Reikiä tiessä ja paikat siivoamatta

Hyvinkää alkaa olla yhtä viehättävässä kunnossa, kuin joku syrjäinen ryssän teollisuustaajama.

Taisi kunnan kaikki rahat mennä siihen rumaan horjuvaan kolossiin?
589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noh, noh. Minä taasen ostan nykyään kaikki Hyvinkäältä. Viime lokakuun jälkeen ei ole tarvinnut poiketa täältä minnekään vaan kaikkea löytyy yllin kyllin.

Yksi hyvä puoli Hyvinkäällä on katujen kevätsiivous, hiekoitushiekkoja myöten. Tämä aloitetaan ajoissa ja tuo helpotusta katuilman puhtauden kautta.

Taitaa vaan olla niin, että naapurikylän poijaat kantavat tänne roskia ja osa tulee heidän viemäriverkon kautta. Meilläpäin tuota uomaa kutsutaan Vantaaksi.

Enkä kyllä usko KAUPUNGIN rahojen menneen yhtään mihinkään. Suuri, kaupungin keskellä oleva upea liikekeskus rakennettiin yksityisin varoin.

Äänestä
  • Kyllä kaupungin rahoja siihen upposi toista milliä laajan kunnallistekniikan takia.Ei ne yksityiset sitä Torikatua saneeraaneet.Vesi- ja viemäröinti koko alueelta uusittiin kaupungin varoin ja vain kiinteistön sisäiset putket ym. kiinteistön omistajalle.

    Äänestä

Onhan tämä karua aikaa, kun talven aikana kylvetyt roskat ja koiranpaskat tulevat lumen alta esiin. Siivoaminen ottaa aikansa. Urakkaa voisi helpottaa, jos jokainen pystyisi huolehtimaan omista ja karvamussukkansa jätöksistä, mutta näköjään oletetaan siivoamisen olevan yhteiskunnan tehtävä. Päälle valitetaan korkeista veroista ja turhista virkamiehistä, joita on Suomessa kuulemma puolimiljoonaa. Kai se on virkamies sekin, joka kulkee kansalaisen perässä keräämässä putoavia roskia ja lemmikin perseestään pudottamia lämpimäisiä. Muuten ei noihin lukemiin päästäisi.

Äänestä

Voisitteko arvoisat miehenpuolet ja -puolikkaat pitää mukananne vaikka kertakäyttönenäliinaa! Ällöttaa noi karseat räkäklimpit kaduilla!

Äänestä
  • Se räkiminen on teinien muotivillitys, joten kiitä siitä heitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


en osta hyvinkäältä kirjoitti:

Hyvinkää alkaa olla yhtä viehättävässä kunnossa, kuin joku syrjäinen ryssän teollisuustaajama.

Taisi kunnan kaikki rahat mennä siihen rumaan horjuvaan kolossiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu