Teenkö kärpäsestä härkäsen vai enkö?

Olen seurustellut avomieheni kanssa vajaat 1,5 vuotta, ja joku aika sitten hän kosi ja päätimme mennä lähiaikoina kihloihin. Luotan häneen vaikkakin suhteen alkuaikoina oli asioita jotka eivät luottamustani nostaneet, selityksiä ja monenlaista juttua, jotka pahoittivat mieleni pahastikin. Kuitenkin pienen katkon jälkeen olimme taas yhdessä, ja miltei heti myös muutimme asumaan saman katon alle.

Elämä on mennyt aika hyvin ja suhteemme kukoistaa enimmäkseen, vaikka molemmilla välillä työttömyyttä ja se joskus kiristää välejä, mutta kokonaisuutena olen melko onnellinen. Kuitenkin joskus, mieleeni hiipii kummia epäilyksiä, miksi en voi täysin luottaa mieheeni?

Viimeinen niitti on se, kun sanoin hänelle miksei hän ole poistanut ex naisystäväänsä fb:sta, miksi tämä nainen on vielä hänen ystävänään, kun kerran hänen mukaansa heillä ei ole enää mitään tekemistä keskenään. Kun kysyin miksei hän sitten ole poistanut tätä sieltä, oli selitys minusta aika ontuva ja typerä. Tämä suhde oli ollut naimisissa olevaan naiseen, ja hän ei ollut halunnut erota miehestään, ja miesystäväni taas ei puheidensa mukaan halunnut seurustella naimisssa oleven kanssa(vaikka sitä teki kuitenkin jonkun aikaa, olipa jopa pyytänyt naista jättämään miehensä).

Olen uskonut että näin on, mutta sitten kun näin tämän naisen nimen taas fb.ssa, (tiesin kyllä että se on siellä, mies kertoi suhteemme alussa mitä oli takana) minussa kuohahti ja kysyin asiasta mieheltä.

Hän suuttui ja moitti minua mustasukkaiseksi, eikä yhtään tuntunut ymmärtävän miten pahalta minusta tuntuu. Jos joku ei merkitse mitään enää, eikö vanhat sillat voisi polttaa takanaan? Myönnän olen mustasukkainen, mutta enkö ole aiheesta? Vaikka luulen ettei ehkä olekaan mitään yhteyksiä enää miksi silti lietsoa minun ahdistustani ja mustasukkaisuuttani?

Olenko väärässä, mutta kun koen tämän luottamusasiaksi, en voi täysin luottaa mieheeni. Ja kihloihin ollaan menossa.
Minulla on vaan tosi kurja olo, miksei mieheni sanonut rauhallisesti, että voi poistaa tämän sieltä, koska hän ei enää merkitse mitään ja meidän suhteemme on tärkein. Itse sanin hänelle, että olen jättänyt taakseni kaikki ex suhteeni, en pidä enää yhteyttä koska se on ollutta ja mennyttä.

Mies loukkaantui silmittömästi minuun, alkoi mököttää, jopa suutuspäissään uhkasi erolla. Olenko sairaan mustis vai miksi minusta tuntuu niin pahalta mieheni asenne. Vai olenko loukannut häntä epäluottamuksella, jos ja kun luultavasti, hän on minulle uskollinen. Vai olenko sinisilmäinen hölmö? Surullinen olo, itkettää kun en tiedä mien tämäkina asia olisi hyvä käsitellä, kuinka tästä eteenpäin. Ehkä joku osaa antaa viisaita neuvoja, kiitos.
3426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihan ymmärrettävää että sinusta tuntuu tuolta. Itse myös en alkuun tykännyt kun mieheni piti facebook kavereissaan exäänsä. Nyt hän kuitenkin omatoimisesti poisti hänet. Moni pitää kavereissaan tuiki tuntemattomia ihmisiä joten hän varmaankin ihmettelee miksi syytät häntä turhaan. Jokaiseen eroon on syynsä ja mies haluaa elää nyt vain sinun kanssasi. Älä anna menneisyyden pilata teidän suhdettanne...

Äänestä

Kiitos kommentistasi, 1404! olet varmaankin oikeassa! Minun täytyy vaan opia luottamaan, kun mitään näyttöä tms ei oikeasti ole. Hyvää kevään jatkoa!

Äänestä

miten itse reagoisit jos miehesi sanoisi sulle ettei luota suhun ja et sun pitää poistaa exät fb: ssä? Etenkin mikä olisi sun reaktio jos siihen ei olisi syytä ja mies siitä jatkuvasti inisis?? varmaan aika samanlainen kuin sun miehes reaktio ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmissuhde soppaa kirjoitti:

Olen seurustellut avomieheni kanssa vajaat 1,5 vuotta, ja joku aika sitten hän kosi ja päätimme mennä lähiaikoina kihloihin. Luotan häneen vaikkakin suhteen alkuaikoina oli asioita jotka eivät luottamustani nostaneet, selityksiä ja monenlaista juttua, jotka pahoittivat mieleni pahastikin. Kuitenkin pienen katkon jälkeen olimme taas yhdessä, ja miltei heti myös muutimme asumaan saman katon alle.

Elämä on mennyt aika hyvin ja suhteemme kukoistaa enimmäkseen, vaikka molemmilla välillä työttömyyttä ja se joskus kiristää välejä, mutta kokonaisuutena olen melko onnellinen. Kuitenkin joskus, mieleeni hiipii kummia epäilyksiä, miksi en voi täysin luottaa mieheeni?

Viimeinen niitti on se, kun sanoin hänelle miksei hän ole poistanut ex naisystäväänsä fb:sta, miksi tämä nainen on vielä hänen ystävänään, kun kerran hänen mukaansa heillä ei ole enää mitään tekemistä keskenään. Kun kysyin miksei hän sitten ole poistanut tätä sieltä, oli selitys minusta aika ontuva ja typerä. Tämä suhde oli ollut naimisissa olevaan naiseen, ja hän ei ollut halunnut erota miehestään, ja miesystäväni taas ei puheidensa mukaan halunnut seurustella naimisssa oleven kanssa(vaikka sitä teki kuitenkin jonkun aikaa, olipa jopa pyytänyt naista jättämään miehensä).

Olen uskonut että näin on, mutta sitten kun näin tämän naisen nimen taas fb.ssa, (tiesin kyllä että se on siellä, mies kertoi suhteemme alussa mitä oli takana) minussa kuohahti ja kysyin asiasta mieheltä.

Hän suuttui ja moitti minua mustasukkaiseksi, eikä yhtään tuntunut ymmärtävän miten pahalta minusta tuntuu. Jos joku ei merkitse mitään enää, eikö vanhat sillat voisi polttaa takanaan? Myönnän olen mustasukkainen, mutta enkö ole aiheesta? Vaikka luulen ettei ehkä olekaan mitään yhteyksiä enää miksi silti lietsoa minun ahdistustani ja mustasukkaisuuttani?

Olenko väärässä, mutta kun koen tämän luottamusasiaksi, en voi täysin luottaa mieheeni. Ja kihloihin ollaan menossa.
Minulla on vaan tosi kurja olo, miksei mieheni sanonut rauhallisesti, että voi poistaa tämän sieltä, koska hän ei enää merkitse mitään ja meidän suhteemme on tärkein. Itse sanin hänelle, että olen jättänyt taakseni kaikki ex suhteeni, en pidä enää yhteyttä koska se on ollutta ja mennyttä.

Mies loukkaantui silmittömästi minuun, alkoi mököttää, jopa suutuspäissään uhkasi erolla. Olenko sairaan mustis vai miksi minusta tuntuu niin pahalta mieheni asenne. Vai olenko loukannut häntä epäluottamuksella, jos ja kun luultavasti, hän on minulle uskollinen. Vai olenko sinisilmäinen hölmö? Surullinen olo, itkettää kun en tiedä mien tämäkina asia olisi hyvä käsitellä, kuinka tästä eteenpäin. Ehkä joku osaa antaa viisaita neuvoja, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu