Kuinka opetusvirastolla on vara näin ammattitaidotonta virkamiestä, kuin tänään telkassa ollut Marjo Kyllönen? Nainenhan on pihalla kuin lumiukko oman alansa asioista?
Marjo Kyllönen ?
37
2802
Vastaukset
Ja niin hyytäväkin. Kuin jokin neukkulan naiskomissaari "ylemmän" totuuden litanioineen.
- jyrät pois
Eiköhän tuonkaltaisten naispomojen aika ala jo pikkuhiljaa olla ohi, kun suuri esikuva kovuudessa M.thacher kuoli. Hän on ollut kaikkien naispomojen suuri idoli jo vuosikymmenet puoluekannasta riippumatta.
- vanha sananlasku
"kenen lauluja laulat..."
- täti-ihminen
Oliskohan Marjo Kyllönen valmis kuuntelemaan murrosikäisen mielipiteitä omasta ulkomuodostaan..kysyn vaan??
- TimoTT
Eikös se poika siellä ruokalassa jo sille Korhoselle sen kertonutkin? Sen takiahan Korhonen vissiin potkut saikin, ettei pääse levittelemään tätä salaisuutta tuossa työyhteisössä?
- erityisopettaja
Voi hyvänen aika millainen tietämättömyys koulun arjesta on tällä päättäjällä! Näin hän antaa luvan häiriköille jatkaa oppituntien häirintää ja opettajat saavat olla heidän pilkan kohteina. Eikö kukaan uskalla sanoa, että pieni kuri tekee lapsille hyvää. Äitini sanoi oman kasvatusnäkemyksensä, että lapsilta pitää ottaa "luulot" pois. Sillä periaatteella olen lapseni kasvattanut ja ihan hyvä hänestä on tullut.
- HuntuOpettajat tulee
"Opetuspäällikkö Marjo Kyllönen arvioi (HS 29.10.), että Helsingin kouluihin voitaisiin palkata opettajia, jotka peittävät kasvonsa."
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/yltiosuvaitsevaisuuden-mukana-katoaa-arkijarki
Ps. Kohta nollataan aloituksen peukutukset, seuratkaahan. (Nyt 15 ylöspäin.)- Nollaajat tulee
Aloituksessa nyt 22 peukku ylöspäin.
http://i48.tinypic.com/2vdgu2p.png
Kukkahattujen nollausta odotellessa. - AHAA..heh.
Nollaajat tulee kirjoitti:
Aloituksessa nyt 22 peukku ylöspäin.
http://i48.tinypic.com/2vdgu2p.png
Kukkahattujen nollausta odotellessa.Aloitus kuitenkin oli älyttömän huono puutteellisine perusteluineen, ei kukaan järjissään oleva tuollaiselle avaukselle pluspeukkuja antaisi, eli pluspeukkuja on selvästi manipuloitu.
Huput oppilaille ja hunnut opettajille.
Miesopettajat vaihtakoot samantien uraa.
Kaikki lasten ja nuorten paapomista ja "vapautta" hymistelevät: lukekaa Goldingin "Kärpästen herra".- TimoTT
jjeeves kirjoitti:
Huput oppilaille ja hunnut opettajille.
Miesopettajat vaihtakoot samantien uraa.
Kaikki lasten ja nuorten paapomista ja "vapautta" hymistelevät: lukekaa Goldingin "Kärpästen herra".Moon muutes lukeekki ton? Eks toi ollu se ku ne kersat oli siel autiol saarella? Oikein miellyttäväkäytöksisii nuoria herrasmiehiä!
TimoTT kirjoitti:
Moon muutes lukeekki ton? Eks toi ollu se ku ne kersat oli siel autiol saarella? Oikein miellyttäväkäytöksisii nuoria herrasmiehiä!
Niinpä! Kirjailija työsti opettavaiseksi tarinaksi pohdinnan siitä, miten käy, kun lapset ja nuoret keskenään muodostavat yhteisöjä, joissa ei ole vanhempien auktoriteettia ja kokemusta.
Nykykoulussa jo läheltä liippaa.- merjariepu
AHAA..heh. kirjoitti:
Aloitus kuitenkin oli älyttömän huono puutteellisine perusteluineen, ei kukaan järjissään oleva tuollaiselle avaukselle pluspeukkuja antaisi, eli pluspeukkuja on selvästi manipuloitu.
Älähän kukkahattuile, ei päivänselvän asian toteaminen mitään perusteluja
tarvitse. - Manipulointia
Nollaajat tulee kirjoitti:
Aloituksessa nyt 22 peukku ylöspäin.
http://i48.tinypic.com/2vdgu2p.png
Kukkahattujen nollausta odotellessa.No niin, kukkahatut iskivät nollausoperaation kanssa.
- kauanko kansa kestää
Hyyssäri mikä hyyssäri, kuuluu siihen samaan sakkiin jotka erotti opettajan, ja näitä piisaa.
- Läski sika !
Kuvitelkaapa tällaista Kyllöstä komentamassa murrosikäisiä huorittelevia ja fyysisesti vastustelevia poikia ! Rauhallisesti, aikuisena, ammatti-ihmisenä lapsen kehitysvaiheet ja oikeudet muistaen, ystävällisesti ja kannustavasti...
Juuri sellaisia lässyjä kukkahatutätejä rääkättiin eniten omina kouluaikoinani. - Järki tilalle
Mikä on vastine sanalle hyväveli vastinne naisille. Oisko vaikka hyvä- ämmä verkosto? Mitä ennemmän akat vallassa, sitä ennemmän perselleen menee. Verratkappa vaikka viime aikaista menoa.
- Aina Valmiina
Tästä taitaa kehittyä vielä sisällisota, hyysärit vs. suomalaiset? Minä olen ainakin puoleni valinnut aseeni on kk.
Suomi suomalaisille, rautaa rajalle, veri ja kunnia, vieraat lähtee ajallaan jne. - WERYIO
Kuinkahan kauan matamin kantti kestäisi kuunnella , kun oppilas haukkuisi häntä läskiksi huoraksi.
- kaleppi.
Opettajista naisia on yli 70 prosenttia . Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja häiriökäyttäytminen koulussa samoiten. Miksi?
- TimoTT
... Millanen eduskunta ... Sellanen virkamieskunta!
Com si com ca! :/ - ei kai vain ...
Kuka pitää kovasta anaaliseksistä?
- hulinaksi menee
Olen puoleni myös valinnut ja halveksin syvästi näitä hyysäreitä, jotka ajavat Suomea alaspäin kaiken aikaa. ;;Arvostan Heinäluoman mielipidettä tässä asiassa.
Olen luottanut aikaisemmin naisiinkin päättäjinä, mutta nyt luottamus alkaa horjua pahoin. OInko hyppäys hellan äärestä tällaisiin tehtäviin sittenkin liian nopea.- uptight moral-monger
"OInko hyppäys hellan äärestä tällaisiin tehtäviin sittenkin liian nopea."
En tuosta nopeudesta tiedä, mutta tarpeeton, suorastaan vahingollinen
se oli.
- n:o-12134-A-stream
Alla PITKÄ muistiinpano MK:n sekoiluista (adressit.com keskusteluista)
Opetuspäällikkö Marjo Kyllönen, opetusvirasto:
”No aivan kuten Antti sanoi, niin minusta on hyvä, että asia tutkitaan kunnolla ja sillä tavoin prosessi etenee ja saadaan siitä sitten virallinen – tai toinen näkemys.”
Mutta Kyllönen tuntuu lyöneen lukkoon mielipiteensä ikäänkuin horjumattomana totuutena, odottamatta virallista eli viranomaispäätöstä:
”Meijän näkemyksen mukaanhan tässä on Antti opettajana ylittänyt tai ylimitoittanut sen voimankäytön suhteessa siihen mitä tapahtui.”
”No itse asiassa tietysti se on syyttäjän asia, valtionsyyttäjän asia, ja että mitkä asiat otetaan käsittelyyn – minun käsittääkseni tässä vielä tutkinta on kesken ja sillä tavalla on poikkeuksellinen prosessi.”
”No kyllä tämä asia on erittäin tarkkaan ja harkitusti opetusvirastossa siinä vaiheessa kun tää on tapahtuman jälkeen niin tutkittu ja katsottu ne toimenpiteet ja ehkä me niihin perusteisiin, mennäänkö me sen videon jälkeen vai tässä mutta se ---?”
”No kyll’ tältä kohdalta meijän näkemykset ja sen mitä on esimerkiksi kuulemistilaisuudessa kirjallisesti kirjoittanut, mitä Antti et ole kiistänyt, niin on hyvin eri näköinen tää tarina eli silloin – tai tarina tai tapahtuma, eli siitä kun se alkaa opettajan ja oppilaan välisestä sananvaihdosta ja itse asiassa ihan opettajan--- ja jo ihan siinä ensimmäisessä vaiheessa ihan sen selvityksen perusteella, joka on ollut kuulemisen pohjalla, niin siinä todetaan, että kovin sanankääntein olit sanonut, että heität oppilaan ulos ruokalasta, mikäli – saanko sanoa loppuun? – oppilas ei lähde pois. Sitten todellakin tapahtui näin, että oppilas tuli siihen ja vaati, että pyydät anteeksi käytöstäsi, josta seurasi sanaharkka, jonka jälkeen tartuit oppilasta rinnuksista ja – ja kaulaliinasta veit eteenpäin seinää kohden.”
Mikä kuuleminen, missä? Keitä siinä oli läsnä? Tarkoitetaanko poliisikuulemista? Yllä viitataan lausuntoihin, joiden antajat nyt pysyvät piilossa eikä kukaan ole lausuntojen väitteitä todeksi todistanut. Ottaako Kyllönen huomioon, että hänen lähteensä ei mahdollisesti puhu totta jutun yksityiskohdista?
Toimittajan huomauttaessa Kyllöselle, että tämä ei itse kuitenkaan ollut paikalla, Kyllönen vastaa:
”Tää on kuvattu siinä, sen asiakirjan liitteessä, joka on ollut tää erottamisen asiakirja, joka on ollut pohjana kuulemiselle. Ja – kuulemisessa on kuultu, siis virallisessa kuulemisessa on kuultu tietysti Anttia- ja sen kertomuksen pohjana on tietysti kuultu oppilaita ja opettajia.
Perusopetuslakin pykälä 36 puhuu opettajan mahdollisuudesta voimakeinojen käyttöön mutta Kyllönen johdonmukaisesti kyseenalaistaa ja jopa halventaa Antti Korhosen opettajan ammatillista pätevyyttä ja arviointikykyä ja jopa Korhosen persoonaa:
”Tässä on ollut vastakkain aikuinen opettaja, (ja) aikuisen opettajan auktoriteetti ja murros ikäinen lapsi. Ja ihan varmasti tie--- uskon sen, että murrosikäinen voi käyttäytyä ärsyttävästi, mutta oppilas ei oo missään vaiheessa aiheuttanut sellaista vaaratilannetta tai uhkaa, joka ois oikeuttanut voimakeinon käyttöön. Ja mikäli, jos saan sanoa vielä tän, siinä tilanteessa, jos oppilas joudutaan poistamaan tilasta fyysisesti, niin se ei tapahdu työntämällä eikä tönimällä. Ja tässä aivan oikein, todellisesti tässä on aiheutettu vaaratilanne oppilaalle, koska siellä on ollut se portaikko, on se sitten ollut tiedostettua tai tiedostamatonta. Mutta siinä on sekä fyysistä että psyykkistä. Vaaratilanne on ollut hyvin epäsuht---”. ((jatkuu))- n:o-12134-A-stream
”Tässä tilanteessa kun mikä se kokonaistilanne on, niin se perustui kokonaisarvioon. Oppilas ei missään vaiheessa tosiasiallisesti käyttäytynyt sillä tavoin, että se ois oikeuttanut minkäänlaiseen voimakeinoihin – joo mä tulen juuri siihen – ja silloin kun katsotaan tää kokonaistilanne, ei pelkästään se mikä näkyy videolla vaan se kokonaistilanne, ja se, että kyseessä on ammattikoulutuksen saanut pätevä opettaja, jonka pitäisi osata toimia tämmöisessä tilanteessa, myös osata tulkita oppilaiden käyttäytymistä ja omata semmoista oppilaan tuntemusta, että tietää että murrosikäinen voi toimia näin tällaisissa tilanteissa – [pitäisi] ymmärtää sen oman voimankäyttönsä suhde siinä tapahtuneessa. Ja kun tässä on ihan selkeesti työnantajan, meidän näkökulmasta opettaja syyllistynyt virheelliseen toimintaan virkamiehenä, opettajana, ja kun kaiken tän kuulemisen jälkeenkin, niin kun ollaan täss’ kuultu, niin opettaja on sitä mieltä, että ei ole mitään tapahtunut, tai että se on ollut täysin oikeutettu se teko, niin ei ole ollut muuta vaihtoehtoa työnantajana – me ei voida antaa henkilön, joka --- no nyt on ehkä turhaa lähteä sitä spekuloimaan, mutta tilanne on se, että se on ollut myös merkity--- tai sillä on vaikutuksensa, että opettaja Antti ei oo tunnistanut, että tässä on mennyt liiallisen voimankäytön puolelle, jolloin työnantajan on ihan pakko koulussa olla siitä varma, että opettaja toimii lain ja säädösten mukaisesti.”
Kyllönen hipoo sanoillaan solvauksen rajaa Korhosta arvostellessaan. Mistä Kyllönen voi tietää, kuinka oppilas on tosiasiallisesti käyttäytynyt?
Kaikilla sanankäänteillään Kyllönen haluaa mitätöntää Korhosen asiantuntijuutta ja osoittaa viimeisillä sanoillaan jopa ylimielisyyttä:
”No meillä tosiaankin niin tapahtuu sellasii tilanteita, joissa joudutaan käyttämään fyysistä rajoittamista, kiinnipitämistä. Se täytyy aina tapahtua ammatillisesti – ja tässä toiminnassa mä en näe ammatillisuutta. Ja silloin, jos oppilas vastustaa voimakkaasti ja on oikeasti vaaraksi ja uhaksi siin’ tilanteessa, mitä täss’ ei edes ollut, niin silloin se tapa, miten oppilas otetaan pois siitä tilasta ei oo, että yksi opettaja työntää voimalla, vaan siinä tarvitaan kaksi aikuista rauhallisesti, siinä on ihan oma tekniikkansakin, miten viedään---.”
”No tässä on nyt ihan - koko tapahtuma arvioitiin ja mä en aio toistaa, mitä jo aluksi sanoin – meidän näkemys työnantajana, Helsingin kaupunkina on se, että tässä on todellakin ylitetty se – tai tässä ei oo toimittu perusopetuslain 36 pykälän mukaisesti, ja ---meillä ei oo oikeutta käyttää tämmöistä kasvatuksellista väkivaltaa.”
Mikään oikeusaste ei ole todennut tätä episodia tilanteeksi, jossa olisi käytetty väkivaltaa.
”Mä näen tän todella tärkeäksi kysymykseksi, että mitä Emma nostit esille, ja missään tapauksessa ei tätä opetusviraston päätöstä pidä tulkita sillä tavoin, että jotenkin opettajat eivät saisi puuttua huonoon käytökseen tai että --- vaan päinvastoin, että koulun tehtävähän on nimenomaan kasvattaa ja huonoa käytöstä ei saa sallia, ei tietenkään. Ne keinot miten me puututaan, me aikuiset ollaan siellä auktoriteetteja, opettajat ja me ollaan myös toimintamalleja. Ett’ kyllä mua huolestuttaa sellainen toimintamalli, että tällaisesta selkeesti ylimitoitetusta voimankäytöstä jotenkin tulee hyväksyttyä, ja siitä tulee toimintamalli. Ett’ tää on siis myös arvokysymys, että minkälaisia kasvatusarvoja me viedään eteenpäin.”
Opetusministeri Gustafsson haluaa kirjata lakiin kasvatuskeinot koulurauhan saavuttamiseksi, mutta ei kuitenkaan pidä voimankäyttöä kasvatuskeinona. Miksi sellainen sitten nyt on laissa? Lukevatko koululaiset lakikirjasta, mitä koulussa saa opettajalle sanoa ja mitä saa opettajalle tehdä, mitkä ovat oppilaan oikeudet ja velvollisuudet? Ei, kyllä ne täytyy oppia käytännön tasolla, siellä koulussa.
Nyt häirikkönuoret ja muut epävarmat nuoret pikemminkin A-streamia katsellessaan makeasti nauravat näiden pompoteltavien aikuisten mielipiteille... - Aivan totta
n:o-12134-A-stream kirjoitti:

Nyt häirikkönuoret ja muut epävarmat nuoret pikemminkin A-streamia katsellessaan makeasti nauravat näiden pompoteltavien aikuisten mielipiteille...Suorastaan pöyristyttävää noiden virkaihmisten käsitys todellisuudesta. Ei pätkänkään vertaa tajua missä mennään.
Kun tähän vielä lisätään missä kunnossa koulurakennukset ovat, niin kyllä noilla opettajaihmisillä on hankala tehdä töitä. Suorastaan käy sääliksi heidän kohtaloaan tässä nykyajan viisastelijoiden hössötyksen pyörityksessä.
Kyllä tässä tulee mieleen mitä varten maksamme nykyisen kaltaisia veroja jos niiden avulla koululaitosta johdetaan tällä tavalla. - Kun tähän
Aivan totta kirjoitti:
Suorastaan pöyristyttävää noiden virkaihmisten käsitys todellisuudesta. Ei pätkänkään vertaa tajua missä mennään.
Kun tähän vielä lisätään missä kunnossa koulurakennukset ovat, niin kyllä noilla opettajaihmisillä on hankala tehdä töitä. Suorastaan käy sääliksi heidän kohtaloaan tässä nykyajan viisastelijoiden hössötyksen pyörityksessä.
Kyllä tässä tulee mieleen mitä varten maksamme nykyisen kaltaisia veroja jos niiden avulla koululaitosta johdetaan tällä tavalla.vielä lisätään oppilaille annettu käsitys ettei heitä rangaista oikeastaan mistään, niin miten tämä on suhteessa kaikkeen siihen mitä he tekevät yhteiskunnan varoilla rakennetuille rakennuksille yms. tiloille.
Näitä yhteiskunnan varoilla tehtyjä tiloja on rikottu ja turmeltu aivan sikamaiseen tyyliin.
Jos kerran tätä vapautta korostetaan niin kyllä siinä samalla pitää korostaa myös vastuuta.
Vapaus ilman vastuuta on anarkiaa. Kun tähän kirjoitti:
vielä lisätään oppilaille annettu käsitys ettei heitä rangaista oikeastaan mistään, niin miten tämä on suhteessa kaikkeen siihen mitä he tekevät yhteiskunnan varoilla rakennetuille rakennuksille yms. tiloille.
Näitä yhteiskunnan varoilla tehtyjä tiloja on rikottu ja turmeltu aivan sikamaiseen tyyliin.
Jos kerran tätä vapautta korostetaan niin kyllä siinä samalla pitää korostaa myös vastuuta.
Vapaus ilman vastuuta on anarkiaa.Jos hyväksyy anarkian, pitää hyväksyä myös se, että itseä kohdellaan arvaamattomasti.
- realitycheckfailure
jjeeves kirjoitti:
Jos hyväksyy anarkian, pitää hyväksyä myös se, että itseä kohdellaan arvaamattomasti.
"miten oppilas otetaan pois siitä tilasta ei oo, että yksi opettaja työntää voimalla, vaan siinä tarvitaan kaksi aikuista rauhallisesti, siinä on ihan oma tekniikkansakin, miten viedään---.”
Tilanteet saattaa olla nopeita, onko siinä aikaa hälyttää ja odotella toista
opettajaa, poliisista puhumattakaan. Ja mikä on tämä "ihan oma tekniik-
ka, miten viedään"?
Sekopään sekavaa lätinää, syököön kukkahattunsa! (p.askalla täytetyn) realitycheckfailure kirjoitti:
"miten oppilas otetaan pois siitä tilasta ei oo, että yksi opettaja työntää voimalla, vaan siinä tarvitaan kaksi aikuista rauhallisesti, siinä on ihan oma tekniikkansakin, miten viedään---.”
Tilanteet saattaa olla nopeita, onko siinä aikaa hälyttää ja odotella toista
opettajaa, poliisista puhumattakaan. Ja mikä on tämä "ihan oma tekniik-
ka, miten viedään"?
Sekopään sekavaa lätinää, syököön kukkahattunsa! (p.askalla täytetyn)Voi että eivät tehneet siellä a-streamissa demonstraatiota: kouluviraston kapotar ja vaikkapa kiltti setä opetusministeri olisivat näyttäneet, miten johdattavat esim. vastaanpanevan Korhosen (moni yläasteen korsto on jo hänen kokoisensa) ulos studiosta.
Hyvähän sitä on joka lyllerön balettitanssijalle neuvoa piruetteja.
- yksityisyrittäjä
Sosialismi on sairaus , se on nakertanut virastot aivan pilalle . Jäsenkirja on näiden ainoa rekry-kriteeri . Todella syljettävää .
- Hyvä opettaja
Hyvä, asiantunteva esiintyminen Kyllöseltä. Ja rohkeaa tulla televisioon vastaamaan. Kiitos!
- toni.
Yltiösuvaitsevaisuuden mukana katoaa arkijärki
Vaalirahakohun jälkeen mediaa dominoi taas maahanmuuttokeskustelu. On sillan alle häädettyjä kerjäläisiä, Supon terrorismiuhkaa, burka-testiä ja joukkopakoa maahanmuuttajien kouluista.
Musliminaisten pukeutuminen on keskustelun kestohitti - vähän niin kuin Lähi-idän rauha tai Sauli Niinistön presidenttiaikeet.
Saska Saarikoski kysyi Helsingin Sanomissa (30.10), miksi monet länsimaiset naiset hyväksyvät musliminaisten sorron ”kulttuurisena ilmiönä” ja naisten hunnun ”vapaana valintana”. Luultavasti kyse on samasta ongelmasta, jonka Ben Zyskowicz (kok) nosti esiin tässä lehdessä viime kuussa.
Naiset vaikenevat toisten kulttuureiden pimeistä puolista, koska eivät halua antaa ”maahanmuuttokriittisille” voimille sytykkeitä.
Esittäisin arvon rouville yhden kysymyksen: onko keskustelua käytävä tyhmimmän mahdollisen kuulijan mukaan?
Opetuspäällikkö Marjo Kyllönen arvioi (HS 29.10.), että Helsingin kouluihin voitaisiin palkata opettajia, jotka peittävät kasvonsa. Piti oikein tavata kyseinen tekstinkohta kahteen kertaan.
Kyllönen näyttää kadottaneen yltiösuvaitsevaisuuden myötä arkijärkensä. Lapsilla ja opettajilla riittää koulussa ongelmia, eikä tilannetta ainakaan paranna, jos he eivät voi edes katsoa toisiaan silmiin.
Kaikkein tiukinta islamilaista pukukoodia noudattaa myös joukko suomalaisia islamiin kääntyneitä. Mikäs siinä: jos joku haluaa kummitella täkäläisessä ilmastossa beduiinien perinneasua muistuttavassa kauhtanassa, niin antaa palaa. Väkisin tulee kuitenkin mieleen, että voisiko omaa identiteettikriisiään hoitaa vähemmän raflaavalla tavalla?
Mutta kuten sanottu, aikuinen ihminen vastatkoon itse vaatteistaan. Jotenkin levoton ja apea olo tulee kuitenkin silloin, kun näkee pieniä tyttöjä huivi tiukasti päähän kurtattuna.
Vanhempien vaatetusvalintoihin on vapaassa länsimaisessa yhteiskunnassa vaikea puuttua. Silti on pakko kysyä, miten meillä reagoitaisiin vanhempiin, jotka pukisivat taaperoikäiset lapsensa provokatiivisen seksuaalisesti? Saman asian käänteispuolestahan tässä on kyse - jos kerran islamilaisen pukeutumisen tarkoitus on hillitä miesten alati väijyviä himoja.
Mutta ehkä asiaa on vaikea ymmärtää yhteiskunnassa, jossa samaisia pikkutyttöjä ei olla naittamassa jo ennen murrosikää viisikymppisille miehille.- toni.
toni. kirjoitti:
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/yltiosuvaitsevaisuuden-mukana-katoaa-arkijarki
hehehehehheheheheerhehrheheh http://www.evolvefish.com/fish/media/AfghanBurka.jpg
- sukupuolijakauma
Onkohan minun lisäkseni muita, jotka ihmettelevät tämän oikeusmurhan tekijöiden ja julkisen puolustamisen äärivinoa sukupuolijakaumaa?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6162320Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271156- 1091128
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki8992- 91893
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91777Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64731
- 66587