Keskusta ajaa lapsiperheiden asiaa.
Keskusta ajaa sairaiden ja vammaisten asiaa.
Keskusta ajaa eläkeläisten asiaa.
Keskusta ajaa opiskelijoiden asiaa.
Keskusta ajaa ulkomaalaisten ja pakolaisten asiaa.
Keskusta on turvallinen ja ihmisten asialla.
Sisulla ja sydämellä Keskusta on paras.
Keskusta haluaa, että kaiklla on hyvä olla.
3
118
Vastaukset
- Jallu
Noh, sitten kyllä on ajanut huonolla menestyksellä. Maanviljelijät on milteipä täysin unohdettu - keskusta puliveivaa kaupunkeihin.
- takaa-ajettu
Keskusta ajaa lapsiperheet kadulle aiheutettuaan laman. Lama on tullut aina kun keskusta on vallankahvassa.
Keskusta ajaa kaikki sairaiksi tai vammaisiksi jättäessään vallassa ollessaan terveydenhuollon hoitamatta.
Keskusta ajaa eläkeläiset ja vanhukset hoidon puutteessa ennenaikaiseen hautaan.
Keskusta on liiaksi kurjistanut opiskelijoiden oloja. Lakkauttanut tärkeitä opiskelupaikkoja ja ajanut työttömät koulutusorjuuteen.
Keskusta ajaa todellakin ulkomaalaisten asiaa, mutta samalla jättää hoitamatta meidän suomalaisten asiat.
Keskusta on ajanut Suomen turvattomaan lamaan ja alistanut kunnon työtätekevät ihmiset ylikuormituksen ja pätkätyökurjuuden tai työttömyystöiden orjuuteen.
Keskusta on suomalaisten sisimmän tuhoaja ja sydämetön petturi. - on rahaa
Keskusta ajaa Tokmannin asiaa.
Keskusta ajaa Suomi Sohvan asiaa.
Keskusta ajaa Ideaparkin asiaa.
Keskusta ajoi Nova Groupin asiaa.
Keskusta ajaa kaikenlaisten ketkujen asiaa.
Koplaajille ja huijareille Keskusta on paras.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327