Rajan sijainti

Kermit

Olen joskus miettinyt seuraavaa ajatusta.

Oletetaan, että Suomen olisi aikoinaan käynyt kuten Balttian maiden eli NL olisi miehittänyt ja olisimme olleet yksi neuvostotasavalta muiden joukossa. NL:n romahdettua olisimme oletettavasti itsenäistyneet uudelleen kuten Baltian maatkin.

Kysymys kuuluu, että missä itärajamme mahtaisi kulkea tällä hetkellä, jos ko. skenaario olisi toteutunut? Itse veikkaisin, että ei ehkä ihan Tarton rauhan rajojen mukaisesti, mutta kylläkin idempänä kuin nyt.

En nyt mieti mitään muita seurauksia kyseisestä tilanteesta, pelkästään rajojen sijaintia.

Mitä ollaan mieltä?

9

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ressu

      Mutta toisaalta, ei sittenkään hyvä, jos niin olisi käynyt.

      Eestin ja Venäjän välinen raja ei ole samassa paikassa, kuin aiemmin.

    • Inkeri

      Rajan sijainnista en tidä, mutta siinä tapauksssa ei olisi ollut nykyistä maailman suurimpiin kuuluvaa elintasokuilua Suomen ja Venäjän välillä, vaan kumpikin puoli rajaa olisi ollut samaa takapajulaa!

    • Jenkkakahva

      Tavallaan pelkästään rajankäyntiasioissa pysyminen on aikamoista mutkien suoriksi vetämistä (vrt.esim. Stalinin suomalaisten siirtosuunnitelma,jota esim. virolaisille ei mietitty) mutta yritetään.
      Mielestäni ensinnäkin on ratkaisevaa, olisiko "liittyminen" tapahtunut -39 vai -44. Raja olisi noudatellut maailmanpolitiikan kiemuroita ja mahdollisesti näkynyt myös 1990-luvulla.
      Jonkinlainen avain saattaa piillä Venäjän nykyisessäkin Karjalan aluepolitiikassa: Laatokan Karjalassa miehitetyt alueet kuuluvat Karjalan tasavaltaan, kun taas Kannas on Leningradin oblastia eli Pietarin hallinnon käsissä.
      Eli tulkintani: Tarton raja pohjana, Petsamo ja Kannas Venäjällä, Repola ja Porajärvi liitettynä Laatokan Karjalan pakettiin meillä.

    • Kerettiläinen

      NL/Venäjä olisi jo Talvisodan jälkeen kohdellut suomalaisia ankarammin kuin Viron, Latvian tai Liettuan asukkaita (ei pidä niputtaa Baltian maita yhteen, eivät he sitä halua).

      Asiaa tuntevat tietävät, mihin tarkoitukseen Katynin metsät oli varattu.

      Kuten mainituissa pieneissä maissa, pyrkivät panslavistit tuhoamaan ensiksi alkuperäisten asukkaiden äidinkieltään puhuvan sivistyneistön. Virolle tämä merkitsi liki 100 000 likvidoitua ja/tai Siperiaan kuljetettua. Samaa olisi Venäjä/NL tehnyt Suomessa. Ja todella vielä ankarammin, koska suomalaisethan ovat "harvinaisen kovakalloista porukkaa" (lainaus Stalinilta). Tsuhnaa tulisi kurittaa kovemmalla kädellä. Onneksi venäläiset eivät tässä onnistuneet.

      Tässä ketjussa on jo kommentti spekuloitujen rajojen tarkemmista sijainneista. Kuulostaa uskottavalta.

      Tärkeämpää nykytilanteessa on se, että Suomen elintaso, sivistys ja vapaus ovat sitä mitä ovat. Ne eivät olisi, jos panslavistimiehitystä olisi jouduttu kestämään 40 vuotta.

      Toinen tärkeä ajankohtainen asia on se, että rajojen muuttamisesta keskustellaan. Tosin vasta Venäjän sisällä tyyliin Karjalan tasavalta osaksi Murmanskia jne. Pelkästään Venäjän sisäinen asia ei ole se, mitä Suomelle kuuluvan miehitetyn Karjalan alueelle tapahtuu.

      Kyseinen alue tulee palauttaa Suomelle. Jokainen normaalin älyn, oikeuskäsityksen ja puhe- sekä kirjoitustaidon omaava voi tehdä osansa asian saattamisessa nykyistä julkisempaan keskusteluun.

      Näin, vaikka niin kovasti asiapitoisen oloisiksi häivytettyjä palautusta vastustavia panslavistisia kommenttejakin näkyy.

      Nimimerkin "Kermit" pohdiskelut spekulatiivisista rajoista ovat mielenkiintoisia sinänsä. Todellisuuden tuntemus ja siihen vaikuttaminen ovat mielestäni tärkeämpiä. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että jos Suomi olisi suostunut Venäjän/NL:n "tasavallaksi", olisi se jnkl palkintona saanut nykyisen rajansa idemmäksi.

      Tällaisiin Hyrsylän mutkan oikaisuihin tai jonkun kunnan puolikkaan "saamiseen" lähemmäksi Aunusta keskittyvä keskustelu voi suhteettomaksi laajetessaan syödä elintilaa tosiasioihin ja todella tapahtuneiden vääryyksien korjaamiseen keskittyvältä keskustelulta.

      • arska

        ..kun kirjoitat "Jokainen normaalin älyn, oikeuskäsityksen ja puhe- sekä kirjoitustaidon omaava voi tehdä osansa asian saattamisessa nykyistä julkisempaan keskusteluun" koska kirjoituksesi sisältää perusolettaman, että olemme kaikki samaa mieltä kanssasi Karjalan palauttamisesta ja jos emme ole samaa mieltä emme ajattelisi omilla aivoillamme.

        Minä en kannata Karjalan palauttamista ja pidän itseäni normaalin oikeuskäsityksen omaavana sekä puhe- ja kirjoitustaitoisena sekä omilla aivoillani ajatteleva ihmisenä.

      • Teemu
        arska kirjoitti:

        Kumma, kun muut eivät pidä. Jos et kannata Karjalan palauttamista siitä syystä, että se kuuluu totalitarisimin oikeudella Venäjälle, ET OLE
        normaalin oikeuskäsityksen omaava ihminen, vaan joko läpeesi suomettunut tai muuten väärien uskomusten orja.

      • suomisuureksivienavapaaksi
        arska kirjoitti:

        ..kun kirjoitat "Jokainen normaalin älyn, oikeuskäsityksen ja puhe- sekä kirjoitustaidon omaava voi tehdä osansa asian saattamisessa nykyistä julkisempaan keskusteluun" koska kirjoituksesi sisältää perusolettaman, että olemme kaikki samaa mieltä kanssasi Karjalan palauttamisesta ja jos emme ole samaa mieltä emme ajattelisi omilla aivoillamme.

        Minä en kannata Karjalan palauttamista ja pidän itseäni normaalin oikeuskäsityksen omaavana sekä puhe- ja kirjoitustaitoisena sekä omilla aivoillani ajatteleva ihmisenä.

        Tahtoisin vielä muistuttaa, että Katyniin tehtiin todella tilaa puolalaiset murhaamalla, jotta suomalaiset upseerit olisivat päässeet tilalle. Tällainen paperi oli vuonna 1995 asiakirjanäyttelyssä Moskovassa.

      • Kerettiläinen
        arska kirjoitti:

        ..kun kirjoitat "Jokainen normaalin älyn, oikeuskäsityksen ja puhe- sekä kirjoitustaidon omaava voi tehdä osansa asian saattamisessa nykyistä julkisempaan keskusteluun" koska kirjoituksesi sisältää perusolettaman, että olemme kaikki samaa mieltä kanssasi Karjalan palauttamisesta ja jos emme ole samaa mieltä emme ajattelisi omilla aivoillamme.

        Minä en kannata Karjalan palauttamista ja pidän itseäni normaalin oikeuskäsityksen omaavana sekä puhe- ja kirjoitustaitoisena sekä omilla aivoillani ajatteleva ihmisenä.

        Pahoittelen sanottua. Totta kai ihminen voi olla järjissään ja vastustaa miehitetyn Karjalan palauttamista.

        Siitä en kuitenkaan laista, että pidän tätä mielipidettä vääränä.

        (Raskaammalla sanallisella kädellä myönnän kyllä nuijineeni paria sellaista miehityksen kannattajaa, jotka ovat perustelleet kantaansa lähinnä onnettomasti peitellyillä panslavismi-imperialismia tukevilla selityksillä).

        Voimme silti arvostaa toisiamme ajattelevina ihmisinä.

      • arska
        Kerettiläinen kirjoitti:

        ..hyvin sanottu. Pitää voida olla asioista eri mieltä ilman, että meihin lyödään leimaa "stallarikommarirevisionistinatsi" ja keskustelua pitäisi voida käydä ilman v...uilua.

        Karjala-keskusteluun olen osallistunut täällä ja en ole karjalan palauttamisen kanssa kannalla, melko paljon samoilla argumenteilla kuin arvoisa nimimerkki "vespiä". Minua hieman häiritseekin teidän keskinäinen henkilöön käyvä "lettuilunne" koska osaatte molemmat kirjoittaa hyvin ja muuten mielenkiinnolla luen mielipiteitänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe