Nikodemus - maailman kuuluisin Raamatun jae

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Joh 3:16

Miljoonat ja miljoonat ihmiset oppivat tämän ihanan jakeen ulkoa useimmiten jo lapsena tai nuorena. Viesti on mennyt perille.

Joku on antanut hyvän neuvon Lue tämä jae ja "yksikään" sanan kohdalle laita oma nimesi.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minua tämän mitä ihanimman Jumalan Sanan rinnalla suorastaan oksettavat ihmisten keksimät tekniset selitykset Nikodemus keskstelun ydinasialle.

Esimerkiksi ajatus siitä, että lankeamuksessa ihmisen henki kuoli, ja uudestisyntymässä ihmiseen annetaan elävä Jumalaan yhteydessä oleva henki on lähinnä hindulaista pakanuutta, liittymistä jonkinlaisen suuren hengen voimavirtaan.

Muuta samanlaista kuolettavan kylmää sielun raiskaavaa hengellistä keinovaloa loistaa kristikunnan keskellä siellä täällä.

Mistä tässä siis on kyse, mitä Jeesus niin epämääräisesti Johanneksen evankeliumissa kertoo?

Evankeliumin majesteettisin pasuunanpuhallus, joka on kuulunut kautta maailman.

Ei tuomion pasuuna vaan viesti maailman suurimmasta rakkaudesta.

Niin paljon on Jumala rakastanut.

Tämä on se valtava ilosanoma, josta enkelit ja taivaallinen sotaväki kerran Betlehemin yössä veisasivat

Kunnia Jumalalle korkeuksissa
Ja maassa rauha ihmisille, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.

Niin paljon Jumala rakasti.

Käännä katseesi Jeesukseen sinä, joka tahdot saada pelastuksen lahjan.

Ei se ole Pyhä Henki

Se on Jeesus Kristus

Äänestä
  • Tiedän että toiset näkevät toisin

    Mutta ei ylösnousemuksen jälkeen sanottu

    Te saatte voiman

    Hyi hel.etti, ei totisesti sanottu mitään näin karmean itsekästä

    Jeesus sanoi "te saatte voiman, ja tulette olemaan Minun todistajani"

    Oi Jeesus!

    Äänestä

  • Se on kolmiyhteinen JUMALA!

    ISÄ ja POIKA ja PYHÄ HENKI YHDESSÄ!

    Näitä kolme ei voi erottaa toisistaan!

    Äänestä

Se pistää lihallisen ihmisen kiroilemaan, kun puhutaan raamatun totuutta hengen uudestisyntymisen välttämättömyydestä!

Minulle tämä ei yllätys ole, hyvä että hengettömyytesi tulee esiin.

18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus

Äänestä
  • Kyllä sinä Saara osaat niin taiturimaisesti sekoittaa Jumalan Sanan.

    Eihän Paavali tuossa puhu Pyhästä Hengestä, vaan yksin ja nimenomaan Kristuksen rististä.

    Paavali on äärimmäisen Jeesus keskeinen opettaja, joka kirota päräyttäisi etää Kajaaniin kuuluu, jos kuulisi sinun henki opistaai, jota kristinuskona markkinoit

    Äänestä

  • Sumeri. kirjoitti:

    Kyllä sinä Saara osaat niin taiturimaisesti sekoittaa Jumalan Sanan.

    Eihän Paavali tuossa puhu Pyhästä Hengestä, vaan yksin ja nimenomaan Kristuksen rististä.

    Paavali on äärimmäisen Jeesus keskeinen opettaja, joka kirota päräyttäisi etää Kajaaniin kuuluu, jos kuulisi sinun henki opistaai, jota kristinuskona markkinoit

    Ap. t. 20:23

    Sen vain tiedän, että Pyhä Henki jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset minua odottavat.

    Ap. t. 21:11

    Ja tultuaan meidän luoksemme hän otti Paavalin vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja lausui: "Näin sanoo Pyhä Henki: 'Sen miehen, jonka vyö tämä on, juutalaiset näin sitovat Jerusalemissa ja antavat pakanain käsiin'."

    Room. 8:9

    Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

    Room. 8:10

    Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

    Room. 8:14

    Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

    Room. 8:16

    Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.

    Room. 8:26

    Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.

    Room. 8:27

    Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.

    1. Kor. 2:10

    Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.

    1. Kor. 3:16

    Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    1. Kor. 3:17

    Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette.

    1. Kor. 6:17

    Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.

    1. Kor. 6:19

    Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

    1. Kor. 15:45

    Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.

    2. Kor. 3:6

    joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

    2. Kor. 3:18

    Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

    Äänestä

  • Saara:) kirjoitti:

    Joh. 7:39

    Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.

    Joh. 14:26

    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Joh. 15:26

    Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.

    Joh. 16:13

    Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.

    Joh. 20:22

    Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.

    Ap. t. 1:8

    vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

    Ap. t. 2:4

    Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.

    Ap. t. 5:32

    Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

    Ap. t. 8:29

    Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja".

    Ap. t. 8:39

    Ja kun he olivat astuneet ylös vedestä, tempasi Herran Henki Filippuksen pois, eikä hoviherra häntä enää nähnyt. Ja hän jatkoi matkaansa iloiten.

    Ap. t. 10:19

    Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: "Katso, kaksi miestä etsii sinua;

    Ap. t. 10:44

    Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

    Ap. t. 11:12

    Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon,

    Ap. t. 11:15

    Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.

    Ap. t. 13:2

    Ja heidän toimittaessaan palvelusta Herralle ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: "Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon minä olen heidät kutsunut".

    Ap. t. 15:28

    Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:

    Ap. t. 16:6

    Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.

    Ap. t. 16:7

    Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä.

    Ap. t. 19:6

    Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    Amen.

    Äänestä

Voi Saara, kuinka sinua täytyy hymyilyttää, ellei suorastaan naurattaa!

Vaan totta kai kristikunta uskoo Pyhään Henkeen.

Yhdessäkään mainitussa Pyhän Raamatun jakeessa ei sanota, että uudestisyntymisessä Kuollut ihmisen henki muka tulisi eläväksi ja särkynyt jumalasihde korjautuisi.

Näin pi.ru lukee Raamattua, kuten edellä teet tietty valheen koukku vasemmassa kädessä.

Apostoli Paavalin opetuksessa Kristityt ovat Kristus keskeisiä, heidän koko sielunsa, ruumiinsa ja henkensä on lunastettu Jeesuksen pyhällä kuolemalla ja ylösnousemuksella ja heidän katseensa on kiinnitetty Golgatalla riippuvaan Jumalan Poikaan, jonka ruumis ja veri on annettu heidän edestään.

Näitä Henkivoiman täyttämiä uskonnollisia bodareita kyllä riittää ja onhan se houkuttelevaa niinkuin Jumala ymmärtää hyvä ja paha ja tuomita elävien ja kuolleiden välillä. Selvästi nautit hommastasi, ihan nauruksi pistää.

Joh 3:16 on upea Raamatun lause.

Koetan kanssanne tutkia, miten se liittyy Nikon kysymykseen, miten ihminen syntyy uudestaan, kuinka se tapahtuu

Äänestä
  • Älä turhaan vaivaudu! Sinun hengellisyytesi on jo punnittu ja muotojumaliseksi havaittu!

    Paavali kuvaa viimeisinä aikoina vallitsevaa turmelusta ja ulkokultaisuutta ja käskee Timoteusta KARTTAMAAN niitä, jotka harrastavat jumalisuuden ulkomuotoa, mutta kieltävät sen voiman 1 – 9, sekä kehoittaa häntä pysymään siinä, minkä on oppinut, ja etsimään Raamatusta viisautta pelastuakseen ja tullakseen Jumalan ihmiseksi 10 – 17.

    1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
    2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
    3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
    4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
    5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
    6 Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
    7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
    8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
    9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.!!!!!!!!!!!!!!!

    Ottakoon elävässä uskossa olevat opiksi ja olkoot kuuliaisia Jumalalle karttamalla kaltaisiasi ihmisiä!

    Äänestä

Sumeri jaksaa hämmästyttää minua. Välillä tulee kirkasta Jumalan sanaa ja välillä tuot esiin muun muassa linkittämällä jumalattomien tuottamia järjen filosofioita ja sumerilaista pullshittia.
xxxxxx

Tällä kertaa osuit juuri naulan kantaan näin tarkkaan ei voi osua, ellei ihmisellä ole Jumalan hengen vaikutusta, siksi ristiriitaisuutesi hämmästyttää minua.:

"Apostoli Paavalin opetuksessa Kristityt ovat Kristus keskeisiä, heidän koko sielunsa, ruumiinsa ja henkensä on lunastettu Jeesuksen pyhällä kuolemalla ja ylösnousemuksella ja heidän katseensa on kiinnitetty Golgatalla riippuvaan Jumalan Poikaan, jonka ruumis ja veri on annettu heidän edestään.

Näitä Henkivoiman täyttämiä uskonnollisia bodareita kyllä riittää ja onhan se houkuttelevaa niinkuin Jumala ymmärtää hyvä ja paha ja tuomita elävien ja kuolleiden välillä. Selvästi nautit hommastasi, ihan nauruksi pistää."

Saaran tilanne minua huolestuttaa, siitä ei ole kovin kauaa kun hän oli vielä kirkkailla vesillä.

Nyt on tapahtunut samaistuminen hurmahenkiseen Jumalan sanan vääristelyyn ja "henkivoimaan". Joko seurustelun tai jonkun muun syyn vuoksi. En suinkaan syytä henkilöä, niin kuin hän itse luulee, vaan näitä henkivaltoja joilla on nykyaikana runsaasti "voimaannuttavia" verkkoja vesissä.

Ongelmaa erilaisuudesta ei ole silloin kun rakennetaan yhtä ruumista Kristuksessa, mutta toisten kristittyjen pilkkaaminen ja ilveily voimansa tunnossa kertoo vakavasta ongelmasta sitoutumisessa ja liittymisessä Kristuksen ruumiiseen, joka näkyisi esimerkiksi syvällisenä rakkautena esikoislestadiolaisiakin kohtaan. NYt sieltä tulee käsittelemättä jääneet lapsuuden traumat kielletty viha ja salattu katkeruus hengelliseen kaapuun puettuna. Ei ollenkaan kiva asia, - hänen kannaltaan. Yhteys kaikkiin kristittyihin piireihin on hyvin tärkeä asia Kristuksen ruumis on YKSI. Tämän ruumiin rakentaminen ei tapahdu pilkkaamalla ja halveksimalla toisia, vaan rukilemalla rakastamalla ja alistumalla Jumalan tahdolle (rakkaus) kuuliaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sumeri kirjoitti:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Joh 3:16

Miljoonat ja miljoonat ihmiset oppivat tämän ihanan jakeen ulkoa useimmiten jo lapsena tai nuorena. Viesti on mennyt perille.

Joku on antanut hyvän neuvon Lue tämä jae ja "yksikään" sanan kohdalle laita oma nimesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu