Minun mielestäni Diane ansaitsi kaiken, mitä sai suhteessaan Douglasiin ja Charlesiin.
Paitsi ei sitä, että Douglas lahjoitti rahaa Dianelle.
Hölmö kalkkuna.
Paitsi ei sitä, että Douglas lahjoitti rahaa Dianelle.
Hölmö kalkkuna.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Etusivulla tälle näytettiin äänestystulosta -2. Se ei näy ketjun avatussa näkymssä, vaanse on 0.
No nyt se on tietenkin 0. Äsken ei ollut.
Näyttää olevan äänestys miinuskakkosassa. No.
Oliko sitten hienoa ja fiksua kohdella hyvää tarkoittavaa ja ihastunutta Dougia ansaitsemattoman tylysti? Diane on muka aina ja kaikkialla ja kaikkia kohtaan ystävällinen ja jopa murhaepäiltyjä kohtaa ystävällinen. Ei kuitenkaan ollut Dougia kohtaan ystävällinen, ei edes ymmärtäväinen.
Jos tuollainen on mielestänne fiksua, pitäkää tunkkinne.
Diane on ollut lähes aina Ihminen, puollustanut viimeiseen asti Andyakin.
Maailma on täynnä Charlesin kaltaisia ketkuja, joilla on laulun lahja hypnotisoida yksinäisiä, rahakkaita naisia.
Doug palasi vanhasta tottumuksesta kärtymakkaravaimonsa haltuun.
Muuten olisi riekkunut Dianen essun nauhoissa.
Romantikko minussa olisi halunnut Douglasin ymmärtävän, että tilanne on nyt toinen. Eihän siinä tilanteessa saa/voi ajatella, että olisinko aina se toinen... koska Dianen ihastuminen Dougiin tuli vasta kauan Charlien jälkeen. Hänellä sitten vasta avautui silmät Dougin lämmölle ja rehtiydelle. Dougissa on paljon samaa kuin Jack Sugdenissa, mun mielestä.
Toisaalta ymmärrän täysin Dougin ratkaisun. JA SILTI odotan Dougin tulevan takaisin, kolme viikkoa eksän kanssa samalla laivalla... Oh boy!
Hilaryhan otti silloin jonkun nuoren miehen eron jälkeen, ehkä sekin muistuisi mieleen......
Dianesta vielä, hän on hienoimpia hahmoja sarjassa. Ellei peräti upein! Virheineen kaikkineen. Hänellä on ymmärrystä ja osaa olla väärintekijöitäkin kohtaan ymmärtäväinen. Löytyy suvaitsevuutta, katsantokantaa, karismaa ja rohkeutta sanoa asiansa hyvässä ja pahassa. Oikea ihminen siis pubiemännäksi. :)
Tekikö Diane rikosilmoitusta Charliesta? Ei jaksa muistaa...
Mulla on mielikuva, että olisi käynyt poliisiasemalla samalla kun piipahti pankissa selvittämässä, että kuinka paha hänen tilanteensa oikeesti onkaan.. Mutta vain hämärä epävarma mielikuva.