katso hyvä elokuva http://www.tv7.fi/
Ja saa muinakin aikoina katsoa, mutta tuo elokuva oli mielestäni ihan katsottava.
"Menneisyys vie kaiken mitä hänellä oli. Lee Ferguson (Jon Rowley) on istunut vankilassa kymmenen vuotta. Kun hän pääsee vapaaksi, hän palaa pikkukaupunkiin, jossa hän kasvoi lapsuutensa.
Hän haluaa elää aivan yksinkertaista elämää, ja menee töihin ruokakauppaan toivoen saavansa olla rauhassa. Erinäiset tilanteet johtavat kuitenkin siihen, ettei Fergusonin väkivaltainen menneisyys jätäkään häntä rauhaan. Sen jonka hän ajatteli haudanneensa, kohoaakin pintaan. Hän joutuu huomaamaan, että menneisyyden taakse jättäminen maksaa häneltä kaiken mitä hänellä on".

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kannattaa miettiä ennen kun tekee, niin ei tarvii itkeä ja valittaa jälkikäteen.
Vaikka itse haluaa jättää menneisyytensä taakse, niin ei voi vaatia että muut tekee samaa.
Jos miettisimme ja harkitsisimme aina kaiken mahdollisen tekemisen ja tekisimme vasta sitten kun olisimme varmoja ja harkinneita, emme välttämättä saisi koskaan aikaiseksi mitään. Jeesuskin teki ihmeitä, mutta jos olisi kuunnellut aikansa oppineita, olisi kyllä ihmeet jääneet tekemättä. Jos tekee ymmärtämättömyyttään ja kyvyttömyyttään pahoja, voi tapojansa parantaa, pyytää anteeksi, yrittää unhoittaa ja aloittaa alusta.... Samaa virhettä ei välttämättä tarvitse tehdä yhä uudelleen.
Kun anteeksiantaminen kuuluu kristityn varustukseen, voi ehkä toisten anteeksiantamattomuuden antaa kuitenkin anteeksi. Ehkeivät toiset osaa antaa anteeksi, mutta kyllähän hekin sen myöhemmin edestänsä löytävät, eikä kukaan ole yhtään sen puhtaampi kivittämään toista.
Sun mielestä kannattaa siis ensin tehdä väkivaltaa ja miettiä vasta sitten?
Pedofilipapit olisivat myös voineet miettiä ensin. Ei heille tarvitse antaa anteeksi. Läpipaskoja ovat.
Tuota iänikuista helluntailaista roskaa, rikollisten ihannointia.
Oli surullinen elokuva.