Edelleenkin olen opiskellut luterialaisuutta täällä julkaistuista asiantuntijalausunnoista, mutta eräs asia on vielä epäselvä. Siksi tiedustelisin, että onko luterialaisuudessa minkäänlaista organisaatiota, elikkä esimerkiksi patriarkkaa tai vastaavaa opista vastaavaa Lutherin oppia oikein seuraavaa, vai voivatko kaikki kansalliset lahkot itse päättää omasta opistaan täysin itsenäisesti?
Kiitos tiedosta jo etukäteen.
Kiitos tiedosta jo etukäteen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Martin Lutherin työ ja protestantiset liikeet loivat hyvän perustan palautukselle luopumuksen (apostacy) jälkeen.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa on raamatussa kuvattu alkukirkon järjestys (jonka lutherkin tunsi, muttei pystynyt eikä halunnut ilman valtuutta muodostaa mutta vaaliruhtinaat muodostivat kirkon ja luther kirjoitti ohjeita seurakunnille..). Tähän järjestykseen kuuluu Patriarka, Paimen (piispa), Opettajat, Diakonit, 12 apostolia, 70 jne, sekä oppi uskovien kasteesta, parannus ym Krisuksen seuraaminen.
Lahkot( ihmisten perustamat sytseemit, seurat, lähetysliikkeet, verkostot parustavat näköjään itse aivan minkälaisia organisaatiota haluavat. Ja kuten juuri nyt näemm Hallituksen kuntarakenneuudistus tulee yhdistämään seurakuntia. Jokainen joka katsoo ja haluaa nähdä että nämä eivät ole Jumalasta eikä pyhä henki johda näitä toimi.... ihmisille , kaikille on annettu mahdollisuus valita mihin kuuluvat ja uskovat. Vastakohtaisuuksia asetetaan eteen ja niistä tulisi rukoillen valita, etsiä totuutta, rauhaa rakkautta..).
Hyvä viikonloppua ja siunausta, Lutherista 14 polvea alaspäin oleva suora jälkeläinen:-), nykään Mormoni.. aikanaan saamme omat pyhät kirjamme jotka eivät ole juutalaisten eiväkä ns intiaanien tai "pakanoiden" amarikasta vaan 10-heimon kirjoja.. Rohkeutta
"onko luterialaisuudessa minkäänlaista organisaatiota, elikkä esimerkiksi patriarkkaa tai vastaavaa opista vastaavaa"
Ei ole patriarkkaa opista vastaamaan, eikä saa olla. Katolil aisessa kirkossa on oma patriarkkansa, paavi, jonka erehtymättömyyteen uskominen on vienyt katolista kirkkoa monenlaiseen harhaan, mm. Maria-kultin palvontaan ja katumusharjoituksilla saavutettavaan pelastusoppiin. Ihminen on lankeileva ja erehtyväinen, eikä kirkon oppi voi perustua siihen, että joku yksittäinen korkean aseman saanut henkilö vastaisi opin puhtaudesta. Kirkon opin on perustuttava Raamattuun ja alkuseurakunnasta lähtien kirkkohistorian aikana laajasti hyväksyttyihin raamatullisiin periaatteisiin. Ne ovat muuttumattomia, vaikka paari tai patriarkka muuttuisikin ja korkeaan asemaan saattaisi nousta maallistunut henkilö.
Luterilaisen oppi perustuu kahteen virstanpylvääseen:
1. Tunnustus: Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.
2. Tehtävä: Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.
Evankelis-luterilaisen kirkko korostaa kaikkien uskovien pelastusta teoista riippumatta. Usko nähdään ainoaksi pelastuksen kannalta merkitykselliseksi tekijäksi.
Luterilaisuus rakentaa ihmiskäsityksensä Augustinuksen (354-430) luomalle perisyntiopille, jonka mukaan kaikki Aadamin jälkeen syntyneet ihmiset syntyivät synnissä pahan himon hallitsemina ilman luottamusta Jumalaan. Perisynti tuo mukanaan kadotustuomion niille, jotka eivät synny uudestaan kasteen ja pyhän hengen voimasta. Monissa vapaasuunnissahan vastasyntynyt lapsi nähdään täysin synnittömänä, joka vasta vastuunsa tiedostavana "lankeaa" syntiin ja hänestä tulee armoa tarvitseva.
"voivatko kaikki kansalliset lahkot itse päättää omasta opistaan täysin itsenäisesti?"
Jaaha, mihinkähän lahkoon itse kuulut, vai pidätkö kaikkia kirkkokuntia ja seurakuntia lahkoina? Suomen luterilaisessa kirkossa ylintä valtaa käyttää kirkolliskokous, jolle asiat valmistelee kirkkohallitus. Kansalliset kirkot voivat päättää itsenäisesti omista asioistaan, mutta yleisorganisaationa on kuitenkkn Luterilainen Maailmanliito, joka pitää joka kuudes vuosi yleiskokouksen. Näin ollen on olemassa yleislinjaa seuraava ja ohjeistava organisaatio pitämässä suuren laivan peräsintä kurssissa.
Tässä yleislinjauksessa oppi uskonvanhurskaudesta on luterilaisuuden keskeisin oppi ja se liittyy moneen muuhun opinkohtaan. Oppi uskosta vanhurskauttamisesta perustuu Raamatun aseman korostamiseen, ohi kirkollisen perinteen ja siihen liittyvän ansioajattelun. Pelastus tapahtuu yksin armosta ilman ihmisen omia tekoja Kristuksen armoon perustuen. Luterilaisuus voidaan kiteyttää neljään latinankieliseen iskusanaan. Sola gratia, yksin armosta. Ihmisen pelastus perustuu yksin Jumalan armoon, ei ihmisen omiin tekoihin. Sola fide, yksin uskosta. Siihen, että ihminen kelpaa Jumalalle riittää yksin usko. Sola scriptura, yksin Raamattu. Kaikkien oppikysymysten perustana on Raamattu ja kaikki opilliset linjaukset tulee perustella tai kaataa vain ja ainoastaan Raamatulla. Solus Christus, yksin Kristus. Ainoastaan Jeesuksen Kristuksen persoona, hänen toimintansa ja opetuksensa voi olla ihmisen uskon ja pelastuksen perusta. Tunnustuskirjojen arvo luterilaiselle opille perustuu siihen, että ne ovat Raamatusta johdettuja normeja ja oppeja.
JATKUU
Augsburgin tunnustuksen mukaan Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tai seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Kirkko ei siis instituutiona tai jäsenyytensä kautta tuo pelastusta. Kirkon virka taas on sanan ja sakramentin jakamisen virka. Se on olemassa, jotta ihmiset saisivat vanhurskauttavan uskon. (Augsburgin tunnustus 2007.) Kirkon ja kirkon viran suppeasta määritelmästä johtuen luterilaisuudessa tunnetaan monenlaisia virkakäsityksiä ja hallintomalleja.
Luterilaisuudessa tunnustetaan kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. Sakramentti ei vaikuta tekona, vaan siinä vaikuttavan sanan kautta.
Valitettavasti Lutherin tuoma vanhurskauttamisoppi on tallaututunut Suomen luterilaisessa kirkossa liberaaliteologien jalkoihin. Kansankirkkomme on laajalti langennut pois Raamatun totuuksista ja samalla maallistunut. Lain ja armon saarnaa ei juurikaan kuulla, vaan tilalle on tullut sosiaalisen hyväksynnän ja rakkauden pullamössömäinen sanoma. Saarna on kriisissä: papit puhuvat kyllä Jumalasta, mutta Jumala ei puhu heidän kauttaan. Kaiken suvaitsevaisuus ja kaikkien yhteinen rakkaus on sivuuttanut Raamatun Jeesukeen seuraamisen ja uskovien välillä Totuuden Sanan kautta Pyhässä Hengessä vaikuttavan yhteyden. Sanonta "Rakkaus ilman totuutta on teeskentelyä" on käynyt toteen. Aloittajan otsikko kysymysmerkkeineen "luterilaisuuden puhtaudesta?" viittaa aivan oikein siihen, että Raamatun Sanan perustalle rakentuvaa puhtautta ei enää ole.
Luterilaisuus rakentaa ihmiskäsityksensä Augustinuksen (354-430) luomalle perisyntiopille, jonka mukaan kaikki Aadamin jälkeen syntyneet ihmiset syntyivät synnissä pahan himon hallitsemina ilman luottamusta Jumalaan. Perisynti tuo mukanaan kadotustuomion niille, jotka eivät synny uudestaan kasteen ja pyhän hengen voimasta. Monissa vapaasuunnissahan vastasyntynyt lapsi nähdään täysin synnittömänä, joka vasta vastuunsa tiedostavana "lankeaa" syntiin ja hänestä tulee armoa tarvitseva.
Jaaha, eli kaste pelastaa, ei puhuta Jeesuksesta, vaan lapsikasteesta.
Siksikö Lutherin käsissä painaa kansanmurha, 50000 baptistin veri, kun hukuttivat ja teloittivat nämän raamatun totuuden saarnaajat. Anabaptisteiksi nimittämiensä muodossa, kun hän käytti "lainvarjolla" 31.03.1527 suostumuksensa ts. kannanottonsa asiaan. Eli Jeesuksen seuraajien tappamiseen.
Olihan se Lutherille omien sanojensa mukaan kauheata katsella. Anabaptisteista julistettu kuolemantuomio koski kaikkia baptisteja. Se on hyvä luterilaisten tietää.
Talonpoikais kapinakin kuoli 100 000 henkeä, että ei se Lutherin käsipesu oikein riitä ehkä viimeisellä tuomiolla. Entä juutalaiset? Lutteri ennusti, että heitä surmattaisiin, ei kymmenintuhansin vaan sadoin tuhansin. ts. Uskonnon on oltava saman kuin hallitsijan uskonto, kuolemanrangaistuksen uhalla.
Niinpä niin. Lutherin synti oli siis myöntyä tällaiseen lakiin ja pitää uskovien kasteella käyneitä toisen uskonnon kannattajina.
Eli turha poistaa totuuden kirjoitusta, sillä se on synti noita hukutettuja ja teloitettuja kohtaan. On hyvä tietää uskonisän pimeäkin puoli, mistä kumpuaa se raamatunvastainen näköalaisuus vielä tänään.
Hänen impulsivisuus, kiroilu ja alkoholinkäyttö on tunnettu. Kaikkea ei kehtaa hänestä edes kirjoittaa, sillä se ei ole kaunista luettavaa, kuinka hän käyttäytyi elämässä.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon oppi perustuu mm. Augsburgin tunnustukseen, sekä useisiin muihin nk. Ev.lut.kirkon tunnustuskirjoihin (löytyy netistä).
Suomen Ev.lut.kirkkoa ja sen opetusta ja toimintaa valvoo Tuomiokapituli.
Kaikki vaikuttaa siis aivan erilaiselta kuin kristinuskossa.
Ilmeisesti luterialaisuudessa on haluttu korostaa uskontojen eroja, muutenhan olisi aivan varmasti omaksuttu käyttöön kristillisen kirkon uskontunnustus, tarkoitan nyt Nikean ja Konstantinopolin uskontunnustusta.
Luterilainen kirkko hyväksyy Nikean ja Konstantinopolin uskontunnustukset. Luterialinen kirkko on kristillinen kirkko, joka erosi katolisesta kirkosta..
"Kaikki vaikuttaa siis aivan erilaiselta kuin kristinuskossa."
Ei vaikuta muiden kuin sinun mielestäsi, sillä luterilainen kirkko on nimenomaan kristillinen kirkko, ja se harjoittaa kirkkojen välistä yhteistyötä muiden kristillisten kirkkojen kuten ortodoksikirkon ja katolisen kirkon kanssa.
Mikähän sinulle nyt tuo sen epäkristillisen vaikutelman? Sekö, että Raamatulla on ylin arvovalta vai sekö, että pelastus on yksin armosta vai sekö, että jokainen ihminen on syntymästään saakka syntinen ja pelastusta vailla ilman Kristusta vai mikä?
Kristikunnan päätunnustuksena pidetään Nikaian uskontunnustusta, ja siihen kirkkokanssu voi liittyvä luterilaisissa jumalanpalveluksissa. Sehän sai muotonsa kirkolliskokouksessa Nikeassa 325 jKr. Sitä täydennettiin Pyhää Henkeä koskevalla osalla 2. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381 jKr. Siksi sitä kutsutaan myös Nikaian-Konstantinnopolin uskontunnustukseksi. Toisena uskontunnustuksena käytetään apostolista uskontunnustusta, jonka varhaisimmat sanamuodot tunnetaan 200-luvun Roomasta. Lopullinen sanamuotonsa se sai 700-luvulta. Luterilainen kirkko käyttää juuri sitä uskontunnustusta, johon viittaat.
Augsburgin tunnustus on eri asia. Augsburgin tunnustuksen laati Philipp Melanchthon, ja se annettiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarille Kaarle V:lle Augsburgin valtiopäivillä 25. kesäkuuta 1530. Tunnustuksessa esiteltiin asiat, joista luterilaiset olivat samaa mieltä katolisten kanssa sekä ne asiat, joista oli kiistaa. Se on käytössä kaikilla luterilaisilla kirkoilla opin kuvauksena ja ohjeena. Agsburgin tunnustus oii julkinen asiakirja, joka selvitti, miksi luterilaiset eivät voineet perustaa uskoaan enää katolilaisten harhaoppeihin. Samalla tavalla mm. katekismus määrittelee opin sisältöä.
Tunnustaessamme uskoa luterilaisessa jumalanpalveluksessa, me tunnustamme julkiseti, mihin me uskomme. Opin laajemmat määrittelyt eivät kuulu uskovan todistaessa uskoaan Jeesuksen Kritukseen. Vielä kerran rautalangasta: opin laaja määrittely ja uskon tunnustus ovat eri asioita.
Pohtiessamme lutrilaisuutta ja Suomen luterilaista kirkkoa nekin on nähtävä eri asioina. Luterilainen pelastusoppi on hyvin raamatullinen ja kristillinen. Sen sijaan luterilaisen kirkkomme nykytila ja liberaalinen Raamatusta irtautunut oppi eivät ole luterilaisia.
Luterisesta opista kiinni pitäviä kutsutaan kirkon piirissä konservatiiveiksi. He, minun laillani, uskovat mm., että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa, Jeesus on syntynyt neitseestä ja noussut ruumiillisesti kuolleista ja että elämä jatkuu kuoleman jälkeen joko taivaassa tai helvetissä. Eettisissä kysymyksissä konservatiivisuudella tarkoitetaan esimerkiksi abortin tai homosuhteiden vastustamista. Teologisesti liberaali puolestaan kyseenalaistaa joitain perinteisiä kristillisiä opinkohtia tai eettisiä näkemyksiä. Liberaaleille on tärkeää, että usko sopii aikaan, jossa elämme.” Liberalismi mukautuu "tämän maailmanajan mukaan".
Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki toteaa Seurakuntalainen.fi:n haastattelussa, että “tällainen vahva kahtiajako on selkeästi olemassa”. Hänen mukaansa konservatiiviseen uskoon kuuluu vankkumaton pitäytyminen esimerkiksi kaikkiin uskontunnustuksen väittämiin. Liberaalilla puolella ne taas kyseenalaistetaan, ja “oppi on elävämpi, jota voidaan tulkita uudelleen ja tulla erilaisiin johtopäätöksiin eri aikoina”. Käytännössö kansankirkkomme vallannut liberalismi on uusissa tulkinnoissaan irtautunut aidosta luterilaisuudesta, jossa oppia ei muutella kuhinkin aikaan sopivaksi, vaan se pitiäytyy ajattomassa Raamatussa.
Samassa kirkossa on näin ollen vastakkaisia ja toisensa poissulkevia vakaumuksia kristillisen opin ja etiikan ydinkysymyksistä. Eri tavoin uskovien ja opettavien osapuolten yhteiselo on hyvin vaikeaa, eikä ristiriidoilta voida välttyä. Konservatiivit on ajettu seinää vasten, eivätkä he voi muuta kuin sanoa Martti Lutherin tavoin katolilaisuutta vastustaessaan ja yksin Kristuksen ristin perusteella uskoa puolustaessaan: "Tässä seison, enkä muuta voi".
Todellinen uskovien yhteys perustuu yhteiseen uskoon ja kristilliseen tunnustukseen. Konservatiivit eivät ole halunneet riidellä, vaan pitää kiinni luterilaisesta opista ja tunnustuksesta. Liberaalit ovat ajaneet läpi Raamatulle ja luterilaisuudelle vieraita uudistuksia. Kansankirkkomme on saastuttanut itsensä. Se ei merkitse kuitenkaan sitä, etteikö luterilainen uskon oppi olisi raamatullinen. Jos joku arvostelee luterilaista kirkkoa luopumuksesta, olen hänen rinnallaan. Sen sijaan luterilaista vanhurskauttamisoppia meidän on arvioitava yhdessä avoimen Raamatun edessä ja sen arvioinnin luterilainen oppi mielestäni kestää.
Usko ei ole minkään kirkkokunnan tunnustusta.
Ei edes kristinusko.
Israelin Jumala rakastaa luotujaan. Hän tahtoo kaikille hyvää. Hyvää on ensinnäkin se, että jokainen eroaa antisemitistisestä kirkosta. Muussa tapauksessa ei voi olla vapaa ihmiskunnan yhteisvastuullisesta sukukirouksesta. Tässä riittävät perusteet:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/viewtopic.php?t=3706
Me kunnon luterilaiset toki tuemme evankelis-luterilaista kansankirkkoamme, tuemme Suomen virallista, rauhantahtoista ulkopolitiikkaa kuin myös palestiinalaisia Kirkon Ulkomaanavun EAPPI-projektia hyväksi käyttäen.
HYVÄ!