7.12-40 Paasikiven kirje Tannerille.
Yhä enemmän olen vahvistunut vakaumuksessani siitä, miten suuren erehdyksen teimme syksyllä -39 , kun emme silloin solmineet sopimusta Stalinin kanssa. Olisimme saaneet sen silloin jotenkin kohtuullisilla ehdoilla. Olen keskustellut asiasta Molotovin kanssa Kremlissä n.40-50 kertaa.
Näin Paasikivi mukana olleen oikeudella. Hän ei myöskään hyväksynyt Suomen vertaamista Baltiaan.
Max Jakobsonin mukaan Suomi oli ollut kiistämättä naivi kun se uskoi kansainvälisen oikeuden suojaan, eikä myöntynyt alueluovutuksiin.
Juhani Suomen mukaan -30 luvulla ei oltu kypsiä Paasikivi- Kekkosen linjalle.
Suomessa oli syvälle iskostunut ryssäviha ja vahvat tunnesiteet saksaan.
Paasikiven mietteitä
3
73
Vastaukset
Baltian maat uskoivat Staliniin. Heidän kävi niin kuin kävi. Ei ole mitään syytä olettaa, että Suomen kohtalo olisi ollut jotenkin erilainen.
Väinö Tanner sanoi, että Suomessa olisi syttynyt kapina, jos Stalinin ehtoihin olisi suostuttu.Paasikivi oli tuohon aikaan suurlähetiläänä Moskovassa, jolloin miehen diplomaattiuralle olisi ollut tuhoisaa, jos neuvostojohdolle olisi paljastunut, että Paasikivi ajateli samoin kuin muut.
Voi olla, että Juho kusti ajateli jo tuolloin esittää omia viisauksiaaan kansalle ja käyttää kirjoitamaansa kirjettä yhtenä todisteena ajatelunsa vakaudesta.
Joka tapauksessa Baltian kohtalo olisi pitänyt avata Paasikiven silmät huomaamaan, mihin Stalinin vaatimusten myöntyminen olisi johtanut.
Jakobson ei kritisoinut Suomen johdon naivia suhtautumista kansainväliseen oikeuteen siksi, että ei myöntynyt aluevaatimuksiin, vaan siksi, että poliitinen johto löi laimin armeijan tarpeet.
Rahoja ei halutu "tuhlata" maanpuolustukseen, koska ei uskotu sodan syttymmiseen ja syy siihen oli sokea usko kansainväliseen oikeuteen ja sopimuksiin.
Juha Suomi oli taas ulkoministeriön virkamies kirjoitaessaan väitöskirjaa Suomen Neuvostoliitto-suhteista kekkoslaisessa hengessä. Joten ei kannata luottaa tohtorin "arvioihin" kun ottaa huomioon 1930-luvun tilanteen.- '''
Suomelle olisi koitunut suurempia tappioita talvisodassa, isompia alueluovutuksia tai maa oltaisi miehitetty jos Stalinin ehtoihin oltaisi suostuttu. Kaikki tärkeimmät suomalaisten linnakkeet joita rakennettiin 30-luvulla olisivat Stalinin ehtojen mukaisesti jääneet venäläisten taakse joihin venäläisiltä oli reilu pari kuukautta kestänyt murtautua niistä läpi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?791525Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141004Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79912Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.95902Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51724Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot139674- 53664
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51641- 74633