Johanna Mia Mari Tukiainen
Kyllä ****, olet oikeassa! Seiskan haastattelija oli asiallinen ja kunnioittava, eikä äänessä ollut mitään piilovittuilun sävyä! Oli hienoa, että sain tuoda mielipiteitäni esille, olen märehtinyt itsesyytöksissä vaikka kuinka kauan, vaikka ihmiset eivät tiedä ollenkaan, mitä esim. tapahtui ihan OIKEASTI koko Kanerva skandaalissa 2008, suomalaiset nähtävästi tarvitsevat vain jonkun sylkykupin ja monet ovat ihan hemmetin kateellisia tässä maassa! Nyt en puhu ainoastaan siitä, että ollaan automaattisesti kateellisia esim. ulkonäöstä, mutta monestakin asiasta ihminen voi olla kateellinen ja vihamielinen! Tässä esimerkkejä: -Rohkeus, -Uskallus olla oma itsensä ja toteuttaa unelmansa -Menestys -Eroottisuus (monet vetävät julkisuudessa tekopyhää linjaa, vaikka ovat oikeasti kaikkea muuta kuin antavat ymmärtää), - Julkisuus (pidetään tyrkkynä, vaikka media itse myös nostattaa ne ihmiset esille jotka ovat persoonia ja poikkeavat massasta!) -Tahallinen uskominen joihinkin negatiiviisiin median kertomiin asioihin, eikä edes haluta antaa mahdollisuutta tutustua itse ihmiseen kunnolla -Viha siitä mitä ehkä jotain toisella on, eikä itsellä ole (hyvin tyypillistä suomalaisille, valitettavasti)
Johanna Mia Mari Tukiainen
Tää kuulostaa tosi monesta ihan absurdilta, mutta olen huomannut, että sekä minun että siskoni Julian vihaajissa ja haukkujissa on monissa ihan oikeasti paha henki. Uskon että se voi mennä ihmiseen, ja asiaan vaikuttaa vielä voimakkaasti se, että olemme molemmat uskovaisia. Juuri paholainenhan on se joka syyttää ja väittää ihmiselle, että "et ole minkään arvoinen, sinulla oli mahdollisuudet, mutta pilasit ne. jne.
Kyllä ****, olet oikeassa! Seiskan haastattelija oli asiallinen ja kunnioittava, eikä äänessä ollut mitään piilovittuilun sävyä! Oli hienoa, että sain tuoda mielipiteitäni esille, olen märehtinyt itsesyytöksissä vaikka kuinka kauan, vaikka ihmiset eivät tiedä ollenkaan, mitä esim. tapahtui ihan OIKEASTI koko Kanerva skandaalissa 2008, suomalaiset nähtävästi tarvitsevat vain jonkun sylkykupin ja monet ovat ihan hemmetin kateellisia tässä maassa! Nyt en puhu ainoastaan siitä, että ollaan automaattisesti kateellisia esim. ulkonäöstä, mutta monestakin asiasta ihminen voi olla kateellinen ja vihamielinen! Tässä esimerkkejä: -Rohkeus, -Uskallus olla oma itsensä ja toteuttaa unelmansa -Menestys -Eroottisuus (monet vetävät julkisuudessa tekopyhää linjaa, vaikka ovat oikeasti kaikkea muuta kuin antavat ymmärtää), - Julkisuus (pidetään tyrkkynä, vaikka media itse myös nostattaa ne ihmiset esille jotka ovat persoonia ja poikkeavat massasta!) -Tahallinen uskominen joihinkin negatiiviisiin median kertomiin asioihin, eikä edes haluta antaa mahdollisuutta tutustua itse ihmiseen kunnolla -Viha siitä mitä ehkä jotain toisella on, eikä itsellä ole (hyvin tyypillistä suomalaisille, valitettavasti)
Johanna Mia Mari Tukiainen
Tää kuulostaa tosi monesta ihan absurdilta, mutta olen huomannut, että sekä minun että siskoni Julian vihaajissa ja haukkujissa on monissa ihan oikeasti paha henki. Uskon että se voi mennä ihmiseen, ja asiaan vaikuttaa vielä voimakkaasti se, että olemme molemmat uskovaisia. Juuri paholainenhan on se joka syyttää ja väittää ihmiselle, että "et ole minkään arvoinen, sinulla oli mahdollisuudet, mutta pilasit ne. jne.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Paholainen pakottaa minut sanomaan ettei Tukiainen osaa tanssia, eikä laulaa.
Paholainen käskee sinun juoda päivästä toiseen ja valehdella koko ajan juu se on se paholainen.
Mieti joskus mitä kirjoitat ja mene hoitoon missi siskosi kanssa ja pian.
En kyllä tuskuna alkais ketään jakaan tuollai vaikka siltä itsestä tuntuiskin, mutta sitten joutuis luokitteleen itsensä myöskin siihen katekoriaan, koska raamattu sanoo hedelmistää puu tunnetaan. Tuksun "hedelmät" on melkoisisa ei voi muuta sanoa, pahonpitelyä, jupottelua, rivoja esiintymisiä jne., että melkoista hedelmää hänkin kantaa.
No ei se mitään, karman laki suoraan hindulaisuudesta varmaan suojelee ja auttaa kuten ennenkin.
Onkohan jo tänään Työpäivä artistilla?
Jokainen ihminen kai haluaa rikkautta, rakkautta ja menestystä. Kaikilla ihmisillä on unelmia ja osin suuriakin suunnitelmia, mutta unelmat jos eivät ole mahdottomia toteutuvat tekemällä eikä puhumalla.
Tuksulla menee reippaasti överiksi puhumisen puolelle ja puheet klamuurista ja luksuksesta ovat niin korkealentoisia, että kuka tahansa normaalijärjellä varustettu ihminen tajuaa, että suuret puheet ovat täyttä fuulaa.
Kirjoittelen tännekin silloin tällöin, mutta The Tukiais Sisters ovat oikeastaan mulle niin yhdentekeviä etten turhaan tuhlaa energiaa vihaamalla heitä.
Samoin Tuksun elämässä ei ole mitään kadehdittavaa. Noh minä en olekaan uskovainen, mutta elän täysin levollisin mielin viiniä silloin tällöin nauttien, mutta todellisuutta selvinpäin kohdaten ettei tarvitse itseään huumata ja kännätä päivästä toiseen.
On monia ihmisiä jotka uskaltavat elää ja olla itsenäisiä muiden mielipiteistä välittämättä.Jos kerran on niin uskovainen mukamas niin kunnon uskovaiset ovat nöyriä ja käytös on aivan toisenlainen. Uskovainen ei lähde sotasille muiden ihmisten kanssa vaan on uskossaan vahva.
Kun seuraa Tuksun haastatteluja vaikkapa hänen luottolehtensä Seiskan tekemiä niin ulosanti on alkeellista ja typerää juopuneen akan mäkätystä.
Jos on olevinaan viihdetaiteilija niin pitäisi olla nöyryyttä ja kunnioitusta maksavia asiakkaita kohtaan sen verran ettei kohtele muita ihmisiä vihollisinaan.
Ihmisiä kyllästyttää suomalaisten haukkuminen ja Suomen haukkuminen ja Tuksu sitä saa mitä tilaa jos koko ajan määkii negatiivisesti toisia haukkuen niin turha on odottaa mitään positiivista palautetta.
En lähde mitään ohjeita antamaan kun eihän Tuksu narsistina näe itsessään mitään vikaa vaan naristille tyypiliseen tyyliin vika on aina toisissa.
Ei uskovaiset ihmiset käyttäydy Tukiaisten tavoin. Vaikken uskovainen olekaan, nuo heidän esiintymisensä jossain räkälässä on todella kuvottavaa. Noiden esitysten jälkeen ei kannata puhua uskosta. Ne ovat ennemmin Paholaisen tuotosta tai viinapirun aikaansaamaa.
Miten uskovaiset käyttäytyvät? Käyttävät seksuaalisesti hyväkseen lapsia? Homostelevat?
Suomessa Lestadiolaislahkon jäsenistä sairaimmat ovat syyllistyneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja pedofiliiaan ja muutkin hihhuliuskontojen jäsenet ovat vähintäänkin syyllistyneet samaan. Nokia Mission johtaja Markku Koivisto juuri tuomittiin nuoren ihmisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
http://suomenkuvalehti.fi/s/mediagallery/2011/9/11/699381/wj111817v.jpg
Katolilaisen kirkon papit ovat tunnettuja kuoripoikien seksuualisina hyväksikäyttäjinä ja raiskaajina. Uskon varjolla voi tehdä monia inhottavia tekoja ja samaan aikaan teeskennellä olevansa"vanhurskas" :)
Sellaisia ne "uskovaiset" ovat. Ei kannata tuomita Johanna Tukiaista niin auan kun "uskovaiset" eivät pysty käyttäytymään normaalien ihmisten tavoin. Normaalit ihmiset ymmärtävät normien rajat. Tätä ei kai minun tarvitse paremmin perustella...
En ole vielä koskaan eläessäni nähnyt kenenkään uskovaisen näyttelevän sukupuolielimiään missään kapakanlattialla(kuvat) tai haukkuvan julkisesti muita ihmisiä,kehoittavan yleisöään vetämään ranteitaan auki,tappelevan sen kanssa kännipäissään,viettäneen öitään putkassa,myös lukuisia oikeuskeissejä tulollaan.Tai yleensäkään käyttävän alkoholia päivittäin?Oisko sitten joku uusi lahko tulollaan mistä ei niin paljon kuultu? Ei kukaan oo noille kateellinen,ei kukaan! Jotain järkeä silloin tällöin joku yrittä takoa päihin mutta se tulkitaan vihamieliseksi,kuinkas muuten.Jos ja kun päät selviäis,joskus,vois moni muukin asia korjaantua??
Missä viipyvät Jollashovin änkyräpileiden videot? Ne kiinnostavat; eivät kiiltokuvajutut, jos ne yleensä ovat mahdollisia Tunkeron lärvillä.
Yleisön pyynnöstä on toki Urpaani ilmestynyt taasi Tuhnun teksteihin. Kertakäyttöroomeosta ei liene yhteistä kuvaa lyllerön kanssa. Onko mies edes olemassa?
Joko te uskotte, että Johanna Tukiaisessa asuu RIIVAAJA!!!1!!!
Tässä videossa on suuren maailman glamouria. Mihin tämä sirpakka tyttönen pystyykään....
http://www.youtube.com/watch?v=NiqjRGl--fU
Pahinta tuossa videossa oli se että se alkoi ja parasta kun se loppui
Onko tietoa milloin ovat nämä studiolaulamiset kuvaamiset.Kuka maksaa studiovuokran,sehän ei ole ilmaista oleskeluaikaa.Missä asuvat,asuakin pitää ja syödä,kuka kustantaa? Meneekö koko sakki sekä koirulit mukaan.Pahoja paholaismaisia kyssäreitä mutta kun julkisuudessa oleva heittää tällaista inffoa,näätäpopulaatio haluaa vastauksia, ei kai noi nyt ole mitään valtionsalaisuuksia ettei vois kertoa.
Nyt niin muodikkaat pöllökorut sopivat Tuksulle kuin nenä päähän. Nehän symboloivat niin viisautta, tyhmyyttä, kuin pahuuttakin etten sanoisi jopa pelsebuubia. Wikipedian mukaan myös itse Johannaa:
Anatomia ja elintavat
Pöllöille on tyypillistä suhteellisen suuri pää, lyhyt kaula ja koukkumainen lyhyt nokka.[1]
Pöllöt tunnetaan hyvästä hämäränäöstä, lähes äänettömästä lennosta sekä noin 270 astetta kääntyvästä päästä. Pöllöillä on usein matalan suppilon mallinen naamakiehkura, joka kerää ääniä korva-aukkoon siten tehostaen sen kuuloa.[2]
Pöllöt ovat lihansyöjiä ja niiden pääasiallista ravintoa ovat pikkunisäkkäät. Ne saalistavat yleensä öisin ja paikantavat uhrinsa kuulonsa avulla.[1] Ravinnon sulamattomat osat pöllöt oksentavat niin kutsuttuina oksennuspalloina
http://i.imgur.com/QgrFv.gif
Siinä pöllösymbolointia kerrakseen.
Ensimmäinen vasemmalta tietenkin kuvastaa Tuksun huoletta tapahtuvaa ruhon kasvattamista alkomahoolilla ja ruoalla - ronskisti, ällöttävästi ja muista tietenkään piittaamatta.
Tämä toinen paskanjauhaja sitten kälkättääkin niin pirusti ettei sieltä tiiä mitä saadaan ulos; mitä luultavimmin valhetta, sontaa ja loanheittoa. En ihmettelisi vaikka pikku laattakin lentäisi kesken lauseen.
Nämä kaksi viimeistä riivattua sitten kuvastavat tätä "oh so sexxxy" jyystön ja muun meiningin yleistä laatua: kaksi "pirullisen hyvännäköstä" petolintua hiissaavat keskenään, tuijottaen nälkäisesti näätiä seuraavaa (maksu-)uhria valitessaan.
Kuulehan Jopsukka! Näädissä ei todellakaan elä The PahaHenki! Se menee( ken uskoo) uskovaiseen ihmiseen, sellaiseen jonka sielun on Jeesus saanut pelastaa,niin se palaa ja ottaa mukaansa 7 muuta riiviötä( raamatun mukaan) ja henkilö, joka ei ole uskossaan palava tai tosissaan avaa sielunsa hengille! Ja jäljet voi jokainen nähdä! On omituista ettei usko kuulu, eikä näy Tuksuissa mitenkään. Ei mitenkään! Ei käydä sanankuulossa, ei lauleta kirkoissa,rukoushuoneissa, ei tehdä minkäänlaista evankeloimistyötä...sensijaan....ööö..jokainen tietää. Se Siitä. Nyt Tuksu on kertonut menevänsä purkittamaan ruotsiin, välillä norjaan ja jotenkin saatan uskoakin sen, nimittäin Norjassahan purkitetaan kalaa ja ruotsissakin ja muutakin lihaa. Nötköt vaan :)
HAHAH...7 riiviötä vaiko 7 kääpiötä vaiko ihan 7-lehti. Täähän menee mielenkiintoisaksi.
Näätäuskovaisessa ihmisessä ei voi asua paha henki.
Joko te uskotte, että Tukiaisten siskoksissa asuu RIIVAAJA!!!
Siitä tulee hengellinen taistelu, koska paha henki haluaa meidän näätien poikkeavan tieltä totuuden luo.