lord Jesus Christ began in 1874 A.D." (Prophesy, Rutherford 1929, p. 65)

        >>[1914] jota ennen valitut korjattaisiin pois.

        Totta, vuosien 1891-1912 välillä opetettiin näin. Sen jälkeen ylöstempausta on sivitettu useita kertoja eri vuosille 1878-1942 välillä.

        >>Kaikkin näihin on raamatuntutkijoiden ja JT:ien kirjallisuudessa siis viitattu Kristuksen TULOna. Mitään ei ole tässä tahallisesti valehdeltu.

        Ei pidä paikkaansa. Parousia oli ja pysyi virallisesti vuodessa 1874 aina vuoteen 1943. On totta, että tuota ennen oli hajanaisia ja perustelemattomia Rutherfordin viittauksia vuoden 1914 parousiaan.

        Vuoteen 1914 siirrettyä parousiaa ei koskaan eikä missään vaiheessa saarnattu ennen vuotta 1914. Joka näin väittää on hyvä ja osoittaa väitteensä.

        Ja sitten muutama esimerkki Vartiotorniseuran tahallisesta valehtelusta siitä, että vuoden 1914 parousiaa olisi saarnattu jo ennen vuotta 1914:

        "As for the time of Christ’s second presence, Daniel’s prophecy is again the one that gives the chronology for it. (Dan. 4:16) It was figured out as pointing to A.D. 1914, and The Watchtower called notice to the significance of 1914 in the year 1879." (w52 Nov. 1, p. 658

        Why, then, do the nations not realize and accept the approach of this climax of judgment? It is because they have not heeded the world wide advertising of Christ’s return and his second Presence. Since long before World War I Jehovah’s witnesses pointed to 1914 as the time for this great event to occur.
        WT 1954 June 15 p. 370

        Bible chronology also fixes the time for Christ’s second presence and the assuming of his right to rule as at 1914; this date was published in the Watchtower as early as 1879, 35 years before 1914.
        Tract: Sign of Christ’s Presence 1955 p. 3

        As we look back over the years, we can clearly see how God’s organization in modern times has progressed in understanding. For example, it learned that Christ’s second presence was to be in the spirit, and not in the flesh as many professed Christians believe. His rule would be from the heavens. This was a new revelation of great importance to God’s people who had been anxiously awaiting his second presence toward the end of the nineteenth century.
        WT 1965 July 15 p. 428

        For over thirty years before that date and for half a century since, Jehovah’s witnesses have pointed to the year 1914 as the time for the end of “the appointed times of the nations” and the time in which Christ would begin his Kingdom rule. (Luke 21:24)
        WT 1966 February 15 p. 103

        “Do you believe in the second advent of the Lord?” I asked the young man [a WTS colporteur in 1928] who came to the door. “Christ’s second advent was realized in 1914” he answered. In astonishment, I told him that was impossible. “You should read this book,” he said, handing me The Harp of God. I was baptized the following year, March 23, 1929...
        WT 1988 May 1 p. 22
        [Note: Nowhere in The Harp of God (1921) is the “second advent” of Christ put in 1914. On the contrary, 1874 as the date of the “presence” of Jesus is mentioned in The Harp of God on pages 230, 231, 234, 235, 236, 237 241, 244, 271). Also “the young man” could not have known in 1928 that “Christ’s second advent” was realized in 1914” because that teaching had not been published at that time! Even the later editions of The Harp of God (1937 & 1940) retained 1874 as the date of Christ’s “presence”.]

        He [a WTS colporteur of 1921] explained to me that Jesus had been present since 1914, invisible to man. This was the most thrilling news I had ever heard... In late 1921 I was transferred back to England, and in the spring of 1922, I was discharged from the army.
        WT l990 September 1 p. 11
        [Note: When this purported conversation occurred in 1921 no WTS publication had mentioned 1914 as the date for the “return of Christ’’—nor for nine years afterwards!]

        The Watchtower has consistently presented evidence…that Jesus’ presence in heavenly Kingdom power began in 1914. Events since that year testify to Jesus’ presence.
        WT 1993 January 15, p. 5

        …a prophecy providentially caused sincere 19th-century Bible students to be in expectation. By linking the “seven times” of Daniel 4:25 with “the times of the Gentiles”, they anticipated that Christ would receive Kingdom power in 1914.
        WT 1998 September 15 p. 15

        Ei riitä, että Vartiotorniseura valehtee, seuraajien on peiteltävä asiaa valehtelemalla. Toki jäljet jäivät taas lyhyiksi.

    • kysyn edelleen

      Jehovat, tuleeko selityksiä? Miksi valehtelette ihmisille, että odotitte Kristuksen paluuta vuodeksi 1914 vaikkei se pidä paikkansa?

      Todistusaineisto kirjallisuutenne valheista ei lopu kesken.

      "Uskonto, joka opettaa valetta ei voi olla oikeassa." --The Watchtower, 1 December 1991, page 7

      "A religion that teaches lies cannot be true."

      • Rasvattu jämä

        >>Miksi valehtelette ihmisille, että odotitte Kristuksen paluuta vuodeksi 1914 vaikkei se pidä paikkansa?

        Odotat turhaan selityksiä. Eräs jehovantodistajaveli kysyi samaa IBSA:n Lontoon konttorista ja hänelle vastattiin samalla tavoin asian vierestä.

        Löydät tuon IBSA:n olkinuken täältä:

        http://www.607v587.com/

        Valitse sen jälkeen:

        NEW! Letter to Bethel regarding dishonesty and 1874.

      • hmmm

        The Watch Towerin maaliskuun numerossa 1880. tunnistettiin vuosi 1914 ajankohdaksi, jolloin "kansain määräajat" täyttyisivät. Siis noin 34 vuotta ennen kyseistä vuotta.
        Siitä kirjoitti newyorkilainen sanomalehti, "The World", 30/8 1914, sunnuntailiitteensä erikoisartikkelissa: "Kauhistavan sodan puhkeaminen Euroopassa on täyttänyt epätavallisen ennustuksen. 'Kansainväliset Raamatuntutkijat' ... ovat julistaneet maailmalle neljännesvuosisadan ajan saarnaajien ja painotuotteiden välityksellä, että Raamatussa ennustettu vihan päivä oli tuleva 1914."

      • Jari
        hmmm kirjoitti:

        Totta kyllä, mutta Russellin kielenkäytössä "kansain määräajat" tarkoittivat jotain ihan muuta kuin ne nykyään Jehovan todistajien kielenkäytössä tarkoittavat. Russellin mukaan vuosi 1914 tulisi merkitsemään tuhatvuotiskauden alkua, jolloin Saatana olisi jo sidottu ja maan päällä koittaisi paratiisi. Hänen mukaansa Harmageddonin taistelu, jolla hän ymmärsi maailman sisäisiä mullistuksia ja vallankumousliikehdintää, oli 1800-luvun lopulla jo käynnissä, ja se tulisi saavuttaan huippunsa vuonna 1914. Se tulisi johtamaan maailman valtioiden tuhoon, tätä "kansojen määräaikojen" loppuminen hänen kielenkäytössään tarkoitti.

        Russell ei siis vain todennut, että vuosi 1914 tulisi olemaan jollain lailla merkkivuosi. Hän ennusti tuolle vuodelle mitä moninaisimpia tapahtumia, jotka eivät selkeästikään toteutuneet.

        Kävi vaan niin hassusti, että Russell itse ei ollut tyytyväinen 1914 tapahtumiin, eikä pitänyt tapahtumia ennustuksensa täyttymyksenä. Näin ollen vuosilukuja ja pyramidin mittoja muutettiin painotuotteisiin, toimenpiteellä siirrettiin vuoden 1914 odotukset vuodelle 1915, sitten Russell kuoli.

        (Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että Vartiotorniseuran opetuksen mukaan Jeesus oli jo tullut näkymättömänä 1874, ollen siis koko elonkorjuuajan näkymättömänä läsnä. Minulle ei ole selvinnyt miksi raamatuntutkijat eivät suuremmin ihmetelleet Jeesuksen passiivisuutta asioidenhoidossa.)

        Rutherfordin aikana kokeiltiin vuosia 1918, 1920, 1925, 1932 ja 1941. Sitten Rutherford kuoli ja Fred Franz jatkoi vuosilla 1954 ja 1975.

        Vuosien 1984, 1989 ja 1994 harma-arkkitehtuurille oli luotu pohja jo Fredin aikaisemmassa ideoinnissa, kyseessä oli ainoastaan 1954 harmanennustuksen tekohengitys.

        Seuran peittelemän viime vuosituhannenvaihteen epätoivoisen yrityksen neropattia en tiedä.

      • Rasvattu jämä
        Jari kirjoitti:

        Totta kyllä, mutta Russellin kielenkäytössä "kansain määräajat" tarkoittivat jotain ihan muuta kuin ne nykyään Jehovan todistajien kielenkäytössä tarkoittavat. Russellin mukaan vuosi 1914 tulisi merkitsemään tuhatvuotiskauden alkua, jolloin Saatana olisi jo sidottu ja maan päällä koittaisi paratiisi. Hänen mukaansa Harmageddonin taistelu, jolla hän ymmärsi maailman sisäisiä mullistuksia ja vallankumousliikehdintää, oli 1800-luvun lopulla jo käynnissä, ja se tulisi saavuttaan huippunsa vuonna 1914. Se tulisi johtamaan maailman valtioiden tuhoon, tätä "kansojen määräaikojen" loppuminen hänen kielenkäytössään tarkoitti.

        Russell ei siis vain todennut, että vuosi 1914 tulisi olemaan jollain lailla merkkivuosi. Hän ennusti tuolle vuodelle mitä moninaisimpia tapahtumia, jotka eivät selkeästikään toteutuneet.

        Pelkkä vuosilukuun tuijottaminen ei tässä tapauksessa todella riitä, semminkin jos oraakkeli itse ei ole tyytyväinen lopputulokseen.

        Tiedän kokemuksesta, että riviehovantodistajat ovat melko laiskoja miettimään asioita tarkemmin. Osasyy on Vartiotorniseuran kapea-alaisessa opetuksessa, jota tuetaan sillä, että vääränmallista materiaalia ei saa lukea. Niin ja tärkein on, että orjan/palvelijan sanaa ei ole syytä epäillä ääneen.

        Olen useita kertoja kirjoittanut, että yksikään Vartiotoerniseuran ennustus ei ole toteutunut, eikä ole ollut tarvetta mielenmuutokseen. On kuitenkin olemassa yksi "näköisennustus", jonka kumoaminen on hieman hankalampi; Kansainliiton tuho ja YK:n nousu.

        V-tyylilleni uskollisena en kerro enempää, vaan jätän asian muhimaan. Ehkä joku tarttuu myöhemmin täkyyn ja esittää vakavissaan noita tapahtumia Vartiotorniseuran täyttyneenä ennustuksena.

        P.S. Ilmestyskirja on viittä vaille luettu, annan kommentin omana viestinä kunhan sulattelen ja luen Riekkisen mainion osuuden vielä uudelleen.

      • Jari
        Rasvattu jämä kirjoitti:

        Etteköhäm vain mahtaisi ajatella Kansainliitto-YK:ta petona, jonka kuolinhaava parantui (Ilm. 13:3, 12).

      • Rasvattu jämä
        Jari kirjoitti:

        Etteköhäm vain mahtaisi ajatella Kansainliitto-YK:ta petona, jonka kuolinhaava parantui (Ilm. 13:3, 12).

        Kyseinen N.H. Knorrin puheen viittaus oli Ilm.17:8 mainittuun petoon.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      948
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe