Toistuvasti jälleen Jumalan pilkkaajat oman totuuden vimmassa kastenäkemyksistänsä puhuvat kastelusta.
Miettikää uudestikastajat saatteko aikaan raamattuun pitäytyvää kun puhutte kastelusta. Raamattu ei tunne teidän puhumaa kastelua. Se on Jumalan pilkkaa Kasteesta. Kun on kyse onko väärin kastaa lapsia hulliaiset puhuu kasteluista. Mitä raamattuun pitäytymistä se on jos puhutte kastelusta .
Onko vika kun ei virtsa virtaa vanhana.
Jos kastelusta haluatte puhua niin mitäsiihen tulee on luonnollisempaa kastella housujansa lapsena kuin aikuisena. Kaste keskustelut on sitten asia erikseen mutta kun hulliaiset yhdistää ne samaksi niin ei voi kun ihmetellä.
Toivomus on siis kun keskustelette kasteesta ette ala vääntää niitä kastelujuttuja ne on sopimattomia kristityille.
kastelujutuista
35
955
Vastaukset
- Helena
jaksetaan näistä kasteista ja kasteluista puhua.
mutta olen kylläkin täysin samaa mieltä siitä, että "kastelu" on kyllä tosi rumasti sanottu,vai onko tarkoituskin olla niin ilkeä toisille?- Lude
Kyllä me luterilaisetkin voitaisiin alkaa puhumaan "aikuiskastelusta", kun käytännössä kaikki suomalaiset hellarikäännynnäiset on lapsena jo kertaalleen kastettuja. Koska on vain yksi kaste, niin se toinen kerta on mitätön. Voitaisiin tehdä näin, mutta ei, ei tehdä. -Alennuttaisiin samalle tasolle noiden räyhähenkien kanssa. Jumalan edessä hekin joutuvat tekemään tiliä sanomisistaan.
En muuten pilkkaisi muidenkaan uskontojen pyhiä asioita, se ei olisi kristillistä. - luterilainen
Lude kirjoitti:
Kyllä me luterilaisetkin voitaisiin alkaa puhumaan "aikuiskastelusta", kun käytännössä kaikki suomalaiset hellarikäännynnäiset on lapsena jo kertaalleen kastettuja. Koska on vain yksi kaste, niin se toinen kerta on mitätön. Voitaisiin tehdä näin, mutta ei, ei tehdä. -Alennuttaisiin samalle tasolle noiden räyhähenkien kanssa. Jumalan edessä hekin joutuvat tekemään tiliä sanomisistaan.
En muuten pilkkaisi muidenkaan uskontojen pyhiä asioita, se ei olisi kristillistä.kirkollinen lapsikastelu EI OLE koskaan ollut mikään kaste vaan ainoastaan tyhjä kasteluriitti ja uskonnollinen muotomeno, jossa ei ole pelastuksen häivääkään
- Verna
luterilainen kirjoitti:
kirkollinen lapsikastelu EI OLE koskaan ollut mikään kaste vaan ainoastaan tyhjä kasteluriitti ja uskonnollinen muotomeno, jossa ei ole pelastuksen häivääkään
oikeasti luterilainen, eikä vain nimimerkkisi, niin se on ainakin varmaa, että et ole ollenkaan tutustunut luterilaiseen Katekismukseen. Kaivapa se esille, jos sinulla sellainen on, ja lue, mitä siinä sanotaan kasteesta.
- luterilainen
Verna kirjoitti:

Kaivapa se esille katekismuksesi, jos sinulla sellainen on, ja lue, mitä siinä sanotaan kasteesta. Tiedätkö sinä edes, mitä luterilainen kirkko opettaa kasteesta?
Lyhennettyjä katkelmia kirkon julkaisuista:
Katekismus, sivu 86. Kasteessa " annetaan kaikki anteeksi ja puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin".
Sivu 88. "Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän". "Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta". "Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla".
Jokamiehen uskonoppi, sivu 64. "Kastehan portti Jumalan valtakuntaan".
Aikuiskatekismus, sivut 28, 29. "Kaste on elämämme tärkein tapahtuma". "Missään muussa elämäni vaiheessa Jumalan pelastava armo ei tule näin sataprosenttisesti ilmi kuin pyhän kasteen sakramentissa".
Olet kastettu, sivu 15. "Raamattu on täynnä kastevettä".
Sydämen puhetta, sivu 173. " kaste on pelastuksen perusta ja hengellisen elämän lähtökohta".
Antakaa lasten tulla, sivu 91. "Kristityn koko elämä on kasteen armossa olemista, jatkuvaa paluuta kasteeseen, kunnes kerran kirkkaudessa ". Sivu 101. "Kaikki Jumalan lahjat omistettiin meille kasteessa".
Luterilaisen kirkon kasteopetus maassamme vallitsevassa asemassa
Luterilainen kirkko on viime aikoina voimakkaasti korostanut lapsikastetta eri yhteyksissä. Siitä puhutaan lähes kaikissa tilanteissa, jumalanpalvelus- ym. tilaisuuksissa, radion aamu- ja iltahartauksissa ja hautaustilaisuuksissa. Kouluissa annettava opetus, johon osallistuvat yleensä myös ns. vapaiden suuntien kotien lapset, on luterilaisen tunnustuksen mukaista. Helluntaiherätyksen piirissä uskovien kasteesta on puhuttu viime aikoina hyvin harvoin. On pyritty yhteistyöhön luterilaisen kirkon kanssa ja vältetty puhumista tästä asiasta, jotta olisimme tulleet hyväksytyiksi luterilaisen kirkon taholta. Yhteiskristillinen toiminta ja ekumenia ovat edellyttäneet myös vaikenemista uskovien kasteesta. Tämä kaikki on vahvistanut vain luterilaisen kirkon asemaa maassamme. Oppi raamatullisesta kasteesta on hämärtynyt oman herätysliikkeemme sisällä ja myös sen ulkopuolella. Ja näin se opetus, jota saadaan luterilaisen kirkon taholta otetaan vastaan täytenä totuutena. Monille ihmisille ovat luterilaisen kirkon oppikäsitykset tulleet niin tutuiksi ja uskottaviksi, että he uskovat perustuvan sen kaikilta osin Raamattuun.
Luterilaisen kirkon lapsikasteen perusteita
Luterilainen kirkko on ottanut lapsikasteoppinsa tueksi suuren joukon sellaisia oppeja ja väittämiä, jotka ovat Raamatulle täysin vieraita jo kastetavasta alkaen. Näihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat opit: perisynnistä, armovälineistä, kasteen armosta, kasteen sakramentista, hätäkasteesta, kummeista, kasteenliiton uudistamisesta, kasteen evankeliumista, ennättävästä armosta, lapsen uskosta, armovälineistä, ja siitä että kaste on Jumalan teko.
Oppi perisynnistä
Raamatussa ei esiinny sanaa perisynti. Tämä sana on tullut kirkolliseen käsitteeseen jo hyvin varhain, ja on peräisin katolisesta kirkosta. Perisyntiopin pohjalta kirkkoisä Augustinus (k. 430) loi lapsikasteelle teologisen perustan. Imeväisikäisten lasten kastamista ei pidetty tähän saakka edes tarpeellisena sen perusteella, että vallitsevana oppina oli tällöin uskovien vanhempien lasten synnittömyys. Kastaminen katsottiin tarpeelliseksi vasta sen jälkeen, kun lapsi alkoi tietoisesti tehdä syntiä.
Perisyntinä pidetään ihmisen luontaista taipumusta syntiin. Jeesuksellakin ollessaan täällä maan oli turmeltuneelta ihmissuvulta peritty ruumis. Tästä huolimatta Hän eli synnittömän elämän. Hän alisti tämän turmeltuneen lihan olemaan kuuliainen Isälle. "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä" (Hepr. 4:15).
Jumala ei ole epäoikeudenmukainen. Hän ei voi tuomita lasta hänen vanhempiensa tekemien syntien perusteella. Jeesus sanoi: Matt. 16:27. "Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan". Ilm. 20:12 Johannes ilmoittaa: "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan". Vertaa Ilm. 20:13 ja 22:12. 1 Piet. 1:17, 2 Kor. 11:15.
Jo vanhassa testamentissa on sanottu, ettei Jumala rankaise lapsia heidän isiensä syntien johdosta (Hes. 18:19-20). "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa. Ja vielä te kysytte: 'Minkä tähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava". (Vertaa, 2 Aik. 6:23, 30, 1 Kun. 8:32 ja 39). Tässä ei ole kysymyksessä ajallinen kuolema synnin palkkana, vaan Jumalan tuomio ruumiillisen kuoleman jälkeen omien syntien vuoksi.
Pienten sylilasten kastaminen on turhaa, koska kaste ei poista syntejä, joka on lihan saastaa, vaan: "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta" (1. Piet. 3:21). Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, (vanha kirkkoraamattu) jota kysymyksessä oleva sana kreikankielisessä alkukielessä voi myös tarkoittaa. Sylilapsi ei voi pyytää hyvää omaatuntoa tai tehdä hyvän omantunnon liittoa Jumalan kanssa.
Synti ei tule perintönä vanhemmilta lapsille, mutta taipumus synnin tekemiseen tulee. Taipumus synnin tekemiseen ei ole syntiä. Tätä asiaa voisi verrata perinnölliseen taipumukseen saada jokin tauti. Monilla ihmisillä on perintötekijöissä, geeneissä taipumus saada tauti, joka usein puhkeaa vasta myöhemmällä iällä, joskus jo varsin nuorena. Taipumus saada jokin tauti, ei ole sama kuin olla sairas. Joissakin suvuissa eräät sairaudet esiintyvät joskus myös piilevinä ja puhkeavat vasta, jos elinympäristö tai elämäntavat altistavat taudin puhkeamiseen. Jos Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksen seurauksena tullut taipumus syntiin olisi syntiä, niin kuin luterilainen kirkko opettaa, sitä on mahdotonta saada pois kastamalla, koska kaste ilman uskoa ei pese pois syntiä ja poista lihan saastaa eli syntiä.
Jeesus sovitti syntimme Golgatalla. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan" (2. Kor. 5:19). Sovituksen sanan täytyy ottaa ihmisen itse vastaan henkilökohtaisesti. Ei sovituksen sanan julistamista tarvittaisi, jos syntien sovitus olisi automaatio. Jumala Kristuksessa sovitti maailman, ja Jeesus antoi seuraajilleen tehtäväksi julistaa tätä sovituksen sanaa. Kaikki eivät ota sitä vastaan: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä (Joh.1:12). Julistettu sanoma sovituksesta ei hyödytä sitä, joka ei ota sitä vastaan. Hepr. 4:2. sanottu: "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niin kuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat". Edellä olevat viittaukset Raamatusta, osoittavat selvästi sen, että sovitus on otettava vastaan itse henkilökohtaisesti, kuulemalla ja uskomalla sen, muuten siitä ei voida tulla osallisiksi.
Kastamalla pieni lapsi, joka ei ole vielä tietoinen koko tapahtumasta, ei voi ottaa sovitusta vastaan. Hän ei voi pyytää hyvää omaatuntoa tai tehdä hyvän omantunnon liittoa Jumalan kanssa. Hän ei voi uskoa, eikä uskoa saada häneen millään toimituksilla, ei ristin merkillä eikä päätä kastelemalla. Kaikki tällaiset yritykset ovat järjen- ja myös Raamatun vastaisia ja viittaavat pakanallisiin rituaaleihin.
Uskon vastaanottaminen on ihmisen tietoisen tahdon varassa. Jeesus sanoi: Matt. 23:37: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet". Pelastus on lahja, joka otetaan vastaan uskon kautta. "Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi"(Ilm. 22:17). Pieni sylivauva ei osaa tahtoa ja ottaa tätä lahjaa vastaan, se on mahdottomuus siinä iässä.
Ef. 2:1 sanotaan: "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne. Miten tämä Raamatun kohta voidaan sovittaa pieneen vauvaikäiseen lapseen, joka on uinuvassa viattomuuden tilassa. Lapsi tulee vastuuseen teoistaan vasta sen jälkeen, kun hän alkaa tehdä syntiä tietoisesti ja ymmärtää hyvän ja pahan.
Lapsikasteen puoltajat vetoavat usein siihen, kun Jeesus siunasi lapsia. "Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta" (Luuk. 18:16). He ottavat tämän jakeen asiayhteydestään eivätkä huomioi lainkaan edellistä 15 jaetta. Opetuslapset nuhtelivat tuojia ja yrittivät estää lapsia tulemasta Jeesuksen siunattaviksi. Silloin Jeesus lausui sanat, jotka osoittavat että heidän on taivasten valtakunta. Jeesus ei ollut heitä vielä siunannut. Jeesus sanoi nämä sanat jo silloin, kun lapsia oltiin vasta tuomassa Hänen siunattavakseen. Jeesus siunasi lapset, Hän ei kastanut heitä, eikä käskenyt kastaa heitä.
Jeesus oli aloittanut kastamistoiminnan jo ennen taivaaseen nousemistaan. Hän oli opetuslapsineen saarnannut ja kastanut jopa jo useampiakin kuin Johannes, ilmenee Joh. 4:1 "Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. Mark. 16:15:ssa Jeesus antoi seuraajilleen käskyn jatkaa tätä toimintaa. "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Kastaminen edellyttää opetuslapseksi tulemista. Pienestä sylivauvasta ei voi tulle opetuslasta eikä hänelle voida saarnata. Jeesus sanoi: Matt. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Hän käski tehdä heidät ensin opetuslapseksi ja sitten kastaa heidät. Opetuslapseksi tuleminen edellyttää kuulemista ja sanan vastaan ottamista. Room. 10:17 mukaan: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta". Usko ei tule kastamalla. Lutherille tämä oli vaikea asia, koska hän ei tahtonut hyväksyä katolisen kirkon lapsikasteoppia, jonka teologiaan kuului sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato). Lutherin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko. Lopulta Luther päättyi periaatteessa samaan käytäntöön asiassa, vain sillä erotuksella, että lapsi saa uskon häntä kastettaessa.
Oppi kasteen armosta
Raamatussa ei ole mainintaa, kasteen armo, eikä siellä puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kyllä. "Armosta te olette pelastetut uskon kautta. Se on Jumalan lahja. Ef.2:8-9. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo" (Room. 5:1-2).
"Kasteen armo" on nukuttanut ihmisiä väärään rauhaan. Monet ihmiset elävät Jeesuksen ristin vihollisina, huolimatta siitä, että heidät on lapsena kastettu. Käytäntö on osoittanut selvästi, ettei kastamalla voida tehdä ihmisistä Jumalaan uskovia, sillä saadaan aikaan vain kastettua pakanuutta.
Apostoli Paavali (ja myös toiset apostolit) ei julistanut ihmisille "kasteen armoa", vaan hän julisti heille pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa., Hän sanoi: "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu" (Gal. 1:8).
Kaste on Jumalan teko
Luterilainen kirkko väittää, että kaste on Jumalan armotyö, joka ei riipu meidän uskostamme. Raamatussa kastetta ei ole sanottu Jumalan teoksi tai armotyöksi. Päinvastoin, kasteen ottaminen on jätetty ihmisen omaksi työksi ja tehtäväksi. Ap. t. 22:16 sanotaan: "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi". Jeesus sanoi: Mark. 16:16: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Apostolit toimivat tällä tavalla, ilmenee esimerkiksi Ap. t. 2:41. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua" sekä Ap. t. 18:8. "Mutta synagogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin". Näissä raamatunkohdissa mainitaan, että he uskoivat, ja heidät kastettiin heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella. Raamatussa ei ole missään kohdassa mainintaa siitä, että kaste on Jumalan teko. Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että "Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh.6:29). Siis usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan teko.
Kasteesta oma evankeliumi
Koska lapsikastetta eikä kasteen evankeliumia löydy Raamatusta, on kirkon täytynyt tehdä lapsikastetta varten oma evankeliumi. Sanonta: "kasteen evankeliumi" löytyy monista luterilaisen kirkon opettajien kirjoista mm. Fredrik Wislöffin kirjasta, "Kirkon armovälineet" ja piispa E.G. Gulinin kirjasta, "Kasteen evankeliumi".
Oppi kasteen sakramentista
Raamatussa ei esiinny sanaa sakramentti. Koko sana on vieras Raamatulle. Sakramenttioppi on peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on seitsemän eri sakramenttia. Nämä ovat kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, pappisvihkimys ja avioliitto. Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi: kaste ja ehtoollinen. Sakramentti- sana on saatu latinankielestä ja se vastaa kreikan kielessä sanaa mysteerion. Latinassa sacramentun alkuaan valaa tarkoittanut sana, joka on otettu myöhemmin kirkolliseen käyttöön tarkoitetaan "pyhiä armovälineitä", joita hoitaa ja ylläpitää pappis- eli saarnaviranhoitajat.
Oppi armovälineistä
Sana armonväline on termi, jota ei löydy myöskään Raamatusta. Luterilaisessa kielenkäytössä armonvälineinä pidetään sakramentteja: kastetta ja ehtoollista ja sanaa, jotka välittävät Jumalan armoa. Opetus armovälineistä liittyy edellä mainittuun sakramenttioppiin.
Oppi kummeista
Raamatussa ei ole mainintaa kummeista. Oppi kummeista on peräisin katolisesta kirkosta. Kummeja oli jo myös valdolaisliikkeessä keskiajalla. Vanhassa katekismuksessa olleen kastekaavan mukaan kummit vastasivat lapsen puolesta lasta kastettaessa. Kun kummeilta kysyttiin, luovutko pois perkeleestä, kummit vastasivat, että luovun. Kummien tehtävänä on kirkollisen tradition mukaan toimia kasteen todistajina ja heidän pitäisi osallistua myös lapsen kasvatukseen. Käytännössä tällä ei ole yleensä kasvatuksen kannalta merkitystä.
Oppi ennättävästä armosta
Pyrittäessä etsimään tukea sylilasten kastamiselle, on luotu oma terminologinen sanasto, johon kuuluu oppi myös ennättävästä armosta. Raamattu ei tunne tällaista oppia kasteen ollessa kysymyksessä. Ennättävällä armolla tarkoitetaan kasteessa saatavaa armoa jo ennen ihmisen tietoista armon vastaanottamista.
Oppi kasteen liiton uudistamisesta
Kasteenliiton uudistaminen on oppi, jota ei löydy Raamatusta. Tämä oppi liittyy konfirmaatioon ja rippikouluun. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon, jonka yhteydessä konfirmoitavilta kysytään, tahtovatko he seurata Jeesusta, jolloin he vastaavat yhdessä sanan "tahdon". Tiedämme käytännöstä sen, ettei tämä ole totta, vain harvat sanovat sen koko sydämestään. On helppoa sanoa yhdessä koko joukon kanssa sana, "tahdon" ajattelematta sen sisältöä, ja sitä mihin se velvoittaa. Se on vain tapa, joka kuuluu tähän seremoniaan. Kasteenliiton tarkoituksena on ollut antaa lapsille mahdollisuus, jotka ovat "kastettu" vaivaiässä, tehdä jälkikäteen uskon ratkaisu, jonka olisi pitänyt Raamatun mukaan tehdä jo ennen kastetta. Tästä nurinpäisestä opista on seurauksena kastettua pakanuutta.
Oppi hätäkasteesta
Hätäkaste suoritetaan lapselle, jonka pelätään kuolevan ennen varsinaisen kasteen toimittamista. Raamattu ei tunne hätäkastetta. Tämä on kirkollinen traditio ja oppi, joka lähtee siitä käsityksestä, että kastamaton lapsi ei pelastu vaan joutuu kadotukseen.
Oppi uudestisyntymisestä kasteessa
Luterilainen kirkko opettaa virallisesti siten, että lapsi syntyy uudesti kasteessa. Kirkon herätysliikkeet opettavat tämän asian jossain määrin eri tavalla. Lapsesta tulee kasteen jälkeen uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Tämän opin mukaan kaikki lapsena kastetut ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Lapsi ottaa vastaan kasteessa Jumalan armon ja uudestisyntyy.
Jos ihmiset uudestisyntyisivät kasteessa, olisivat kaikki ihmiset, jotka ovat lapsena kastettuja uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Käytännössä näin ei ole. Miten uudestisyntyneet Jumalan lapset olisivat voineet tehdä sellaisia tekoja, joita esim. saksalaiset tekivät toisen maailmansodan aikana. Jatkuvasti saamme lukea tiedotusvälineistä päivittäin, mitä nämä "uudestisyntyneet" ihmiset tekevät: tappavat, ryöstävät, varastavat, raiskaavat ym. Täytyy vain ihmetellä sitä kuinka ihmiset voivat olla niin sokeita, että uskovat tällaisen valheen.
Jumalan sanan mukaan ihminen uudestisyntyy Jumalan sanan kautta (1. Piet. 1:23) "te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta". Jaakob kirjoittaa tästä myöskin, ja sanoo, että Hän synnytti meidät totuuden Sanalla. (Jaak.1:18). "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset". Jeesus sanoi, että joka ei synny vedestä ja Hengestä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3:5-8) "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Jeesus korosti tässä erikoisesti Hengestä syntymistä samoin kuin myöhemminkin, (Joh. 6: 63). "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä". Jumalan sanassa on Henki, joka uudestisynnyttää ihmisen. Tämä tapahtuu, kun ihminen ottaa vastaan Jumalan sanan, Hän synnyttää silloin ihmisen uudesti sanansa kautta. Hän tekee tämän armosta, kuten apostoli Paavali Tit. 3:5. Toteaa: "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta". Syntymisen jälkeen tulee ottaa vastaan kaste, uudestisyntymisen pesu, ja hänestä tulee Jumalan lapsi. Ennen syntymistä ei ole mahdollista luonnollistakaan lasta pestä. Ensin täytyy syntyä, jotta voidaan pestä.
Oppi lapsen uskosta
Luther ei voinut hyväksyä katolisen kirkon lapsikastetta. Hän ei halunnut kuitenkaan luopua siitä, niin hänen täytyi saada sille jokin muu perusta, ja se oli lapsen oma usko. Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen".
Luther toteaa: "Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18).
Kastetapa
Luterilaisen kirkon kastetapa on epäraamatullinen. Kastaminen ja kasteleminen ovat täysin eri toimituksia. Kastaminen merkitsee kastamista, upottamista veteen. Veteen upottaminen oli katolisessakin kirkossa yleisin kastamistapa aina kolmannelletoista vuosisadalle asti, jolloin roomalaiskatolinen kirkko siirtyi valelemiseen. Kreikkalaiskatolisessa kirkossa upottaminen on ollut käytössä lähes tähän saakka.
Raamatun mukaan kastaminen tulee toimittaa upottamalla. (Ap.t. 8:38). "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet". Kaste kuvaa Raamatussa hautaamista. (Room. 6:4). "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman". Uusi Testamentti käyttää kastamisesta sanaa baptizoo, joka merkitsee suomeksi upottaa, painaa veden sisään.
Lapsikasteen alkuperä katolisessa kirkossa
Katolinen kirkko otti lapsikasteen käyttöön, jossa vakiinnutti asemansa uskovien kasteen rinnalla. Katolisen kirkon muodostuessa roomalaiseksi valtiokirkoksi vuonna 380, se merkitsi samalla lapsikasteen tulemista yksinomaiseksi käytännöksi. Tämän seurauksena uskovien kaste kiellettiin lailla vuonna 413 kuolemanrangaistuksen uhalla. Monet uskovat saivat kärsiä tämän lain nojalla marttyyrikuoleman. Luther arvosteli ensin voimakkaasti katolisen kirkon lapsikastetta, mutta ei luopunut siitä, ja sanoi kirjassaan: Galatalaiskirjeen selitys, sivulla 100, saaneensa vanhurskauttamisopin Jumalalta, mutta lapsikasteen paavilta.
Koulutus ei takaa aina oikeaa Raamatun ymmärtämistä
Monilla ihmisillä on sellainen käsitys että Raamattua Jumalan sanaa ymmärtävät vain ne ihmiset, joilla on teologinen koulutus. Koulutus ei takaa Jumalan sanan ymmärtämistä. Teologinen koulutus yliopistossa ei perustu Raamatun opetuksen osalta yksinomaan kristinuskon peruskirjaan, Raamattuun. Koska teologia on oppi Jumalasta, sen pitäisi perustua Raamattuun joka sisältää tiedon Jumalasta, eikä kenenkään ihmisen tulkintaan. Lutherin lisäksi on paljon muitakin Raamatun tulkitsijoita. Lutherin aikakaudella Saksassa oli toinenkin uskonpuhdistaja, hän oli teologian tohtori ja yliopiston professori Balthasar Hubmaier. Hän oli uskonpuhdistuksesta toista mieltä kuin Luther. Hän vaati lapsikasteen hylkäämistä Raamatun vastaisena ja palaamista takaisin apostoliseen oppiin. Miksi juuri Luther olisi se henkilö, jonka tulkinta kristinuskosta ja Jumalasta voi olla vain pohjana tieteelliseen opetukseen Jumalasta? Tämän perusteella voidaan kysyä: Onko opetus teologisessa tiedekunnassa tiedettä samalla tavalla kuin muut tieteenalat, koska opetuksen perustana ovat Lutherin käsitykset ja tulkinnat, joista monet ovat peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta. Koska teologiseen koulutukseen voivat hakeutua ketkä tahansa yliopistolliseen koulutukseen vaadittavan peruskoulutuksen saaneet, on kouluttaminen tällä tavalla lisäksi ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Koulukseen voivat hakeutua vaikka ateistit, ja muut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole Raamatun mukaan edes kelvollisia Jumalan valtakunnan työhön. Raamatun mukaan henkilökohtaisesti uskossa olevatkaan eivät kaikki ole sopivia tähän työhön. Tehtävä on kutsumustyö joka edellyttää myös riittävän pitkää uskossa oloaikaa. 1.Tim.3:6 mukaan: "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi".
Miksi Raamatun sanaa opetetaan ja ymmärretään toisin kuin se on kirjoitettu
Miten voi olla mahdollista että ihmiset, jotka ovat opiskelleet teologiaa ja lukeneet Raamattua voivat olla niin sokeita, etteivät näe ja ymmärrä sitä harhaa mikä liittyy lapsikasteoppiin. Vai onko niin, että ihmiset voidaan manipuloida opetuksella siten, ettei he eivät näe totuutta asiassa. Onko tässä käynyt niin kuin jo Adolf Hitler totesi: Valhe muuttuu totuudeksi, jos sitä riittävän usein ja paljon toistetaan.
Ihmetellä täytyy myös sitä, miksi eivät myöskään historialliset faktat vaikuta Raamatun oikeaan opettamiseen ja ymmärtämiseen. Selityksenä tähän voi olla se, että ihmiset jotka tietävät totuuden, mutta opettavat vastoin sitä tekevät näin, saadakseen siitä kunniaa ja arvonantoa kirkon tai ihmisten taholta. Taloudelliset syyt ja arvostettu asema yhteiskunnassa ovat myös niitä tekijöitä, joiden vuoksi voidaan tinkiä totuudesta. Vapaista suunnista loikanneilla teologeilla syynä voivat olla katkeruus omaa hengellistä kotia tai siellä olevia henkilöitä kohtaan tai vain halu näyttää tietävänsä asioista muita enemmän.
Joillekin ihmisille lapsikaste on myös arvovaltakysymys. On vaikea myöntää itselleen ja muille, että koulutus jonka on saanut, on ollut väärää. Kysymyksessä voi olla myös hengellinen sokeus ymmärtää Jumalan sanaa. Vain Jumalan Henki johtaa koko totuuteen. Jeesus sanoi: "Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä" (Luuk. 11: 35). Ja samasta asiasta Matt. 6:23: "Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys".
Tiedä, että lapsikaste EI ole mikää kaste, vaan pakanallinen kasteluriitti ja taikameno, jolla kirkko saa pirun kierosti ihmiset kirkon jäseniksi ja veronmaksajiksi! - Verna

Tiedä, että lapsikaste EI ole mikää kaste, vaan pakanallinen kasteluriitti ja taikameno, jolla kirkko saa pirun kierosti ihmiset kirkon jäseniksi ja veronmaksajiksi!"Tiedä, että lapsikaste ei ole mikään kaste..."
Et siis ole luterilainen. Reilumpaa olisi käyttää muuta nimimerkkiä kuin `luterilainen`. Minun ei tulisi mieleenikään käyttää nimimerkkiä Helluntailainen ja kirjoittaa kuten sinä tekisit minun tilallani: "Tiedä, että upotuskaste ei ole mikään kaste vaan taikameno." - VARMA
Verna kirjoitti:
"Tiedä, että lapsikaste ei ole mikään kaste..."
Et siis ole luterilainen. Reilumpaa olisi käyttää muuta nimimerkkiä kuin `luterilainen`. Minun ei tulisi mieleenikään käyttää nimimerkkiä Helluntailainen ja kirjoittaa kuten sinä tekisit minun tilallani: "Tiedä, että upotuskaste ei ole mikään kaste vaan taikameno."kirkollinen pappi valelee pakanallisesti vettä vauvan päälle--> kysymyksessä on siis valelu ts. kasteluriitti!
Raamatun SANAAN uskova paimen kastaa raamatulisesti Jeesukseen henkilökohtaisesti tunnustautuvan--> kysymyksessä on raamatullinen kaste! - Luterilaisempi

Tiedä, että lapsikaste EI ole mikää kaste, vaan pakanallinen kasteluriitti ja taikameno, jolla kirkko saa pirun kierosti ihmiset kirkon jäseniksi ja veronmaksajiksi!"Luterilainen kirkko on viime aikoina voimakkaasti korostanut lapsikastetta eri yhteyksissä."
Se on hyvä juttu. Toivottavasti tämänkaltainen korostus säilyy jatkossakin.
"Kouluissa annettava opetus, johon osallistuvat yleensä myös ns. vapaiden suuntien kotien lapset, on luterilaisen tunnustuksen mukaista."
Vapaiden suuntien lapset saavat siis harhojensa keskelle muutamia totuuden jyväsiä. Toivottavasti se kasvattaa myös hedelmää. Tiedän erään helluntailaistaustaisen sukulaisen, joka kävi luterilaisen kirkon rippikoulun ja sai siis ainakin siltä osin Raamatun opetusta.
"Helluntaiherätyksen piirissä uskovien kasteesta on puhuttu viime aikoina hyvin harvoin. On pyritty yhteistyöhön luterilaisen kirkon kanssa ja vältetty puhumista tästä asiasta, jotta olisimme tulleet hyväksytyiksi luterilaisen kirkon taholta."
Helluntailaisten porukoissa on siis muutamia fiksujakin henkilöitä, jotka ovat ottaneet opiksi menneiden vuosikymmenten virheistä.
"Tämä kaikki on vahvistanut vain luterilaisen kirkon asemaa maassamme.--- Monille ihmisille ovat luterilaisen kirkon oppikäsitykset tulleet niin tutuiksi ja uskottaviksi, että he uskovat perustuvan sen kaikilta osin Raamattuun."
Aamen! Herra on hyvä! Jumalan sana menee eteenpäin. Näinhän se juuri pitääkin olla.
Loput viestistäsi oli pelkkää roskaa ja vääriä väittämiä, joten skippasin ne yli. :) - upotettu
Luterilaisempi kirjoitti:
"Luterilainen kirkko on viime aikoina voimakkaasti korostanut lapsikastetta eri yhteyksissä."
Se on hyvä juttu. Toivottavasti tämänkaltainen korostus säilyy jatkossakin.
"Kouluissa annettava opetus, johon osallistuvat yleensä myös ns. vapaiden suuntien kotien lapset, on luterilaisen tunnustuksen mukaista."
Vapaiden suuntien lapset saavat siis harhojensa keskelle muutamia totuuden jyväsiä. Toivottavasti se kasvattaa myös hedelmää. Tiedän erään helluntailaistaustaisen sukulaisen, joka kävi luterilaisen kirkon rippikoulun ja sai siis ainakin siltä osin Raamatun opetusta.
"Helluntaiherätyksen piirissä uskovien kasteesta on puhuttu viime aikoina hyvin harvoin. On pyritty yhteistyöhön luterilaisen kirkon kanssa ja vältetty puhumista tästä asiasta, jotta olisimme tulleet hyväksytyiksi luterilaisen kirkon taholta."
Helluntailaisten porukoissa on siis muutamia fiksujakin henkilöitä, jotka ovat ottaneet opiksi menneiden vuosikymmenten virheistä.
"Tämä kaikki on vahvistanut vain luterilaisen kirkon asemaa maassamme.--- Monille ihmisille ovat luterilaisen kirkon oppikäsitykset tulleet niin tutuiksi ja uskottaviksi, että he uskovat perustuvan sen kaikilta osin Raamattuun."
Aamen! Herra on hyvä! Jumalan sana menee eteenpäin. Näinhän se juuri pitääkin olla.
Loput viestistäsi oli pelkkää roskaa ja vääriä väittämiä, joten skippasin ne yli. :)1.-"Luterilainen kirkko on viime aikoina voimakkaasti korostanut lapsikastetta eri yhteyksissä."
>Se on hyvä juttu. Toivottavasti tämänkaltainen korostus säilyy jatkossakin.<
//Vastaan-
//Luterilainen kirkko on aina koko olemassaolonsa ajan korostanut "lapsikastetta eri yhteyksissä"!, jota se on seurannut katolisen kirkon esimerkistä!
Joka taasen on täysin Raamatun vastainen toimenpide syntien sovittajana ja "uudestisynnyttävänä", sekä pelastavana toimenpiteenä! Jota se ei siis ole!
2.-"Kouluissa annettava opetus, johon osallistuvat yleensä myös ns. vapaiden suuntien kotien lapset, on luterilaisen tunnustuksen mukaista."
>Vapaiden suuntien lapset saavat siis harhojensa keskelle muutamia totuuden jyväsiä. Toivottavasti se kasvattaa myös hedelmää.<
//Vastaan-
//Vapaitten suuntien lapset saavat Raamatullista opetusta Raamatusta! Ei jostakin valmiiksi pureskelluista kirkollisista "tunnustuskirja sepitelmistä" jotka tukevat vain KIRKON OMAA OPPIA!, mutta ovat ohi todellisen Raamatun ilmoituksen ja opetuksen! Ja vapaitten suuntien lapsilla on myös kyky ajatella omalla päällään eikä heidän tarvitse silmät suljettuina sokeasti uskoa ja luottaa Raamatun vastaista opetusta jota kirkon tunnustuskirjat esim, uskoontulemisesta antavat!
3.-"Helluntaiherätyksen piirissä uskovien kasteesta on puhuttu viime aikoina hyvin harvoin. On pyritty yhteistyöhön luterilaisen kirkon kanssa ja vältetty puhumista tästä asiasta, jotta olisimme tulleet hyväksytyiksi luterilaisen kirkon taholta."
>Helluntailaisten porukoissa on siis muutamia fiksujakin henkilöitä, jotka ovat ottaneet opiksi menneiden vuosikymmenten virheistä.<
//Vastaan-
//Ilmiö on ollut "jonkinverran" olemassa, joka johtunee siitä ,että helluntaiseurakuntaan on saanut liittyä n`s "kaksoisjäsenenä"! Eli ,vaikka on ev,lut kirkon jäsen, niin voi olla myös hellunt srk,n jäsen samaan aikaan, ja tämä onkin jonkinverran aiheuttanut keskustelua hellunt,srk,n keskuudessa!
"Lähentyminen" ev,lut kirkon kanssa ei suinkaan kuitenkaan tarkoita sitä ,että hellunt,srk ja muut "vapaat" suunnat olisivat "luopumassa" Raamatullisesta opetuksestaan esim, Uskoon tulemisen tavasta ja uskovien kasteesta!
Lähestyminen kirkkoon päin kuten muihinkin päin johtuu Jeesuksen käskystä opetuslapsilleen tulevasta käskystä! "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"! Uudentestamentin mukaan se on "suurin käsky"!
4.-"Tämä kaikki on vahvistanut vain luterilaisen kirkon asemaa maassamme.--- Monille ihmisille ovat luterilaisen kirkon oppikäsitykset tulleet niin tutuiksi ja uskottaviksi, että he uskovat perustuvan sen kaikilta osin Raamattuun."
>Aamen! Herra on hyvä! Jumalan sana menee eteenpäin. Näinhän se juuri pitääkin olla.<
//Vastaan-
//Tuostakin on keskusteltu jonkin verran, mutta onhan selvää ,että vapaitten suuntien lapset saavat "oikaisua" moniin kirkon virheellisiin opetuksiinsa kotonaan ,Raamatullisesti valveutuneilta vanhemmiltaan!
Tunnen perheitä joissa tätä kyseistä kirkon ja koulujen opetusasiaa olen saanut heidän kanssaan keskustella ,ja kuinka sitten kotona on jouduttu virheopetuksia oikaisemaan! Ja se taas tapahtuu Raamattua lukemalla ,eikä vain sokeasti nojautumalla "tunnustuskirjoihin" kuten kirkon piireissä tavataan tehdä! Opetamme laosiamme, että vaikka luterilaiset näkevät asioita eri tavalla, niin heitä tulee rakastaa aivan samalla rakaudella kuin ketä tahansa lähimmäistä ihmistä! Näin tehden heitä voitetaan Jeesukselle!
Kirkon piirissä tunnustuskirjoja tavataan pitää suoraan oikeana "raamatun opetuksena",jota se todellakaan ei kaikiltaosin ole! Ne tukevat vain KIRKON OMAA opetusta tietyistä asioista kuten "lapsikaste", jolla se pönkittää omaa olemassaoloaan, ja jolla se saa pysytettyä jäsenensä nätistä ruodussaan kirkollisverojensa kiltteinä maksajina!
Mutta kiitos ja kunnia Jumalalle! On suuri osa ihmisiä pienessä suomenkin kansassa jotka kuulevat Herran kutsun ja lähtevät pois siitä joka kerran suuren tuomion saa! Mikähän se on!?
Täällä kotosuomessa kovasti luullaan ,että luterilaisuus on joku maailman valtakirkkokunta!? Sitä se ei ole! Luterilaisia on maailmassa kaikkiaan noin 60 miljoonaa! Ja euroopassa noin 30 miljoonaa!
Kun taas "Yksistään helluntailaisia"!, maailmassa on noin 300 miljoonaa ja samaan karismaattisuuteen lukeutuvia seurakuntia jos lasketaan mukaan on heitä silloin puolet enemmän! eli noin 550-600 miljoonaa! Joka kasvaa koko ajan!
Se että suomessa luterilaisia on enemmän kuin helluntailaisia, ei mitenkään merkitse sitä että luterilaiset ovat jokin "valtauskonto" maailmassa ja että heitä tulee kaikessa opetuksessa kuulla! EI todellakaan! Ei heillä ole yksinoikeutta Jeesukseen!
Maailmanlaajuisesti Luterilaiset ovat pikkuriikkinen seurakunta jo pelkästään helluntailaisuuden rinnalla! Eli on turhaa hehkuttaa luterilaisuutta jonkinlaisena oikeana olevana valtauskontona, joka sanelee muille miten hengellisisissä asioissa pitää mennä.
Mutta!Jeesus on Herra ja Häneen on hyvä tukeutua! Hän on elämän Herra ja Hänessä meilläkin on elämä!
Siunausta Jeesuksessa! ~
- Minna
Joskus kuulee sylilasten kastamista perusteltavan
sillä, ettei Raamattu missään
suoranaisesti kiellä sitä. Kuitenkin voidaan esittää
ainakin kuusi syytä, miksi
kyseinen toimenpide on ristiriidassa Raamatun kanssa:
1. Se on ristiriidassa opetuslapseuden kanssa. Jeesus
sanoi: "Jos tepysytte
minun sanassani, niin te totisesti olette minun
opetuslapsiani", (Joh.8:31).
Jeesus ja apostolit opettivat uskovien upotuskastetta.
Raamattu ei missään
mainitse muunlaista kastetta.
2. Se on ristiriidassa lasten asemaa koskevan
Jeesuksen opetuksen kanssa.
Vapahtaja siunasi lapsia sellaisinaan ja asetti heidät
esikuviksi Jumalan
valtakunnan perillisistä. Pyrkimys muuttaa lasten
asemaa (kasteen avulla)
joksikin muuksi on Jeesuksen opetuksen vastaista.
3. Se on ristiriidassa uskoontulossa tapahtuvan
uudestisyntymisen kanssa.
Lapsikasteen yhteydessä opetetaan tiedostamatonta
uudestisyntymistä. Se oli
kuitenkin kaikilla Raamatun henkilöillä uskoontulon
yhteydessä tapahtunut
tietoinen kokemus Pyhän Hengen (Ef. 1:13) ja sanan
vastaanottamisen kautta (1.
Piet. 1:23).
4. Se on ristiriidassa parannuksenteon eli
mielenmuutoksen kanssa. Kaste kuuluu
tämän parannuksenteon yhteyteen (Ap.t. 2:38).
5. Se on ristiriidassa Jumalan pelastusjärjestyksen
kanssa. Sana sanoo:"Anna
kastaa itsesi", ei lapsesi. Lapsena toimitettu kaste
on myöhemminsuoranainen
este uskoontulolle ja parannuksenteolle, kun siihen
turvataan. Siitä tulee
ongelma lapselle myös myöhemmällä iällä, kun
omakohtainen usko ja raamatullisen
kasteen ottaminen käy ajankohtaiseksi.
6. Se on ristiriidassa Raamatun seurakuntajärjestyksen
kanssa. Seurakunnan
kasvu luonnollisen syntyvyyden perustalla tapahtui
vain Vanhan testamentin
Israelissa, ei enää Uuden testamentin seurakunnassa,
johon kuulutaan
omakohtaisen uskon ja hengellisen uudestisyntymisen
perusteella. Seurakunnan
jäseneksi ottaminen kasteen kautta luonnollisen
syntymän perustalla johtaa
maailman ja seurakunnan tietoiseen sekoittamiseen.
Kysymys: Entä kun Raamattu sanoo, että voi olla vain
yksi kaste?
Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö
kastetta voisi suorittaa
uudelleen, mikäli sitä ei aiemmin ole toimitettu
Raamatun mukaisesti. Paavali
itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka juuri heille
hän kirjoitti että on
vain "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5).
Apostoli oli tarkka.
Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu
oikeaan nimeen, vaikka he olivat
uskovia ja opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen
(Ap.t. 19:1-6).
Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi usko. Jos
sinulla aiemmin on ollut
uskomuksia, jotka poikkeavat raamatullisesta uskosta,
se ei kuitenkaan merkitse
ettetkö nyt saisi uskoa uudelleen oikein.
Siinä on kirjoitettu myös: Yksi
Herra. Jos sinulla on ollut vaikka kymmenen erilaista
herraa aikaisemmin,
sekään ei merkitse, ettetkö nyt voisi ottaa omaksesi
uutta Herraa, Jeesusta
Kristusta.
Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu toimitus
kuin Herran Jeesuksen
asettama uskoviksi tulleiden upotuskaste, se merkitsee
sitä että sinua ei vielä
koskaan ole kastettu tällä Raamatun sanan mukaisella
yhdellä kasteella.
Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan Uuden
Testamentin opetus ja käytäntö.
Ihmisten tulkinnat ja historiallinen kehitys ovat
jättäneet jälkensä kaikkeen, mutta myöhempien
vuosisatojen kehitys ei saa olla ohjaamassa myöskään
kastekäsitystämme.
Pysyäksemme Raamatullisessa kasteessa, meidän on
löydettävä sen teologia ja käytännön toteutus
Raamatusta. Muussa tapauksessa se jäisi ilman
raamatullista arvovaltaa, eikä sitä näin ollen
voitaisi pitää raamatullisena kasteena.
Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan Uuden
Testamentin opetus ja käytäntö.
Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö
kastetta voisi suorittaa uudelleen, mikäli sitä ei
aiemmin ole toimitettu Raamatun mukaisesti!
Paavali itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka
juuri heille hän kirjoitti että on vain "yksi Herra,
yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5). Apostoli oli tarkka.
Huomaa Pyhän Hengen johtamana Paavalin asettama
järjestys: 1. yksi Herra 2. yksi usko 3. yksi kaste.
Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu
oikeaan nimeen, vaikka he olivat uskovia ja
opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen (Ap.t.
19:1-6).
Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi usko. Jos
sinulla aiemmin on ollut uskomuksia, jotka poikkeavat
raamatullisesta uskosta, se ei kuitenkaan merkitse
ettetkö nyt saisi uskoa uudelleen oikein.
Siinä on kirjoitettu myös: Yksi Herra. Jos sinulla on
ollut vaikka kymmenen erilaista herraa aikaisemmin,
sekään ei merkitse, ettetkö nyt voisi ottaa omaksesi
uutta Herraa, Jeesusta Kristusta.
Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu toimitus
kuin Herran Jeesuksen asettama raamatullinen uskoviksi
tulleiden upotuskaste, se merkitsee sitä, että sinua
ei vielä koskaan ole kastettu tällä Raamatun SANAN
mukaisella yhdellä kasteella.
Ihmisten tulkinnat ja historiallinen kehitys ovat
jättäneet jälkensä kaikkeen, mutta myöhempien
vuosisatojen kehitys ei saa olla ohjaamassa myöskään
kastekäsitystämme.
Pysyäksemme Raamatullisessa kasteessa raamatullisesti,
meidän on löydettävä sen teologia ja käytännön
toteutus Raamatusta.
Muussa tapauksessa se jäisi ilman raamatullista
arvovaltaa, eikä sitä näin ollen voitaisi pitää
raamatullisena kasteena vaan epäraamatullisena
pakanarituaalina kuten lapsikasterituaali, jonka
avulla lahkoporttokirkkojärjestelmät saavat pirun
kierosti jäsenensä ja veronmaksajansa.
Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet
pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole
raamatullinen kaste?
Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän
orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen? Sinun on
ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.
Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan
kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai
pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän
vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot -
Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä
mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille
johtajille:
"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa
perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.
Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän
antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina
kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy
pystyssä. Kysymys on siis rahasta.
Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se
romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu
lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä
saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää
jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu
lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä
johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja
hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka
sitä ei puolla Raamattu eikä historia
alkukristillisenä apostolisena tapana.
Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on
nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet
jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana
kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on
"valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.
Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole
raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti
kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon
tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten
sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja
ihmisten edessä.
Tuon ihmisten keksimän epäraamatullisen opin mukaan
todetaan:
-kaste on armonväline, joka lahjoittaa pelastuksen
Raamattu EI voisi olla enempää eri mieltä!
Raamattu sanoo:
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän
antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka
uskovat hänen nimeensä." Joh. 1:12.
Huolimatta tämän kaltaisista Raamatun jakeista,
joita Raamatussa on useita, esitetään
lapsikasteluharhaoppijärjestelmän keskeisimpänä
epäraamatullisena ajatuksena ihmisten
perinnäissääntöjen mukaan, että
"veteen liittyy Jumalan sana, jonka voimasta siinä on
Kristus ja hänen sovitustyönsä ansio. Kaste ei vain
kuvaa tästä armosta osalliseksi tulemista, vaan se on
Jumalan meille antama armonväline, joka todella
välittää meille pelastuksen"
Tämä esitetty lapsikasteluoppi häpäisee Jeesusta
Kristusta ja tekee tyhjäksi Jeesuksen Kristuksen YKSIN
ristin puulla hankkiman ja ansaitseman sovitustyön:
syntien anteeksiantamuksen.
Raamattu opettaa, että vain Kristus voi antaa anteeksi
meidän syntimme, "hyvän työn", kuten kasteelun,
toimittaminen ei koskaan tee sitä!
Raamattu sanoo:
"Jossa meillä on lunastus HÄNEN (Kristuksen) verensä
kautta, rikkomusten anteeksisaaminen..." Ef. 1:7.
Jos kaste on välttämätön pelastukseen, olisiko
apostoli Paavali julistanut:
"Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan
evankeliumia julistamaan." 1. Kor. 1:17.
Tai olisiko tämä sama suuri Jumalan mies lausunut:
"Minä kiitän Jumalaa, että en ole kastanut teistä
ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen" 1. Kor.1:14.
Johannes Kastajan sanoma oli:
"Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on
tullut lähelle." Matt. 3:2.
Kun ihmiset kuultuaan ensin julistuksen tekivät sitten
parannuksen, niin:
"...hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he
tunnustivat syntinsä. " Matt. 3:6.
Kuuntele, mitä Etiopialainen hoviherra kysyi
Filippukselta, kun he keskustelivat kasteasiasta:
"Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen,ja
hoviherra sanoi:
‘Katso, tässä on vettä; mikä estää minua kastamasta?'
Ja Filippus sanoi:
‘Jos sinä uskot koko sydämestäsi, se tapahtukoon'.
Hän vastasi:
‘Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika'."
Ap.t.8:36-37.
Raamattu siis opettaa, että kasteen tulisi tapahtua
pelastumisen jälkeen, ei vaatimuksena eikä
edellytyksenä, jotta voisi pelastua.
Kun Filippiläinen vanginvartija kysyi:
"Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä
pelastuisin?"
Paavali vastasi:
‘Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä
pelastut, niin myös sinun perhekuntasi'. ...Ja hän
otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi
heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa
kastettiin kohta. " Ap.t. 16:30-31,33.
On huomattava, että Raamattu sanoo, että Ensin! he
uskoivat, sitten heidät kastettiin.
Raamatullinen kaste seuraa siis aina raamatullista
pelastusta!
Tässä on vielä esimerkki:
"Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen
perhekuntansa uskoivat Herraan, ja myöskin monet
korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja
heidät kastettiin." Ap.t. 18:8.
Apostolien tekojen luvussa 2 Pietari saarnasi,ja kun
hän lopetti, niin:
"...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne
kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin3000 sielua" Ap.t. 2:41.
Huomaa Raamattu:
"...jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan [!], ne
kastettiin [!]..."
Jälleen heidät kastettiin, ei tullakseen Jumalan
lapsiksi, vaan koska he jo olivat Jumalan lapsia.
Kun Filippus saarnasi Samarian kansalle, ensin tuli
pelastus, sitten kaste:
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
miehet että naiset." Ap.t. 8:12.
Pian sen jälkeen tuossa samassa katkelmassa Simon,
petollinen noita, seurasi samaa tietä:
"ja Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa hän
pysytteli Filippuksen seurassa... "Ap.t. 8:13.
Juuri ennen kuolemaansa ryöväri ristillä Jeesuksen
vieressä ilmaisi uskonsa Jeesukseen Kristukseen.
Ilmeisestikään häntä ei koskaan oltu kastettu,
mutta siitä huolimatta hän meni paratiisiin.
Miksi?
Koska pelastus on uskosta Kristukseen eikä
lapsikastelun kautta.
Raamattu sanoo, että Jumalan lasten iankaikkinen
kohtalo on sinetöity Pyhällä Hengellä eikä
lapsikastelulla:
"Hänessä on teihinkin uskoviksi tultuanne pantu
luvatun Pyhän Hengen sinetti." Ef. 1:13.
"Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää
Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi
lunastuksenpäivään saakka." Ef. 4:30.
Onko kaste välttämätön pelastukseen?
Ihmisten perinnäissääntö: lapsikastelu ja Raamattu
ovat poikkiteloin tässä asiassa.
Ihmisten perinnnäissääntö: lapsikastelu sanoo "Kyllä".
Jumalan sana sanoo taas "Ei".
Kumpaa sinä tahdot uskoa?- Verna
"Ihmisten perinnäisääntö sanoo: lapsikastelu sanoo `kyllä`.
Suomen kielessä ei ole olemassa aikuiskastelua eikä lapsikastelua eikä ole mitään perinnäissääntöä, joka sanoisi kyllä sellaiselle, mitä ei ole olemassa. Suomen kieli on sama kaikille, on sitten lapsi- tai aikuiskasteen kannattaja.
On sitten aika päättynyt tai ei, tuollaisilla kirjoituksilla kenestäkään ei saada aikuiskasteen kannattjaa. - upotettu
Täsmälleen näin on!!! AMEN!!!
Minäkin aikanaan luulin ,että kyllä se pappi minut "pumppaa" taivaaseen kun aika sitten joskus eteen tulee jolloin elonaika minusta jättää!
Mutta niin vain kävi ,että Herra pisti minutkin polvilleen ja näytti tien missä mennään!
Jeesus sai tulla sisimpääni asumaan ja nyt lähes 25 vuotta olen saanut kiittää uskostani juuri sitä Jumalaa jota aiemmin pilkkasin.
"Luterilaisena kristittynä" elin elämääni niinkuin sukunikin jotka samoin kuin minä, eivät tienneet edes mitä on uskoon tuleminen ja Jeesuksen vastaanottaminen uskossa!
Eivät tietenkään tienneet koska heillä ei ollut Jumalan Henkeä!!!
Kun sain kuulla evankeliumia Kristuksen pelastavasta golgatan työstä minunkin kohdallani tehdyn, niin se tuli minulle sillätavalla ,että henkilö joka sen minulle julisti oli itse kohdannut Jumalan Hengen vaikutuksen ja julisti sanomaa Pyhän Hengen voimassa! Sillon minullekin "avautui" sanoma Jeesuksesta vapahtajanani ja sain polvistua Herrani eteen, ja sain vuodattaa sydämeni kaikkineen pahoine ajatuksineen Hänen eteensä, ja sain kaikki syntini anteeksi Jeesuksen ainutlaatuisessa taivaallisessa sovitusuhrissa ja nimessä.
Sain Jumalan hengen avulla ymmärtää että kaste jonka kirkko oli minulle suorittanut oli kaikkea muuta kuin "Uudestisyntyneitten Uskovien" kaste!
Kaste se ei ollut lainkaan ja nyt Raamatusta sain ymmärtää ettei minua sittenkään ole koskaan kastettu "oikealla tavalla"! Nyt uskoon tultuani sain ottaa myös kasteen Herrassani vapahtajassani ja haudata syntini kasteen hautaan ja nousta uuteen yläsnousemut elämään ja sain Jumalan Hengessä riemuita syntieni anteeksi antamuksesta yhdessä Kristukseni kanssa!
Noin vuosi uskoontulostani, liityin helluntaiseurakuntaan monien muidenkin seurakunta tutustumisieni jälkeen. Sitä ennen olin jo eronnut ev,lut kirkosta pois koska havaitsin sellaisia asioita jotka ohjasivat minua poispäin kirkosta koska halusin ottaa Raamatun opetuksen niinkuin se Raamatussa on! Eikä niinkuin luullaan sen olevan.
Uskoin Jeesuksen sanan-
>>Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa". - Juppe
upotettu kirjoitti:

"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".vastata tämän upotetun kaste juttuihin!! Monikin varmaan on huomannut minun ja upotetun kaste keskustelut helarien palstalla!!!Mihin tulokseen se johtaa....:) Terv. juppe.
- Turust
upotettu kirjoitti:
Täsmälleen näin on!!! AMEN!!!
Minäkin aikanaan luulin ,että kyllä se pappi minut "pumppaa" taivaaseen kun aika sitten joskus eteen tulee jolloin elonaika minusta jättää!
Mutta niin vain kävi ,että Herra pisti minutkin polvilleen ja näytti tien missä mennään!
Jeesus sai tulla sisimpääni asumaan ja nyt lähes 25 vuotta olen saanut kiittää uskostani juuri sitä Jumalaa jota aiemmin pilkkasin.
"Luterilaisena kristittynä" elin elämääni niinkuin sukunikin jotka samoin kuin minä, eivät tienneet edes mitä on uskoon tuleminen ja Jeesuksen vastaanottaminen uskossa!
Eivät tietenkään tienneet koska heillä ei ollut Jumalan Henkeä!!!
Kun sain kuulla evankeliumia Kristuksen pelastavasta golgatan työstä minunkin kohdallani tehdyn, niin se tuli minulle sillätavalla ,että henkilö joka sen minulle julisti oli itse kohdannut Jumalan Hengen vaikutuksen ja julisti sanomaa Pyhän Hengen voimassa! Sillon minullekin "avautui" sanoma Jeesuksesta vapahtajanani ja sain polvistua Herrani eteen, ja sain vuodattaa sydämeni kaikkineen pahoine ajatuksineen Hänen eteensä, ja sain kaikki syntini anteeksi Jeesuksen ainutlaatuisessa taivaallisessa sovitusuhrissa ja nimessä.
Sain Jumalan hengen avulla ymmärtää että kaste jonka kirkko oli minulle suorittanut oli kaikkea muuta kuin "Uudestisyntyneitten Uskovien" kaste!
Kaste se ei ollut lainkaan ja nyt Raamatusta sain ymmärtää ettei minua sittenkään ole koskaan kastettu "oikealla tavalla"! Nyt uskoon tultuani sain ottaa myös kasteen Herrassani vapahtajassani ja haudata syntini kasteen hautaan ja nousta uuteen yläsnousemut elämään ja sain Jumalan Hengessä riemuita syntieni anteeksi antamuksesta yhdessä Kristukseni kanssa!
Noin vuosi uskoontulostani, liityin helluntaiseurakuntaan monien muidenkin seurakunta tutustumisieni jälkeen. Sitä ennen olin jo eronnut ev,lut kirkosta pois koska havaitsin sellaisia asioita jotka ohjasivat minua poispäin kirkosta koska halusin ottaa Raamatun opetuksen niinkuin se Raamatussa on! Eikä niinkuin luullaan sen olevan.
Uskoin Jeesuksen sanan-
>>Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".uskosi ja kerrot lisäksi mihin kirkkokuntaan kuulut. Minä ihailen rehellisyyttäsi. Kasteesta meillä toki on hieman eri käsitys. Hyväksyn kyllä helluntailaisten upotuskasteen.
Kristittyinä meillä ei ole silti pienintäkään oikeutta pilkata tai solvata toisiamme uskonkäsityksistä. Rakkaudella sen sijaan voimme ja pitääkin lähestyä toisiamme.
Kaikkea mahdollista siunausta sinullekin! - upotettu
Turust kirjoitti:
uskosi ja kerrot lisäksi mihin kirkkokuntaan kuulut. Minä ihailen rehellisyyttäsi. Kasteesta meillä toki on hieman eri käsitys. Hyväksyn kyllä helluntailaisten upotuskasteen.
Kristittyinä meillä ei ole silti pienintäkään oikeutta pilkata tai solvata toisiamme uskonkäsityksistä. Rakkaudella sen sijaan voimme ja pitääkin lähestyä toisiamme.
Kaikkea mahdollista siunausta sinullekin!Kokemus jonka minä olen kokenut uskoon tulemisessani Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kosketuksesta minuun ,on minun oma henkilökohtainen kokemukseni ja havaintoni!
Taas kokemus jonka sinä koet on sinun oma kokemuksesi ja havaintosi!
Eikö totta!? Näin se menee! ~ - Turust
upotettu kirjoitti:
Kokemus jonka minä olen kokenut uskoon tulemisessani Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kosketuksesta minuun ,on minun oma henkilökohtainen kokemukseni ja havaintoni!
Taas kokemus jonka sinä koet on sinun oma kokemuksesi ja havaintosi!
Eikö totta!? Näin se menee! ~vilpittömästi iloisia tostemme puolesta. Onkohan vihanlietsojat voineet ollenkaan päästä osalliseksi tuosta hipaisusta? Oikeastaan senkään arviointi ei taida ollenkaan kuulua uskovalle.
Muistelisin noiden tuomiohommien kuuluvan kokonaan toiselle tasolle. Ainakin uskoon kuuluva ilo saattaa kadota lähimmäistemme kielteisessä arvioinnissa.
- factaa
...rienaa kastetta ja varsinkin lasten kastamista.
- Lude
Apt. 8:23 "Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
- factaa
piru ja kirkolliset ovat samaa lihaa ja menossa samaan paikkaan lapsikastelukusetuksen pimeydessä
se on helvetti!
- el kirahwi
On tapana sanoa, että kasteen puuttuminen ei vie kadotukseen, mutta kasteen halveksiminen vie. Pahoin pelkään, että jos puhutaan halveksivasta "kastelusta" ollan livetty sinne halveksimisen puolelle ja siten vedetty kadotus päälleen.
- Eeva
kirkollinen lapsikasteluriitti on täyttä pirun paskaa ja kirkollista kusetusta, jolla kirkko saa pirun kierosti jäsenensä ja veronmaksajansa!
tästä syystä se on kirkolle "pyhä toimitus" ja perkeleelle kaikkein rakkain silmäterä, jota se valvoo koskemasta el kirahwin kaltaisten kätyriensä kautta.
- syy
Raamatun mukaan tämän maailman ruhtinas eli saatana heitetään tuliseen järjeen silloin kun pakanoiden täysi luku on sisälle tullut Jumalan valtakuntaan. Perkele käy enää viivytystaistelua, pitkittääkseen tuon päivän joutumista yrittäessään estää pakanalasten (=ei juutalaisten) kastamisen, sillä Jeesus sanoi, että joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
- upotettu
>>Kirjoitit-
>>Jeesus sanoi, että joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
>>Room. 10:17
"Usko tulee siis kuulemisesta"!, mutta kuuleminen Kristuksen "sanan kautta"!.>Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:
joka ei SYNNY UUDESTI, YLHÄÄLTÄ, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Ja Jeesus jatkaa->
>>Joh. 3:7
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle:
TEIDÄN TÄYTYY - "syntyä uudesti", ylhäältä!. - vielä
upotettu kirjoitti:
>>Kirjoitit-
>>Jeesus sanoi, että joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
>>Room. 10:17
"Usko tulee siis kuulemisesta"!, mutta kuuleminen Kristuksen "sanan kautta"!.>Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:
joka ei SYNNY UUDESTI, YLHÄÄLTÄ, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
Ja Jeesus jatkaa->
>>Joh. 3:7
Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle:
TEIDÄN TÄYTYY - "syntyä uudesti", ylhäältä!.Perkele pysyttelee kaukana sieltä, missä lapsia kastetaan, koska siellä on Raamatun mukaan läsnä itse Herra Jeesus Kristus (Mt.28:19-20). Pyhän Hengen lahjan antamista kasteessa lapselle, saatana ei voi sietää (Apt.2:38-39).
- upotettu
vielä kirjoitti:
Perkele pysyttelee kaukana sieltä, missä lapsia kastetaan, koska siellä on Raamatun mukaan läsnä itse Herra Jeesus Kristus (Mt.28:19-20). Pyhän Hengen lahjan antamista kasteessa lapselle, saatana ei voi sietää (Apt.2:38-39).
Luepas päivän lehtiä kuinka nämä kirkollisen kaste toimituksen saaneet, eli "vauvana kastetut kristityt", ryöstävät ja tappavat toisiaan! Raiskaavat ja juopottelevat ja tekevät ties mitä, jne...jne...
Kaste ei ole heitä mitenkään suojannut!
Vai onko sinun mielestäsi? Jos on, niin miten se sitten heissä näkyy??? Voitko kertoa?
Kirkon perusteella he ovat kristittyjä! Ovatko he siis kasteen perusteella synniltä suojatut taivaskelpoisiksi Jumalan lapsiksi??? vaikka semmoisia rikoksia tekevät???
Kirkollinen "lapsikaste" on turha rituaali! Turha!
Se ei pelasta ja puhdista ketään!
Lueppa nuo aiemmat kirjoitukseni uudelleen!
Siunausta! - kuinka

Siunausta!lahkokasteet Knutbyssa Ruotsissa? Mitähän henkiä niissä jaettiin?
- upotettu
kuinka kirjoitti:
lahkokasteet Knutbyssa Ruotsissa? Mitähän henkiä niissä jaettiin?
Ei suojannut kaste "knutbyssä", eikä se siis ketään suojaakkaan!!! Ainut suoja on "usko" Herraan Jeesukseen, mutta jos sekin hämärtyy, niin uskokin ja uskon teot hämärtyy, ja alkaa kuiva ja "hengetön" vaellus sielunvihollisen johdatuksessa!
Siellähän oli kyse Jumalan Hengen yhteydestä langenneista ihmisistä ja heidän edesottamuksistaan! He alkoivat seuraamaan sielunvihollisen johdatusta, mutta jos he olisivat totelleet TOSI JUMALAA!, ja seuranneet Hänen johdatustaan, niin he olisivat pysyneet oikealla ja vanhurskaalla tiellä!
Jeesus sanoi!
"Jos te pysytte minussa, niin minä pysyn teissä"!
Jos me "USKOMME"!, niin emme lankea maailman hengen ,eli sielunvihollisen valtaan!
Siunausta Jeesuksessa! ~ - Joopa joo

Siunausta Jeesuksessa! ~Eli aikuiskastelukultin jäsenetkään eivät olleet sen paremmin suojassa kuin lapsena kastetut. Jotenkin ei yllätä ollenkaan.
- vauvakastettu
upotettu kirjoitti:
Luepas päivän lehtiä kuinka nämä kirkollisen kaste toimituksen saaneet, eli "vauvana kastetut kristityt", ryöstävät ja tappavat toisiaan! Raiskaavat ja juopottelevat ja tekevät ties mitä, jne...jne...
Kaste ei ole heitä mitenkään suojannut!
Vai onko sinun mielestäsi? Jos on, niin miten se sitten heissä näkyy??? Voitko kertoa?
Kirkon perusteella he ovat kristittyjä! Ovatko he siis kasteen perusteella synniltä suojatut taivaskelpoisiksi Jumalan lapsiksi??? vaikka semmoisia rikoksia tekevät???
Kirkollinen "lapsikaste" on turha rituaali! Turha!
Se ei pelasta ja puhdista ketään!
Lueppa nuo aiemmat kirjoitukseni uudelleen!
Siunausta!Vauvana kastettu kristitty ei ole sen huonompi kristitty kuin aikuiskasteen saanut.
Myös aikuiskasteen saaneita tiedän , jotka juopottelevat, ryöstävät jne. ei kaste ketään synniltä pelasta.
Ainoa pelastus on usko Jeesukseen Kristukseen.
Se miten tuon kastamisasian ottaa (=rituaali) on jokaisen omakohtainen asia ja siihen ei kenelläkään ihmisellä pitäisi olla mitään sanomista. Jumala näkee jokaisen sydämen tilan ja tuomitsee sen mukaan tai jättää tuomitsematta.
Se on tosiasia, että olemme kaikki Jumalan lapsia niin kastetutu kuin kastamattomatkin.
Kaikkia meitä Jumala rakastaa.
Enää on vain kyse, missä iässä ja milloin haluamme ottaa rakkauden ja armon vastaan. Se saadaan ilmaiseksi sitä ei ansaita, eikä sitä sinetöidä kasteella. Omantuntonsa voi sinetöidä käymällä aikuiskasteella, mutta lapsikaste tai kastamattomuus riittää mainiosti Jumalalle jos tärkein ; USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN on kunnossa.......
Mikä meitä kristittyjä riivaa, kun haluamme ottaa pelastuksen pois toisen seurakunnan opin mukaan kulkevilta.
Mutta onneksi Jumala on voimallinen, Hän ei ketään hylkää vaikka ihminen /seurakunta hylkäisi.
Herralle kiitos - oikeaoppinen
vauvakastettu kirjoitti:
Vauvana kastettu kristitty ei ole sen huonompi kristitty kuin aikuiskasteen saanut.
Myös aikuiskasteen saaneita tiedän , jotka juopottelevat, ryöstävät jne. ei kaste ketään synniltä pelasta.
Ainoa pelastus on usko Jeesukseen Kristukseen.
Se miten tuon kastamisasian ottaa (=rituaali) on jokaisen omakohtainen asia ja siihen ei kenelläkään ihmisellä pitäisi olla mitään sanomista. Jumala näkee jokaisen sydämen tilan ja tuomitsee sen mukaan tai jättää tuomitsematta.
Se on tosiasia, että olemme kaikki Jumalan lapsia niin kastetutu kuin kastamattomatkin.
Kaikkia meitä Jumala rakastaa.
Enää on vain kyse, missä iässä ja milloin haluamme ottaa rakkauden ja armon vastaan. Se saadaan ilmaiseksi sitä ei ansaita, eikä sitä sinetöidä kasteella. Omantuntonsa voi sinetöidä käymällä aikuiskasteella, mutta lapsikaste tai kastamattomuus riittää mainiosti Jumalalle jos tärkein ; USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN on kunnossa.......
Mikä meitä kristittyjä riivaa, kun haluamme ottaa pelastuksen pois toisen seurakunnan opin mukaan kulkevilta.
Mutta onneksi Jumala on voimallinen, Hän ei ketään hylkää vaikka ihminen /seurakunta hylkäisi.
Herralle kiitos"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa;" sanoo Raamattu!
Olipa kysymys mistä tahansa Raamatun totuudesta, se seikka, että totuuden kieltää joukko kirkollisesti eksytettyjä, ei todista yhtään mitään. Raamattua ei laadittu kansanäänestyksellä eikä sitä kumota, vaikka koko kansa äänestäisi sitä vastaan. Se on iankaikkista Jumalan sanaa eikä HÄN kysynyt ihmisiltä neuvoa, kun HÄN sen ilmoitti.
Jumala varoittaa asioista, jotka ovat valhetta. Raamattu on totuuden kirja. Voimme luottaa siihen, että kirkollinen lapsikastelu on Raamatun ulkopuolelta saatanalta peräisin oleva tiedon nimellä kulkeva valhetieto (1. Tim. 6:20).
Jumala jätti lapsikastelun tietoisesti pois VT:sta ja UT:sta, koska sellaista ei ole Jumalalle olemassakaan, mutta saatanalle lapsikasteluoppi on miltei kaikkein tärkein, ja se on muuntanut sen kansoille sopivaksi.
Niin, ja lapsikastelulla se tekee tyhjäksi Raamatussa ilmoitetun pelastuksen Jeesuksessa, ja siksi lapsikasteluoppi on keksitty ja sitä syötetään ihmisille jatkuvasti saarnastuoleista ja muiden saatanalle uskollisten kautta.
Kirkollisille tarvitaan vain lapsikastelu, mutta Jumalan lähettämää SOVITTAJAA ja RISTIN TEKOA ei tarvita: lapsikasteluttajille niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä pelastuksessa, sillä lapsikastelussa on heille se ainut pelastus!
Jumalan Jeesuksessa tekemän sovituksen sijaan pannaan kirkollisesti ts. saatanallisesti lapsikastelu, joka tapahtuu sangen mystisellä tavalla taianomaisesti valeluriitissä. SE on taikuutta! Se on täynnä tyhjää spekulaatiota! Se ei perustu vähimmissäkään määrin JUMALAN OMAAN SANAAN! Lapsikastelu on saatanan valhe, jonka sinulle on syöttänyt saatanan kätyri lipereidensä takaa.
Lapsikastelussa ei ole pelastuksen häivääkään, vaikka kirkolliset esittävät täysin päinvastaista. Yksin Jeesuksessa on pelastus! Saamme uskoa Jumalan sanan perusteella todeksi Jeesuksen meille ansaitseman pelastuksen ja iloita siitä.
Tämän toivon saatana haluaa ryöstää sinulta ja panna tilalle oman valheensa, lapsikastelun, jossa ei ole mitään toivoa. Lapsikastelu on Jumalan pilkkaa.
Täytyy oikein sääliä ihmisiä, jotka ovat mielummin ottaneet sen, kuin Jumalan tekemän pelastuksen ristin kautta Jeesuksessa.
Jäljelle jää kysymys: miksi ihmiset niin helposti hyväksyvät kirkollisen lapsikastelun pelastuksekseen? Ja vastaus on tässä: ihmiset eivät lue eivätkä tunne Raamattua, ja luulevat lapsikastelun sisältyvän Raamattuun! Ehkä syy on heidän papeissaan, jotka monet eivät edes usko Jeesuksen ylösnousemukseen.
Kun lapsikastelu opissa on lapsesta saakka elänyt ja kasvanut, niin siitä on hyvin vaikea pyristellä pois saati myöntää olevansa harhassa, vieläpä omaksua Raamatun oppi kasteesta, mikä on täysin vastoin kirkollista oppia.
On tärkeätä pysyä Raamatussa esitetyssä opissa. "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
2.Johanneksen kirje jae 9 - piispa
Joopa joo kirjoitti:
Eli aikuiskastelukultin jäsenetkään eivät olleet sen paremmin suojassa kuin lapsena kastetut. Jotenkin ei yllätä ollenkaan.
kirkollinen pappi valelee pakanallisesti vettä vauvan päälle--> kysymyksessä on siis valelu ts. kasteluriitti!
Raamatun SANAAN uskova paimen kastaa raamatulisesti Jeesukseen henkilökohtaisesti tunnustautuvan--> kysymyksessä on raamatullinen kaste! - vauvakastettu
oikeaoppinen kirjoitti:
"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa;" sanoo Raamattu!
Olipa kysymys mistä tahansa Raamatun totuudesta, se seikka, että totuuden kieltää joukko kirkollisesti eksytettyjä, ei todista yhtään mitään. Raamattua ei laadittu kansanäänestyksellä eikä sitä kumota, vaikka koko kansa äänestäisi sitä vastaan. Se on iankaikkista Jumalan sanaa eikä HÄN kysynyt ihmisiltä neuvoa, kun HÄN sen ilmoitti.
Jumala varoittaa asioista, jotka ovat valhetta. Raamattu on totuuden kirja. Voimme luottaa siihen, että kirkollinen lapsikastelu on Raamatun ulkopuolelta saatanalta peräisin oleva tiedon nimellä kulkeva valhetieto (1. Tim. 6:20).
Jumala jätti lapsikastelun tietoisesti pois VT:sta ja UT:sta, koska sellaista ei ole Jumalalle olemassakaan, mutta saatanalle lapsikasteluoppi on miltei kaikkein tärkein, ja se on muuntanut sen kansoille sopivaksi.
Niin, ja lapsikastelulla se tekee tyhjäksi Raamatussa ilmoitetun pelastuksen Jeesuksessa, ja siksi lapsikasteluoppi on keksitty ja sitä syötetään ihmisille jatkuvasti saarnastuoleista ja muiden saatanalle uskollisten kautta.
Kirkollisille tarvitaan vain lapsikastelu, mutta Jumalan lähettämää SOVITTAJAA ja RISTIN TEKOA ei tarvita: lapsikasteluttajille niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä pelastuksessa, sillä lapsikastelussa on heille se ainut pelastus!
Jumalan Jeesuksessa tekemän sovituksen sijaan pannaan kirkollisesti ts. saatanallisesti lapsikastelu, joka tapahtuu sangen mystisellä tavalla taianomaisesti valeluriitissä. SE on taikuutta! Se on täynnä tyhjää spekulaatiota! Se ei perustu vähimmissäkään määrin JUMALAN OMAAN SANAAN! Lapsikastelu on saatanan valhe, jonka sinulle on syöttänyt saatanan kätyri lipereidensä takaa.
Lapsikastelussa ei ole pelastuksen häivääkään, vaikka kirkolliset esittävät täysin päinvastaista. Yksin Jeesuksessa on pelastus! Saamme uskoa Jumalan sanan perusteella todeksi Jeesuksen meille ansaitseman pelastuksen ja iloita siitä.
Tämän toivon saatana haluaa ryöstää sinulta ja panna tilalle oman valheensa, lapsikastelun, jossa ei ole mitään toivoa. Lapsikastelu on Jumalan pilkkaa.
Täytyy oikein sääliä ihmisiä, jotka ovat mielummin ottaneet sen, kuin Jumalan tekemän pelastuksen ristin kautta Jeesuksessa.
Jäljelle jää kysymys: miksi ihmiset niin helposti hyväksyvät kirkollisen lapsikastelun pelastuksekseen? Ja vastaus on tässä: ihmiset eivät lue eivätkä tunne Raamattua, ja luulevat lapsikastelun sisältyvän Raamattuun! Ehkä syy on heidän papeissaan, jotka monet eivät edes usko Jeesuksen ylösnousemukseen.
Kun lapsikastelu opissa on lapsesta saakka elänyt ja kasvanut, niin siitä on hyvin vaikea pyristellä pois saati myöntää olevansa harhassa, vieläpä omaksua Raamatun oppi kasteesta, mikä on täysin vastoin kirkollista oppia.
On tärkeätä pysyä Raamatussa esitetyssä opissa. "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
2.Johanneksen kirje jae 9Mikä sai sinut noin tuohtumaan?
Pistikö jokin omaan tuntoosi?
Itse olen saanut olla rauhassa vihanpurkauksilta ja muilta "epämiellyttäviltä" tuntemuksilta sen jälkeen kun annoin koko elämäni Herralle.
Hän lupasi kantaa puolestani taakat ja asiat joihin en voi vaikuttaa. Minä ihmisenä en voi muuttaa lukuisia kristillisiä seurakuntia yhdeksi ainoaksi oikeaksi, mutta voin ottaa toisesta seurakunnasta tulevaa sisarta/ veljeä kädestä kiinni ja yhdessä kiittää siitä, että Vapahtajamme on sama, Jeesus Kristus.
Muulla ei ole väliä kuin sillä mihin uskoo, sillä yksin usko Jeesukseen Kristukseen pelastaa , ei teot, emme ole enää lainalaisuudessa vaan se on täytetty olemme vapaat.
Tuosta suorittamispaineesta olen onneksi päässyt irti ja voin sanoa, että kun sain sielulleni vapauden minuun todella astui sisään Jumalan Henki, enää minä en suutu tai tuohdu siitä jos joku ajattelee hieman eritavalla. Jumala on voimallinen. Me emme itse voi tehdä mitään, emmem mitään Jumala antaa meille armostaan ja rakkaudestaan me voimme vain levätä ja totella hänen käskyjään..mutta silti jos teemme joskus väärin ei hän anna anteeksi ainoastaan 7 kertaa vaan 700 kertaa 700 ...
Herran hyvyyteen luottaen ja sinuakin siunaten... - aslak
oikeaoppinen kirjoitti:
"Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa;" sanoo Raamattu!
Olipa kysymys mistä tahansa Raamatun totuudesta, se seikka, että totuuden kieltää joukko kirkollisesti eksytettyjä, ei todista yhtään mitään. Raamattua ei laadittu kansanäänestyksellä eikä sitä kumota, vaikka koko kansa äänestäisi sitä vastaan. Se on iankaikkista Jumalan sanaa eikä HÄN kysynyt ihmisiltä neuvoa, kun HÄN sen ilmoitti.
Jumala varoittaa asioista, jotka ovat valhetta. Raamattu on totuuden kirja. Voimme luottaa siihen, että kirkollinen lapsikastelu on Raamatun ulkopuolelta saatanalta peräisin oleva tiedon nimellä kulkeva valhetieto (1. Tim. 6:20).
Jumala jätti lapsikastelun tietoisesti pois VT:sta ja UT:sta, koska sellaista ei ole Jumalalle olemassakaan, mutta saatanalle lapsikasteluoppi on miltei kaikkein tärkein, ja se on muuntanut sen kansoille sopivaksi.
Niin, ja lapsikastelulla se tekee tyhjäksi Raamatussa ilmoitetun pelastuksen Jeesuksessa, ja siksi lapsikasteluoppi on keksitty ja sitä syötetään ihmisille jatkuvasti saarnastuoleista ja muiden saatanalle uskollisten kautta.
Kirkollisille tarvitaan vain lapsikastelu, mutta Jumalan lähettämää SOVITTAJAA ja RISTIN TEKOA ei tarvita: lapsikasteluttajille niillä ei ole ratkaisevaa merkitystä pelastuksessa, sillä lapsikastelussa on heille se ainut pelastus!
Jumalan Jeesuksessa tekemän sovituksen sijaan pannaan kirkollisesti ts. saatanallisesti lapsikastelu, joka tapahtuu sangen mystisellä tavalla taianomaisesti valeluriitissä. SE on taikuutta! Se on täynnä tyhjää spekulaatiota! Se ei perustu vähimmissäkään määrin JUMALAN OMAAN SANAAN! Lapsikastelu on saatanan valhe, jonka sinulle on syöttänyt saatanan kätyri lipereidensä takaa.
Lapsikastelussa ei ole pelastuksen häivääkään, vaikka kirkolliset esittävät täysin päinvastaista. Yksin Jeesuksessa on pelastus! Saamme uskoa Jumalan sanan perusteella todeksi Jeesuksen meille ansaitseman pelastuksen ja iloita siitä.
Tämän toivon saatana haluaa ryöstää sinulta ja panna tilalle oman valheensa, lapsikastelun, jossa ei ole mitään toivoa. Lapsikastelu on Jumalan pilkkaa.
Täytyy oikein sääliä ihmisiä, jotka ovat mielummin ottaneet sen, kuin Jumalan tekemän pelastuksen ristin kautta Jeesuksessa.
Jäljelle jää kysymys: miksi ihmiset niin helposti hyväksyvät kirkollisen lapsikastelun pelastuksekseen? Ja vastaus on tässä: ihmiset eivät lue eivätkä tunne Raamattua, ja luulevat lapsikastelun sisältyvän Raamattuun! Ehkä syy on heidän papeissaan, jotka monet eivät edes usko Jeesuksen ylösnousemukseen.
Kun lapsikastelu opissa on lapsesta saakka elänyt ja kasvanut, niin siitä on hyvin vaikea pyristellä pois saati myöntää olevansa harhassa, vieläpä omaksua Raamatun oppi kasteesta, mikä on täysin vastoin kirkollista oppia.
On tärkeätä pysyä Raamatussa esitetyssä opissa. "Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika."
2.Johanneksen kirje jae 9Näin voi kirjoittaa vain pahasti katkeroitunut ihminen?! Tarvitset apua ongelmiisi.
- upotettu
Joopa joo kirjoitti:
Eli aikuiskastelukultin jäsenetkään eivät olleet sen paremmin suojassa kuin lapsena kastetut. Jotenkin ei yllätä ollenkaan.
Aivan oikein! Kaste ei ole mikään suoja!
Ei aikuiselle, eikä kenellekään muullekaan!
Vaan "USKO JEESUKSEEN" on "suojamme"!
Ei siis uskottelu, vaan - USKO!
>>Raamattu määrittelee mitä se on!
>>Hepr. 11:1
"Mutta usko on - luja LUOTTAMUS siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy".
>>"Joh 8:11..... Niin Jeesus sanoi hänelle:
"En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee". - sivustaseuraaja
aslak kirjoitti:
Näin voi kirjoittaa vain pahasti katkeroitunut ihminen?! Tarvitset apua ongelmiisi.
olikin "oikeaoppinen" fariseus ,katso peiliin!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389