http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/jätevesiviikko-tarjoaa-näytöksiä-ja-neuvontaa-1.37117
Kepulehti:Vasta kolmasosalla jätevesiasiat kunnossa
Miksi hidastellaan?
767
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vielä kannata tehdä mitään, sillä tuossa uutisessakin sanotaan, että jätevesijärjestelmät on uusittava vasta kevääseen 2016 mennessä. Toki käytännössä vuoden 2015 puolella sulan maan aikana, mutta koska saman vuoden huhtikuussa järjestetään eduskuntavaalit, hallituspuolueet joutuvat selvitäkseen murskatappiolta antamaan uuden jatkoajan. Luultavasti vuoteen 2019 ulottuvan, mutta koska sinäkin vuonna on eduskuntavaalit, tiedossa on jälleen uusi jatkoaika.
Kaiken lisäksi asiahan on niin, että jos ei noudata "paskalakia", ei siitä voi rangaistakaan? Vähän niin kuin vaalirahoituslaki, jonka noudattamatta jättämistään kepun Timo Kalli perusteli sillä, ettei siitä ole säädetty rangaistusta.
Niinpä kai, sillä ainakaan julkisesti ei ole kerrottu, mitä lakia ja rangaistusta tottelemattomiin sovellettaisiin.
Olen täällä jo aiemmin leikitellyt ajatuksella, että mitä valtio tekisi, mikäli kaikki noin 300.000 suomalaista kiinteistöä, joita jätevesiasetus koskee, olisivat tekemättä mitään ja lisäksi jättäisivät mahdolliset sakotkin maksamatta.
Pistettäisiinkö noiden talouksien asukkaat vankilaan? Eipä taitaisi tilat riittää Suomen vankiloissa edes yhdelle asukkaalle joka kiinteistöstä.
Vai asetettaisiinko kyseiset kiinteistöt asumiskieltoon? Varmistettaisiinko asia lisäksi niin, että sisäministeri määräisi ratsupoliisit hajottamaan kiinteistöjen ikkunat ja lämmityslaitteet samaan tyyliin kuin tehtiin torppari Laurilan perheelle Täällä Pohjantähden alla -kirjassa? Taitaisi kuitenkin olla liian suuri kynnys poliitikoillekin häätää miljoona suomalaista taivasalle.
Rangaistukset eivät sitä paitsi ratkaisisi ongelmaa, vaan jätevesijärjestelmät kyseisissä kiinteistöissä jäisivät edelleen uusimatta.
Nyt kuule vaan uusit ne sontajärjestelmäsi, ettei nouse samanlainen haloo kuin Kallin tottelemattomuudesta vaalirahoituksen suhteen.
Vitsivitsi, mitäpä sitä tavikset lakia noudattamaan, kun lakien säätäjätkin niille piutpaut antavat?
Ei ne ole kunnossa Talvivaarasakaan. Ja kun ei tee mitään, näkyy saavan poikkeuslupia tehdä mitä huvittaa. Minäkin nauran paskaisen naurun Paula Lehtomäelle, joka on kummassakin asiassa niin jätevesi- kuin Talvivaaran lupa-asioissakin ollut hosumassa poskiläskit täristen.
Ja Talvivaarassa "kusi" vielä ommaisuuten! Paha sai palkkansa!
Tapahtuu niitä vakavampiakin asioita maailmassa. Lestadiolaisten jätepönttöfirmakin taisi mennä konkurssiin?