Koulukuri

Harmittaa näin opettajan silmin puolesta ja toisin viimeaikaiset tapahtumat. Opettajille on vaivihkaa siirretty kotikasvatuksen tehtävä ja siirretty vastuu nuoren vesan suoraan kasvamisesta. On totta, että opettajan tehtäviin kuuluu opetuksen lisäksi kasvattaminen aikuisuuteen, mutta toisaalta nuorelle on annettu kaikki keinot sotia sitä vastaan. Suurin VIKA nyky-yhteiskunnassa on HELPPOUS, kaikki on valmiiksi lautaselle asetettuna, ei tarvitse kuin osata lusikka ottaa käteen. Miten kukaan voi arvostaa mitään minkä puolesta ei ole joutunut vaivaa nähdä? Isit ja äipät antavat kaiken kultalusikalla suuhun helpottaakseen omaa vajaavaisuuttaan kasvatuksessa, kun ei ole aikaa omalle lapselle. Televisio hoitaa homman ja loput tekee koululaitos ja päivähoito, siitähän niille maksetaan. Nyt olisi aika ottaa homma taas takaisin hanskaan, ennenkuin mopo on liian kaukana käsistä. Opettajalla on velvollisuus hankkia auktoriteetti omilla tekemisillään koulussa, mutta oppilaan velvollisuus on kunnioittaa vanhempaa ihmistä oli hän opettaja tai joku muu. Fyysinen rangaistus ei ole koulun keino vaan kodin tehtävä mikäli siihen on aihetta. Suurinta ajanhaaskausta on kasvatuskeskustelu 12-15 vuotiaan "erityisnuoren" kanssa. Voin vain kuvitella kuinka vaikeita hetkiä useat opettajat joutuvat kokemaan työssään päivittäin. Jokaisessa muussa ammatissa vastaan tehdyt kommentit tai teot johtaisivat oikeustoimiin. Mutta opettajan pitää vain kestää ja kestää... Maaseudulla pääsemme varmasti helpommalla ei siksi, että olisimme parempia opettajia vaan siksi, että olemme parempia VANHEMPIA. Ja siitä voi jokainen kaupunkilainen ottaa siipeensä, mutta aika lapselle on rahaa ei johtajalle.
064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


zeizei777 kirjoitti:

Harmittaa näin opettajan silmin puolesta ja toisin viimeaikaiset tapahtumat. Opettajille on vaivihkaa siirretty kotikasvatuksen tehtävä ja siirretty vastuu nuoren vesan suoraan kasvamisesta. On totta, että opettajan tehtäviin kuuluu opetuksen lisäksi kasvattaminen aikuisuuteen, mutta toisaalta nuorelle on annettu kaikki keinot sotia sitä vastaan. Suurin VIKA nyky-yhteiskunnassa on HELPPOUS, kaikki on valmiiksi lautaselle asetettuna, ei tarvitse kuin osata lusikka ottaa käteen. Miten kukaan voi arvostaa mitään minkä puolesta ei ole joutunut vaivaa nähdä? Isit ja äipät antavat kaiken kultalusikalla suuhun helpottaakseen omaa vajaavaisuuttaan kasvatuksessa, kun ei ole aikaa omalle lapselle. Televisio hoitaa homman ja loput tekee koululaitos ja päivähoito, siitähän niille maksetaan. Nyt olisi aika ottaa homma taas takaisin hanskaan, ennenkuin mopo on liian kaukana käsistä. Opettajalla on velvollisuus hankkia auktoriteetti omilla tekemisillään koulussa, mutta oppilaan velvollisuus on kunnioittaa vanhempaa ihmistä oli hän opettaja tai joku muu. Fyysinen rangaistus ei ole koulun keino vaan kodin tehtävä mikäli siihen on aihetta. Suurinta ajanhaaskausta on kasvatuskeskustelu 12-15 vuotiaan "erityisnuoren" kanssa. Voin vain kuvitella kuinka vaikeita hetkiä useat opettajat joutuvat kokemaan työssään päivittäin. Jokaisessa muussa ammatissa vastaan tehdyt kommentit tai teot johtaisivat oikeustoimiin. Mutta opettajan pitää vain kestää ja kestää... Maaseudulla pääsemme varmasti helpommalla ei siksi, että olisimme parempia opettajia vaan siksi, että olemme parempia VANHEMPIA. Ja siitä voi jokainen kaupunkilainen ottaa siipeensä, mutta aika lapselle on rahaa ei johtajalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu